Talvituhoja

Viime talvena ei täällä tienoilla ollut oikein kunnon lumipeitettä, ei ainakaan silloin, kun oli pakkasia. Jännityksellä olenkin odotellut, millaisia tappioita lumeton talvi aiheutti puutarhassa. Näihin aikoihin pitäisi jo varmaan kaikkien perennojen viimeistään alkaa nostaa nokkaansa mullasta, samoin kuin ruusujen tekevän lehtiä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että ruusuista kaksi on menehtynyt. Erikoista, että kahdesta metrin etäisyydellä toisistaan olevasta ja samalla tavalla suojatusta John Cabot -ruususta toinen selvisi ja toinen ei.
Perennoista taitaa olla balkaninkohokki mennyttä kalua. Toistaiseksi myöskään kultatyräkeistä ei yksikään ole noussut pintaan. Pitkään jännäsin myös lamopeikonkelloa, mutta ilokseni se on putkahtanut terhakkaasti paikkaansa puolustamaan. Syyshohdekukan taimet eivät ole tainneet selvitä yhdessäkään penkissä, johin niitä istuttelin. Harmittaa kyllä, jos ei nukkapähkämökään ole enää hengissä. Noinkohan Millanille antamani alku olisi selvinnyt kantaa jatkamaan. Jo viime kesänä kaunopunahattu näytti taantuneelta, eivätkä kylvötaimeni ehtineet kasvaa niin isoiksi, että olisivat sinnitelleet tlven yli, mutta nyt minulla on uudet kunnollisen kokoiset kylvötaimet. Sain siskolta siemeniä synttärilahjaksi pari vuotta sitten.
Talven lisäksi viimekesäinen ojankaivuukin typisti hieman lajivalikoimaa. Jouluruusun ostin sitten jouluna itselleni pois kaivetun tilalle, mutta istutin nyt sen eri penkkiin, kun edellisessä paikassa se ei kertaakaan innostunut kukkimaan.

Tänään on sadellut, mutta onneksi vasta koulupäivän jälkeen. Matalapaineen lisäksi ramaisua aiheutti työpäivä ulkoilmassa, kentällä yleisurheilukilpailussa oppilaita ohjaamassa. Nukahdin sitten sohvalle kesken Isä Brownin. Ei ole tänään riittänyt paukkuja pihahommiin, vaan ei nyt sääkään sinne houkuta. Toistaiseksi munakoisot ja kurkut on vielä istuttamatta kasvihuoneeseen. Mutta kasvimaa on nyt kylvetty täyteen. Kesän mittaan pitää vielä keksiä, mihin rakoihin saisin uusintakylvöjä salaatista, tillistä ja herneestä. Kohopenkkeihin on tulossa muuta laijja.

PS. Talvituholuettelosta unohtui vielä ainakin villiviini ja viinikärhö, jotka ilmeisesti ovat menehtyneet, vaikka vielä vähän toivoskelen. Alppikärhö sentään näyttää selviävän kovissakin oloissa.

Kasvihuoneen tilannekatsaus

Torstaina oli sen verran lämmintä, että päätin kantaa vintiltäkin tomaatteja sun muuta kasvihuoneeseen, ja jätin ne sinne yöksi. Mutta siinä se minun taimien karaisu sitten olikin. Perjantaina nostelin kasvihuoneesta taimiastiat pihalle, jotta sain itselleni työskentelytilaa. Vajensin muutamista istutusastioista kuivaa pintamultaa pois ja kaadoin tilalle tuoretta multaa, johon sitten istutin tomaatteja, yhdeksän Millanilta saatua ja vielä pari kasvattamaani moneymakeria. Tänä vuonna sijoitin viimeksi mainitut kasvihuoneen perimmäiseen ja kenties lämpimimpään nurkkaan. Se kun oli viimeksi ovipielessä, mikä kenties oli yksi syy latvamätään. Ennen kuin pääsin varsinaiseen istuttamiseen, olin käyttänyt aika tovin fundeeraamiseen. Missä on munakoisojen paikka, entä kasvihuone- ja viidakkokurkun? Kattoikkunassa on kennomuovin tilalla läpinäkyvää pleksiä, ja viime kesänä sen kohdalla ollut kasvihuonekurkku sai suorasta auringonvalosta vaurioita lehtiinsä, joten nyt sille piti miettiä suojaisampi paikka.
Perjantaina en vielä istuttanut kurkkuja saati munakoisojakaan. Jos voimia tai aikaa olisi ollutkin, niin en olisi varmaan siltikään vielä tohtinut. Mutta jos jo ensi viikolla.

Retkellä

Meillä oli tänään  Millanin kanssa taimiretkipäivä. Mieheni oli kuskina, kun menimme Millanin autolla käymään isosiskoni luona. No poikettiin kyllä matkalla yhdellä kirppiksellä, minäkin sovitin paria paitaa, mutta ostin sitten vain palapelejä. Löytyi sopivasti joka oppilaalle, ja riittävän samanlaisia, jottei tule kateutta - ainakin sopii toivoa.

Matkan aikana sateli aina välillä, niin ei tullut matkanteko tukalaksi, ja Millanin kermanvaalea lapparityttökin jaksoi hyvin auton kyytissä. Millanilla oli siskolleni eri sortin tomaatteja, minulla muuta sorttia: kesäkukkia, joku selleri, pari tomatilloa ja yksi ananaskirsikka. Onneksi Millanin autossa on tilava takaloosteri.

Siskollani oli taas upea kattaus mitä maistuvampia kasvisherkkuja, lihansyöjiäkään unohtamatta. Oli ilo saada tavata taas myös kummityttö ja hänen rakkaansa.

Kävimme navetassakin ihastelemassa, miten sisko serkkutytön kanssa oli sen raivannut. Oli puhetta, että kesempänä raivauskohteeksi tulee vintti, ja silloin voisin minäkin olla avuksi.

Paluumatkalla poikettiin kaupassa, jossa kassaneiti ihmetteli, kun ei ollut muita asiakkaita kuin me. Sillä välin, kun minä jäin vielä hyllyjen välin, mies piipahti viereisessä kaupassa (koska siellä on yleisövessa), ja siellä oli yhtä hiljaista, mutta mies tiesi syyn: jääkiekko-ottelu oli viime minuuteillaan. Olipa mies kuullut tilanteenkin. Kelpasi sitä sitten Kanttorilaan saavuttuamme kelata tallennusta ja katsoa pelkät maalit. Rationalisointia ilman hermoja raastavaa jännitystä.

Minun ei tarvinnut katsoa edes maaleja, vaan puin kumpparit ja sadetakin ja kävin sulkemassa kasvihuoneen oven, enkä tietenkään malttanut olla kiertämättä kasvimaakatselmustakaan. Härkäpapu, mustajuuri, palsternakka ja retiisi pinnassa. Samoin uuninpankolla pari kesäkurpitsaa ja ruusupapua.

(Myöhemmin olen tullut todenneeksi, ettei mustajuureksi luulemani alut olleetkaan muuta kuin jotain rikkaa. Vanhentuneet siemenet eivät itäneet. Retiisin siemenipussin lopunkin vein siskolle. Kyllä mun nyt jo täytyy uskoa, ettei tällä kuivalla mäellä kannata retiisiä yrittää, kun ei matoisista karvaista pallukoista ole kenellekään iloa, vaivaa vain.)

Vilkkaita vieraita

Eilen aamulla pyöräilimme miehen kanssa vastaanottokeskukselle hakemaan oppilaitani meille pyöräretkelle. Meinasi ensin lähtö takuta, kun kaksi poikaa kisasi samasta pikkupyörästä. Mutta sitten saatiin sovittua tilanne siten, että toinen poika jäi odottamaan, että mieheni tuli hakemaan hänet autolla. Miehen auton kyytiin oli sitten laitettu paluumatkaa varten ihan pikkupikkupyörä - melkein yhtä pieni kuin millaisella itse aikanaan opettelin ajamaan.
Miestäni ja viimeistä poikaa odotellessa puutarhassa riitti nähtävää ja ihmeteltävää. En ensin ymmärtänyt, kun oppilaat kyselivät sydämiä. Luulin ensin, että tarkoittivat piparkakkuja, joita olin luvannut meidän leipovan. Mutta lopulta muistin, että olin kertonut meidän pihassa kasvavan ketunleipiä. Maanantaina olimme käyneet koulun läheisessä metsässä keräämässä niitä heille kotiin evääksi, sydämiä.
Melkein kaikesta pihalla näkemästään he kysyivät "tämä sinun?" Koetin sitten näyttää rajapensasaidat ja selittää, että kaikki niiden sisälle jäävä on minun. Sisällä kierrettiin kaikki nurkat vintiltä kellariin, mutta varsin tahdikkaita oppilaat kuitenkin olivat ja osasivat käyttäytyä paremmin kuin olin kuvitellut. Esimerkiksi makuuhuoneemme sai jäädä ihan rauhaan, vaikka olin jättänyt sulkematta sen oven. Eikä kukaan myöskään pyytänyt saada nähdä keittiön takana olevaan komeroon. Silloin olisin kyllä kieltäytynyt näyttämästä, romuvarastoani. Emme sitten muuta ehtineetkään ennen kuin lähdimme käymään naapurikoululla "syömässä" - eihän pottumuusi oppilailleni maistu. He eivät haluaisi syödä mitään ruokaa, jossa on maitoa mukana. maito kuulemma pitää juoda... No, olinkin valinnut retkipäivämme hiukan myös ruokalistan mukaan. Koska tarkoituksemme oli leipoa ja napostella muutenkin Kanttorilan keittiössä, niin ei haitannut vaikka koulun ruokalassa ei saanutkaan mahaansa täyteen.
Palattuamme mies oli rakentanut auton renkaista jalkapallotemppuradan. Sitten hoksattiin tandempyörä navetan porstuassa, ja arvatkaas mitä? He halusivat kokeilla tandem-kyytiä. Mieheni lupasi ottaa kunkin vuorollaan kierrokselle, mutta ensimmäinen (= hätäisin) poika heti kyytistä päästyään alkoi mankua jalkapallokentälle lähtöä. Koetin selittää, että ensin pitää muidenkin päästä kyytiin. Onneksi diplomaattimieheni keksi ehdottaa, että hän ottaa viimeisen pojan tandemin kyytiin, kun ajavat kentälle, Jalkapallo sujautettiin tandemin satulalaukkuun. Minä jäin tekemään sämpylätaikinaa. sitten ainoa tyttöoppilaani tulikin jo takaisin, hän ei piitannut kauaa pelata jalista. Hän sai ruveta kaulimaan piparitaikinaa. Hän hetikin leipoa melkein pellillisen ennen kuin pojat palasivat ja tarttuivat vuorostaan kaulimeen. Vanhin pojista (se hätähousu) rupesi mittaamaan aineksia kakkutaikinaan. Sitten hän huomasi paukkumaissijyväpussin ja sanoi haluavansa niitä. No, sitä varten olin jättänyt pussin esiin. Hän vahti ja ravisteli kattilaa, kun maissit poksuivat. Joimme kahvit ja he söivät kahvin kanssa paukkumaissia. Myös tekemäni raparperisima maistui. Mutta kahvin juotuaan hätähousu sanoi "minä haluan ulos" - ja niin koko porukka painui pyöräilemään ja minä sain jääädä rauhassa paistelemaan kakkua.
Mieheni lähti sitten lasten perään, vähän kai hirvitellen, missä asti painattelevat ja kuinka vaarallisesti. Palattuaan he saivatkin jo piparimaistiaisia. Sitten he halusivat mennä kahdeksi pysäkille katsomaan, kun linja-autot tulevat hakemaan oppilaita. Mieheni jäi vahtimaan viimeisiä pipareita ja laittamaan sämpylöitä uuniin, kun lähdin lasten kanssa pysäkille. Mies huikkasi perääni, että: "Ota pyörä, et sinä ilman pyörää heidän perässään pysy!"
Olin varautunut siihen, että oppilaat haluaisivat viipyä pidempäänkin, ja olin aikonut laittaa meille uuniperunoita ja kalapuikkoja. Mutta kun hätähousun yläkoulussa opiskeleva veli pääsi kotiin bussissa, niin hän meinasi siitä paikasta lähteä pyöräilemään vastaanottokeskukseen. Lupasin, että haetaan mieheni ja lähdetään heti kun olen saanut piirakan uuniin.
Minulla olisi ollut vielä paljon näytettävää ja selitettävää, ennen muuta kompostoinnin ihmeelliset salaisuudet. Mutta ei onnistu silloin, kun porukan pomolla on koko ajan kiire. Tyttöä olisi haluttanut jäädä pidempäänkin, mutta ei hän tohtinut kuitenkaan yksin jäädä. Mietti ehkä, mitä kotiväki sanoisi, jos hän ei vielä tulisikaan, kun muut jo palaavat. Ehkä hän vielä kesällä pääsee käymään.
Hän sanoi minulle Kanttorilan salissa: "Sinulla on ihana koti." Niin on.

Tunteiden myllerrystä

Harmia, kiukkua, pelkoa, hermoilua, jännitystä, helpotusta, iloa, ylpeyttä, liikutusta, myötätuntoa, kiitollisuutta, kaipausta ja surua. Ainakin näitä tunteita on viikonlopun mittaan mielessä myllännyt. Harmi, kiukku, pelko ja hermoilu liittyivät liian myöhäisestä liikkellelähdöstä aiheutuneeseen matkakiireeseen. Piti jättää se häälahjan ostoskeikkakin väliin, kun Tamperetta lähestyttäessä näytti selvältä, ettemme ehtisi Hesaan ja konserttiin ennen kuutta, jos teemme mutkan Mansessa. Lahja pitää sittenkin tilata netistä.
Helpotus oli suuri, kun tiukasta aikataulusta ja pääkaupungin painajaismaisesta liikenteestä huolimatta ehdimme kuin ehdimmekin Musiikkitalon Camerata-salin aulaan halaamaan sukulaiset ennen kuin konserttisalin ovet avautuivat.
Siskontyttö oli suunnitellut ja rakentanut huikean upean kokonaisuuden, muutaman muusikkoystävän avustamana. Mutta kyllä "pelkkä bassokin jo antaa vähän pohjaa musiikkiin", laulua lainatakseni. Meinaan, että on se isoviulu vaan niin monipuolinen soitin, ettei uskoisi ennen kuin saa kuulla.
Konsertin jälkeen saimme mennä mukaan kuulemaan opettajien ja tutkintolautakunnan - erinomaista - palautetta maisterille. Sitten takaisin parkkihalliin ja baanalle. Pääsin petiin kahdelta, mutta olin kyllä ottanut torkkuja auton kyytissäkin. Onneksi miestä ei nukuttanut ratissa. Ja kun poliisi sitten loppumatkasta vilautti sinisiä ja punaista valoa ja puhallutti miehen, niin sen  jälkeen olin minäkin taas virkku. Mies vain totesi pollarille, että onneksi hän ei ottanut sitä skumppaa, vaikka sitä hänelle tarjosivat...
Kirkossa vasta tajusin, että helluntain lisäksi tänään oli kaatuneitten muistopäiväkin. Kirkosta lähetettiin seppelpartio Narvanmarssin  soidessa. Kiitos, pappa, uhristasi vapauden ja rauhan hyväksi.
Kirkon jälkeen tuli vielä yksi itkun aihe. Mies oli tallentanut eiliset televisiouutiset, joista viimein kuulin Lasse M:n kuolemasta. (Oikeastaan oli hyvä, etten ollut vielä lauantaina kuullut asiaa, sain nauttia konsertista onnellisen tietämättömänä.) Itkin lähinnä sitä, etten sitten koskaan ennättänyt kuulla häntä livenä. Kerran opiskeluaikana minulla oli tilaisuus, kun maestro oli esiintymässä Raumalla. Olin jo istumassa konserttisalissa, kai ehdin kuulla jotain lämppäriä, mutta sitten jouduin lähtemään kesken pois ennen pääesiintyjän saapumista lavalle. Tai jouduin ja jouduin. Ei minun olisi ollut pakko, mutta annoin toisen ihmisen painostuksen vaikuttaa valintaani. Hänen mielestään minun kuului olla eräässä toisessa tilaisuudessa. Olen aina katunut tuota valintaani. Siksi haluan antaa itselleni ja ehkä muillekin sellaisen neuvon, että jos pitää valita jonkin arvokkaan/ ainutkertaisen tilaisuuden ja tavanomaisen/ toistuvan välillä, niin kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin luopuu siitä ainutkertaisesta.
Ei kaduta, että tuli lähdettyä eilen pitkälle ja fyysisesti rasittavallekin matkalle, valitsimme oikein (vaikka lähtöajan valinta menikin hiven poskelleen).

Kulttuuririentoon

Tänään on siskontytön maisterikonsertti Musiikkitalossa. Sinne olemme menossa illaksi. Mennessä poiketaan naapurikaupungista ne passit noutamassa, ja toisesta kaupungista pitäisi löytyä häälahja Norjan reissua varten.
Olin vielä alkuviikosta varsin epävarma, jaksanko ajatella stadin reissua, kun töissä meinasi ottaa hietaan niin, että itsetunto oli jälleen kerran pohjalukemissa. Työasioista ei nyt sen enempää, kuin että kollegoiden vertaistuki on korvaamaton apu. Ja että kaikesta kurjastakin voi poikia jotain hyvää.

Tännekin odottelen sateita. Siksipä eilen innostuin tekemään vähän lisää kylvöjä (kolmea sorttia porkkanaa ja Millanin esimerkin rohkaisemana myös punajuurta, Egyptiläinen ja Detroit 2) ja levittelin kevätlannoitteen. Kylvövakoja kastellessa huomasin ilokseni, että aikaisemmin kylvämäni härkäpavut olivat jo pinnassa, kuivahkosta ja kylmähköstä jaksosta huolimatta. Eilen illalla tohdin kantaa nyt sitten loputkin taimet kasvihuoneeseen yöksi. Taikka siis ne taimet, jotka olin päiväksi kantanut kuistille. Vintin klasilla on on vielä pari metriä taimilaatikoita, joita kai saisi myös ruveta kanniskelemaan alakertaan ja tuokioiksi ulos karaistumaan.

Nyt rustailemaan lähtöä. Heleää helluntaita!

Lämmintä

Toukokuu on ehtinyt jo pitkälle, korkea aika väsätä muutama rati. Meitä on nyt hellitty mukavilla keväisillä säillä. Vappu, vaikka pyhänä olikin, sujui työn hengessä ja merkeissä puutarhassa. Tein kasvihuoneeseen tilaa, jotta sain viedä sinne edes orvokit jo yökausiksi. Istutin keijumekon amppeliruukkuihin, jotka niin ikään kuskasin kasvihuoneeseen ja peittelin kateharsolla. Pari yötä ovat siellä tarjenneet, mutta nyt täytyisi varmistua loppuviikon säistä,  onko pelkoa yöpakkasista. Siinä tapauksessa mun tarvii kantaa ainakin keijunmekot sisään, me kun olemme helatorstain pohjoisessa, enkä ole vahtimassa.

Muutakin olen ehtinyt pihassa viime viikon loppupuolella ja eilen koulun jälkeen, suurimpana urakkana kaksi kohopenkkiä, joihin sain piilotettua osan matalaksi leikatusta siperianhernepensasaidasta sekä haravoidut lehdet ja joihin tyhjäsin kolmatta kompostillista.

Lauantaina saatiin jotain tehtyä Millanin markillakin. Hän oli kutsunut mm. meidät vapunaaton brunssille ja kissanhäkin pystytystalkoisiin eli kökkään. Vilkkain kissoista odotti koko rakentamissession ajan, joko pian pääsisi koekäyttämään, muttei sen kauaa tarvinnut odotella. Meillä oli mukava päivä, ja sen jälkeen on kuulemma kissoillakin ollut varsin mukavaa.

Mutta nyt täytyy siirtyä pollarisivulle tekemään passihakemusta. Tänään käytiin kuvissa naapurikaupungissa.