maanantai 28. syyskuuta 2015

"Ei jalka jakaannu"

Viikonloppu vierähti tutuissa askareissa Kanttorilan kulmilla, mies yhdellä kulmalla (= portaiden hajotuksessa) ja minä toisella (= pihan eteläpuolella, enimmäkseen omenatarhassa).
Lauantain mittaan ennätin sanoa ääneen itselleni useaan otteeseen: "Mä en jaksa enää poimia omenoita!" Mutta yhä uudelleen palasin puiden alle pahvilootiin tyhjäämieni ämpäreiden kanssa. Siinä muistui mieleeni myös tuo otsikkoon lainaamani äitini sanonta, jota hän käytti, jos jotain oli maassa (mustikoita tai muuta poimittavaa) tai lattialla (leluja tai muita rojuja) niin paljon, ettei tiennyt mihin astua. Alkuun piti minunkin varoa askeleitani, etten olisi tallannut eli porkannut omenoita, etenkin kun kuljin saappaissa.
Loppuillasta tuli mies jatkamaan urakkaani, kun minun piti ryhtyä säilömään perjantai-iltana poiskeräämiäni avomaankurkkuja, joita niitäkin sentään kaksi sangollista kertyi. Ei olisi kannattanut jättää säilöntäpuuhaa niin myöhäiseen iltaan, mutta kun pihalla teki mieli hommailla niin kauan kuin päivänvaloa piisasi. Toki välillä sateli, niin että useampi työvaatekerta kuraantui, Jos ei ompunkeruussa niinkään, niin kompostorin tyhjäyksessä ja kurkkumaan siivoamisessa kylvökuntoon. Koristekurpitsan rontot pienistin samalla kuin kurkkujenkin, käyttämällä apuna hakkuupölkkyä ja vesuria. Konsti löytyi puutarhalehdestä, jossa permakultuuriin perehtynyt mies pyrki välttämään kaikkea konevoimaa puutarhaviljelyssään. Vesuria heilutellessakin rapa roiskui, naamalle asti.
Sunnuntaina kirkon jälkeen jatkoin kurkkusäilöntää vielä parin purkillisen verran, kun en ollut varannutkaan heti alkuun tarpeeksi purkkeja. Silti osa kurkuista jäi yli, syötäviksi tuoreina leivän päällä ja salaatissa. Muutama testimaistelu osoitti, että isoimpien ei ainakaan pitäisi olla liian karvaita siltään nautittaviksi. Ennen lähtöämme arkeen ja kaupunkiin siirsin muratin ja pelakuut sisälle ja otin talteen pari maissintähkää, joissa saattaa olla jotain syötävääkin. Olin kerännyt koristekurpitsoiden lisäksi muutakin erimuotoista ja -väristä syksyn satoa kuvistunnin asetelmaa varten.
Olin aika naatti (osuva sana!) saavuttuamme kaupunkikotiin, mutta laitoin silti kellon herättämään varttia vaille kuusi - kolme varttia normaalia aikaisemmin - noustakseni katsomaan, näkyykö kuunpimennys. Kannatti herätä, täällä oli tähtikirkas taivas sihen aikaan, mutta seitsemältä oli jo pilviverho kuun edessä.
Tänään ekaluokkalaiset värittivät syksyn satoa vahavärein. Lupasin ahkerille taiteilijoille omenoita maistiaisiksi. Madonsyömien varalta leikkasin omenat lohkoiksi ja poistin siemenkodat, Lohkot tekivät hyivn kauppansa. Muistui mieleeni Peppi Pitkätossu ja hänen tarinansa ihmeellisestä koulussa, jossa syötiin vain karkkia kaiket päivät, ja opettajan tehtävä oli tietenkin kääriä karkit esiin papereistaan.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Sadetta paossa - kylvömuistiinpanoja

Tulin sadekuuroa pakoon sisälle. Olin aikeissa haravoida vähän lehtiä kasaan saadakseni niitä kuivina säkkiin kompostisangon kuiviketarpeiksi talvea varten. No, pienen nokon lehtiä ehdin piilottaa kottikärryn alle sateensuojaan.
Pakollisen sisätauon ajattelin käyttää muutaman muistiinpanon kirjoittamiseen. Tuossa kun pihalla pasteerailin aamupäivällä, niin piti oikein lähempää pyllistää kurkkimaan, mitä olinkaan kylvänyt talon päätyyn piilottamiini kukkapurkkeihin. Onneksi kirjoittamastani lapusta erotti vielä nimen "alppikärhö". Tuskin keväällä enää on teksti näkyvissä ja tuskin silloin enää olisin muistanut, ellen tänne tai puutarhakansiooni kirjoita ylös.
Samaan päätyyn, jossa tänä kesänä on kasvanut kosmoskukkaa ja ruiskaunokkia, olen aikaisemmin upottanut pari muutakin lajia kylvettynä muoviruukkuihin; nimittäin harjaneilikkaa ja maariankelloa. Ne ovat jo nousseet pintaan ja niistä toki erottaa, mitä ovat.
Tänään voisin kyllä kylvää palsternakkaa tämänkesäisen avomaankurkun tilalle. Keräsin nimittäin eilen kurkut pois ja ruosin jo rontotkin irti. Pitäisi vielä raijata rontot ja muutama mätä kurkku kompostiin kohopenkin päältä, jotta voi siihen kylvää pari riviä. Testasin jo kaupunkikodin puutarhassa siementen itävyyttä. Keräsin palsternakan siementä viime syksynä aika roveesti, hoksaamatta että niiden itävyys säilyy vain vuoden verran, toisin kuin melkein kaikkien muiden siementen. Mutta kyllä ne näköjään vielä tänä syksynä itävät.
Avomaankurkkua tuli pari sangollista, noin kymmenen kiloa.Varmaan vain puolet viimesyksyisestä sadosta, mutta on siinäkin syömistä, kunhan nyt ensin saan ne säilöttyä.
Kamarin lattialla on levällään sanomalehtiä, joiden päällä on kuivumassa jos jonkin sortin kukansiemeniä, enimmäkseen leijonankitaa ja samettikukkaa, mutta kokeilen myös vaaleanpunaisen kellopeipin siemenkotia kuivatella, josko niistä irtoaisi kypsiä siemeniä.

Mies toi rautakaupasta uuden ulko-oven pääoviaukkoa varten. Toistaiseksi sementtiportaiden purkukin on vielä kesken. Eivät ne ihan vähällä hajoa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mistä näitä omppuja oikein tulee?

Olemme nyt viikon välein miehen kanssa tyhjänneet omenapuiden alustat pudokkaista, muumiotautiset ja lintujensyömät (sekä pahiten madonsyömät) lämpökompostoriin ja mahdollisesti syötäväksi käsiteltävät sankoihin ja laatikoihin autonperään. Viime viikonloppuna päästiin satsista eroon viemällä ne velipojalleni, joka on ostanut murskaimen ja puristimen tuoremehujen tekoon. Edellinen satsi, joka oli pienempi, meni lapsille. Tänään pohjoiseen suuntaan ajettava omppulasti olisi tarkoitus heivata vielä pohjoisemmaksi, jos vaikka mies saisi ne nuorimman veljensä kyytiin perjantaina jaettavaksi eteen päin. Viimeksi tosin kyseinen veli moitiskeli, kun lastin jäljiltä auto tuoksui punakanelilta viikkotolkulla...

Niin sitä mä tässä ihmettelen, että vaikka me mielestämme keräämme kaikkityynni, niin silti seuraavana viikonloppuna puiden alla on tuoreiden omenoiden lisäksi roppakaupalla sen näköisiä kuin olisivat olleet siinä vuositolkulla. Muumioisimmat ovat ehtineet jumittaa itsensä lujasti kiinni ruohoon ja sammaleeseen.

Ulkoportailta kuuluu jonkin sähkölaitteen mörinä. Se taitaa olla miehen uusin hankinta, kivipora. Toisetkin sementtiportaat ovat nyt saamassa lähdön. Miehen tavoitteena olisi saada pääsisäänkäynti kunnostettua ennen talvea. Vanha ovi ei meinaa aueta kunnolla, eikä se paljon pidä enää lämpöäkään.

Minä tsekkasin tulevan viikon täsmäsään. Tänne lupaillaan pilvistä leutoa viikkoa ilman yöpakkasia tai edes halloja. Joka yö pitäisi olla vähintään viisi lämpöastetta. En taida sittenkään viitsiä vielä kantaa murattia sisälle. Pelargonit olen kyllä jo jemmannut väliaikaisesti kasvihuoneeseen, nekin kaksi uutta väriä, jotka ostin eurolla rautakaupan poistomyynnistä. Nyt minulla on kolmen vaaleanpunaisen lisäksi kirkkaanpunainen ja anilliininpunainen pelargoni. Keväällä hyvässä lykyssä pääsen lisäämään näitä uusiakin. Vimekeväinen pistokaslisäys onnistui hienosti, ja pistokkaat ovat kukkineet emonsa veroisesti.

Nyt lähti juttu rönsyämään. Harmi, etten mukamas ehdi kirjoitella useammin. Paremmin muistaisi -ehkä - mitä piti panna ylähä. Mainittakoon ainakin se, että eilen poimin sinikkaluumut. Olivat alkaneet jo kypsyyttään halkeilla. Veimme maistiaisia Millanillekin eilisellä kyläreissulla.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Elokuun värejä

Pitkästä aikaa miehen läppärin äärellä. Vihdoin siis tilaisuus siirtää tietsikalta kuvia blogiin, tutulla varmalla konstilla. Niinpä niitä tulee nyt sitten trusapäin. Kukkakuvia. Vaikkeivät ihan tuoreita.




 Millanin kylvämät ja taimettamat leijonankidat kukoistavat minunkin penkissäni. Omat kylvökseni nääkähtyivät alkuunsa. Tästäkin taitoin yhden keltakukkaisen leijonankitavarren kimppuun, johon koetin koota vanhoja tuttuja kesäkukkia ja jonka vein äidille sunnuntaina siinä toivossa, jos hän vaikka vielä muistaisi jonkun kukan. Ei muistanut leijonankitaa, petuniaa, orvokkia, päivänkakkaraa, ruiskaunokkia, harjaneilikkaa eikä auringonkukkaakaan :(

 Punarevonhäntä oli uusi hauska tuttavuus, joka sekin olisi kai jäänyt minulle oudoksi ilman Millania ja hänen kylvökokeilujaan, joista minäkin  pääsin taas osalliseksi taimilahjoituksina.

Kanttorilan syysleimut. Tänä syksynä ehti kukkaan myös muutama niistä viime keväänä ostamistani. Niiden väri oli vaaleanpunaisempi.


Oli hyvä idea istuttaa tuoksuhernettä miltei porraspieleen.  Jatkossa siis myös, ja muuallekin, missä paljon liikutaan tai oleillaan. (Oleillaan? Ei Kanttorilassa juurikaan oleilla!)



Amppeliin istuttamani orvokki kukki tämännäköisenä. Siinä vaiheessa, kun siinä oli neljä tällaista naamaa, nimesin sen piitlesiksi.



Sain kesällä Millanilta myös pari jalokukonkannuksen tainta. Ne yllättivät sekä kauneudellaan että pitkällä kukinnallaan. Kukinta jatkuu edelleen.


Pitkästä aikaa minulla on kehäkukkaa kylvettynä. Tauko johtui vain siitä, etten jonain kesänä saanut kerättyä siemeniä talteen... Menneenä keväänä sitten rohkaistuin törsäämään ja ostin siemenpussin. Ja nyt olen kyylännyt siemenien tuleentumista, ja vähän jo kerännytkin, kylläkin suurimmaksi osaksi jo vihreänä. Ensi kesänä haaveissa pidempi kehäkukkapenkki.


Pitkästä puheen ollen. Auringonkukat ovat tänä kesänä ja syksynä venyttäneet varttaan ennätyspituuksiin. Sukulaisensa maa-artisokka taisi tosin jo venähtää niistä ohi. Ties vaikka nekin ehtisivät vielä kukkia, kun nuppuja jo on.

torstai 10. syyskuuta 2015

Gladiolus

Hellurei! Nyt onnistui liittää kuva, jonka olin lähettänyt ipadilla itselleni sähköpostiin. En vain yhtään tiedä, MITEN tämä onnistui... Tarttee kai yrittää ronklata samoja näppäimiä, jos meinaan koettaa liittää muitakin sähköpostiin lähettämiäni kuvia.
Tässä kuitenkin vihdoin ja viimein auenneen punaisen gladioluksen kukinto, joka viimeksi Kanttorilaan saapuessamme loisti heti portilta vastaan.


Jaahampsista, eipä taida ronklaaminen avittaa. Tämä löytyi jostain syystä picasa-verkkoalbumeista otsikolla "kuvia viesteistä". Mistä ihmeen viesteistä??

maanantai 7. syyskuuta 2015

Uusi pöh ja höh päälle

Menneen viikonlopun saimme viettää rauhassa Kanttorilassa, ei tarvinnut lähteä minnekään. Kauhean paljon en silti minä ainakaan ehtinyt tehdä. Kukkien siemeniä toki taas keräsin, ja suurimman osan herneistä myös, ynnä muuta suuhun ja pataan pantavaa. Perunamaahankin kajosin. Varret menivät jo aika päiviä sitten huonoksi, kenties moittivat liian pontevaa multaamistani, joten eivät mukulat enää tuosta kasva. Kaivoin kuitenkin vain sen verran kuin viikonloppuna söimme.

Minulla oli mukanani työtabletti, jonka kameraa testasin Kanttorilan puutarhassa, ja hyväksi havaitsin. Mutta tuo otsikon pöh... kun nyt yritin saada tabletilta kuvan tai pari liitettyä tähän postaukseen, niin enhän minä löytänyt sellaista mahdollisuutta. Taitamattomuuttaniko vai bloggerin kömpelyyttä?
No, onpa nyt kuitenkin jo miehen ottamat kukkakuvat läppärillä, kenties niistä jotain tuonnempana tänne lätkäisen.