Lentävä lähtö, aamupala seisaaltaan samalla pakaten käsilaukkua. Vasta kahdeksan jälkeen selvisi, että lähdetään sittenkin ajelemaan juna-asemalle, että mies hyppäisi yhdeksän junaan. Ja mä olin silloin vielä petissä, kun miehelle soitettiin, että tuulilasi saatiin sittenkin. Mutta aloitetaan alusta (tulleeko tästä taas ylipitkä sepustus...ensin siis sitä autoasiaa, mikä ei kylläkään ole epätyypillistä meidän kotitaloudessa.)
Aikaisemmassa blogitekstissä olen kertonut, miten pojan auton tuulilasille kävi.
Mutta sitä en kertonut, että Kaustisen reissumme jälkeen mies kävi viemässä meidän automme kuopukselle lainaksi, jotta poika pääsisi seuraavalla viikolla kesälomansa loputtua ajamaan 15 km:n työmatkaansa. Mies lähti aikaisin aamulla, vaihtoi pojan auton konepeltiin saranat ja palasi illalla junalla. Oli sovittu, että tänään, kun lasikorjaamolta olivat luvanneet kahdeksalta ottaa auto työn alle, lähellä paikkaa asuva ystävämme veisi aamulla auton lasinvaihtoon.
Tällä viikolla tiistaina "palautusautossamme" (se olisi taas uuden blogitekstin sepustus, antaa olla) olisi ollut viimeinen katsastuspäivä. Mies raatoi ruosteenpoistossa ja ison reiän paikkuussa yökaudet, mutta ei mielestään saanut katsastusvalmiiksi, joten olemme olleet autottomia. Sehän ei muuten haittaisi mitään, mutta ensi viikonloppuna pitää päästä Uusheräyksen Kesäseuroihin Kurikkaan, kun niitä on jo kaksi vuotta siirretty. Millan oli jo aiemmin ehdottanut lainaavansa meille autoaan tarvittaessa. Niinpä kehkeytyi suunnitelma, johon kuului auton lainaaminen päiväksi. Eilen ajoimme pyörillä Ruusurantaan, kahvittelimme ja lähdimme sitten Millanin autolla kotiin. Minun pyöräni jätettiin Millanin pihaan, miehen pyörä nostettiin peräkoukkuun. Mies aikoi aamulla ajaa kanssani Millanin autolla lähimmälle juna-asemalle, koska yleisillä sinne ei olisi ehtinyt aamujunalle. Minä sitten ajaisin auton takaisin Ruusurantaan vaihtaen sen jälleen pyörääni.
Mutta eilisiltana tuli uusi yllätys, joka tuntui romuttavan suunnitelman. Lasinkorjausliikkeestä tuli iltakuudelta viesti, että kun ottivat aamua varten Skodan lasin paketista, se olikin rikki! Vasta aamulla pystyisivät selvittämään, löytyykö paikkakunnalta uusi vaihtolasi.
Mies varautui aamuiseen lähtöön, minä en (laittanutkaan kelloa herättämään tai pakannut ostostarvikkeita, olin luvannut käydä Millanille kaupassa samalla), koska arvelin, ettemme mitenkään voi saada tietoa mahdollisesta uudesta lasista ennen kuin pitäisi olla junalle menossa.
Mutta niin vain kävi, että vähän kahdeksan jälkeen soittivat, ja silloin hyppäsin petistä vaatteisiin ja kohta auton kyytiin.
Mikä sitten oli niin epätyypillistä tässä aamupäivässä? Kyllähän meillä autojen kanssa on totuttu tanimaan milloin mitenkin. Jos ei kiireistä loma-aamua lasketa, niin ensiksikin se, että minä jouduin ajamaan autoa. Ja vieläpä lainasellaista. Vieraalla paikkakunnalla ehdin jopa eksyä heti asemalta lähdettyäni, vaikka tullessa olin katsonut aikomani kaupan olevan aivan likellä. Eikä yksinään kaupassa käynti myöskään ole minulle tyypillistä saati mieluista. Niin kuitenkin onnistuin tekemään ostokset ja palauttamaan auton samassa kunnossa.
Kotimatkalla epätyypillisesti yksin pyöräillessä poikkesin levähdyspaikalle juomaan ja ottamaan minulle epätyypillisen lomakuvan järvenrantamaisemasta. Tietäähän sen, mitä minun lomakuvissani yleensä on 😊.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti