Juhannusta

 Oli pyhä tai arki, aamu alkaa etanakierroksella. Aikaisemmin kirjoitin etanahoukuttimista, että laitan banaaninkuoren raparperin lehden alle. Mutta katsoin aiheesta tehdyn nettivideon uudestaan, niin siinä neuvottiinkin laittamaan raparperin lehden alle vehnäleseitä ja banaaninkuoren ihan vain sinällään kasvimaalle houkuttimeksi. Mulla ei ollut vehnäleseitä kaapissa, mutta kaurahiutaleet ajoivat saman asian. Vaan se banaanin kuori oli kyllä varsinainen etanamagneetti! Tämän aamun kierroksella vakiopiilojen alta löytyi "enää" kolmisenkymmentä pikkuetanaa. Mutta sitten laajensin etsintää kurkistelemalla myös kivien alle (niitäkin on eri puolilla kasvimaata, koska niitä tarvitaan mm. kateharson painoksi). Olin epäillyt, että kiven alusta on etanan makuun liian kylmä, mutta eipä ollut. Kyllä minun täytyy kerätä ainakin nuo kivet - ja lahoin puuaines - kasvimaalta pois vaikka katteen jätänkin. Maalattu tai muuten sileä lauta saa vielä jäädä, sillä sellaisen alta etanat on helppo kerätä.

Se tällä erää etanoista. Sitten ne kirvat. Tänään ruiskin sitä nokkosvettä kirsikka-, omena- ja luumupuihin. Mutta sitten kuulin Millanilta, että nokkosvesi pitäisi käyttää 12 tunnin kuluessa, ettei siitä ehdi kadota tehoaineet. Sen jälkeen se kelpaa vain kasteluun. Ja minä kun olin lukenut jostain, että nokkosvettä seisotetaan 1-2 päivää... Puutarha-asioihin liittyy paljon ristiriitaisia tietoja ja neuvoja. Millanin luota palattuamme ruiskutin puut sitten vesiletkulla. Huomenna voisi kerätä uuden nokkoserän (kuusiaidan takaa naapurin tyhjältä tontilta sitä löytyy lisää, omalta pihalta ovat  nokkoset jo vähissä, omasta syystä tosin, kun perkasin keväällä pois ison esiintymän).

Millanin luota tandemoidessamme ihastelimme mm. huopaohdakkeita. Sanoin miehelle, että niitä tahtoisin pihaamme hyönteisiä varten. Puuruiskutuspuuhassa huomasin ilokseni, että sitähän jo meillä onkin.

Mainittakoon (ja kuvattakoon) tässä yhteydessä toinenkin tämänkesäisistä ilonaiheista. 

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa tulossa salkoruusua kukalle asti. Millanilta olen saanut mustan salkoruusun siemeniä, joita kylvin jo kolme vuotta sitten. Kun niiden lehtiruusukkeista ei viime kesänä kasvanut kukkavarsia, luulin jo toivon menneeksi, ne kun ovat käsittääkseni kaksivuotisia. Mutta ehkä se tarkoittaakin sitä, että kukittuaan ja siemennettyään ne kuolevat, kukintavaiheen saavuttaminen voi vaan viedä pidempään kuin kaksi vuotta. Näköjään. Nyt voin hyvillä mielin suunnitella myös siskolta saamieni salkoruusun siementen kylvöä. Kunhan taas keksin paikan...