Juhlaviikonloppu

Minulla olisi ollut lauantaina työpäivä yleisurheilukilpailujen merkeissä, mutta minulla oli hyvä syy anoa palkatonta virkavapaata: vanhimman veljen tytär kirjoitti IB-lukiosta ylioppilaaksi ja lakitettiin perjantaina, juhlat lauantaina tuolla kotikonnuilla.
Niinpä lähdimme perjantaina kohti Kanttorilaa poikkeuksellisesti kolmen hengen porukalla, kun esikoinen tuli samaa matkaa kanssamme juhlaa varten. Kuopus oli tulossa serkkua juhlimaan omia teitään, mutta keskimmäiset lapsemme eivät näihin pippaloihin ehtineet. Jospa sitten tätinsä viisikymppisille ensi keväänä pääsisivät kaikin.
Perjantaina saavuttuamme joskus kuuden maissa painelin ensi töikseen pusikkoon keräämään vaapukoita, vaaraimia eli vattuja. Löysinkin todella kauniita isoja marjoja kakunkoristeeksi ja riitti niistä täytteeseenkin. Toki pyöriskelin kasvimaallakin. Keräsin sokeriherneitä, muutaman kesäkurpitsan ja sangollisen kukkia, juhlapaikan koristelua varten. Siskoni, juhlakalun kummitäti, oli ottanut asiakseen vuokrata juhlapaikan, ja juhlien rustaamiseen otimme sitten kaikki sisarukset osaa. Etsin aamuksi valmiiksi myös muutaman pöytäliinan.
Aamulla täytin vadelmilla gluteenittoman kakkupohjan, jonka olin aiemmin viikolla leiponut kaupunkikodissa ja  kuskannut mukana. Päälle kermavaahto ja vadelmaraidat. Pakkasin mukaan myös leikkokakun ja kaurakeksejä sekä gluteenitonta leipää ja leikkokakkua, joita oli jäänyt pakastimeen kesän sukutapaamisesta. Hain vielä vähän lisää kehäkukkia, tillin oksia ja oreganoa pöytämaljakoita varten sekä kokosin ylioppilaalle hempeän kimpun: vaaleanpunainen syysleimu, viininpunertava korkea leijonankita, ranskantulikukka, helminukkajäkkärää ja harjaneilikkaa, niin ja vaaleanpunaista malvaa (ruusu-?) Sattui vielä sävyt sopimaan ylioppilasneitosen mekon väreihin.
Olimme ajoissa perillä, noin tuntia ennen juhlien alkamisaikaa, niin ehdimme autella siskojani pöytien kattamisessa. Juhlat onnistuivat mukavasti, sää oli aurinkoinen, joten valokuvien ottaminenkin onnistui ulkona, vaikka koleassa tuulessa juhlakalun meinasi tulla vilu. Vähän aikaa kanssamme yhtäaikaa kuvia ottamassa kauniin kartanon pihapiirissä oli myös hääseurue, ja velmu veljemme meinasi, että taustalle sopisi vielä hautajaissaattuekin.
Juhlatalo oli vuokrattu kuuteen asti, hyvissä ajoin ennen sitä, kun useat vieraista alkoivat tehdä lähtöä, aloimme raivata pöytiä ja jakaa saalista. Syötävää oli kertynyt niin paljon, että sitä jäi itse kullekin vielä kotiin vietäväksi.
Otimme hyvää lähdevettä kanisteriin Millania varten. Vesiriesa jatkuu yhä hänen kulmakunnillaan. Kanttorilaan ehdittyämme mies jatkoi kuistiprojektia pimeään saakka ja minä keräilin lisää herneitä ennen kuin ratustelin kateharsoja erinäisten kohopenkkien suojaksi. Sunnuntaina asettelin harsoja sitten vähän paremmin päivännäöllä ja keräsin vielä pari kesäkurpitsaa harsojen alta. Nostin myös jo porkkanat pois. Melkein kaikki olivat madonsyömiä pieniä nysiä, ja silppusinkin ne saman tien kompostoriin. Sunnuntaina jatkoin herneiden keräämistä, otin myös muutaman härkäpavun ja tomatillon mukaan ruokavärkeiksi, samoin salaattia. Sitä keräsin myös kassiin, kukannupulla olevia ronttoja, ja toin ne kaupunkiin yhden roskalavalaisen kanoille.
Ehdin myös tiskata ja lakaista keittiön ja tehdä meille matkaevääksi ennen kuin mies sai pääoven kuistin sille mallille, että malttoi lähteä. Esikoinen pakkasi sillä välin tavaroita autoon, niin että olimme valmiit lähtöön heti, kun kuisti oli valmis.
Porkkanoita nostaessaan nostin myös niiden väliin istuttamani sipulit. Eivät nekään olleet isoiksi kasvaneet, mutta terveeltä näyttivät. Samoin nostin jo siemensipulitkin ja valkosipulit. Niiden joukossa oli muutama kookaskin.
Ei minun kannata ensi keväänä kylvää porkkanaa Kanttorilaan. Suunnittelin jo, että voisin yrittää täällä kaupunkipihassa rustata porkkanapenkin jo syksyllä. Ja valkosipulin siemensipuleita riviin molemmille puolille porkkanaa. Ongelmana on vain, miten porkkanantaimet selviävät rikkaruohojen (pihatähtimön) kanssa kilpailussa.
Kaalit ja nauriit kasvoivat tänä kesänä kyllä aika hyvin ja kaalit vieläpä lähes ilman tuholaisia, mutta niiden kanssa tein sellaisen virheen, että kylvin eri lajeja liian lähelle toisiaan, niin nyt en sitten erota, mikä on kukka-, mikä parsa- ja mikä lehtikaalta. Kas kun parsakaaliinkaan - tai siihen, minkä piti olla parsakaalta - ei ole vielä tullut nuppuja.

Eka viikonloppureissu

Melkein kahden viikon tauon jälkeen olemme päässeet taas Kanttorilaan. Töihin. Heti eka lauantai töiden alettua oli työpäivä, KiKy-päivä, tyhy-päivä, kävimme kollegoiden kanssa seinäkiipimässä, joten emme lähteneet yhdeksi yöksi Kanttorilaan. Sen sijaan menimme miehen kanssa kiipeilyn jälkeen tutulle hillasuolle - mikä osoittautuikin oivaksi ajankuluksi. Hillaa löytyi, ylikypsyydestä huolimatta hyvänmakuista, ja saimme raitista ilmaa ja lisää liikuntaa kiipeilyn päälle.
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko takana, maanantaista ruveten laskin päiviä, milloin pääsisi tänne. Mutta ei se johtunut siitä, että töissä olisi ollut jotenkin kurja olla. Toki minulla riittää haastetta
selvitä ison yhdysluokan kanssa. Mutta Kanttorilaan kaipasin ihan vain Kanttorilan itsensä takia. Ihana Millan kävi täällä huolehtimassa kastelemisesta kaksikin kertaa poissaolomme aikana, ja sen ansiosta täällä kukoistettiin.
Heti kun mies kurvasi autolla portista, silmiini osui kolmiopenkin päädyssä komeilevat valkoiset liljat. Ne ovat tällä hetkellä puutarhamme kuningattaria. Ei ihme, että valkoiset liljat liitetään taiteissa sekä neitsyt Mariaan että Jeesukseen.
Paljon muutakin ihasteltavaa bongasin jo ennen kuin pääsin ulos autosta. Sieltä selvittyäni ja vietyäni osan kamppeista tupaan tein ensin kastelukierroksen (kasvihuone ja kukkaruukut, muut olivat saaneet taivaallisen kastelun) ja sitten kamerakierroksen.  Valitettavasti vain iPadilla. Illan mittaan ennätin kerätä yhtä ja toista satoa, ihan ensiksi ahomansikoita jälkiruokaa varten. Nauriit nostin jo pois, kirpat söivät loppukesästä lehdet reikäisiksi. Jotain eloa löytyi kuitenkin juurista.
Täytyy jatkaa kirjoittamista myöhemmin, siis toisena päivänä, nyt on nukkumaanmenoaika.

Loppukiri

Loman loppua kohden elämäämme tuli hektisyyttä. Ensin oli sukutapaamisen järjestelyä ja itse sukutapaaminen, josta minun on myös ollut tarkoitus kirjoittaa (no niin no, kirjoitinhan kirjeessä yhdelle äidin serkuista). Välittömästi sukutapaamisen jälkeen saatuamme hoidettua tiskit ja ruuat lähdimme viemään isoja poikiamme pohjoiseen. Olimme yötä kaupunkikodissa, sunnuntaiaamuna kävimme ostamassa vetoauton ja sitten kotikirkkoon. Lehterillä tuttu pariskunta, emeritus kirkkoherra ja rouva. Iltapäivällä mies lähti viemään keskimmäistä poikaa Länsi-Lappiin ja hakemaan sieltä trailerilla pojalta hajonneen auton. Auto on nyt kaupunkikodin pihassa trailerin päällä odottamassa korjaamolle pääsyä. Sama auto on nyt toisen kerran trailerin päällä...
Sillä aikaa kun mies oli autoa hakemassa, minä puuhailin lähinnä puutarhassa. Asioin myös Roskalavalla ja sain tyttärelle kaksi käytävämattoa ovelle tuotuna. Pakkailin ja tiskailin, jotta olisimme valmiita lähtemään takaisin Kanttorilaan kohtsilleen, kun mies palaa reissultaan. Hän tulikin pian kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä olimme jo liikkeellä.
Yöllisestä ajomatkasta mainittakoon, että silloin on mahdollista nähdä yöelämää: rookasimme syrjäisen tien varrella yhden ketun ja kymmenittäin sammakonpoikasia, jotka loikkivat tien yli. Mieskulta koetti niitä väistellä ja hyvin sammakot itsekin pääsivät pois alta.
Superviikonlopun jälkeen alkuviikosta olin ajoittain varsin väsynyt, mies samoin, mutta muiden päivittäisten puuhien lisäksi piti alkaa pakata seuraavaa reissua varten, siinä ohessa vietettiin Millanin kanssa etukäteen miehen synttäreitä.
Torstaina oli taas vuorossa lähtövalmistelut, mutta tällä kertaa ajoimme mummolaan asti kulkematta kaupunkikodin kautta. Poikkesimme matkalla viemässä tyttärelle käytävämattoja, hivenen puutarhasatoa ja kukkia maljakkoon sekä häneltä Kanttorilaan unohtuneita tavaroita. Iltapala ja yöpyminen mummolassa eli anoppilassa, iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa kävimme viemässä osan anopille tuomistamme kukista papan haudalle, mm. kaikki sellaiset, jotka tuoksuivat turhan voimakkaasti. Anopille on hajuherkkyytä. Autossa olin nimittäin huomannut, että jokin poimimistani puutarhan kukista tuoksui häiritsevän voimakkaasti. Eihän sitä pihalla niin huomaa. Syypääksi paljastui tähtiputket, jotka siis päätyivät haudalle maljakkoon.

KESÄSEURAT

Perjantaiaamuna matkamme jatkui Rovaniemelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Ennen seura-alueelle menoa poikkesimme Motonettiin hakemaan autonosaa, jonka mies oli sieltä varannut. Mutta osana ei ottanut löytyäkseen. Kun myyjä viipyi osaa hakemassa, niin huikkasimme lopulta toiselle myyjälle, että tulemme uudestaan myöhemmin, kun emme jouda odottelemaan. Meidän peräämme ehdittiinkin jo sitten soitella, kun lauluharjoitukset olivat alkamassa.
Symposium oli mielenkiintoinen, ja oli myös mukava yllätys tavata siellä miehen isän pitkäaikainen ystävä ja kollega. Symposiumin ja ensimmäisen laulusessiomme jälkeen menimme käymään uudestaan siellä varaosakaupassa ja sitten veimme tavarat ja jätimme auton yöpaikkaamme. Sieltä takaisin kävellessämme (n. 1,5 km kirkolle) rookasimme äitini serkun vaimonsa kanssa. Uskollisia vakiovieraita kesäseuroissa, Mikko usein myös puhujana ja vuosikokousedustajana palvellut. Tällä kertaa me olimme paikallisosastomme vuosikokousedustajia, kokous oli mielenkiintoinen, mutta se oli vasta lauantaiaamuna. Sitä ennen ehti olla mm. Tunturimessu. Upea musiikki, paljon seurakuntaa eikä ehtoolliselle tarvinnut pitkiä aikoja odottaa, koska jakajia oli monta eri pisteissä. Messun jälkeen kohtasimme yllättäen pari opiskeluaikaista tuttua.
 Lauantaina kokouksen lisäksi saimme mm. kuulla Rovaniemen kirkon esittelyä. Kanttori esitteli urkuja ja kanttorin rouva mm. upeaa freskoa ja muita teoksia. Lauantai-illan matkalaulutilaisuus oli viimeinen, jossa olimme mukana. Siellä oli toinen laulusessiomme. Urkuparvella oli helteisen päivän päätteeksi hikiset oltavat, vaikka juuri oli saatu sadekuuro niskaamme.

HILLAA ETSIMÄSSÄ

Sunnuntaina matkamme jatkui vielä pohjoisemmaksi, Muonioon mökille. Automatkalla saimme olla vielä kesäseuratunnelmissa, kun kirkosta radioitiin piispanmessu.
Olimme erämaamökillä sen verran aikaisin iltapäivällä, että ehdimme ja jaksoimme käydä soutaen tsekkaamassa saaren hillatilanne. Raakoja olivat ne vähäiset, mitä löydettiin. Tai no, oli siellä kourallinen kypsiäkin. Siirryimme yöpuulle pian sen jälkeen, kun porolauma oli ohittanut mökin iltaysiltä. Aamupalan jälkeen laittauduimme patikkaretkelle kohti autiotupaa. Matkaa on kolmisen kilometriä ja paikoin rämeisessä, paikoin kivikkoisessa maastossa siihen menee kolmisen varttia, palatessa väsyneenä pidempäänkin. Myöskään autiotuvan lähistöllä ei ollut kypsää eikä kyllä juuri raakaakaan hillaa. Siispä eväskahviteltuamme lähdimme patikoimaan takaisin. Perillä hikisinä pulahdettiin järveen, vaikka tuuli kylmästi. Vesi oli kuitenkin vain sopivasti viilakkaa, minäkin sain monen vuoden talviturkit niskastani.  Mies veti katiskan uimalla rantaan, onneksi se oli tyhjä. Meillä oli muutenkin liikaa ruokaa, siihen nähden, että lähdettiin paluumatkalle yhden yön jälkeen. Patikoinnin ja uinnin jälkeen keitin meille tomaattikeittoa höystettynä kuivatuilla kasviksilla, soijalla ja täysjyvämakaronilla. Sitten tiskaus, pakkaaminen ja loppusiivous, kantamuksistaan selkään ja vielä yksi patikointi, noin kilsa harjun yli autolle. Olimme tien päällä yhden jälkeen. Suunta takaisin kohti mummolaa, ajatuksena käydä tsekkaamassa siellä päin yksi tuttu varmahko hillapaikka. Niin teimmekin. Iltapäivän helteessä mustissa tuulipuvuissa ja hyttysverkkohatuissa oli todella tukalaa rämpiä vaivaiskoivikossa leveiden letto-ojien yli, mutta löysimme sentään hillaa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta pakastaessani niitä arvioin meidän saaneen reilun puolisentoista litraa. Paettuamme mäkäräisiä, paarmoja ja muita verenhimoisia otuksia sekä armotonta kuumuutta ja saavuttuamme välietappiin mummolaan syöksyimme uimaan jo toisen kerran samana päivänä. Jokivesikään ei ollut liian kylmää, friskasi ihanasti ja taisipa helpottaa puremakutinoitakin. Mummo tarjosi meille iltakahvit ja purtavaa, jotta jaksoimme ajaa vielä kaupunkikotiin yöksi.

VÄLIETAPPI KAUPUNKIKODISSA JA TAKAISIN KANTTORILAAN

Tiistaina mies tutkaili trailerin päällä olevaa autoa ja totesi, ettei hän löydä vikaa, joten täytyy viedä auto merkkiliikkeeseen. Minä ajelin nurmikkoa niin pitkään kuin bensaa riitti - kunhan mies ensin veti koneen minulle käyntiin... Siirsin narsissin sipulit kasvimaan ja nurmikon välistä hiekkalaatikkoperennapenkkiin, kun narsissin naatit ovat olleet ruohonleikkuun haittoina sen jälkeen, kun ojurit kylvivät ruohoa kaivamansa ojan päälle rennolla kädellä. Narsissit jäivät silloin ruohon keskelle, kun ne ennen olivat kasvimaan laidassa.
Sitten kun olimme valmiita, lähdimme kohti Kanttorilaa. Vielä viikoksi ennen töiden alkua.
Täälläkin ryhdyin ruohonleikkuuseen, kun olin ensin kantanut vettä kasvihuoneeseen ja kesäkukille. Lykkiessäni ruohonleikkuria pihaamme tormasi joku tyyppi numerolappu rinnassaan. Hieman eksyksissä oleva suunnistaja.
Eilen keskiviikkona aloitin tämän kesän viimeisen perennapenkkiurakan, pihan alkuperäisen, ison pyöreän penkin ylöskaivuun. Tänään Millania tavatessamme ja kuulumisia vaihtaessamme kyselin myös tuosta perennapenkistä, mitkä sen lajeista olivat alkuperäisessä ja mitä Millan oli siihen lisännyt. Melkein kyllä arvasinkin, etteivät kellopeippi saati punatähkä kuulu vanhanajan perennoihin. Tänä aamuna huuhtelin pari mattoa kuivumaan. Olin ne iltamyöhäisellä jättänyt pihalle likoamaan pesuaineveteen, tutkittuani sadetutkan netistä. Että olisi toiveissa saada matot kuivattamaan ennen seuraavia ryöppyjä.
Tänä syksynä taidan päästä vähällä ainakin avomaankurkun säilömisessä. Tuskin alkua kummempaa vieläkään.