Tänään olemme viettäneet viimeistä kokonaista päivää Kanttorilan kulmilla ennen paluuta pohjoiseen ja työhön. Huomenna ajelemme kaupunkikotiin yöksi, keskiviikkona minulla on suunnittelupäivä ja torstaina tulevat oppilaat. Toki perjantaina jo taas ajelemme tänne takaisin päin, todennäköisesti parin pojan kanssa, jatkaaksemme tästä lauantaina vähän etelämmäs siskoni synttäreille.
Tälle päivälle sattui varsinainen sosiaalisuuspiikki, vaikka kyllä eilinen kirkossakäynti - tai enemmänkin sen jälkeiset kirkkokahvit - oli varsin sosiaalinen tapahtuma sekin. Kirkossa oli esikoulunsa aloittavien siunaaminen. Minua itketti liikutuksesta melkein koko ajan. Tuntui varsin hyvältä ajatella paluuta kouluun. Kirkkokahvilla seurakunnan lapsityöntekijä tuli istumaan ja juttelemaan meidän pöytäämme - ja jäimmekin istumaan niin kauaksi aikaa, että kaikki muut ehtivät häipyä, ja pappikin sai kahvia juodakseen ennen kuin jatkoimme kotiin, hyvillämme kohtaamisesta. Tämä seurakunnan työntekijä toimi mielestämme juuri niinkuin pitikin, kun hän istahti pöytäämme todeten "tulen tähän, kun te olette ihan oudon näköisiä..." Ei siis mennyt turvallisesti tuttujen luo, kuten itse useimmiten taidan toimia, vaan hakeutui siihen seuraan, jota ei aiemmin ollut juuri seurakunnan tilaisuuksissa - ainakaan perhetyön yhteydessä - nähnyt.
Mutta mun siis piti kirjoittaa TÄSTÄ päivästä. Millan oli kutsunut meidät yhdeksi syömään. Mies kävi sitä ennen rauta- ja ruokakaupoissa, ja minä tein sillä välin salaatin mukaan otettavaksi. Taas tandemoidessamme meitä tervehti vastaanpolkenut kypäräpäinen nuorukainen. En tiedä, onko muualla päin Suomea tapana, että pyöräilijät tervehtivät toisiaan. Tavan ainakin soisin yleistyvän. Vietettyämme mukavan ruokailu-, juttelu- ja rapsuttelurupeaman Millanin, koiran ja kissajoukon seurassa lähdimme polkemaan kotia kohti rautakaupan kautta. Mies oli nimittäin siellä poiketessaan tehnyt varauksen viimeisestä naisten fillarista, jota myytiin kampanjahintaan. Keskustassa polkiessamme eräs auto hiljensi kohdalle ja sivuikkuna avautui. Kollega sieltä huikkasi, miten sujuu ajelu tuollaisella pyörällä. Kysyi myös, missä aion olla töissä alkavana lukuvuotena. Siinä vaiheessa en vielä ollut ehtinyt lukea Millanilta saamaani paikallislehteä, jossa oli juttua maahanmuuttajaoppilaittemme syksyn koulunkäynnistä. Sen kotona luettuani arvailin kollegan ajatelleen, olisinko kenties ollut jäämässä maahanmuuttajaopetukseen, kun siihen lehden mukaan on jäämässä vielä kaksi opetusryhmää syksyksi.
Kävimme tekemässä pyöräkaupat. ja mies sai pluutattua samaan kauppaan vielä autoremppaan tarvitsemansa pitkäleukaiset pihditkin. Poljin kotiin ihkauudella valkoisella kaunottarella, edelläni mies tyyräsi tandemia yksikseen, mikä sekin häneltä sujuu kaikin mokomin.
Kotona laitoin perunakattilan tulelle. Olin ennen lähtöämme kaivanut uudet perunat ja pessyt ne höyrykattilaan valmiiksi, jotta saadaan ruoka nopeasti, jos vaikka kuopus ja tyttöystävä piankin meidän jälkeemme saapuisivat. Saimme kuitenkin odotella heitä hyvän tovin, emme tokikaan tumput suorina. Syötyämme mies aloitti ruohonleikkuu-urakan. Kiitos ja ylistys poutapäivästä! Nyt voimme pakata ruohonleikkurin mukaamme, jotta kaupunkipihakin saadaan ajeltua. Minä levittelin ruohosilppua katteeksi kasvimaan käytäville ja samalla siivosin kasvimaalla ja kastelin siellä täällä. Kun sitten olimme poimimassa marjoja kefiirijogurttiin jälkiruuaksi/ iltapalaksi (mies poimi pensasmustikoita ja kuukausimansikoita, minä keräsin vadelmia), niin pihaan tuli valkoinen auto. Ihmettelin ensin, miksi poika mahtaa tulla erinäköisellä autolla, onkohan voortti tehnyt tenän. Mutta eihän siellä kuopus ollutkaan, vaan toinen kollegani! Hän poikkesi kertomaan tuoreet kuulumiset kunnanvaltuuston kokouksesta koskien maahanmuuttaja-asioita. Ja sittenhän siihen tupsahti jo nuori parikin. Syötyään ja juotuaan he jatkoivat matkaa kohti Tammerta. Ja minulle tuli kiirus nettiin. Päähäni oli pälkähtänyt jo tandemin kyydissä kaamea ajatus: mitä jos olenkin ymmärtänyt tai muistanut väärin ja suunnittelupäivämme onkin jo huomenna. Mutta kunnan kotisivulla olleesta koulun työ- ja loma-aikojen taulukosta varmistui, että kyllä koulu alkaa meillä vasta torstaina, vaikka tässä Kanttorilan kulmilla koulukkaat aloittavat jo keskiviikkona - ja tuossa vastapäätä olevassa amiksessa aloittivat jo tänään. (Niin etten kehdannut enää tänä aamuna hipsiä yöpaidassa postilaatikolle.)
Ei siis tarvitsekaan ruveta ryttyilemaan lähtöä yön selkään, vaan saamme nukkua rauhassa tulevan yön (tosin täytyy yrittää hilata heräämistä taas vähitellen koulutahtiin) ja pakata huomenna itsemme ja erinäisiä tarvekaluja kyytiin.