Keväinen perjantaiehtoo

 Ilta sen taas paljasti... Olin toki huomannut viikko pari sitten, että nuppuja on taas muodostumassa, mutta enpä olisi hoksannut nostaa katsetta ylös ja bongata kukkia, ellen pihalta tullessani olisi havainnut keittiössä voimakasta suloista tuoksua.

Tuossapa taas yksi syy (posliinikukan jokakeväinen kukinta), miksi niin kovasti tahtoisin viettää kevätkaudet Kanttorilassa. Äsken tuolla puutarhassa kiertäessä ja kyykkiessä (ja vähän jo perennapenkkejä rapsutellessa) huomasin haikailevani aikaa, jolloin voisin olla koko kevään täällä, ja kesän, ja syksyn... Ajankulua ja mielenkiintoista seurattavaa kyllä riittäisi. 

Viikko sitten jäi kaikki hommat alkuunsa, kun "piti" levätä taudin uuvuttamana. Tänään sitten muistin ituperunat kellarissa ja hairasin ne istutettavaksi. Kymmenkunta mukulaa sinne tänne kasvimaalla ja yksi kasvihuoneeseen ämpäriin. Pitääkin laittaa muutama härkäpapu yöksi likoamaan ja kylvää niitä sitten istutettujen perunoiden liki - kunhan muistan, mihin niitä piilotin (no, näkyyhän se, myllätyt kohdat).