sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Kesäisen alkusyksyn koostetta


Merkillisiä säitä. Hellepäivien määrässä on rikottu aiempi ennätys, kun vielä nyt syyskuussakin on ollut hellepäiviä. Välillä on ollut usean päivän rankkasadejakso (mm. kuun vaihteessa, kun olimme juhlimassa serkun synttäreitä heinäladossa), sitten taas lämpöä ja tänään rajuja tuulenpuuska. (EDIT. Aloitin tämän kirjoittamisen viikolla.) 

Pitkittynyt kesä on antanut kukille lisäaikaa, mikä olikin omassa pihassa tarpeen useammalle lajille, esim. pelargoneille ja keijunmekoille, joiden kukkimista sai odottaa tavallista pidempään. Nähtäväksi jää, riittääkö tämäkään lisäaika liuskamiinanköynnökselle. 


Lämpö ja riittävät sateet ovat luoneet otolliset olosuhteet myös sadolle. Sadonkorjuun kanssa en ole kaikilta osin pitänyt kiirettä, kun ei vielä ole ollut hallauhkaa. 





Näin komeaa paprikaa en ole aikaisemmin saanut omasta kasvihuoneesta. 

Myös siementen keruu on onnistunut monilta osin. 


Ruusupavut eivät ole aina ehtineet kehittyä valmiiksi ennen halloja, mutta tänä vuonna olen saanut siemeniä jaettavaksi asti. 

Samoin tilliä. Toki perinteisiä kosmosta, päivänsineä, samettikukkaa, tuoksuampiaisyrttiä, härkäpapua, mutta myös aurankukkaa, jota minulla ei ole aiemmin ollut, mutta nyt kasvoi oppilaalta saadusta kesäkukkasekoituksesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti