Kaupunkikodin kattoremontti näytti olevan lopuillaan, eikä kylpyhuoneremonttikaan enää paljoa kesken ole. Kyllähän siellä puutarha näytti aika masentavalta. Ei pelkästään rikkaruohojen peittämän kohopenkin takia (jossa toki valkosipuli on kasvanut komeasti), vaan vielä enemmän polkeentuneiden perennapenkkien ja katkeilleiden perennojen takia. Mitenkähän minä kuvittelin, että kattoremontissa tallaantuisi vain puolen metrin kaistale seinän viereltä? No, ensi kesänä perennat noussevat jälleen. Ja saanhan nauttia kukkaloistosta täällä, ja kaupunkikodinkin puuutarhan ilme sentään koheni, kun mies ajeli ruohon ennen kuin jatkoimme paluumatkaa tänne.
Kukista puheen ollen, Kanttorilassa oli ennättänyt tapahtua paljon muutaman päivän aikana. Aamuyöllä en pimeässä vielä nähnyt, mutta aamukierroksella huomasin liljojen ja vaaleanpunaisen gladioluksen ehtineen täyteen komeuteensa, samoin kuin ruusumalvan. Onneksi emme viipyneet pidempään! Se tahtoo sanoa, onneksi emme löytäneet juuri mitään tutuilta hillapaikoilta, ja lähdimme paluumatkalle vietettyämme vain kaksi yötä mökissä, jonka olimme varanneet neljäksi yöksi. Mutta toisaalta onneksi sentään Suomen soisimman kunnan soilta paluumatkalla saimme mukaamme pakastettavaa. (Tuo nyt voi kuulostaa siltä, kuin hilla olisi helpostikin kertynyt. Osin kyllä, mutta kyllä eilisaamun tarpominen mäkäräisten ja paarmojen kuhistessa piisasi taas hetkeksi moisesta extreme-urheilusta.)
Otin sentään kännykän mökille, vaikka se katveessa onkin. Kameraa pystyi silti käyttämään. Saunasta päin uskaltauduin pulahtamaan järveen. Viime kerrasta onkin jo aikaa, kolme vuotta. Pitkä aika kantaa samaa talviturkkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti