Samoihin aikoihin, kun maailmalta kuului viesti toisinajattelijan kuolemasta naapurimaan vankeudessa, saimme kuulla muitakin suru-uutisia vähän lähempää, kun parikin iäkästä uskon veljeä, Kalevi ja Esko, oli kutsuttu kotiin - toinen tosin jo marraskuussa, mutta nyt vasta luimme muistokirjoituksen Shalom-lehdestä. Toiselle leskelle soitin ja toiselle lähetin muistamiset postitse.
Meni muutama päivä ja putosi taas pommi, kun yhdellä sisaruksista saattaa olla syöpä levinnyt. Ja sitten kuultiin, että pikkuserkkumme on menehtynyt nopeasti edenneeseen sairauteen.
Tällaiset viestit kuuluvat tähän ikään, ei sille mitään voi, mutta ei siihen vain totu. Täti kuitenkin sinnittelee, kuten anoppikin, vaikka molemmille jo saattohoitoa on ehdoteltu.
Nyt kuitenkin vietän hiihtolomaviikkoa ja tekemistä piisaa, ettei ehdi surra eikä murehtia.
Aloitin loman lukemalla 480-sivuisen kirjan, jonka olin varannut kirjastosta ja jonka juuri sopivasti ennen lomaa sieltä sain.
Lomaviikon loppupuolella ehkä jatkan kuitenkin multasotkuja sen verran, että kylväisin tomaateista runko- ja pihvitomaattilajikkeita. Toistaiseksi kasvilamppu on ajastimen avulla palanut aamuin illoin, mutta maaliskuussa ei ehkä enää tarvita lisävaloa kylvöille.
Pakkasjaksot ovat toivon mukaan jo takana. Eilen kirkkoon mennessä oli liukasta (miehellä oli potkukelkka apuna ja minulla liukuesteet kengissä), mutta tänään kirjastossa käydessäni melkeinpä kahlasin sohjossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti