Päästyämme lähtemään Turun satamasta ajoimme huoltamolle tankkaamaan ja tutkimaan netistä, löytyisikö lähistöltä tai matkan varrelta autoomme puskuri. Eräällä tamperelaishajottamolla sellainen oli, joten matkareittimme määräytyi sen mukaan. Tampereelta tiesimme löytävämme myös Forexin
valuuttaongelmaamme.
Jälleen aloin torkuskella jo alkumatkasta, ensimmäinen piristyspysähdys kirpputorilla ja viereisessä kahviossa jossain päin Lounais-Suomea. Seuraava pysähdys levähdysalueella ja kaasuhella käyntiin. Tampereella ajoimme ensin hajottamalle. Olimme aprikoineet, saisimmeko puskurin mahtumaan auton sisään vai pitäisikö pyytää kuopusta tulemaan farkkuautollaan sitä noutamaan. Lippasimme kuitenkin kaikki pakaasit ulos autosta, ja miehen saatua työnnettyä puskuri peräkontista irrotetun takapenkin päälle aloimme pakata kampetta takaisin sisään, ja kaikki mahtui. Hyvä niin, koska ei kuopus olisi ollut kotonakaan. Heidän pihastaan soitimme hänelle ja kuulimme, että hän on töissä ja tyttöystävä asioilla, joten jätimme tuliaissuklaan yms. postilaatikkoon ja lähdimme jatkamaan Rautatienkadulle. Siellä ajoimme parkkihalliin, josta saimme mukaamme lipukkeen, jossa neuvottiin maksamaan automaattiin ennen parkkihallista ajamista. Forexissa oli erittäin ystävällinen nuori nainen meitä palvelemassa. Hän kuunteli asiamme ja sääli niin, ettei perinyt viiden euron palkkiota, koska menetimme jonkin verran vaihtaessani vanhat kruunut euroiksi huonommalla kurssilla. Uusiin kruunuihin kun ei ollut mahdollista vaihtaa. Hän valisti meitä myös siitä, että Norjassa on menossa samanlainen setelien uusiminen kuin Ruotsissa tapahtui. Hallussamme olevat sadan ja kahdensadan norjankruunun setelit eivät kelpaa maksuvälineiksi enää ensi toukokuun jälkeen. Ja Ruotsin kolikoista kelpaavat kuulemma kaikki kuparin ja kullan väriset, vain hopeiset ovat käyttökelvottomia. Niitä jäi meille muutama. Käynevät leluiksi tai askarteluun. Vielä ennen Forexista lähtöä kysyin, osaisiko ystävällinen neiti neuvoa, missä lienee se automaatti, johon meidän pitäisi maksaa pysäköinnistä. Ja osasi hän, vaikkei itse autottomana ole automaattia käyttänyt. Ja helpostihan automaatti löytyi parkkihallin sisäänkäynnin läheltä, maksamisen jälkeen viisitoista minuuttia aikaa ajaa ulos. Ihmettelin mielestäni turhan pitkää aikaa, mutta en sitten enää, kun seisomme poistumisjonossa muutaman auton takana, joista ensimmäisen kuskille portti ei avautunut. Seuraavana jonossa ollut hoksasi, että vieressä on toinen portti, jonka hän saikin maksetulla lipukkeellaan nousemaan. Mutta sitten edessämme ollut auto jäi niin ikään jumiin. Onneksi hän hoksasi ajaa lopulta sivuun niin, että takaa olleet pääsivät koettamaan onneaan. Niin pääsimme ulos parkkihallista, muttemme meinanneet päästä ulos Tampereelta. Meille kävi siinä mielessä vanhanaikaisesti, että navigaattori ohjasi meidät samaan umpikujaan kuin viime vuonnakin, kun edelleenkään Kekkosentielle ei päässyt ison tietyön takia. Aikamme pyörittyämme mies lähti ajamaan oman suuntavaistonsa mukaan piittaamattta navigaattorin mutinoista.
Päästyämme turvallisen välimatkan päähän kaupungista pois lähetin äidin serkulle viestin, milloin hän voisi odotella meitä kalakeittopöytään.
Sannin luo navigaattori vei helposti, kaunis piha ja koti, herkullista kuhakeittoa mahantäydeltä ka päälle vielä nisukahvit hyvässä seurassa. Kävimme yhdessä jaloittelemaan Kirkkojärven rantaan. Sieltä kuulemma löytyisi mudan alta hylätty ruuhi, jollaista olen haeskellut puutarhasomisteeksi kaupunkikodin laiturinnäköisen terassin viereen. Ihastelimme vielä Sannin takapihan kukkia, puita ka pensaita, paljon nähtävää, viehkeitä kokonaisuuksia ja luonnonmukaisuutta. Erikoisesti mieleen jäi mm. mahtavankokoinen villiviini ja kolmisekymmentävuotias kaktus, joka saa viettää kesät ulkona ja jolla minun mielestäni oli luonnetta ja sielukkuutta.
Jatkoimme matkaa virkistyneinä ja iloisina odotellen seuraavaa kohtaamista sukutapaamisessa. Sitten ei ollutkaan enää paluumatkaa jäljellä kuin tunnin verran. Mutta siinäkin ehdin vielä torkahtaa sen verran, että havahduin vasta kun olimme jo ohittaneet Millanin kodin.
Kanttorilaan paluusta kirjoitinkin heti palattuamme, joten vihdoin päätän tämänvuotisen matkapäiväkirjan. "See you next year!"
PS. Jossain vaiheessa mies laittanee ottamiaan matkakuvia koneelle, ja periaatteessa silloin voisin lisätä tännekin jonkin otoksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti