lauantai 30. maaliskuuta 2024

Juhlavalmistelua









Hautajaiset olivat viime sunnuntaina, palmusunnuntaina. Ihan kaikki mummun rakkaat eivät päässeet paikalle, mutta oli meitä silti koolla lähes neljäkymmentä. Tänä sunnuntaina kokoonnutaan täällä Kanttorilassa pienemmällä porukalla, kun meidän lapset ja minun sisarukseni tulevat viettämään pääsiäistä ja synttäreitä. Meiltä on jäänyt pitämättä jo neljät kuusikymppiset pelkästään sisaruspiirissämme, paikataan sitä nyt vähän samalla. 

Pääsin hiljaisella viikolla joka ilta kirkkoon, lisäksi pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen. Mutta huomisen pääsiäispäivän messu jäänee nyt väliin. Siivoukset ovat valmiina, mutta tarjottavien kanssa on vielä valmistelemista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti