lauantai 26. syyskuuta 2020

"Siihen kasvoi sieni, lakkipäinen pieni"

Sienet ovat iso salaperäinen osa luomakunnan ihmeellistä monimuotoisuutta. Niissä - tai ainakin tavallisesti sieniksi mielletyissä kupusienissä - on jotain satumaista, ja ne ruokkivat (vatsojen lisäksi) mielikuvitusta. 

Eilen saavuttuamme ja vakituista puutarharundia tehdessäni pysähdyin pitkäksi aikaa kyykkimään lintualtaan luo. Se allas syntyi aikanaan Millanin mielikuvituksen avulla muurarilta jääneestä ja maahan jänkkääntyneestä sementtisäkistä, pronssimaalista ja muutamasta sammakkofiguurista. Altaan ympärille Millan rakensi - tietysti - perennapenkin, johon kuului mm. lapinnauhus, julianesikko ja punertavalehtinen rentoakankaaliljike. Nauhus on yhä paikallaan, nuo kaksi muuta mainittua olen siirtänyt uusittu perhospenkkiin, tilalla on mm. keltamaksaruohoa ja jotain mehitähtiä. 

Ja siellä, mehitähtien vieressä maasta punnersi punalakkeja. 


Huomaatko yläkuvasta toisenkin punakärpässienen pienesti pilkottavan vasemmassa laidassa? Alla on siitä lähikuva. 



Ovathan ne nättejä ja söpöjä, vaikka punainen onkin tarkoitettu varoitusväriksi. Minäkin olen joskus haaveillut puutarhaan sellaisia emalivadeista ja puupölkyistä rakennettuja punakärpässieniä, mutta toistaiseksi ei ole ollut joutavia (=rikkinäisiä) emalivateja. Iloitsen siis näistä aidoista puutarhakoristeista. 



lauantai 12. syyskuuta 2020

Kahden tahi kolmen vaateparren jälkeen

 Säätiedotus piti paikkansa, kun povasi tälle lauantaille runsaita sateita. Onneksi uskoin asian jo eilen illalla. Minun piti välttämättä pestä pyykkiä pian saavuttuamme, kun sitä oli muutaman viikon aikana kertynyt, mutta illan hämärässä ennen nukkumaan menoa kävin hakemassa melkein kuivat vaatteet sisälle pyykkitelineelle.

Aamulla nousin ennen seitsemää ja sade oli alkanut hyvän aikaa aikaisemmin. Satoi tai ei, minulla piisasi ulkohommia. Nostin punajuuret, palsternakat ja perunat. Välillä piti käydä sisällä ja silloin aina vaihdoin kuivan vaatekerran. Toki yritin sovittaa ulkopuuhat kuurojen väliin, mutta välit olivat aina lyhyempiä kuin urakkani kesto. 

Päätin tehdä rakuunalle saman kuin aikanaan raparperille. Tällä tontilla oli valtavan iso raparperialue, jota jo Millan alkoi typistää mutta jonka minä raivasin lopulta kokonaan pois kasvimaalta saadakseni lisää tilaa mansikalle. En kuitenkaan raaskinut tuhota raparperia kokonaan, koska se oli hyvin vanhaa alkuperää, vaan siirsin pienet alut kahteenkin kohtaan syrjemmälle tonttia. Rakuuna on minulle vähintään yhtä tarpeeton kuin raparperi. En ole osannut käyttää juuri lainkaan mihinkään ruokiin. Lisäksi olin huomaavinani tänä kesänä, että sain siitä sekä hengitys- että iho-oireita, kun käsittelin sitä ilman hanskoja. Siirsin pienen juuren pätkän varsineen omenapuiden takana olevan kohopenkin laitaan. Samalla sain tilaa Millanilta saamalleni appelsiinimimtulle ja ruukussa kesän olleelle sitruunamelissalle.

Muutakin pientä siivoilua kasvi- ja pihamaalla. Kasvihuoneen tyhjäyksenkin aloitin yhdestä kurkunrontosta.

Lopulta oli aika siirtyä sisätöihin, säilömään eiliset kurkut. Sitten pesin jääkaapin, en muista miksi siihen ryhdyin (asia kai johti toiseen), mutta hyvä, että se on nyt tehtynä. Se on nimittäin ollut nyt pari viikkoa tyhjänä ja sulana.

Illan päätteeksi saunassa sain itseni kutakuinkin puhtaaksi mullasta, mutta kaikki muut työvaatteet ovat ryöttäisinä kuivumassa eteisen naulassa. 

Sadonkorjuuta tämäkin

 Peräkamarin pöydällä oli tämännäköistä elokuun lopussa, ja yhä siellä on sitä sun tätä siementä kuivumassa. Nyt olen saanut talteen myös himoitsemiani nukkapähkämön ja sinipallo-ohdakkeen siemeniä. Harmaakäenkukan siemenkotia olen kerännyt runsaasti, sillä lupasin viedä niitä myös ystävälle, jolta ko. kaksivuotinen oli kadonnut pihasta. 

Virheistä viisastuneena olen kirjoitellut noihin alustapapereihin kyseisen siemenlajin nimen, enkä enää luota, että muistaisin, mitä sorttia mihinkin olen taskuistani tyhjännyt. 



perjantai 11. syyskuuta 2020

Kurkkua myöten...


Yhä ovat säät suosineet eikä halla ole vielä tehnyt tuhojaan. Sen jälkeen kun suojasin avomaankurkkupenkit (toisen harsolla, toisen kasvitunnelimuovilla), olen joka viikonloppu kerännyt kurkkuja. Ensimmäisestä erästä olen laittanut kuvan aikaisemmin. Silloin tuli melkein kaksi sangollista, joista säilöin kuusi isoa purkillista. Toinenkin erä, ns. jälkikorjuu, oli reilu sangollinen. Siitä erästä säilöin kolme purkillista, ja osan vein siskoille säilöttäväksi. Molemmista eristä olemme syöneet isoimpia tuorekurkkuna. 

Viikko sitten jälkikorjuun jälkikorjuuta tuli taas miltei sangollinen. Niistä myös jätin isoimmat syömäkurkuiksi. Niitä on yhä sekä kellarissa että rivitaloasunnon jääkaapissa. Pienimmät säilöin kokonaisina Millanilta saamaani lisäpurkkiin ja loput vein rippilapsen äidille, jonka äiti tapaa säilöä kaikenlaista. 

Mutta nyt saa riittää. Tänään saavuttuamme (ja kiireesti vessassa ja syömässä käytyäni) keräsin penkkien päältä ensin suojat kuivumaan ja sitten jälkikorjuun jälkikorjuun jälkikorjuun. Vieläkin löytyi myös pari isoa, joita en ollut aikaisemmin bongannut. Kurkut osaavat piiloutua. Rontot jätin penkkeihin katteeksi, mutta tukikaaret keräsin talteen. 




Kapusin vintille etsimään vielä lisää purkkeja, jäljellä ei ollut enää yhtään isoa, toin likoamaan niitä, joita yleensä olen käyttänyt omenasosepurkkeina. Jonkin verran on vielä purkkeja tähteellä soseen tekoon, mutta jos eivät riitä, täytyy turvautua soseen pakastamiseen. 

Huomenna pienimmät kurkut taas kokonaisina, keskikokoiset viipaleina etikkaliemeen, suurimmat tuoreina leivän päälle. 
Meinaan muutakin toki ehtiä huomenna. Perinteinen pistäytyminen Millanin luona vasta sunnuntaina ennen paluuta "työmaakoppiin". Onkohan ihan höpsöä ruveta kutsumaan tuolla tavalla em. rivitaloasuntoamme työpaikkani likellä? 


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Juhlapyhä


Tänään on ollut perhepiirissä kaksikin päivänsankaria, kun pojistamme keskimmäisellä on synttäripäivä ja kun lastemme serkku, kummipoikamme konfirmoitiin. Koska koronarajoitusten takia paikan päälle rippikirkkoon pystyi menemään vain muutama kirkkovieras rippilasta kohti, niin Kuuntelimme Kanttorilassa netin kautta konfirmaatiomessua (ja kylläpä oli ihana ja raikas sovitus ja esitys isosilla, "Jeesus, kirkkauden toivo") ja lähdimme sitten ajelemaan juhlakahveille ja rippiraavasta onnittelemaan. Keräilin pihasta hänelle kukkakimpun (zinniaa, väriminttua, tuoksuhernettä, helminukkajäkkärää, kosmosta ja vihreäksi asparagusta). Mutta koska kiireessä ei tullut mieleen ottaa kimpusta kuvaa, niin laitanpa päivänsankareiden kunniaksi kuvan marketasta. 

 




Härkäpapua


Tämän kesän kylvöjä suunnitellessa kysyin Millanilta paikkaa härkäpapukylvöksille. Kas kun halusin kokeilla veljeltä saamaani iittiläistä maatiaisljiketta ilman pelkoa ristiinpölyttymisestä. Ja kyllähän Millanin markille mahtui. 

Idätin ja kylvin iittiläiset härkäpavut perennapenkkiin (neljästä pavusta kaksi lähti idätyksessä kasvamaan) jo varhain toukokuulla. Millanin pellolle kylvettiin iso- ja vihreäsiemenistä lajiketta, jonka siementä olen Millanilta saanutkin, mutta vasta sitten, kun savinen märkä pelto oli vähän ehtinyt lämmetä eikä ollut enää lillumärkä sateiden jäljiltä. Ensin neitseellinen läntti piti kuitenkin kuokkia ja samalla karsia rikkaruohoja. 

Kerran kesän mittaan kävin perkaamassa härkäpapupenkit, ja pelkäänpä, että Millan näki suuremman vaivan niiden eteen etenkin kuivan kauden aikana.

Kuiva kausi oli kohtalokas toiselle itäneistä iittiläisistä. Jotten menettäisi ainoata vartta, siirsin sen kookkaaseen ruukkuun ja hoivailin siinä parhaan taitoni mukaan. 

Aikanaan tuli jokunen kukka, ja kiitos pölyttäjien, alkoi palkokin kehittyä. Mutta vain yksi. Koskaan ei tullut edes lisää kukkia. Viikko sitten palko alkoi näyttää tuleentuneelta (kuori oli tummunut ja kuivakka), joten otin sen sisälle kuivumaan. Voi olla, että palon sisällä on neljä siementä, eli saman verran kuin siemeniä alunperin veljeltä sain... Tulos siis plusmiinusnolla. Mutta huonomminkin voisi Olla. Mietinnässä, yritänkö lisätä iittiläistä taas ensi kesänä vai pidänkö välivuoden. Millan on kuitenkin luvannut lainata peltoalaa minun härkäpapuviljelmilleni ensi vuonnakin.

Samaan aikaan kuin oman pihan härkäpaputuotto oli +-0, Millanin pellolta sain ennätyssadon. Mainitsinkin jo viime viikonloppuna osan sadosta käsitelleeni. Silloin olin varautunut keruuseen 5 litran sangolla, joka jäi surkean pieneksi. Piti tyhjätä yksi muovipussi, jotta sain kipattua sangon tyhjäksi täyttääkseeni sen uudestaan. Tänä viikonloppuna varauduin paremmin ja otin mukaani tyhjän multasäkin. 



Vieläkään en tyhjännyt palstaa "yhyrettömiin", vaan jätin yhden rivin tuleentumaan. Siemeneksi ja kuivatettuna säilytettäväksi. Nuo eilen poimitut riivin tänä aamuna jumalanpalvelusta kuunnellessani ja seuraavaksi pitäisi alkaa niitä esikeittää pakastimeen.



tiistai 1. syyskuuta 2020

Viikolla

Tarkoitus ei ole ollut pitää vuorostaan (lukuisia) lukijoita jännityksessä. Ei ollut kylmä käynyt Kanttorilan kulmilla viime viikolla. Keräsin perjantai-iltana sangollisen lisää avomaankurkkuja, mutta koska olin varautunut säilömään enää vain pikkukurkkusia kokonaisina, niin tarjosin sangollista siskoilleni. Samoin kuin viikon aikana kasvanutta kesäkurpitsasylillistä. Lauantai meni kyläreissuilla siskojen luona. Isosisko oli löytänyt haperoita ja lampaankääpiä ja laittoi niistä perunoille ihanat pihvit ja lisukkeet. Sisko varoitteli, että luvassa on ilmavaivoja. Niin kuin sitten olikin. Mutta ehkeivät yölliset vatsavaivat johtuneet pelkästään sienillä herkuttelusta, sillä syötyäni itseni ähkyyn isosiskon luona jatkoin mässäystä vielä pikkusiskon luona lämpimillä voileivillä ja makoosilla kastamisilla. Nukuttuani katkonaisesti pääsin ylös sunnuntaiaamuna vasta kymmeneltä, joten seurasimme jumalanpalvelusta netistä. Olin pitkään nukkumisesta huolimatta jotenkin nuutunut (vatsavaivat tunnetusti vievät voimani pitkäksi aikaa), enkä meinannut saada ensin mitään äntihin, mutta lauantaina ennen reissua Millanin pellolta keräämäni härkäpavut sain sentään riivittyä ja esikeitettyä pakastettavaksi. Jotain siemeniäkin keräilin ja kypsät luumut sekä tyrnit.

Ennen sunnuntain lähtöämme mies asensi kasvihuoneeseen lämmittimen. Vaikka sääennustukset lupailivat lämpenevää, niin onpahan kaiken varalta. Patteri on ajastettu lämmittämään pari tuntia jotain aamukahdesta aamuneljään.

Mutta nyt mua taas jänskättää se, olemmeko ensi viikonloppuna menossa Kanttorilan kulmille. Meillä on nimittäin sunnuntaina tiedossa kummipojan konfirmaatio, ja mielestäni asiaan kuuluu olla siellä mukana. Mutta sitä ennen voisimme tehdä yhden yön reissun, jos vain mies viitsii ajella edestakaisen matkan yhden päivän takia.