tiistai 27. tammikuuta 2015

Lintu pieni, lintuseni

Jokohan se meni ohi, perinteinen lintulautabongauspäivä? Olen yrittänyt treenata sitä varten. Keittiön ikkunasta on hyvä näköyhteys lintulaudalle. Luin jostain, että pitäisi tiettynä aikana laskea, kuinka monta yksilöä mitäkin lintulajia pihassa vierailee. Ja jottei samaa yksilöä tulisi laskeneeksi useampaan kertaan, pitäisi räknätä kaikki yhtä aikaa laudan liepeillä olevat. Ei tule mitään! Ei ainakaan ilman apuvoimia tai jotain erityisvarustusta. Tiaisten vilinää on aivan mahdotonta ehtiä laskea, saati ehtiä erottaa, kuinka monella on sininen päälaki.
Saapi olla, laskeminen. Jatkan lintusien tiirailua ihan vain omaksi ilokseni, samalla kun väännän sämpylätaikinaa tai juon pystykaffet ikkuna ääressä.


tiistai 20. tammikuuta 2015

Vanhoja kuulumisia ja vähän tuoretta

Mikä on kun ei irtoa? Olen aina välillä käynyt bloggerissa meininkinä kirjoittaa kuulumisia, mutta ei vain ole lähtenyt mitään liikkeelle.
No, olemme olleet takas Kanttorilassa sunnuntai-illasta asti. Kaupungista tuli kuitenkin niin äkkilähtö, että sinne jäi läjä likaisia vaatteita, jotka minun oli tarkoitus kiikuttaa mukana pyykättäväksi. Aina jotain jää. Se on tällaisen kahden huushollin riesa. Millaista härdelliä siitä tuleekaan, jos syksyllä on sellainen tilanne, että kaupunkikoti on myymättä ja kuitenkin hankitaan vuokrakämppä työpaikan läheltä...
Tuossa ennen joulua kirjoittelin, että jotain suurta on ilmassa. Ja lupasin toiste siitä kirjoittaa tarkemmin. Nyt jo tohtii kertoa, kun se suuri asia ei edennytkään niin sutjakasti kuin ensin vaikutti. Joulukuun alkupuolella mies kokeili kurillaan ottaa yhteyttä netistä löytyneeseen okt:n ostoilmoitukseen. Kyseessä oli perhe, joka asuu varsin lähellä kaupunkikotiamme kerrostalossa. He ovat kesästä asti etsineet omakotitaloa, joka olisi mukavampi paikka niin perheen lapsille kuin kissoillekin. Vielä samana iltana he kävivät taloamme katsomassa (ilman että minulla oli juurikaan aikaa rustata huushollia esittelykuntoon...) Ylätyksekseni he olivat varsin kiinnostuneita, kouluikäiset lapset jo jakelivat yläkerran huoneita keskenään, eikä perheenpääkään alan miehenä pelännyt remontteja. Mutta kuntokartoituksen he talosta toivoivat. Niinpä sellainen teetettiin. Ennen sen tekoa ilmassa oli sellainenkin mahdollisuus, että kaupat voitaisiin tehdä ennen vuoden vaihdetta, jolloin meillä olisi mennyt joulun välipäivät ankaraan muuttourakkaan. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Kuntokartoituksessa todettiin, että perusta on kunnossa mutta että katto ja kylpyhuone tarvitsevat remonttia. Talosta kiinnostunut perhe ei kuitenkaan saisi pankilta asuntolainan lisäksi enää remonttilainaa, joten se kauppa ei etene, ellemme me ryhdy teettämään kylppäriremppaa. Asia mietinnässä.
Mutta palatakseni Kanttorilan kulmille, niin tänään teimme taas mukavan kyläreissun Millanin luo. Vierailulla oli sellainen motiivi, että sain tilaisuuden selata Millanin puutarhaesitteitä ja tilata haluamiani siemeniä yhdessä Millanin ja tämän siskon kanssa. Sillä välin mies kävi naapurikaupungissa katsastamassa sen auton, jonka ostimme ennen joulua. Ei mennyt vielä läpi, lokasuojan ruosteiden takia.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kanttorilasta kaupunkiin

Keskiviikkona mentiin kävelylle kirjaston, apteekin, postin ja kaupan kautta helluntaikirpparille. Halusin nähdä työpöytä- ja kaappivalikoimaa, mutta lopulta pullakahvien lisäksi ostin tyhjän kansion, yhden Irja Kilpeläisen kirjan ja Kanttorilan salin pyöreälle pöydälle sopivan liinan. Ystävällinen vapaaehtoinen kyseli, olemmeko paikkakuntalaisia ja siitä kehkeytyi pitkät keskustelut. Kävelyreissun jälkeen rupesin leipomaan ja tein uuniin makaronilaatikkoa sekä tietysti myös omenapaistosta. Mutta sitten mies tuli kysyneeksi, mihin aikaan Kanttorilaan jaetaan posti. Kun kerroin, että olen aamuisin jo puoli kahdeksalta postin hakenut laatikosta, niin mies ehdotti, että voisimme lähteä huomisiin ajelemaan  postin tultua, niin ehtisimme vielä ilmaisvälinejakeluun. Hän nimittäin odotti tra-filta jotain autoon liittyvää paperia, jotta saattoi sen toimittaa eteen päin ostajalle. Aamulla kävin sitten jo seitsemän jälkeen postilaatikolla. Odotettu kirjekuori oli siellä, niinpä ryhdyin pakkaamaan ruokia ja leipomuksia mukaamme ja muutenkin lähtöä rustaamaan.

Linnunruokasäiliön täyttö, toinenkin talipallo roikkumaan, biojätteen tyhjäys kompostoriin, tiskit pois haisemasta, valot sammuksiin ja ovet lukkoon, siinä joitakin vakiopuuhia ennen kuin lähdetään Kanttorilan kulmilta kohti kaupunkikotia. Tällä kertaa jouduttiin jättämään lintukoto hetkeksi hammaslääkäriajan ja johtokunnan kokouksen takia. Ja juuri ehdittiin sinne ilmaisvälinejakeluunkin, joka on torstaisin aamupäivällä.

Esikoinen oli kyllä käynyt kaupunkikodin pihalta lunta kolaamassa, mutta oli sitä taas kertynyt sen verran, että mies huhki aikansa kolan ja harjan kanssa ennen kuin ajoi auton katokseen. Minä kävin tyhjäämässä lumet kasvihuoneen katolta. Ja harmittelin, että Kanttorilassa sen unohdin tehdä uudelleen viimeaikaisten lumisateiden jälkeen.

Postiin olen kyllä nyt vähältä pettynyt. En pelkästään siksi, että taas ovat nostamassa hintoja, vaan ennen muuta siksi, että ovat onnistuneet tyystin hukkaamaan pikkusiskon lähettämän joulukortin. Kun se ei ollut tullut ennen joulua, ajattelin, että kyllä se viimeistään uuden vuoden jälkeen olisi ilmestynyt kaupunkikodin postilaatikkoon. Mutta ei kun ei. On kyllä sen verran myönnettävä, että kirjeeni Millanille ja hänen vastauskirjeensä kulkivat kyllä nopsasti loppiaispyhästä huolimatta.


Toivottavasti Kanttorilan pikkulinnuilla ruokaa riittää ainakin sunnuntaihin saakka. Tarkoitus on käydä täällä kauungin pikkukirkossa ja ehkä pyytää Tanjaa kylään kirkon jälken ja ennen kuin alamme teetellä paluuta Kanttorilan kulmille.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kuvia Kanttorilan joulusta

Tänään on kasteen sunnuntai, ensimmäinen sunnuntai loppiaisen jälkeen. Nuutinpäivään on vielä pari yötä. Sen kunniaksi vielä joulukuvapäläjäys.



Ekopisteelle kuskattu latvastaan rähjä pajutönterö sai vähän entrattuna uuden kodin Kanttorilan puutarhasta. Ensi jouluksi mulla on nyt sitten hommattuna uudet valotkin siihen, kun noissa vanhoissa paloi vain muutama lamppu. Nekin kyllä näyttävät varsin mukavilta etenkin nyt - jäliistä joulun - runsaamman lumikuorman piilosta pilkottaessaan.


Uudessa joulukodissa oli hauskaa ja haasteellistakin fundeerata ja kokeilla koristeille uusia sijoituskohteita. Siskon tekemät punatulkut sopivat kyllä keittiöönkin. Erityisesti iloitsin ylimääräisestä verhotangosta, joka on kuin köynnöstä sun muuta koristelua varten siihen jätetty. Toisen köynnöksen kiedoin eteiseen pystysuoran vesiputken ympäri ja ripustelin siihen valkoisia lintuja. Siitäkin lienee kuva, kamerassa.


Piironki on aivan ihana koristelukohde, mutta vasta joulun jälkeen hoksasin, että tuo sen kannen takana oleva syvennös olisi ilmiselvä seimen paikka. Ensi jouluksi rustaan siihen nyt kirjahyllyssä olleet pienemmät seimihahmot.  Yläpuolella olevat isommat hahmot asetellaan jonnekin muualle.
Olin jo nakkaamassa pois tuota piirongin vieressä seisovaa entisten asukkaiden cd-hyllyä, mutta hoksasin sen sopivan kukkapöydäksi. Ja hyllyille sopi koristeita...


Kuusen takaa näkymä kohti... pianoa! En vieläkään ole raaskinut sytyttää kynttilöitä pianolampeteissa, mutta jos saamme Millanin tänne Nuutinpäivänä joulunrääppiäisiin, niin silloin meillä palaa eläviä kynttilöitä joka puolella.



Meillä kotona oli ennen vanhaan myös polkuompelukone. 'singeri', jonka kansi jouluksi suljettiin ja peitettiin liinalla. Yleensä sen päälle aseteltiin piparkakkutalo, jonka ympärille tomuosokerilumeen teimme kastetulla sormenpäällä tontun jälkiä... En ole harrastanut piparkakkutaloja enää vuosiin (taikinani olisikin liian pehmeää siihen tarkoitukseen), mutta adventtikynttelikkö oli käytössä tänäkin jouluna, kun sen lopulta sain kaupunkikodista tänne kuskattua.

torstai 8. tammikuuta 2015

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa

Jäi toinen aamulla nukkumaan, kun mies lähti taas lumitöihin. Oli raivannut pihan "ympyräajoreitin" auki. Pensaiden ympäri pääsee nimittäin kesäiseen aikaan kiertämään autolla niin, ettei ole pakko peruutella ja kääntyillä pihassa päästäkseen ajotielle. Nyt taas pääsisi.

Minäkin kävin aamupalan jälkeen hieman huhkimassa, kirsikkapuiden taimet olivat hätää kärsimässä, kun lumi oli painanut niitä ympäröivät kanaverkot lysyyn puiden päälle. Onneksi kukaan ei ollut ereepoikki. Jasmiketta myös auttelin lumikuormastaan, mutta edellämainitttu pihan keskellä oleva pensaikko on vielä lähes koskematta.


Täytin uuden vuoden edellä kuvassa olevan linnunruokapytyn piripintaan mitatakseni, kuinka moneksi päiväksi se riittää. Silloin (lauhaan aikaan) se riitti viideksi päiväksi, mutta heti kun pakkanen kiristyi, pöntön tyhjenemistahti kiihtyi. Täytyy joka tapauksessa muistaa täyttää se ennen kuin lähdemme reilun viikon päästä käymään kaupunkikodissa. Viimeksi mokoma unohdin.



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kun maassa on lunta ja pakkasta

Viime päivinä lumitöitä on piisannut - Kanttorilassa on lenheetiä. Mies on pitänyt huolta lumitöistä, ja samalla omasta kunnostaan, mutta yhtenä iltana kävin minäkin kaverina kokeilemassa ruumiillista työtä. Pudottelin luudanvarrella lunta syreenien oksilta, ne kun raukat olivat taipuneet aivan maahan asti kuormansa alla. Olin vähän myöhässä liikkeellä, päivännäöllä huomasin, että pari latvaa oli jo ehtinyt taittua poikki. Pienen hetken huhkittuani sormia alkoi palella, kun taas muu kroppa oli hiestä märkänä.
Tänä aamuna pakkanen oli hellittänyt, mutta tuuli oli taas pyryttänyt lunta, joten mies lähti raivaamaan tietä.


Tänään koululaiset ovat palanneet naapuriin. Lumi on tukkinut oikopolkuni postilaatikolle, joten jouduin kävelemään tien kautta toisella puolen tietä tupakoivien koululaisten silmien alla. Aamutkin alkavat olla jo niin valoisia (minun herättyäni ja noustuani), ettei enää hämärän turvinkaan pääse salaa postia noutamaan.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisen ratoksi

Meinaan pitää joulukoristelut esillä vielä Nuutinpäivään asti, vaikka tavallisesti olen ne loppiaisen tietämillä riisunut.
Nyt vielä voi myös laittaa joulukuvia näkösälle. Miehen ottamia (lue: parempia) kuvia laitoin jo facebookiin, tänne nyt vain omia kötöksiäni.  

Mainitsin joulukorttien teon haasteena toisten aloittamia korttiaihioita. Tässä yksi esimerkki.


Vaaleanpunaisella pohjalla kranssi, miten tästä saisi valmiin joulukortin? Yksi vastaus voisi olla tämä:


Olin leikannut vanhasta Lasten Pyhäkoululehdestä talteen kaikki eriväriset enkelikiiltokuvat, vaaleanpuna-asuinen passasi tähän. Enkelin jalkojen päälle liimasin pätkän vaaleanpunaista "rintsikkapitsiä", ylemmässä kuvassa taitaa näkyä samaisten rintsikoiden pitsiä lisääkin... Tähtilävistäjällä saa kaikkia hopea- ja kultapaperien palasia hyödynnettyä kortteihin.

En vielä ottanut kuvaa viimeksi (uunna vuonna) tekemistäni joulukorteista, mutta tässä vielä (suttuisessa) yhteiskuvassa ennen joulua myyjäisiin tekemiäni kortteja, joissa sain hyödynnettyä jo osan vuosien aikana jemmaamistani värkeistä:



Lopuksi jotain tyttären taiteilemaa. Minulla on edelleen tapana tehdä itse piparkakkutaikina, ja edelleen tein sen nelinkertaisena annoksena. Leivoin ja paistoin pipareita useampaan otteeseen ja viimeisen kerran vielä aatonaatonaattona, kun lapset tulivat tänne Kanttorilaan, jolloin hekin pääsivät vähän piparileipomisen makuun (paino sanalla makuun). Samalle illalle otettiin koristelusessiokin. Taaskin tein turhan juoksevaa sokerikuorrutetta (kolme valkuaista ja reilu paketillinen tomusokeria) ja pursottimen reikäkin oli liian iso. Olisi pitänyt noudattaa kummitytön ohjetta ja käyttää pelkkää muovipussia. Töhnä riitti vain murto-osalle pipareista ja onneksi lapset hoitivat koristelun suurimmaksi osaksi. Tytär halusi tehdä "tuksupiparin", joten osan takerosta värjäsin viimeisillä elintarvikevärin rippeillä vaaleahkonpunaiseksi. Tytär teki muutaman piparin myös aiemmin piirtämällään lohikäärmemuotilla. Tuksun ja sen siskon välissä on joku ukkeli stringeissä. Salama heijastelee ikävästi valkoisesta kuorrutuksesta.


Jospa jo ensi jouluna muistaisin  tehdä vähemmän piparitaikinaa. Meillä on suurin osa pipareista koristelematta ja edelleen syömättä. Kyllähän ne toki käyvät nisunkorvikkeesta, mutta turhaa vaivaa silti, leipoa ja paistaa parikymmentä pellillistä piparkakkuja, jos muutama pellillinenkin piisaisi.

"Niinkus oli puhet"

Ei kannattaisi pitää niin kovaa möykkää kuvista, jotka on näpsitty joutavalla kännykkäkameralla - etenkään, kun linssikin ilmeisesti on sutattu rasvaisin sormin. Mutta laitan nyt kuitenkin joitakin kuvia, kun on niistä ollut puhetta.

Joululahja Millanille, kolme yhden ruusublokin farkkutilkkutyönä ommeltua istuintyynynpäällistä.



Ne kaksi muuta myyjäisiin ompelemaani farkkutilkkunallea. Oli hauska katsoa, miten diakoni puristi nallea kainaloonsa, kun hän kävi hakemassa myyjäiskampetta oveltamme. Vaaleanpunaisella somistettuun nalleen asettelin jalanpohjatilkut niin, että molemmissa on pieni nalle. Kuvassa mukana myös ensimmäisen tai toisen joulukorttisession värkkejä levällään.





perjantai 2. tammikuuta 2015

Helpotusta luvassa

Kuuntelin sängyssä, kun mies aamukahdeksalta soitti paikalliseen hammaskivunhoitoyksikköön. Ja, kiitos ja ylistys, sai kuin saikin ajan kahdeksitoista niin vieraspaikkakuntalainen kuin onkin. Nyt hän lähti hakemaan apteekista ensi alkuun kivunlievitystä, kun särkylääkkeet loppuivat kotivarastosta. On kuitenkin onni, ettemme ole tämän enempää sairastelleet täällä Kanttorilassa asuessamme.

Raivasin eilen illalla ruokapöydältä askartelumatskut pois. Sain tehtyä 35 joulukorttia. Ennen tapasin tehdä kaikki lähetettävät joulukortit samalla mallilla (paitsi jos oli jokin erityisen työläs malli, silloin tein esim. vain sukulaisille ja muille lähetin jotain ksinkertaisempaa). Mutta nyt korttisuunnittelun pohjana oli saatavilla olevan monipuolisen materiaalin monipuolinen hyödyntäminen. Nautin hommasta, koska se kysyi sekä luovuutta että ongelmanratkaisua. Erityisen haastavaa oli miettiä, miten voisin saada valmiiksi kortiksi pari aihiota, jotka joku muu oli aloittanut käsityöpiirissä, länttäämällä korttipohjan yläreunaan joulukranssitarran. Tuollainen tarrahan kuuluisi kiinnittää vasta viimeisenä, minun mielestäni. Sain aikaan kelvolliset ratkaisut niihinkin. Kuviakin voi joskus olla luvassa.

Posti kulkee täällä jännästi. Minulta Millanille kirje viipyy matkalla paljon pidempään kuin Millanilta tänne keskustan tuntumaan. Nytkin hänen kirjeensä oli lähtenyt uudenvuoden aattona liikkeelle ja jo tänä aamuna se oli laatikossamme. Muutakin mukavaa posti on vielä joulun jälkeen kuskannut, nimittäin kirjeen toiselta ysävältäni Dalialta ja kolme pakettia viljakahvia, jotka hänen poikansa oli tuonut Romaniasta meitä varten.

Nyt taidan ruveta vastaamaan Millanin kirjeeseen, Dalialle jo lyhyesti vastasinkin sähköisesti.
Iloitsen tänään ystävistä. Ja toimivasta terveydenhuollosta.

torstai 1. tammikuuta 2015

Hissuksin uuteen

Liittyneekö ikään vai enempi persoonaan, etten ole oikein uudenvuodenjuhlija. Vietimme kylläkin aivan mukavan illan Kanttorilan sohvalla miehen kanssa telkkaria katsoen, välillä käytiin saunassa. Meille sopivan riehakkaaseen juhlintaan liittyi kylläkin yksi harmi, miehen hammassärky. Huomenna yritetään soittaa paikkakunnan päivystykseen, josko huolivat ulkopaikkakuntalaisia hätätapauksia. Elleivät huoli, täytynee lähteä ajelemaan kohti kaupunkikotia, jotta mies pääsee hammasääkäriin.

Täällä maalla oli vähemmän pauketta kuin kaupungissa, mutta tarpeeksi herättämään meidät puoliltaöin. Onneksi meteli vaimeni aika pian, eikä enää aamusta ole mitään kuulunut.

Olisi varmaan ollut asiallista hieman siivota uuden vuoden ja uuden alun kunniaksi, mutta mitä sitä nyt suotta keskellä viikkoa. Minulla on nyt kolmatta päivää keittiön pöytä (pidennettynä versiona) täynnä askarteluvärkkejä, toistakymmentä joulukorttia on valmiina ja vielä haluaisin jatkaa - lähinnä saadakeni värkkejä hupenemaan - ennen kuin raivaan pöydän muihin käyttötarkoituksiin. Joihin harvemmin kuuluu syöminen. Ellette kerro kellekään, voin paljastaa, että minäkin nykyisin syön yleensä mieheni seurassa olkkarin sohvalla. Niinpä, meillä on Kanttorilassa kaksi ruokapöytää, eikä kumpaakaan juuri käytetä ruokailuun.

Mennyt vuosi oli täynnä. Juhlaa ja arkea, iloja ja suruja, ylläyksiä ja järkytyksiä. Ehkä eniten juuri järkytyksiä ja niihin liittyvää surua, ainakin ne jäivät päällimmäisinä mieleen. Toivon meille kaikille, että alkanut vuosi toisi itse kullekin sellaisia hyviä asioita, jotka jäisivät päällimmäisinä mieleen tästä vuodesta. Ennen kaikkea toivon, että Taivaallisen Isän hyvä tahto saisi tapahtua itse kunkin elämässä.