Kurkkua myöten...

Yhä ovat säät suosineet eikä halla ole vielä tehnyt tuhojaan. Sen jälkeen kun suojasin avomaankurkkupenkit (toisen harsolla, toisen kasvitunnelimuovilla), olen joka viikonloppu kerännyt kurkkuja. Ensimmäisestä erästä olen laittanut kuvan aikaisemmin. Silloin tuli melkein kaksi sangollista, joista säilöin kuusi isoa purkillista. Toinenkin erä, ns. jälkikorjuu, oli reilu sangollinen. Siitä erästä säilöin kolme purkillista, ja osan vein siskoille säilöttäväksi. Molemmista eristä olemme syöneet isoimpia tuorekurkkuna. 

Viikko sitten jälkikorjuun jälkikorjuuta tuli taas miltei sangollinen. Niistä myös jätin isoimmat syömäkurkuiksi. Niitä on yhä sekä kellarissa että rivitaloasunnon jääkaapissa. Pienimmät säilöin kokonaisina Millanilta saamaani lisäpurkkiin ja loput vein rippilapsen äidille, jonka äiti tapaa säilöä kaikenlaista. 

Mutta nyt saa riittää. Tänään saavuttuamme (ja kiireesti vessassa ja syömässä käytyäni) keräsin penkkien päältä ensin suojat kuivumaan ja sitten jälkikorjuun jälkikorjuun jälkikorjuun. Vieläkin löytyi myös pari isoa, joita en ollut aikaisemmin bongannut. Kurkut osaavat piiloutua. Rontot jätin penkkeihin katteeksi, mutta tukikaaret keräsin talteen. 

Kapusin vintille etsimään vielä lisää purkkeja, jäljellä ei ollut enää yhtään isoa, toin likoamaan niitä, joita yleensä olen käyttänyt omenasosepurkkeina. Jonkin verran on vielä purkkeja tähteellä soseen tekoon, mutta jos eivät riitä, täytyy turvautua soseen pakastamiseen. 

Huomenna pienimmät kurkut taas kokonaisina, keskikokoiset viipaleina etikkaliemeen, suurimmat tuoreina leivän päälle. 

Meinaan muutakin toki ehtiä huomenna. Perinteinen pistäytyminen Millanin luona vasta sunnuntaina ennen paluuta "työmaakoppiin". Onkohan ihan höpsöä ruveta kutsumaan tuolla tavalla em. rivitaloasuntoamme työpaikkani likellä?