Loppukiri

Loman loppua kohden elämäämme tuli hektisyyttä. Ensin oli sukutapaamisen järjestelyä ja itse sukutapaaminen, josta minun on myös ollut tarkoitus kirjoittaa (no niin no, kirjoitinhan kirjeessä yhdelle äidin serkuista). Välittömästi sukutapaamisen jälkeen saatuamme hoidettua tiskit ja ruuat lähdimme viemään isoja poikiamme pohjoiseen. Olimme yötä kaupunkikodissa, sunnuntaiaamuna kävimme ostamassa vetoauton ja sitten kotikirkkoon. Lehterillä tuttu pariskunta, emeritus kirkkoherra ja rouva. Iltapäivällä mies lähti viemään keskimmäistä poikaa Länsi-Lappiin ja hakemaan sieltä trailerilla pojalta hajonneen auton. Auto on nyt kaupunkikodin pihassa trailerin päällä odottamassa korjaamolle pääsyä. Sama auto on nyt toisen kerran trailerin päällä...
Sillä aikaa kun mies oli autoa hakemassa, minä puuhailin lähinnä puutarhassa. Asioin myös Roskalavalla ja sain tyttärelle kaksi käytävämattoa ovelle tuotuna. Pakkailin ja tiskailin, jotta olisimme valmiita lähtemään takaisin Kanttorilaan kohtsilleen, kun mies palaa reissultaan. Hän tulikin pian kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä olimme jo liikkeellä.
Yöllisestä ajomatkasta mainittakoon, että silloin on mahdollista nähdä yöelämää: rookasimme syrjäisen tien varrella yhden ketun ja kymmenittäin sammakonpoikasia, jotka loikkivat tien yli. Mieskulta koetti niitä väistellä ja hyvin sammakot itsekin pääsivät pois alta.
Superviikonlopun jälkeen alkuviikosta olin ajoittain varsin väsynyt, mies samoin, mutta muiden päivittäisten puuhien lisäksi piti alkaa pakata seuraavaa reissua varten, siinä ohessa vietettiin Millanin kanssa etukäteen miehen synttäreitä.
Torstaina oli taas vuorossa lähtövalmistelut, mutta tällä kertaa ajoimme mummolaan asti kulkematta kaupunkikodin kautta. Poikkesimme matkalla viemässä tyttärelle käytävämattoja, hivenen puutarhasatoa ja kukkia maljakkoon sekä häneltä Kanttorilaan unohtuneita tavaroita. Iltapala ja yöpyminen mummolassa eli anoppilassa, iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa kävimme viemässä osan anopille tuomistamme kukista papan haudalle, mm. kaikki sellaiset, jotka tuoksuivat turhan voimakkaasti. Anopille on hajuherkkyytä. Autossa olin nimittäin huomannut, että jokin poimimistani puutarhan kukista tuoksui häiritsevän voimakkaasti. Eihän sitä pihalla niin huomaa. Syypääksi paljastui tähtiputket, jotka siis päätyivät haudalle maljakkoon.

KESÄSEURAT

Perjantaiaamuna matkamme jatkui Rovaniemelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Ennen seura-alueelle menoa poikkesimme Motonettiin hakemaan autonosaa, jonka mies oli sieltä varannut. Mutta osana ei ottanut löytyäkseen. Kun myyjä viipyi osaa hakemassa, niin huikkasimme lopulta toiselle myyjälle, että tulemme uudestaan myöhemmin, kun emme jouda odottelemaan. Meidän peräämme ehdittiinkin jo sitten soitella, kun lauluharjoitukset olivat alkamassa.
Symposium oli mielenkiintoinen, ja oli myös mukava yllätys tavata siellä miehen isän pitkäaikainen ystävä ja kollega. Symposiumin ja ensimmäisen laulusessiomme jälkeen menimme käymään uudestaan siellä varaosakaupassa ja sitten veimme tavarat ja jätimme auton yöpaikkaamme. Sieltä takaisin kävellessämme (n. 1,5 km kirkolle) rookasimme äitini serkun vaimonsa kanssa. Uskollisia vakiovieraita kesäseuroissa, Mikko usein myös puhujana ja vuosikokousedustajana palvellut. Tällä kertaa me olimme paikallisosastomme vuosikokousedustajia, kokous oli mielenkiintoinen, mutta se oli vasta lauantaiaamuna. Sitä ennen ehti olla mm. Tunturimessu. Upea musiikki, paljon seurakuntaa eikä ehtoolliselle tarvinnut pitkiä aikoja odottaa, koska jakajia oli monta eri pisteissä. Messun jälkeen kohtasimme yllättäen pari opiskeluaikaista tuttua.
 Lauantaina kokouksen lisäksi saimme mm. kuulla Rovaniemen kirkon esittelyä. Kanttori esitteli urkuja ja kanttorin rouva mm. upeaa freskoa ja muita teoksia. Lauantai-illan matkalaulutilaisuus oli viimeinen, jossa olimme mukana. Siellä oli toinen laulusessiomme. Urkuparvella oli helteisen päivän päätteeksi hikiset oltavat, vaikka juuri oli saatu sadekuuro niskaamme.

HILLAA ETSIMÄSSÄ

Sunnuntaina matkamme jatkui vielä pohjoisemmaksi, Muonioon mökille. Automatkalla saimme olla vielä kesäseuratunnelmissa, kun kirkosta radioitiin piispanmessu.
Olimme erämaamökillä sen verran aikaisin iltapäivällä, että ehdimme ja jaksoimme käydä soutaen tsekkaamassa saaren hillatilanne. Raakoja olivat ne vähäiset, mitä löydettiin. Tai no, oli siellä kourallinen kypsiäkin. Siirryimme yöpuulle pian sen jälkeen, kun porolauma oli ohittanut mökin iltaysiltä. Aamupalan jälkeen laittauduimme patikkaretkelle kohti autiotupaa. Matkaa on kolmisen kilometriä ja paikoin rämeisessä, paikoin kivikkoisessa maastossa siihen menee kolmisen varttia, palatessa väsyneenä pidempäänkin. Myöskään autiotuvan lähistöllä ei ollut kypsää eikä kyllä juuri raakaakaan hillaa. Siispä eväskahviteltuamme lähdimme patikoimaan takaisin. Perillä hikisinä pulahdettiin järveen, vaikka tuuli kylmästi. Vesi oli kuitenkin vain sopivasti viilakkaa, minäkin sain monen vuoden talviturkit niskastani.  Mies veti katiskan uimalla rantaan, onneksi se oli tyhjä. Meillä oli muutenkin liikaa ruokaa, siihen nähden, että lähdettiin paluumatkalle yhden yön jälkeen. Patikoinnin ja uinnin jälkeen keitin meille tomaattikeittoa höystettynä kuivatuilla kasviksilla, soijalla ja täysjyvämakaronilla. Sitten tiskaus, pakkaaminen ja loppusiivous, kantamuksistaan selkään ja vielä yksi patikointi, noin kilsa harjun yli autolle. Olimme tien päällä yhden jälkeen. Suunta takaisin kohti mummolaa, ajatuksena käydä tsekkaamassa siellä päin yksi tuttu varmahko hillapaikka. Niin teimmekin. Iltapäivän helteessä mustissa tuulipuvuissa ja hyttysverkkohatuissa oli todella tukalaa rämpiä vaivaiskoivikossa leveiden letto-ojien yli, mutta löysimme sentään hillaa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta pakastaessani niitä arvioin meidän saaneen reilun puolisentoista litraa. Paettuamme mäkäräisiä, paarmoja ja muita verenhimoisia otuksia sekä armotonta kuumuutta ja saavuttuamme välietappiin mummolaan syöksyimme uimaan jo toisen kerran samana päivänä. Jokivesikään ei ollut liian kylmää, friskasi ihanasti ja taisipa helpottaa puremakutinoitakin. Mummo tarjosi meille iltakahvit ja purtavaa, jotta jaksoimme ajaa vielä kaupunkikotiin yöksi.

VÄLIETAPPI KAUPUNKIKODISSA JA TAKAISIN KANTTORILAAN

Tiistaina mies tutkaili trailerin päällä olevaa autoa ja totesi, ettei hän löydä vikaa, joten täytyy viedä auto merkkiliikkeeseen. Minä ajelin nurmikkoa niin pitkään kuin bensaa riitti - kunhan mies ensin veti koneen minulle käyntiin... Siirsin narsissin sipulit kasvimaan ja nurmikon välistä hiekkalaatikkoperennapenkkiin, kun narsissin naatit ovat olleet ruohonleikkuun haittoina sen jälkeen, kun ojurit kylvivät ruohoa kaivamansa ojan päälle rennolla kädellä. Narsissit jäivät silloin ruohon keskelle, kun ne ennen olivat kasvimaan laidassa.
Sitten kun olimme valmiita, lähdimme kohti Kanttorilaa. Vielä viikoksi ennen töiden alkua.
Täälläkin ryhdyin ruohonleikkuuseen, kun olin ensin kantanut vettä kasvihuoneeseen ja kesäkukille. Lykkiessäni ruohonleikkuria pihaamme tormasi joku tyyppi numerolappu rinnassaan. Hieman eksyksissä oleva suunnistaja.
Eilen keskiviikkona aloitin tämän kesän viimeisen perennapenkkiurakan, pihan alkuperäisen, ison pyöreän penkin ylöskaivuun. Tänään Millania tavatessamme ja kuulumisia vaihtaessamme kyselin myös tuosta perennapenkistä, mitkä sen lajeista olivat alkuperäisessä ja mitä Millan oli siihen lisännyt. Melkein kyllä arvasinkin, etteivät kellopeippi saati punatähkä kuulu vanhanajan perennoihin. Tänä aamuna huuhtelin pari mattoa kuivumaan. Olin ne iltamyöhäisellä jättänyt pihalle likoamaan pesuaineveteen, tutkittuani sadetutkan netistä. Että olisi toiveissa saada matot kuivattamaan ennen seuraavia ryöppyjä.
Tänä syksynä taidan päästä vähällä ainakin avomaankurkun säilömisessä. Tuskin alkua kummempaa vieläkään.