perjantai 30. syyskuuta 2016

Työtä piisaa

Nopeasti on tämä lomaviikko hurahtanut, ei tosin varsinaisesti lomailun, taikka ainakaan joutenolon merkeissä. Huomenna on meininki lähteä jo kohti kaupunkikotia, jotta ehdimme pyhänä pistäytyä mummolassa.
Eilen ja tänään on riittänyt niin paljon poutaa, että sain kohopenkkiurakan valmiiksi. Tällä kerralla se oli osittain yhteisproduktiomme, kun mies kärräsi kaivamaani krooppiin risutavaraa ja sitten kun oli ruohotuppaiden jälkeen lehtikerroksen vuoro, niin yhdessä lehtiä haravoimme ja kuskasimme läjän päälle. Vaikka kohopenkkien rakentaminen on fyysisesti varsin raskasta, etenkin kun näin yskäisenä voimat ehtyivät vähän väliä, niin on se silti yksi mielipuuhistani puutarhassa. Enpä kylläkään monta puutarha-askarta osaa nimetä, jotka eivät olisi mielipuuhiani, mutta pari kuitenkin: tuhoeläinten kurissapito ja taimipurkkien pesu.
Se penkin rakentaminen kesti suunniteltua kauemmin, ei pelkästään sateiden takia, vaan myös siksi, että saadakseni kuopankaivuusta tulleen mullan kärrättyä saman tien uusiokäyttöön, minu piti rustata maa-artisokkapenkkiä varten tilaa jasmikkeen ja lumipalloheisin tuntumaan. Samalla sitten siivosin puskien juurelta rikkaruohoa pois ja levitin  tilalle katteeksi ensin pahvia ja sanomlehtiä ja sitten oksasilppua, sahanpurua ja muuta sorttia. Viimein kuitenkin pääsin lykkimään multaa kuopasta uudeksi penkiksi, johon jo kokeeksi yhdet maa-artisokkamukulat istutin, kerättyäni paakusta ensin syömäkokoiset pataan. (Tuli muuten hyvä ja pehmoinen muusi perunan ja palsternakan kanssa. Mutta mahat menivät sekaisin.)
Tänään keräsin raa'atkin tomaatit pois kasvihuoneesta. Samalla vein lämmittimen sieltä pois ja katkoin tomaattien varret kompostiin. Jätin kuitenkin kurkut ja munakoisot vielä kasvihuoneeseen ja ratustelin niille suojaksi kateharson, joka vapautui tyhjätystä avomaankurkkupenkistä. Tuskin viimeinen kurkun alku enää jaksaa kasvaa, puhumattakaan munakoisoista, jotka ovat vasta kukalla. Mutta ei harso haittaakaan. Vein vielä pari kasvia talvettumaan, nimittäin yhden tomatillon ja pepinon, jonka taimen sain Millanilta ja joka ei vielä tänä kesänä ehtinyt kukkimaan.
Gladiolusten mukulat nostin myös, viimeisen keltaisen kukkavanan taitoin maljakkoon. Mies keräsi omenapudokkaita pohjoisen tuliaisiksi, mutta sen jälkeen on tippunut lisää. Niin että pitäisi mennä keräämään vielä kun hetken jotain näkee.
On meillä täällä jokunen vieraskin käynyt: tuttu rouva kävi kysymässä, saako hän muutaman kuusenhavun haudalle. Hän sai myös silkkikukkia ja omppuja. Tänään tuli jo aamulla huoltomies katsomaan, osaisiko hän neuvoa tai auttaa tuon lämmittimen kanssa (mikälie ilma- tai vesilämpöpumppu...) Ei oikein osannut. Sitten kävi LVI-mies tsekkaamassa, mistä voisi johtua, ettei kylppärin lattialämmitys toimi (se on vanha vika, eikä yhteydessä edelliseen). Hän tutkaili myös sitä em. pumppua ja antoi yhteystiedot, mistä voi kysellä huoltoa. Viimein tuli sitten kuopuksin tyttöystävänsä kanssa, kun olin jo toisenkin ruuan tehnyt heitä varten. Tai oikeastaan kolmannen. sen muusin tein eilen siinä uskossa, että meille tulee muitakin syömämiehiä. Vaan sitten tiesi mies valistaa, että tänään vasta ovat tulossa... Ja tänään odottelimme jo aamupäivällä, kun poika oli sanonuit, että lähtevät aamulla. Mutta kun heidän aamunsa on myöhemmin kuin meidän.
Ei maar, nyt tarttee lähteä kiertämään omenapuiden alustat.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ylimääräinen syysloma sadonkorjuun merkeissä

Täällä ollaan tämä viikko. Viikonloppuna keskityin säilöntään: mehumaijallisesta perattuja omenoita tuli viisi purkillista omenasosetta, ja kerättyämme jälkikorjuuna sangollisen avomaankurkkuja tein niistä maustekurkkuja kahdeksan erikokoista purkillista. Yllätyin, kuinka paljon kurkkuja löysimmekään yhä, vaikka jo kahteen kertaan olin satoa penkistä kerännyt. Piti sitten pariinkin otteeseen etsiä lisää lasipurkkeja - jotka eivät sitten tietenkään ehtineet liota yön yli, kuten huolellisesti säilöttäessä kuuluisi tapahtua.
Kylmä ei ole käynyt puraisemassa Kanttorilan kasveja, jotka hiekkaisen mäen päällä ovat suojassa satunnaisilta pikkuhalloilta. Niinpä kesäkurpitsoitakin edelleen löytyy. Maissitkin varmaan kerään ennen kuin palaamme takaisin kaupunkiin ensi viikonloppuna, olivat sitten kypsiä tai ei. Todennäköisesti ei. Loput härkäpavut keräsin ja riivin äsken. En ole niiden riipimiseen keksinyt vielä mitään sukkelaa konstia. Päivällä nostin mukulasellerit, etteivät ehdi saada kylmää, kuten viime vuonna, jolloin ne sitten alkoivatkin mädäntyä käsiin, niin että ne täytyi saman tien kuoria ja paloitella pakastimeen. Nyt niiden pitäisi säilyä kellarissakin jonkin aikaa.
Punakaalisato oli nopeasti kerätty, ruoaksi valmistettu ja syöty - yksi lapsen nyrkin kokoinen löyhä kerä, mutta romanialaisystävättären reseptillä siitä tuli hyvä salaatti kahdelle hengelle.
Eilen sitten vihdoin viimein lähdimme piipahtamaan ensimmäisen kerran puolukkametsässä tälle syksylle. Olinhan lukenut ja nähnyt kuvia erinäisten Facebook-kavereiden puolukkasatopäivityksistä, joiden perusteella marjaa on nyt joka paikassa niin paljon kuin vain jaksaa metsästä pois kantaa. Me kaksi kelvotonta marjastajaa oudoissa metsissä emme päässeet lähellekään feissarisaaliita. Miehellä oli jo alkaa päälle verensokeri korkealla, joten hän ei kauaa jaksanut metsässä, minä taas en koskaan ole ollut tehokas mustikka- enkä puolukkametsässä. Mutta saimme kuitenkin vajaan sangollisen, josta tosin osa sekamarjaa (kas kun mustikkaakin vielä löytyi) joka on tarkoitus käyttää ja josta jo osa käytettiinkin jälkiruokiin. Perunatömpällä tömppäsin puolukat survokseksi ja vein ison lasipurkillisen kellariin ja jätin pienemmän purkillinen jääkaappiin. Tuore puolukkasurvos on kyllä niin hyvää, että pienenkin nokon takia kannattaa vaivootella metsään, vaikka edellisvuotisia marjoja vielä pakastimessa ja kellarissa onkin.
Marjametsästä menimme suoraan kyläreissuilla Millanin luo, joka jo odotti vadelmapiirakan kanssa. Viivyimmekin pimeän tuloon saakka, kun mies innostui jatkamaan edelliskerralla kesken jäänyttä moottorisahausta, repimään nauloja laudoista ja rustaamaan autotallin räystääseen lisäpätkän ränniä. Meillähän kyllä riitti juttua siksi aikaa, niin ihmisluonteesta, puutarhasta kuin joulustakin. Kun mainitsin aikoneeni visiteerata kirpparilla etsimässä sinisiä verhoja kaupunkikodin ikkunaan jouluksi, niin Millan alkoi heti tonkia kaappiaan ja veti sieltä esiin kuulemma joutilaat siniset upeat pitsiverhot.   Lisäksi hän penkoi joulukoristeistaan muutaman sinisen pallon mukaani.
Eikö olisikin järkevää ihmisten vaihdella keskenään joulukoristeista silloin, kun haluavat vaihtelua, sen sijaan, että aina ostetaan vain uusia?
Lähtiessämme Kanttorilaan puolukanperkaussouviin saimme vielä mukaamme loput vadelmapiirakasta. Nam!

(Piti korjata pari iPadin tekemää sanamuotoa, kun en kirjoittaessani niitä huomannut. Mokomat vempeleet, kun yrittävät olla ihmistä fiksumpia.)

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Nimipäivänä

Tällä kertaa Kanttorilaan ajaessamme minä olin se, joka olin huonolla hapella tai heikoilla kantimilla. Olin valvonut edellisyön vatsavaivoissa kärvistellen, niin maksoin univelkaa torkkumalla ensin automatkan ajan ja sitten vielä Kanttorilan sohvalla. Sen aikaa mies ehti muun muassa leikata melkein koko nurmikon - kerättyään ensin kärryllistä pudokkaita.
No, mikäs hätä tässä, anoin jo yhden viikon palkatonta vapaata ensi viikon jälkeen voidaksemme puuhastella Kanttorilan rauhassa, kaikessa rauhassa.
Kävimme illalla saunassa ja olin jo ennen kymmentä petissä. Ja uni tuli nopeasti huolimatta kaikesta päivän mittaan tekemästäni univajeen paikkauksesta. Aamulla heräsin sitten kuudelta kahvin keittoon ja sudokuja ratkomaan. Seitsemän maissa ulkolämpömittari näytti neljää plusastetta. Olin illalla sytyttänyt kahvihuoneeseen kynttilän palamaan ja kytkenyt termostaattilämmittimen päälle. Kun aamulla kävin raottamassa kasvihuoneen ovea, niin termostaatti hurahti heti pyörimään. Oli ilmeisen kylmä edelleen. Sama viritelmä täksi yöksi. Kesäkukkiakin kanniskelemaan kuistille sillä oletuksella, että talon seinien tuntumassa olisi lämpöisempää. Saatanpa niistä pari lisää kantaa sisään asti ennen kuin huomenna taas jätämme Kanttorilan hetkeksi oman onnensa nojaan. Haluan yrittää talvettaa kaikki pelargonit ja suurimman osan keijunmekoista ja ahkeraliisoista. Muratin ja yhden kutakin pelargoniväriä olen tuonut sisälle jo aiemmin.
Kävimme tänään taas Millanin luona ja viipyminen pidempään. Viimeksi käydessämme vain nopea piipahdus, kun mies oli silloin kovassa yskässä. Tänään hän oli täysissä ruumiin voimissa, kun testasi uutta  moottorisahaansa Millanin kuormalavoihin. Minä sain mukaani koteihin viemisiksi valkokukkaista kuunliljaa, palloesikon taimia ja sysikurjenmiekkaa.
En olisi muistanut aivan äkkiä, että mulla oli nimipäivä, ellei Millan olisi aamulla lähettänyt onnitteluviestiä. Palattuamme kaupan kautta mies innostui tekemään tiramisua, ja sitten löysin vielä roppakaupalla fb-onnitteluita. Mukava nimpparipäivä. Mukavaa olla taas terveen kirjoissa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Hiljaiseloa

No se ruohonleikkuuongelma sitten ratkesi laillansa; perjantain ja lauantain välisenä yönä oli alkanut sataa ja sitä tihuutusta piisasi pitkin lauantaita. Ei tarvinnut kummankaan yrittää märälle ruohikolle. Sen sijaan mies sai viimeisteltyä autorempan ja levähdeltyä romuskaa potien. Minä viimeistelin perhospenkkiä. Istutin purkkeihin jemmatut perennat takaisin penkkiin, lähinnä punapäivänkakkaroita ja väriminttuja. Piti myös kaivaa yksi viime kerralla istuttamistani puuliljan  sipuleista esiin, kun joku eläin oli kaivanut kuopan sipulipenkkiin. Tarkistin, että sipuli oli tallella. Oli se. Naapurin kissa varmaan oli kaivanut kakkakuopan löyhään uuteen multaan. Piilotettuani sipulin uudelleen peitin kolmen sipulin penkkini kateharsolla pitääkseni kakkijat edempänä. Millan poikkesi lankomiehen synttäreiltä palatessaan tuomaan muutaman ukkolaukan, jotka kävin sitten istuttamassa enimmäkseen perhospenkkiin, vaikkei ukkolaukat taida olla varsinaisia perhoskukkia.
Tomaatteja keräsin taas mukaamme, ja omenoita tietenkin. Muuten meni viikonloppu hissukseen. En edes kirkkoon viitsinyt miestä painostaa, kun kauheat yskänkohtaukset olivat vaivanneet pitkin aamua. Rupesimme pakkaamaan lähtöä kaupunkia kohti jo aamupäivällä. Halusin päästä ajoissa liikkeelle, koska tällä kertaa ajettiin kahdella autolla. Sovittiin treffit kahvitauon pitämistä varten tunnin ajomatkan päähän. Päästiin turvallisesti molemmin perille.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Testataas taas...

...että miten onnistuu postaus "aipärillä". Palattuani vanhaan työhöni sain takaisin työtabletin, jonka käyttöä viime syksynä en paljoa ehtinyt opetella, ja senkin vähän ehdin autuaasti unohtaa. Ehdin jo pitkään olla siinä uskossa, etten pysty käyttämään tablettia muualla kuin koululla paitsi kameran osalta, kun kotona tuli aina vain näkyviin teksti "sivua ei voida avata, koska laite ei ole yhteydessä internetiin. Mutta äsken ennen lähtöä kohti Kanttorilaa mies neuvoi, miten asetusten kautta pääsen luomaan yhteyden.
Viikko sitten roudasimme Kanttorilasta monen sortin syötävää; perunoita, salaattia, porkkanoita, persiljaa, palsternakkaa, tomaatteja ja pari kurkkua. Niin ja omenoita. Ja silpoydinherneen palkoja, jotka vasta eilen löysin kassinpohjalta, jonne ne olin unohtanut. Onneksi ne olivat säilyneet syötävinä, ja nautinkin ne osana iltapalaa. Muillekin tuliaisille kävi vähän samoin. Olin kai kuvitellut, että jotain satoa saisimme vietyä lapsillekin ja että ehdin ja jaksan jalostaa pikkuporkkanat vaikka raasteeksi pakastimeen. En jaksanut enkä ehtinyt. Ennen kuin tuossa lähdön tuoksinassa, kun pesin salaatit ja siivosin syömäkelpoiset lehdet mukaamme, loput kompostoriin ja valikoin porkkanoiden seasta pienimmät, joille tein saman homman.
Kesäkurpitsoita veimme jo edellisellä kerralla pahvilaatikollisen. Männäviikolla sain vihdoin äntihin yhden niistä pilkkoa kakkuvärkeiksi pakastimeen. Onneksi ne paksukuorisina ovat hyvin säilyviä, niin ei niiden kanssa ole hengen hätää.
Nyt taas jänskättää, onko kylmä päässyt tekemään tuhojaan. Kanttorilasta n. 40 km:n päässä oli mitattu viikolla yhtenä yönä alin lämpötila koko Suomessa. Vajaan tunnin päästä meidän pitäisi oleman Kanttorilan kulmilla. Kumpihan meistä leikkaa nurmen? Viikko sitten oli koko ajan niin märkää, ettei mies päässyt alkua pidemmälle. Nyt kun näyttäisi sää suosivan, miesparka on flunssan kourissa. Ja minä en kyllä omin voimin vasurilla saa konetta pärähtämään.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Takaisin töihin, vaikka miten väsyttäisi

Meinasi iskeä väsymys kesken päivän. Aamupäivä meni säilöessä. Olin illalla ennättänyt Millanin luota kyläreissulta palattuamme kerätä avomaankurkkuja sen toisenkin satsin, jonka arvelin aiemmin jättämistäni aluista kasvavan. Pesin ne vielä illalla valmiiksi, jotta pääsisin joutuisasti jatkokäsittelyyn. Vielä löytyi tillinronttoja puutarhasta. Kaupunkikodin pakastimesta olin ottanut mukaamme mahdollisten kurkkujen varalle piparjuurilastuja ja viimekesäisiä mustaherukanlehtiä. Keitin isoja purkkeja isossa kattilassa, huuhtelin ne atamonilla ja ladoin pienet kurkut kokonaisina ja isommat viipaleina kerroksittain mustaherukan, tillin, valkosipulin ja piparjuurilastujen kanssa. Liemen määrän arvioin illalla tekemäni mittauksen avulla. Olin kertaalleen latonut pestyt pikkukurkut aikomaani purkkiin, johon sitten kaatelin litran mitalla kylmää vettä. Tällä kertaa liemi riitti. Ylijäämän käytin sitten punajuurille, jotka jo nostin ylös ja joista pienimmät keitin etikkapunajuuriksi. Isot odottelevat kuivahtamista kasvvimaalla. Päätin olla tänä syksynä ajoissa punajuurten noston kanssa, koska vuosi sitten niiden kävi onhoosesti. Ne ehtivät saada kylmää ennen kuin sain ne ylös, eivätkä ne sitten kellarissa säilyneet oikein mitenkään. Minun piti tehdä niistä jouluruuat pakastimeen.
Kun pääsin säilönnästä, painattelin pihalle. Olimme Millanin kanssa tehneet perennojen ja sipulien yhteistilauksen. Ne olivat viikolla tulleet, ja eilisellä kyläreissulla sain mukaani Millanin valmiiksi purkkeihin istuttamat syysleimun taimet sekä kolme puuliljan sipulia ('Friso'). Lisäksi sain Millanin kylvämiä kellosormustinkukan taimia. Tänään sitten valtasin niille sekä puuliljoille tilaa enkelipenkin kukkuralta. 'Laura'- syysleimut istutin samaan penkkiin muiden syysleimujen kanssa.
Oma hommansa oli myös kasvihuoneen kastelu, jonka toki eilen sain jo alulle, ensiavuksi. Muumio-omenien keräämistä olisi edelleen. Härkäpapuja olen vähän kerännyt, ja tuleentuneita sokeriherneitä ensi kesän kylvöihin. Millanille löytyi viemisiksi valaan kokoinen kesäkurpitsa (Millania lainatakseni). Muutaman porkkanan nostin salaattiin. Osa oransseista porkkanoista näyttää olevan jonkin tuholaisen syömiä. Ajattelin nostaa nekin jo pois, kunhan tästä jaksaisin vielä ojentautua ja suoria ulos.
Ruoho on pitkää, mutta niin kosteaa vähän väliä sattuvien sadekuurojen vuoksi, ettei sitä oikein pysty nyt ajamaan. Sen sijaan mies on jatkanut autoremonttia riihessä. No, eiköhän tässä tullut jo levähdettyä. Jotain tarttis saada äntihin vielä ennen saunomista. Tyrnitkin pitäisi kerätä. Se on ainakin nopea urakka.

torstai 1. syyskuuta 2016

Kuvia kaipuuta keventämään - tai kiihdyttämään

Sain taas vähästä aikaa ladatuksi kuvia kännykältä koneelle, kuvat otettu Kanttorilan kulmilla elokuun alussa.



Enkelipenkkiä olen taas kuvannut vähän väliä. Eihän kännykällä hääppösiä kuvia saa, on vissiin vähän ryöttäänen linssikin, kun on niin sameita otoksia. Kuvien ottamisen jälkeen purkeissa olevat narsissitupakat ovat alkaneet kukkia, ja siirsin ruukut portaille tuoksumaan. Vaaleanpunainen gladiolus kukki ihmeen kauan, ei taida näissä kuvissa erottua. Ensimmäinen mustasilmäsusannakokeiluni innostui myös vähitellen kukkimaan pihlajan juurella penkin vasemmassa reunassa. Enkelin vierellä kukkii viimekesäisen punaisen ahkeraliisan pistokkaita. 




Tästä yhdistelmästä tein tänä kesänä parikin kimppua. Toivon mukaan osa punaisista gladioluksista odottaa meitä kukkien. ainakin ne jäivät lupaavasti nupulle.


Kesämalvikin paikka edustaa nyt teemaa "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Olisi pitänyt kylvää kosmokset taakse ja malvat kosmoksen ja mustan orvokin väliin. Mutta kun en arvannut kosmoksen venyvän lähes kaksinkertaiseksi viime kesän mittoihin verrattuna.


Viime kerralla sain kaivettua jatkopalan Millanin perhospenkkiin, vuorasin sen maanpeitekankaalla ja tyhjensin monta multapussia. Illan hämyssä lauantaina aloitin istuttelun, harmaakäenkukkaa reunaan, sipulikukkia sinne tänne vuorikaunokin, värimintun ja keto- tms.neilikan ympärille. (Juu, eikun reunassa on balkaninkohokkia, harmaakäenkukkaa ryhminä molemmin puolin.) Istutukset ovat ainakin saaneet sadetta, jotta siitä ei ole juurtuminen kiinni. Mutta ovatkohan kesäkurpitsoille ja kurkuille ratustelemani kateharsot pysyneet paikoillaan viime myrskyssä? Se nähdään huomenna.