50 vuotta 17 päivää

Olin eilen kokouksessa, jonka puheenjohtaja loppusanoissaan toivotti hyvää isänpäivää ja kertoi, kuinka monta vuotta hän sai tuntea oman isänsä.

Minä sain tuntea oman isäni 50 vuotta ja 17 päivää.

Tähän olisin halunnut liittää isästä kuvan, mutta niitä ei läppärillä ole. Sen sijaan kuvailen isän ulkomuotoa muutamalla sanalla. Isä oli pieni mies, mutta miehuutensa päivinä voimanpesä, lihaskimppu. Isä oli kalju jo silloin kun minä synnyin, jäljellä olevat pyörtänötkin hän ajeli kesäksi pois. Isä oli ollut nuorena komea mies ja vielä vanhempanakin sen saattoi hänestä nähdä. Etenkin silloin, kun oli aihetta nauruun. Totisena isä näytti kunnioitettavalta, lähes pelottavalta, ja varsinkin, jos itsessä oli syy isän totiseen ilmeeseen.

Rajasin kuvailuni isän ulkoiseen olemukseen, sillä vähänkään laajempi vaatisi muutaman luvun kirjasta. Kenties niissä muistelmissa, jotka minun pitäisi kirjoittaa nyt kun vielä viitsii.

Kiitos isästä. Kiitos isälle.



Lisäys 12.4. 2015. Mutaman pävän päästä tulee vuosi täyteen isän kuolemasta. Nyttemmin sain kännykältä tietsikalle isän armeijakuvasta nappaamani kopion.