maanantai 27. heinäkuuta 2020

Hukkunut Urocerus gigas -naaras

Tein taas surullisen löydön, kun aloin tyhjäillä sadevesiastiaa. Ko. astiassa ei ole verkkoa päällä, vaan oksa siltä varalta, että eläimet pääsisivät sitä myöten pois mentyään sinne juomaan.
No, tämä jättiläispuupistiäisnaaras ei ollut hoksannut tai onnistunut käyttää oksaa apuna. 


En tietenkään ennestään tuntenut tätä komistusta, kun en ole ennen nähnytkään. Jälleen löytyi tunnistusapua kirjaston poistokirjasta, Euroopan hyönteisopas. 


Hurjasta ulkonäöstään huolimatta naaras on ihmiselle harmiton. Sen sijaan jättipuupistiäinen  vahingoittaa kuusi- ja mäntypuutavaraa wikipedian mukaan. En silti olisi tahtonut hukuttaa. Aion joka tapauksessa viedä tämän koululaistenkin ihailtavaksi. Laitoin jo valmiiksi sen korurasiaan. 


Miehenkin mielestä tämä on kaunis kuin koru. Vaikka hän yleensä kammoaa lentäviä ötököitä. Mutta tämähän ei enää lennä 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Eilisen kukkakierros

Eilen oli varsin viilakka sää, mutta pipo päässä, villasukat kumppareissa ja kalsarit housujen alla tarkenin mm. kamerakierrokselle.



Kahdeksantoista päivänsinen päivä 




Päätin kokeilla hyasinttipapua tänä vuonna ruusupavun sijaan. 




Kelloköynnöksen nuppu suurenee. 




Suloinen keijunmekko



Toinenkin uusista värililjoista kukassa, valitettavasti kamera ei kykene välittämään värejä oikein. 



Rantatädyke



Ketoneilikka Arctic Fire, sulkee kukkansa yöksi, enkä siksi ole aiemmin tänä kesänä ehtinyt saada kuvaa. 



Leimurakkaus saskatoonin juurella 



Vihdoin muutkin kuin valkoiset leijonankidat kukassa, valkoiset koulin ennen muita, siinä ehkä selitys aiemmalle kukinnan aloitukselle. 



Syysleimu - ihana väri, mutta nimi viittaa ikävästi loman loppumisen lähestyvän. 



Kosmoskukkaa ja aitohunajakukkaa










Huoneita varattu




Miehen viime kesänä tekemään hyönteishotelliin on muuttanut ensimmäisiä asukkaita. Vaikka onkin kuusipölkky. Mutta oli jo varmaan vanhuuttaan sen verran kuiva ja pihkaton, että kelpasi. 

Uusi löytö: ukontulikukka


Kuljetellessani ruohonleikkuria huomasin hurmehappomarjan likellä tällaisen töröttäjän. Se näytti etäisesti tutulta. Aluksi siinä vasta kajasti hieman keltaista väriä kukannupuista. Mutta kun menin parin päivän päästä uudestaan katsomaan, kukat olivat alkaneet aueta. 


Mietin, voisiko se olla sitä luonnonvaraista tulikukkaa, jota olen ihaillut Norjassa katujen varsilla. Hain kameran ja otin kuvia voidakseni tarkemmin perehtyä asiaan netin avulla. Olin arvannut aika likelle. Tulikukasta tässäkin taitaa olla kysymys, mutta ei siitä tummatulikukasta, joksi netistä löytämieni tietojen perusteella arvelen sitä norjalaista kaunotarta. 



Luontoportista jälleen löytyi hyviä kuvia, joiden perusteella olen melkein satavarmaa, että Kanttorilassa kasvaa ukontulikukkaa. Aion yrittää syksymmällä ottaa siitä siemeniä talteen. 

Myös yksi vanhempi, Norjaan liittyvä, kasviarvoitus taisi ratketa tänä kesänä. Siellä ystävien pihassa on kasvanut korkeaa keltakukkaista kasvia, jota en ollut ennen nähnyt. Otin siitäkin aikanaan kuvia. Vähän aikaa sitten törmäsin ottamiini kuviin ja huomasin selkeää yhdennäköisyyttä taannoin Kanttorilassa bongaamaani iltahelokkiin. 

Tässä on se Etelä-Norjassa näkemäni kasvi. 



Ja tässä Millanin iltahelokiksi arvelema. 



PS. Millan vahvisti ukontulikukkateorian, kun piipahdimme tänään luonaan. Sitä oli ollut hänellä kolmiopenkissä joskus vuosia sitten parina kesänä. Ihmeellistä, miten se vuosien jälkeen (täytyy olla lähes kymmenen vuotta kulunut) yhtäkkiä ilmaantuu esiin, vaikkakin vähän sivussa alkuperäisestä paikastaan. Mutta siis ilman muuta yritän niitä siemeniä saada. Tulikukat kuuluvat kaksivuotisiin, eikä ole itsestään selvää, että tuo pääsisi kylväytymään ruohon keskellä tai että se ilmaantuisi tuolla paikalla ensi kesänä.