Kynttilänpäivä

Kanttori - eräs Kanttorilan entisistä asukkaista - tuli tänään jumiksen jälkeen kyselemään meiltä, miten olemme Kanttorilassa viihtyneet, ja kertoili omia muistojaan siitä. Kerroin samalla hänelle terveisiä oman kirkkokuoroni kanttorilta, joka on opiskellut samoihin aikoihin.
Yöllä jo tuuli ankarasi, eikä se siitä ole asettunut. Melkoisessa etukumarassa kävelimme kirkosta kotiin. Pitkin pihaa hankea peittää nyt tuulen riepottelemat oksat ja pienemmät roskat. Mies lähti kuitenkin säätä uhmaten etsimään paikallisia latuja. Jos vaikka löytyisi reitti järvelle, niin voisi harkita pilkkimistä. Jos mies löytää ladun ja jos minä oikein hulluksi heittäydyn,  niin saatan vielä joku kerta lähteä hänen mukaansa hiihtämään, vastoin kaikkea aiempaa uhoamistani. Etten hiihdä pätkääkään, ellei ole pakko. Työssä ollessa on pakko toisinaan hiihtää, ja siksi minulla on sukset ja monot. Ja jopa luistimet, vaikka luistelua kammoan vielä paljon hiihtämistä enemmän.
Mutta käyttääkseni sunnuntai-iltapäivän jokseenkin järkevästi ajattelin tehdä ensimmäiset kylvöt, orvokki ja petunia. Kelloköynnöksen siemeniäkin laitoin jo likoamaan. Muista kylvöistä meinaan tehdä itselleni muistin tueksi taulukon, milloin mitäkin olisi syytä esikasvattaa.

Lopuksi kynttilänpäivänterveiset virren 48 kuudennen säkeistön sanoin:

"Jeesus, lailla Simeonin, sinuun tahdon katsoa,
nähdä, että autuuteni minulla on sinussa,
että autuus kaikkien myös on minun, syntisen."