lauantai 26. syyskuuta 2020

"Siihen kasvoi sieni, lakkipäinen pieni"

Sienet ovat iso salaperäinen osa luomakunnan ihmeellistä monimuotoisuutta. Niissä - tai ainakin tavallisesti sieniksi mielletyissä kupusienissä - on jotain satumaista, ja ne ruokkivat (vatsojen lisäksi) mielikuvitusta. 

Eilen saavuttuamme ja vakituista puutarharundia tehdessäni pysähdyin pitkäksi aikaa kyykkimään lintualtaan luo. Se allas syntyi aikanaan Millanin mielikuvituksen avulla muurarilta jääneestä ja maahan jänkkääntyneestä sementtisäkistä, pronssimaalista ja muutamasta sammakkofiguurista. Altaan ympärille Millan rakensi - tietysti - perennapenkin, johon kuului mm. lapinnauhus, julianesikko ja punertavalehtinen rentoakankaaliljike. Nauhus on yhä paikallaan, nuo kaksi muuta mainittua olen siirtänyt uusittu perhospenkkiin, tilalla on mm. keltamaksaruohoa ja jotain mehitähtiä. 

Ja siellä, mehitähtien vieressä maasta punnersi punalakkeja. 


Huomaatko yläkuvasta toisenkin punakärpässienen pienesti pilkottavan vasemmassa laidassa? Alla on siitä lähikuva. 



Ovathan ne nättejä ja söpöjä, vaikka punainen onkin tarkoitettu varoitusväriksi. Minäkin olen joskus haaveillut puutarhaan sellaisia emalivadeista ja puupölkyistä rakennettuja punakärpässieniä, mutta toistaiseksi ei ole ollut joutavia (=rikkinäisiä) emalivateja. Iloitsen siis näistä aidoista puutarhakoristeista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti