Valju ja Vaisu

Olemme miehen kanssa molemmin olleet alkuviikon vuodepotilaita. Minulla alkoi nuha jo marraskuun alkupäivinä, ja oletan että perjantain raskas hautajaispäivä ja sitä seurannut uneton yö heikensivät vastustuskykyä ja että rasitus altisti sairastumiselle, etenkin kun lauantaina uupumuksesta huolimatta ryhdyin leipomaan nisua. Eikä sunnuntaikaan vallan levossa mennyt.

Koska joillakin hautajaisvierailla puhkesi korona, mekin teimme testejä, mutta ne näyttivät enemmän tai vähemmän negatiivista tulosta. Äsken mies soitti paikalliselle terveysasemalle omissa asioissaan, mutta kyseli myös tästä taudista. Eivät enää kuulemma testaile koronaa kuin poikkeustapauksissa, mutta hoitaja mainitsi, että paikkakunnalla on liikkeellä sitkeää flunssaa.

Töissä ollessani minua aina vähän huoletti, että sairastuisin tietäessäni, miten hankala välillä oli saada sijaisia. Etenkin koronan pahimpaan aikaan pienetkin tuntemukset aiheuttivat stressiä. Johtuiko skarppauksesta vai kenties varjeluksesta, en tainnut joutua olemaan korona-aikaan poissa töistä sairuden takia kuin korkeintaan pari kertaa päivän kaksi. 

Kenties sairastuin nyt sitten, kun ei tarvitse murehtia sairaslomasijaisista. Ja kenties nyt on taas aika sairastaa sikälikin, että jonain toisena talvena on taas parempi vastustuskyky. Ja kenties tämä tautisuus on tuntunut niin rankalta siksi, kun en ole pitkään aikaan joutunut sellaista kestämään.

Olemme miehen kanssa vuorotelleet toistemme passaamisessa, kumpi sitten on ollutkin toista paremmassa kunnossa. Eilen pitkästä aikaa tehtiin ruokaa, ja kalakeitto maistui hyvältä. Tein vielä jälkiruuaksi tuoremarjakiisseliä mustikoista ja valokeista. Kahvia ei sen sijaan vielä tee mieli. Pakollinen kofeiiniannos on kyllä mennyt vaivatta alas.

Eilen ja tänään olen jo jaksanut pientä vaatehuoltoa. Jo lauantaina oli alusvaatepussikkoni romahtanut alas, kun tarranauhakiinnitys lopulta väsyi suunnattoman painon alla. Eilen viimein tyhjäsin pussikon joka lokeron ja valikoin pois pantavia muovipussiin (jos vaikka kelpaisivat ensi vuonna alkavaan tekstiilikierrätykseen?) Käyttöön jääville alushousuille ja sukille järjestin uuden säilytystilan vaatekaappini alahyllyltä (josta siirsin pois banaanilaatikollisen poikiemme roinaa ja sähköjohtokieppejä). Kunhan voimat palautuvat lähes normaaliin tasoon, kuskaan vintille muovikassillisen melkein puhki hiutuneita tai parittomia sukkia ja muodottomaksi venähtäneitä nimettömiä. Lisäksi maltoin äsken perata vaatekaapin hyllyltä edes muutamia ikilikaisia reikiintyneitä t-paitoja. 

Juksaan itseäni, että olen jo aloittanut joulusiivoukset. 

Lukemista ja meinaamista

Tänään on sadellut lumihiutaleita hiljalleen.  Vein ensimmäisen kerran lintulaudalle talipallojen lisäksi myös kuorittuja auringonkukansiemeniä. Tarkoitus on hautajaisista palatessa poiketa linnunruokakauppaan hakemaan säkillinen siemeniä talveksi. Ja myös Millanin lintulautaa varten talipalloja ja -makkaroita.

Olemme Millanin kanssa pitkin syksyä vaihdelleet ajatusten ja kuulumisten lisäksi myös kirjoja. Millanilla on hyllyssään mm. Eila Paynen kirjasarja, jonka ensimmäisen osan luin kokeeksi. Jäin miettimään, haluanko jatkaa trilogiaa siltikään, vaikka kirjassa kerrottiinkin tutuista seuduista. Kieliopillisesti hieman vajaa ja epäolennaisia yksityiskohtia kuvaava kirjoitustyyli häiritsi. Sen sijaan Markku Mantilan kolme tiiliskiveä, Peräseinäjoki-trilogian, luin ahnaasti. Kolmas uusi tuttavuus on Elina Annola, jonka toinen kirja on nyt työn alla. Ensimmäisen kirjan tapaan lukukokemus on ollut paikoin ahdistavaa, mutta koukuttavaa. 

Välillä kyllä pitäisi tehdä muutakin kuin lukea. Tai neuloa, molemmat hommat kun jumittavat hartiat ja jämähdyttävät liikkumattomaksi. Olen suunnitellut ryhtyväni aloittamaan joulukorttiprojektin hyvissä ajoin. Joululahjaneuleet ovatkin jo hyvällä mallilla, nyt aloitin jo ekstrasukkaparia, koska varsien raitojen suunnittelu ja niiden muotoutumisen seuraaminen on niin mielenkiintoista.

Ketjutushommaakin olisi. Ensin kylmän vintin järjestelyä, että saan sinne tilaa portaikkoon kantamilleni tavaroille sekä kuistilla ja keittiön porstuassa odottaville taimikasvatukseen liittyville tarvikkeille. Vasta siis vintin siivoamisen jälkeen pääsen siivoamaan porstuan ja kuistin. Kylmällä vintillä on himmeä valo, tarvitsisin työskentelyyn joko päivänvaloa tai muuta lisävaloa, siksiköhän ketjutus on aloittamatta. Vai siksi, että vinttiä varten pitäisi pukeutua lämpimästi. Tänä syksynä olen yhä joutunut riisumaan ja pukeutumaan vuorotellen ihan vain nojatuolissa istuessanikin. Kauanko tätä aaltoilua vielä jatkuu? No, jos ei minulla sen suurempia vaivoja ole, niin saisin olla tyytyväinen. 

Sukanvarteen, lankoja

Ennen viikonloppua alkunsa saanut nuha meinaa viedä voimia. Tämänpäiväinen lyhyehkö kävelylenkki (kirjasto-ja äänestyskierros) pani puuskuttamaan. Tänään olisi pitkästä aikaa ollut kaunis aurinkoinen sää, mutta en ole jaksanut ajatella mitään pihahommia. Ei siellä oikein muuta toki olisikaan kuin keskeneräinen kuistin siivous. Loput palsternakatkin saavat olla maassa, kun ei se kerran vielä ole jäätynyt. 

Nojatuolissa istuskelu neuloen sujuu nuhaisenakin. Nyt on menossa sukkien kausi. Tykkään suunnitella lankojen jämistä sukkien varsia. En sen sijaan ole ryhtynyt kuvio- eli kirjoneulesukkia neulomaan. Nättejä ne olisivat, mutta suhtaudun epäillen niiden joustavuuteen (lankajuoksut) ja ylhäällä pysymiseen (lyhyt resori).

Lihatonta juhlaruokaa - onko tästä tulossa ruokablogi 🤔

Eilen mies oli otettu, kun pyytämättä lupauduin lähtemään kaveriksi iltalenkille kauppaan. Matkalla sinne totesin hänelle, että pyhäinpäivän menu taitaa riippua siitä, löytyykö iltamyynnistä jotain sopivaa värkkiä (vai kaivetaanko pakastinta). Palaan siihen kohta. Sitä ennen taustaa.

Vuosia sitten jollain silloisen kotiseurakunnan lähetyslounaalla oli kanan ja riisin lisukkeena ns. vihreää kastiketta, johon ihastuin ja jonka reseptiä kysyin keittiön emännältä. Sain reseptin, jota olen soveltaen käyttänyt siitä lähtien riisin ja kanan kaverina, ynnä mustaherukkahilloa.

Mutta sitten, joskus vuoden 2017 aikoihin, siirryimme miehen kanssa pääsääntöisesti kasvisruokavalioon, johon kuitenkin sisältyy maitotuotteet, muna ja kala. Myöskään kanaa emme ole sen koommin ostaneet. Edellä kuvattua ruokalajia olen kyllä kaipaillut, vaikka muuten en ole liharuokia ikävöinyt (paitsi joskus maksamakkaraa). Olen vihreää kastiketta sittemminkin toisinaan tehnyt, mutta ilman kanaa se ei ole ollut ihan yhtä iso kulinaristinen ilo.

Viime keväänä sain jostain vinkkiä, miten soijapihvin voisi maustaa kanamaiseksi käyttämällä esim. kalakastiketta(!) ja vihreää currya. Sitä konstia käyttämällä olen pari kertaa tehnytkin "kana-aterian" vihreine kastikkeine kaikkineen.

Mutta nyt takaisin kauppaan. Mies alkoi lipata hyllyltä aleleimalla merkittyjä paketteja, joissa luki ulkomaankielellä "kananpoikaa", ja aloin toppuutella häntä, että emmehän me kanaa osta. Mutta sitten hoksasin, että paketissa lukikin ulkomaaksi tarkemmin katsoen "NIINKU kananpoikaa". Mies saikin lipata kaikki kolme alepakkausta kärryymme. Kierros jatkui, ja mies kysyi, pitäisikö ostaa myös maapähkinävoita (se on yksi olennainen ainesosa vihreässä kastikkeessa, annan kyllä koko reseptinkin kohta). Sekunnin mietinnän jälkeen tajusin idean hyväksi. Pyhäinpäivän kunniaksi minun oli helppo suostua myös siihen, että ostimme jälkiruuaksi vielä juustokakun 60% alennuksella.

Tänään sitten teimme ja söimme täysin korvaavaa versiota herkkuklassikosta, ohraryynejä, sokeroitua mustaherukkaa, niinkuin kanaa, vihreää kastiketta ja salaattia, jälkiruuaksi mustikkavaniljakakkua.

Alkuperäisen vihreän kastikkeen reseptiin tuli muistaakseni kiinankaalta, sipulia, tomaattia, suolaa, pakastepinaattia ja maapähkinälevitettä. Olen melkein aina korvannut pinaatin nokkosella (pari vuotta sitten minulla taisi olla lamopinaattia kasvamassa, ja sitä myös pakastin kastikevärkiksi). Tomaattia en ole malttanut aina ennenkään pilkkoa soosiin, saati näillä hinnoilla, eikä se sitä ole kaivannut. Kiinankaaliakaan en ole vuosiin käyttänyt, kun olen korvannut sen usein oman maan kesäkurpitsalla. Tänään lisäksi hain sekaan lehtikaalta, jonka ryöppäsin ennen kastikkeeseen silppuamista. Sipulin korvasin ruohosipulilla, jota yhä on pystynyt pihalta hakemaan.

Riisiä emme ole lisukkeeksi ostaneet aikoihin, ekologisista syistä. Ohra ja kaura korvaavat lisäkeriisin vallan hyvin. Puuroriisiä olen kylläkin joulupuuroa varten ostanut, sen verran olen antanut myönnytystä, kokeiltuani yhtenä vuonna ohrapuuroa. 

Joulukin on ollut jo muutenkin mielessä, mutta ei mennä siihen vielä.  Eilen sain viimein äntihin miehen  hiustenleikkuun hautajaiskuosiin. Sen jälkeen revin vielä pari säkillistä ruohotuppaita perennapenkistä, kun sää oli suosiollinen. Tänään kävimme ruuan jälkeen perinteisellä lauantaiajelulla Millanin luona. Ensi viikolla pitää muistaa käydä äänestämässä ennakkoon. Varsinaisena äänestyspäivänä se ei onnistukaan tässä lähikotikirkossa, emmekä halua lähteä "isoolle kirkolle", vaikka sinne kuljetuskin järjestetään. 

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian.