torstai 25. heinäkuuta 2024

Kesä ranskalaisin viiruin

 Odottelen sateen taukoamista mennäkseni nostamaan vähän valkosipulia tuliaisiksi. Äsken palsternakkoja nostaessani samaan tarkoitukseen alkoi ensin ripotella, ehdin sisään ennen kuin tuli vettä niskaan. Jospa muutaman rivin pitkästä aikaa joutessani.

Kesälomaa on jäljellä jotakuinkin kaksi viikkoa, niin voisin tehdä lyhyen koonnan kesämme kulusta. Voisi summata, että mitä enemmän on ollut ns. aktiiviteetteja, sitä vähemmän olen muistanut, ehtinyt tai jaksanut niistä kirjoitella.

- vuotuinen Norjan matka, sisältäen tällä kertaa mm. vierailut äidin serkkujen sekä Ruotsin puolella Millanin tädin luona menomatkalla, perillä tutustelua entisen oppilaani pikkulapsiin (esikoinen 2v, kuopus 7kk) ja retki meren rantaan, jota ystäväperheen retkeilijäpoika luonnehti Norjan kauneimmaksi rannaksi

- asuntoyhtiökokousreissu pohjoiseen sisältäen piipahduksia miehen veljen sekä lastemme luona, samalla toimme lahjoitusvaatekuorman sekä pari auringonkukan tainta miniänmoiselta

- taimiretki siskojen luo

- maalaustalkoot vanhimman veljen mökillä, jonne kokoontui koko sisaruskatras + puolisoita 

- Kaustisen festarit, joille osallistuin kolmena päivänä, koska työnantajan lisäksi sain vapaalipun myös ammattijärjestön paikallisosastolta, saimme myös festareilta  yövieraita maanantai-illaksi. 

- rakkaan kummitätini hautajaiset kotipuolessa 

- Millanin pihasynttärit, jonne vein lahjaksi täytekakut 

-  Uusheräyksen kesäseurat Kalajoella, sisältäen paljon ihania kohtaamisia seurapaikalla sekä jälleen piipahdukset myös lasten luona ja asunnolla remontoimassa, minä maalasin seiniä, mies latoi lattialaattoja

- vielä on jäljellä ainakin yhdet synttärit, toiveikas hillastusreissu sekä muuta marjastusta, ja pitäisi ennättää myös tehdä talven varalle sytykeruusuja

- joka välissä olemme kulkeneet Ruusurannassa töissä, kerran tai pari viikossa, omassa pihassakin jotain pientä olen silti jaksanut

Siinä tiivistettynä kesä- ja heinäkuu, jotain ehtii elokuussakin. Tähän vielä kuvat Millanin synttärikakuista, koristelun väri paljastaa täytemarjat, vadelma tai valokki (= hilla, lakka, suomuurain). 



Kakut olivat gluteenittomia ja maidottomia. Sadekuuro loppui jo jonkin aikaa sitten. Valkosipuleita nostamaan siis. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti