Tällä kertaa ajeltiin Kanttorilaan toista reittiä, vähän pidemmän kautta. Sain nimittäin perjantain työpäivän aikana kännykkääni tiedon, että torstaiaamuna tilaamani tuote oli jo saapunut Matkahuoltoon (n. 10 km meiltä). Siitä sain ajatuksen, että voitaisiin samalla jatkaa Matkahuollolta entiseen kotikaupunkiin ja käydä viemässä musiikkiliikkeeseen koulun bassokitara korjattavaksi. Niinpä työpäivän jälkeen pakattiin itsemme ja kamppeet kyytiin, poikettiin koululta basso följyyn ja sitten ekalle etapille, noutamaan tilaamani petroolinvärinen kotimainen tunika ❤️. Bassokitara luvattiin hoitaa kuntoon ensi viikoksi ja sitten poikkesimme vielä pankkiasioille, hankkimaan minullekin verkkopankkitunnukset ynnä muut tykötarpeet uudelle yhteiselle tilillemme. Menihän tuossa kaikessa aikaa niin, että vasta kolmelta pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kanttorilaa, ja matkaeväätkin alkoivat kohta tehdä kauppansa.
Perillä piti heti testata tunikaa, ja se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. En ole vuosikymmeniin tainnut ostaa mitään ns. päällysvaatteita uutena, kun kirppareilta ja sukulaisilta on löytynyt päällepantavaa. Mutta kun joulun edellä bongasin kaupan, joka myy vain kotimaisia ja kotimaassa valmistettuja tuotteita, niin liikeideaan ihastuneena ja kotisivuja selaillessa mieliteko kasvoi ylivoimaiseksi. Kun sitten vielä torstaina alkoi ko. liikkeessä tammiale -15%, niin toteutin haikailuni.
Ihan hyvä ja aikaansaapa viikko on ollut muutenkin, etenkin pianoasioissa... Koululle on kaivattu pianonvirittäjää jo pitkin syksyä, mutta vasta nyt, kun sen hommaaminen delegoitiin mulle, alkoi tapahtua 😊. Ensin kyselin turhaan kahdenkin tutun virittäjän perään, mutta en saanut vastausta yhteydenottoyrityksiini, niin turvauduin netin pohjattomaan tarjontaan. Jo alkoi tapahtua. Ensi tiistaina pitäisi tämmääjän tulla hoitelemaan kaikki kolme pianoa.
Se toinen pianojuttu ei ollut sekään tyystin mutkaton. Itse asiassa varsin kimurantti. Se alkoi viikko sitten kun lähistöllämme asunut sukulainen viestitti, että jos haluamme pianon, voisimme sen hakea muuten tyhjästä asunnosta, jonne on tulossa vuokralaiset kuukauden päästä. Sepä sattui, kun juuri vähän aikaisemmin olimme saaneet vetoauton. Ja kun juuri oli ollut puhetta, ettei tätä Kanttorilassa olevaa kaunista ja ihanaa antiikkipianoamme voi saada pysymään vireessä (kielten tapit pyörivät tyhjää vanhuuttaan halkeilleessa tukissa). Viikolla mies "käväisi" Kanttorilassa hakemassa peräkärryn ja käytti sen katsastuksessa. Seuraavana päivänä - kun minun oli tarkoitus korjata loput äidinkielen kokeet - mies sai päähänsä, että voisimme kokeilla, saisimmeko pianon kahdestaan liikahtamaan. No, eihän se kokeiluun jäänyt. Ensin peräkärry käsipelillä nytkytellen kapeahkoa kujaa ja kulman taa naapurin oven eteen, sitten piano rullakon päälle ja ulko-ovelle ja edelleen kuistille. Ja vaikka kuinka ärisin vastaan ja valitin vilua, niin ei auttanut. Piano keploteltiin kärryn päälle. Ja vasta sitten pääsin lämmittelemään siksi aikaa, kun mies sitoi pianoa liinoilla kiinni. Siihen mennessä oli mennyt kaksi tuntia. Kun mies tuli tauolle, tankkaamaan evästä ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, palasimme yhdessä jatkamaan. Peräkärry pianoineen piti saada taas käsipelillä ainakin nurkalle, sillä autolla ei voinut peruuttaa kärrylle asti. Nurkalta saatiin onneksi sitten kärry kääntymään auton peräkoukkuun ja kärryn lehtijouseen sidotun liinan avulla. Kohta kärry olikin peräkoukussa ja vedettynä kotipihaan. Peruuttaminen ovelle oli taas oma operaationsa. Inhoan ja pelkään sitä, että minun pitää olla mukamas viisomassa, minne päin peruuttaa ja kuinka pitkälle. Ihan yhtä kamalaa kuin istua tyyräämässä hinauksessa olevaa autoa. Huolimatta viisomattomuudestani mies sai aikanaan kärryn hyvästi hollille ja taktiikkatuumailun jälkeen piano siirtyikin helposti - verrattuna kaikkiin muihin vaiheisiin - kärryltä rullakolle, alas kynnyksen yli ja suoraan käytävää pitkin olkkarin seinää vasten.
Mies alkoi seuraavaksi mielitellä pianotuolia. Vänkäsin vastaan, kun vastikään hän oli kuskannut Kanttorilaan ylimääräisiä tuoleja. No, en sitten enää pannut vastaan, kun musiikkiliikkeessä bassoreissulla hänelle tarjottiin käytettyä pianotuolia parilla kympillä.
Vielä yksi kierrätysjuttu tältä viikonlopulta. Kierrättämällä saadut mutta meille turhat puutarhatuolien pehmustetyynyt saivat tänään uuden kodin. Facebookin Roskalavat ovat kyllä superhieno keksintö.
Tässä vielä rakas antiikkipiano, josta aina ajattelin, etten ikinä luopuisi. Mutta nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. Kyllä pianon täytyy olla myös soitin, eikä pelkästään hylly kynttilöille ja valokuville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti