Loppiaisen ja Nuutinpäivän välissä

 Lähdimme joululomalta "työmaakoppia" kohti hivenen etuajassa, loppiaisaattona, syystä että auto aiheutti pientä epävarmuutta. Silloin loppiaisaattona yrittäessämme lähteä käymään Millanin luona auto ei meinannut ensin käynnistyä. Lämmitimme autoa toisenkin tunnin ja kun mies antoi akulle lisävirtaa, niin käynnistyihän kulkupeli. Mutta ajattelimme, että lienee viisainta ajaa lyhyen kyläreissun jälkeen lämpöisellä autolla samana päivänä vielä pohjoiseen asti eikä jättää paluuta viime tippaan. Sainpahan yhden palautumis- ja valmistautumispäivän ennen töihin paluuta. En siis siinä hötäkässä yrittänytkään alkaa siivota joulua pois Kanttorilasta, olimmehan todennäköisesti tulossa kohta taas takaisin. 

Perjantaina Kanttorilaan palattuamme annoin vielä valojen palaa kuusessa ja otin siitä vielä yhden kuvankin muistoksi, sen sijaan aloitin joulukoristeiden raivaamisen parista seimestä ja sinisestä kamarista. 

Saisivathan joulukoristeet toki olla Nuutinpäivään asti, vaan kun emme ole silloin joulukodissamme, niin karaisin itseni, kovetin tunteeni ja ryhdyin lauantaiaamuna riisumaan tyttären somistamaa kuusta. 

Ennen Millanin luona käymistä ehdin kantaa kuusen vintille ja joulumatot telineelle tuulettumaan. Palattuamme yksinäistä ystävää piristämästä vein lisää mattoja tuulettumaan - niitä joita aioin levitellä joulumattojen tilalle. Vaihdoin myös joululiinojen tilalle jotain muuta. Löysin piirongin laatikosta kukkaliinan, jota en ole vielä pöydällä käyttänyt. Silitin sen ja sain siitä itselleni kaunista katseltavaa korvaukseksi joulukauneuden tilalle. 

 

Päälle vielä virkattu ruusuliina, niin onhan se soma ❤️

Aamulla noustuani totesin, että koti on taas toisella tavalla kivan näköinen, kun on valoa, tilaa ja avaruutta. Vuodenaikojen vaihtelu ja juhlan ja arjen vuorottelu on kyllä fiksu idea. 

Kanttorilan kulmilla alkoi sadella lunta ennen puolta päivää, niin katsoimme viisaammaksi alkaa tehdä taas lähtöä, ettei tarvitse ajaa pimeässä lumisateessa.

 Normaalit talviset lähtörutiinit, tiskaus, kukkien kastelu, linnuille lisää ruokaa, tällä kertaa viritin taas muutaman killerönkin. Joulun ajan annoin hiirillekin rauhan. 

Ehdin ihastella punatulkkukoirasta ja yllätyksekseni se malttoi jäädä odottelemaan niin että ehdin hakea kännykän ja napsia siitä kuvia. En ihan likelle tohtinut yrittää, mutta yllättävän lähelle se silti minut päästi. Lintulaudalla käydessään punatulkut vaikuttavat kovin varovaisilta, usein vain pikaisesti piipahtavat ja sitten heti taas syreenin suojiin tai vielä kauemmas.