Tässä meni pari viikonloppua kuin tulisilla hiilillä, kun seurasin huolestuneena, nouseeko elottoman näköisestä sinipallo-ohdakemättäästä enää tänä vuonna mitään vihreää. Eilen Kanttorilaan saavuttuamme tein sitten ilahduttavan löydön, sinipallo-ohdake oli sittenkin alkanut versoa.
Monena keväänä seurasin yhtä huolestuneena lamopeikonkelloa. Sittemmin olen oppinut luottamaan, että se sieltä aikanaan nousee, vähän hitaammin kuin monet muut perennat. Niin näkyi nytkin nousseen.
Tänään sitten minua ilahdutti tämä kaunotar (jonka suloista kauneutta ei kännykän kamera pysty jäljentämään).
En muista taaskaan tämän vuokon(sukuisen) nimeä, mutta kun sitä ei viime kesänä näkynyt, murehdin sen jo iäksi menettäneeni.
Kasvun ja elämän iloa, voimaa ja ihmettä ❤️🌱
EDIT. Nimi saattaa olla amerikanvuokko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti