Sadonkorjuu kiihtyy ja monipuolistuu

 Työteliäs viikonloppuvapaa taas menossa. Niin kuin viikko sitten, nytkin melkein ensi töiksi siivottiin omenapuiden alustat. Mutta onneksi puutarha tarjoaa vähän  myös vaihtelua omenasadon keruuseen ja käsittelyyn. Luumut alkavat kypsyä, keräsin niistäkin varisseita, jotka huuhtelun jälkeen menivät parempiin suihin, minun ja miehen. Uusi kasvihuone on osoittautunut loistohankinnaksi. Vaikka sain tomaatit istutettua sinne vasta 12.6., olen saanut kerätä kypsiä nyt yhä kiihtyvään tahtiin. Loman loppupuolella oli yhtä ja kahta kerralla kypsymässä, mutta nyt täytyy jo alkaa miettiä pakastamista, jos emme saakaan leivän päällä syötyä kaikkia.

Todennäköisesti tuo tomaattien halkeilu johtuu kastelun epätasaisuudesta; viikon saavat sinnitellä kastelutta ja viikonloppuna sitten rojautan roimasti sadevettä kasvulaatikoihin.

Lämmin kesä tietysti myös on osasyynä satomääriin. Avomaankurkkua keräsin eilen neljännen satsin säilöttäväksi, kun ensimmäisiä pääsin säilömään jo kesäloman aikana.

Oli siis pelkästään hyvä, että vain kaksi avomaankurkun tainta jäi henkiin ja satoa tuottamaan kevään esikasvatuksista. Jätin kuitenkin rontot vielä aloilleen kohopenkkiin pienine alkuineen, kun ei vain raaski repiä irti kesken satokauden. Kesäkurpitsaa saa tullakin niin paljon ja niin kauan kuin tulee, isoimmat säilynevät kellarissa taas kuukausimäärin. 

Leikkasin illalla persilja pakastimeen ja siirsin persiljamättään portaalla olleesta astiasta kasvimaalle (samoin sitruunamelissa samasta astiasta). Siinä huomasin, että sateista huolimatta maaperä on yhä kovin kuivaa. Niinpä olen kanniskellut taas  sateessakin vettä kannukaupalla kasvimaalle ja kukkapenkkeihin, erityisesti istutuksille. 

Aamulla keitin osan eilisestä omenasaaliista soseeksi. Mutta nyt pitäisi taas kiertää puiden alustat pudokkaat keräten. Kyllä sen jaksaa, kun muistaa, että aikansa kutakin. 

Virkkuu julki

Nyt viimein voin julkaista kuvan pikkusiskon ja minun yhteisprojektista. Siskolla oli jonkin verran jo valmiina isoäidinneliöitä, samoin mulla. Saimme sellaisen idean, että tekisimme isosiskolle 60-vuotislahjaksi päiväpeiton virkkaamalla. Aloitimme jo toissakeväänäka viime talven mittaan ompelin neliöt yhteen, sitten pikkusisko viimeisteli langanpäät ja kesällä paketoi valmiiksi. Harmi vain, että tämä tautinen aika osaltaan esti yhteen kokoontumisen juhlan merkeissä. Toisaalta, ovatpa kaikkien isoveljiemmekin kuuskymppiset jääneet muiden asioiden jalkoihin, yhden veljen synttärien aikaan oli äidin hautajaiset ja nuorin veljistä täytti ekan koronakevään aikana. 

Nyt on sisko saanut peittonsa, ja pienimuotoista juhlaa lähimpien eli lähinnä omien lasten kanssa. Ja pikkusiskon, joka peiton sankarille toimitti. Kummeli lainatakseni "kyllä se tykkäs". 

Kaksi iloa

 Kesäloma on jo lopuillaan. Enää kaksi yötä Kanttorilassa. Paljon on ilonaiheita mahtunut tähänkin kesään niin vierailuista kuin Kanttorilan pihapiiristä. Mutta haluan erikseen mainita kaksi erityisen sinnikästä.

Ensimmäisenä posliinikukka, joka aloitteli kukintaansa samoihin aikoihin loman alkamisen kanssa. Useamman kukintoryppään kukkimiskausi kestää aina mukavasti useamman viikon. Sain nauttia aamun, illan ja yön tuoksuista pitkään. Mutta kohta kun ensimmäinen kukinta oli ohi, havaitsin posliinikukan tekevän taas uusia nuppuja. Toinen kukintavaihe oli parhaimmillaan niihin aikoihin, kun vanhin veljemme perheineen yöpyi vierainamme 23.7. Ja toissapäivänä siitä tippui viimeiset kuivuneet kukat. Siis käytännössä koko loman ajaksi siitä riitti iloa näkö- ja hajuaisteille.

Kuuloaistia sen sijaan yhtä uskollisesti hiveli pähkinähakki. Viime kesänä sellaisesta ekan kerran kirjoitin. Nyt vaikuttaisi siltä, että ainakin yksi, ehkä jopa pariskunta on asettunut Kanttorilaan kesäasukkaaksi. Välillä niiden kriik-kriik-kriik on kuulostanut ihan keskustelulta. Kuvia en nytkään ole saanut. Eilen kävi yksi pähkinähakki ikkunan alla juoma-altaalla, ja huutelin miestä katsomaan. Se (lintu) ehti lennähtää pois juuri kun mies tuli kameransa kanssa keittiöön. Vaikka välillä pihalla olen kulkenut mieli apeana tai väsyksissä, niin pähkinähakin yksitoikkoinen rääkyminen on saanut minut aina piristymään. Toivotan kernaasti niitä enemmänkin tervetulleeksi, etenkin jos se hillitsisi naakkojen määrää.

Vielä projektista

 En sitten saattanutkaan jättää vuohenkellon perkuuta sille mallille, että olisin vain käynyt kukkapenkin mullan kahteen kertaan kaivellen. Päätin seuloa kaiken mullan. Kun sain mieheltä lainaksi risaisen pressun, jolle saatoin mullan lipata penkistä pois tieltä, niin sain urakan järjestymään. Penkin reunassa oli jo entuudestaan muovikaulus, joka tosin oli paikoin liian matalalla ja jäänyt ruohon alle. Nyt korotin reunaa asettelemalla kattotiiliä muovikaulusta vasten. Sitten vuorasin penkin reunat ja pohjan vielä sanomalehdillä, kun olin kaivellut kaikki pohjasta vielä pilkistäneet vuohenkellon juuret veks. Maan kuivuus auttoi perkauksessa, lisäksi arvelen pienten juurien ehtineen osin kuivua multakasassa pressun päällä ennen kuin olin kaiken sen ehtinyt seuloa.

Takaisin istutettavien perennojen juurakot piti myös käydä tarkoin läpi, ettei niiden väliin jäänyt kellorietasta. Näillä varotoimilla uskallan toivoa, ettei ainakaan ensi kesänä vuohenkelloa pilkistä tästä penkistä. Tottakai toivoisin, että perusteellinen kukkapenkin uusiminen pitäisi sen siistihkönä ainakin viisi vuotta. Levitin jonkin verran haketta penkin pintaan suojaamaan lenteleviltä koivun ja rikkakasvien siemeniltä. 

Aina tuollaisesta mullistamisesta jää myös perennoja (ja kukkasipuleita) yli. Millan ottaa mielellään vastaan sekä tähtiputkea että rusopäivänliljaa. Ylimääräistä narsissia ja helmihyasinttia istutin muuripenkin laitaan ohotanmarunoiden väliin (istutin jo pistokkaasta juurruttamani pikkuisen ohotanmarunan äitinsä kaveriksi).

 Myös ihanaa pallerolaukkaa sain taas uuteenkin paikkaan, perhospenkin eteläpäähän. 

Pyöreään penkkiin tuli nyt sitten joitakin uusia lajeja, ja jotkut vanhat jätin pois. Entisistä saivat penkkiin palata em. lilan tähtiputken, narsissin, helmililjan, pallerolaukan ja rusopäivänliljan lisäksi kevätesikko, keltakurjenmiekka, saksankurjenmiekka(?), äitienpäiväruusu ja vähän rentoakankaalta ja siperianunikkoa. Uusina tulivat ensinnäkin ne kolme tarhajaloangervoa (Astilbe arendsii, 'Astary Rose Shades'), joita varten alunperin ryhdyin tilaa tuohon penkkiin raivaamaan. Lisäksi istutin länsireunaan hiljan ostamani punakukkaisen tarhakeijunkukan, jonka kaveriksi siirsin yhden purppurakeijunkukan muuripenkistä, jossa se näytti kärsivän liiasta paahteesta ja kuivuudesta (sen tilalle tuli sitten se ohotanmarunan lapsi). Keijunkukkien kanssa samaan reunaan siirsin valkokirjavalehtisen kuunliljan, joka niin ikään kärvisteli kuivuudesta edellisessä paikassaan. Jätin penkkiin vielä myös tyhjiä kohtia. Pariin kohtaan upotin kukkaruukkuja, joissa olevien perennojen taimille ei vielä ole loppusijoituspaikkaa (mm. siitä syystä, etten varmuudella tiedä, mitä lajia ne ovat, saamasiemenistä kokeiltuja kylvöjä). Kukkaruukkujen tilalle voinkin sitten vaikka kylvää jotain kesäkukkaa, esimerkiksi isosilkkikukkaa, jota tänä vuonna kylvin tyhmästi kosmoksen taa, niin sehän jäi matalampana vallan piiloon. Tosin kuivuus oli silkkikukallekin suurempi murhe kuin korkea kosmos. 

Jätin uusittuun perennapenkkiin tilaa myös valkosipulin istutukselle. Nostin viimesyksyisistä itusipulikylvöistä  kasvaneet siemensipulit jo hyvän aikaa sitten, kun niiden penkissä etanat jylläsivät niin, että osa sipuleista oli jo menettänyt vartensa. Myöhemmin syksyllä saan siis niistä ainakin osan istumaan kukkapenkkiin. 

Sain eilen istutettua loputkin välttämättömät, se tahtoo sanoa, purkeissa maahan pääsyä odottaneet. Tärkeimpänä hiljan hankittu punatähkä. Sen uusi sijoituspaikka on nyt perhospenkissä lähellä toista syyskukkijaa, kaunopunahattua. Saamasiemenkylvöistä jalopähkämöksi tunnistetut taimet pääsivät tarha-alven viereen, ja samaan hillittömästi leviävien sarjaan kuuluvat akileija ja kultahelokki myös. Latvian matalan alla on ollut alastonta tänä kesänä, sinne istutin koreanyrtti-iisoa, ylijäämäkevätesikkoa, hopeatäpläpeippiä ja narsissin sipuleiden päälle kylvin vähän sarviorvokkia. Ruohosipulituppaitakin minulla oli purkeissa, kaivoin niitä pois mansikkamaasta sitä peratessani. Nyt sateiden jälkeen sain nekin istutettua kasvimaan länsireunaan, vuorotellen mäkimeiramituppaiden kanssa (joita niitäkin olisin mansikkamaasta saanut vielä monta mätästä).

Lopuksi vielä istutin lehmuksen taimen. Sille piti raivata tilaa nostamalla toinen tammen taimista ylös. Millanilla on sillekin paikka. Koetin suurentaa tammelta jäänyttä kuoppaa sen verran, mitä läheisten koivuvanhusten juuret antoivat tilaa. Kuoppaan kalkkia, syyslannoitetta ja puoli säkkiä mustaa multaa, sekä vettä. Lehmuksen taimen suojaksi virittelin saman tien palan kanaverkkoa, etteivät jänikset tee tyhjäksi vaivannäköä. Hevoskastanjan istuttamisen jätän ensi kevääseen. Mikäli silloin ei ole liian kuivaa.

Tuli liian pitkä juttu, mutta mun täytyi näitä laittaa muistiin jonnekin  heti tuoreeltaan. Täytyy toki vielä piirtää kartta istutuksista.

Nyt voin hyvillä mielin asennoitua töihin paluuseen. Ne puutarhaprojektit (ainakin kahden muun perennapenkin uusiminen), joita en päässytkään vielä aloittamaan, voin huoletta jättää ensi kesään. 

Nopeasti lyhyesti

 Nyt on minulle juuri sopevan sorttinen kesäsää, kun voi pukea kunnolla, sadetakki, huivi, pitkikset päällihousujen alla... Kelpaa jatkaa mustan aukon projektia. Sadettakin ehkä luvassa. Sain jo penkkiin takaisin osan seulomastani mullasta, joka on pölykuivaa. Sateen lisäksi tarvitaan monta kastelukannullista. Sitten ehkä vähän kalkkia, syyslannoitetta ja päälle vähän kompostia ennen kuin pääsen istuttamaan perennoita ja sipulikukkia takaisin. 

Kukista puheen ollen - pitkästä aikaa 🤔 - otin kuvan kimpusta, jonka poimin kasvimaalta päivänsankarille, kehäkukkaa, mäkimeiramia ja parsaa.