Vaikkei nyt niin mitään erityistä asiaa mielen päällä olekaan, niin näin herkullisena palindromipäivänä pitää kuitenkin jotain kirjoittaa blogiin. Jos oikein järkeilin, niin seuraavan kerran palindromipäivää vietetään vasta 03. 02. 2030.
On minulla asian tynkääkin. Tai siis... tynkää ja tynkää... Hain viikonloppuna viimeisen kesäkurpitsan kellarista. Millan olisi kuvaillut sitä valaan kokoiseksi. Toimme sen mukanamme sunnuntaina ja saavuttuamme aloin sitä jalostaa.
Noin puolet kurpitsasta raastoin kakkuvärkiksi. Suuren osan raasteesta pakastin annosrasioihin, osasta leivoin heti kaksi leikkokakkua. Samalla kun kakut kypsyivät, hellalla kypsyi sosekeittoa, johon kurpitsalihan lisäksi pystyi hyödyntämään myös tuon sisushötön sekä pakastimesta selleriä, palsternakkaa ja maa-artisokkaa.
Vajaa puolet kurpitsasta jäi vielä jääkaappiin odottamaan myöhempää hyödyntämistä, ja tänään mies olikin käyttänyt vähän kurpitsaa härkiskastikkeeseen. Torstaina voisin leipoa lisää kakkua, ainakin gluteenitonta Millanille tuliaisiksi, ja jos senkin jälkeen vielä kurpitsaa on tähteillä, niin taidan raastaa loputkin kakkuvärkiksi. Ties vaikka johonkin juhliin tässä vielä kakkuja tarvitaan.
En ole ihan näin pitkään aikaisempina talvina kesäkurpitsaa kellarissa jemmannut. Perunat tahtovat siellä itää, mutta ilmeisesti kesäkurpitsalle lämpötila ja kosteus on sopiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti