torstai 23. joulukuuta 2021

Rauhallista Joulua

 Mihin syksy sujahti?

Lepuutan jalkojani aatonaaton touhujen jälkeen. Nousin kuudelta. Olin saanut automatkalla torkkua univelkoja pois, niin nyt on taas jaksanut. Aamukahvin jälkeen kokosin kuivumassa olleet koristellut piparit rasioihin. Seuraavana oli lasimestarin sillin vuoro, mutta kaljan pullotusta siirsin pitkälle päivään, että ehti paremmin ruveta kuhisemaan.

Kun käynnistin puhelimen, löysin parikin huolestuttavaa viestiä eilisillalta. Toinen oli keskimmäiseltä pojalta, joka oli potenut päänsärkyä ja väsymystä ja aikoi siksi siirtää tänne tuloa ainakin päivällä. Hänen piti alunperin ajella tänne tänään. Esikoinen tuli jo eilen kanssamme ja kuopus on huomenna tulossa.

Ruuanlaittopuuhien välissä kysyin keskimmäisen kuulumisia ja sain huojentavan vastauksen. Olo on jo parempi ja koronatestikin antoi suotuisan vastauksen, joten toiveissa on saada hänetkin tänne huomenna.

Koska en ehtinyt saada seurakunnan laatikkomyynnistä jouluruokia (soitin laatikkotilaukseni liian myöhään, eivät pystyneet ottamaan enempää tilauksia), niin tänään tein sitten itse lanttulaatikkoa ja pitkästä aikaa myös porkkanalaatikkoa, ja ihan ekaa kertaa kokeilin sen tekemiseen kaupan valmista porkkanasosetta. Sitä varten keittämääni kaura-ohra-riisisekoitusta tuli vähältä roveesti, niin ylimääräisen kaveriksi tein teriyakilohta ja -kasviksia, joita nautitsimme päivälliseksi. Lounas meni miehen iltamyynnistä löytämillä eineksillä (kirjolohikiusausta ja lasagnea).

Uunissa on tänään ollut em. laatikoiden lisäksi gluteenitonta leipää Millanille, kesäkurpitsakakku, karjalanpaisti, saaristolaisleipää (sitten kun sain kaljan pullotettua ja siitä mäskin taikinaan), täytekakkupohja punajuuripaistos ja lopuksi 15 joulutorttua.

Aika tiiviisti olen totuttuun tapaan viettänyt aatonaaton keittiössä. Tiskiä on tullut ja mennyt. Sen verran olen pihalla käynyt, että kävin ripustamassa yhdet jouluvalot kuistin tuntumaan. Ai niin, postilaatikolla tarttis vielä illan päälle käydä. Ja sen jälkeen taidan olla kypsä petiin.





lauantai 30. lokakuuta 2021

Salin matto

Kun Millan kuuli antiikkikalustekaupoistamme, hän kertoi, että hänellä olisi kellarissa joutavana kalusteisiin sopiva matto, jos huolisin sen. Olen saanut häneltä aikaisemmin ihanat joulumatot Kanttorilan saliin. 

Kun tänään poikkesimme Millanilla kaffeella sieniretken jälkeen, hän oli hakenut mattokäärön valmiiksi kellarista. Vaihdossa hän sai takaisin Kanttorilaan aikanaan jättämänsä cd-tornin, jota hän voisi nyt hyödyntää kaiuttimen telineeksi. Hän on nyt pystynyt kuuntelemaan musiikkia, kun on rustannut cd-soittimen toiseen päähän taloa. 

Matto saa nyt hetken tuulettua. Sillä välin minun pitäisi siivota suppilovahveroita kuivuriin - ja tehdä sitä punajuuripestoa, ettei jää vain aikomiseksi. 



Talvitelat

 Syysloma hupenee luvattoman kovaa kyytiä. Jossain loman puolessa välissä kirjoitin listaa, mitä vielä pitäisi ennättää tehdä. Sain listan rastittua loppuun eilen - lukuunottamatta kirjaston kirjojen palauttamista. Omasta pihasta poistuminen meinaa ottaa lujille.

Olen sentään onneksi saanut aikaan enemmänkin kuin mitä listassa luki, muun muassa siivottua kasvihuoneen. Myös kasvimaa alkaa olla valmis talvea varten, kun olen nostanut perunat (sekä ainoan porkkanani) ja  istuttanut valkosipulia. 

Talviteloille laittaminen liittynee oikeasti veneisiin, mutta siitä on muodostunut yleistermi kuvaamaan erilaisia kesänpäättämistöitä. Venettä ei meillä ole, eikä tuskin hankitakaan (ainakin itse vastustan ajatusta hanakasti). Tätä Kanttorilaakaan ei tarvitse laittaa talviteloille, kun melkein joka viikonloppu täällä käydään talvellakin. Sen verran kuitenkin vielä pitäisi täällä sisälläkin valmistautua talveen, että viritän killerön tai pari. Iskin kylläkin jo pistokkeeseen sellaisen laitteen, jonka pitäisi äänellään pitää hiiriä loitolla. Vielä ei ole näkynyt pispanointia, Luojan lykky (tai siis kiitos, kas kun lykky tarkoittaa kotomurteessani neulesilmukkaa).

Eilisilta meni omasta erestänsä, kun hairaannuun ensin vitsi- ja sitten musiikkikirjan pariin. Niinpä tälle päivälle jäi mm. bokashiastian tyhjäys ja punajuuripeston tekeminen. Eilen keitin koko vähäisen punajuurisatoni, pienimmät etikkapunajuuriksi ja loput jäi jääkaappiin odottamaan jatkojalostusta. Pakko siellä kirjastossakin on käydä, palautusluukulla. Yksi kirja on tosin niin paksu, että saattaa joutua menemään omatoimisesti sisälle asti.

Vielä niistä antiikkikalusteista. Mies onnistui lomalle lähtiessämme ahtamaan pojan farkkuautoon molemmat nojatuolit ja pari pikkutuolia. Sohva ei mahtunut luukusta, niin se jäi vielä odottamaan kuskausta. Mutta autoon mahtui silti vielä mm. nypläystyynyni tykötarpeineen, muovilaatikollinen lankoja yms. Autonkorjaushommien lisäksi mies olisi pätevä myös vaikka muuttofirman ahtaajana.

Kohta nähdään, käynnistyykö auto niin kuin pitääkin. Jos remontti onnistui, niin huomenna palataan työmaakopille samalla (pojan) autolla, jolla lomille lähdettiinkin. 

torstai 21. lokakuuta 2021

Antiikkikalusteita

 Syysloma on jo ovella. Huomenna työpäivän jälkeen hurautamme taas viikoksi Kanttorilan kulmille. Laina-autolla. Tai siis. Mies vaihtoi hetkeksi pojan kanssa päittäin autoja, kun pojan autoon pitää tehdä vähän jarruremonttia. Loman aikana se mieheltä parhaiten onnistuu, kun miltei kaikki työkalut ovat Kanttorilassa.

Mies hoksasi, että nyt kun meillä on käytössä auto, jossa on vetokoukku, voidaan vuokrata peräkärry, jolla voidaan noutaa hinkuamani sohvakalusto.

Olisihan meillä omakin peräkärry, mutta siihenkin pitäisi tehdä jotain remppaa ja sitten katsastuttaa se. Ja kärry on Kanttorilassa. Ja olihan meillä vielä viikko sitten sellainen autokin, jossa on vetokoukku, mutta - ihme ja ylistys - se tekikin kauppansa. (Siis se kovan onnen sitikka, josta Millan sanoi, ettei Citroenilta temput lopu.) 

Mutta siis se kalusto. Kollega kysyi jotain viikko sitten, satunko tietämään ketään, joka olisi kiinnostunut antiikkisohvakalustosta, josta hän haluaa päästä eroon (ja tehdä tilaa uudelle sohvalle). Aloin kysellä siitä tarkemmin ja kun sitten näin kuvia, niin olin itse erittäin kiinnostunut. Olisi just presiis Kanttorilan miljööhön/miljööseen passeli.

Tiistaina kun muutenkin oli kulkua entiseen kotikaupunkiin, niin vuokrattiin kärry ja paluumatkalla haettiin kollegan kotoa kalusteet kyytiin. Nyt ne ovat väliaikaisesti täällä työmaakopissa odottamassa seuraavaa kärrykyytiä. Aika pienellä raivauksella saatiin mahtumaan, koska kalusto on sironmallinen. Olivat myös keviät nostella ja kantaa.



Kalustoon kuuluu myös pikkutuoleja, kolme ynnä yksi jalkavikainen, mutta en vielä ottanut niistä kuvaa. Otan sitten, kun ovat kaikin päässeet Kanttorilaan.



sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lokakuun alun kukkaiskimara

















 Vielä ennen pohjoiseen paluuta kiersin kännykän kanssa ympäri pihaa. Lämmin syksy (lyhyen kylmän jakson jälkeen) taisi villiinnyttää eräät lajit uuteen kukintaan. Ja jotkut jatkavat edelleen. Ja jotkut vasta aloittavat. 


lauantai 2. lokakuuta 2021

Tulipa tarda ym. kukkasipuleita ja - mukuloota

Teimme Millanin kanssa yhteistilauksen syksyn kukkasipuli-istutuksia varten. Viikko sitten lähetys tuli ja sitten pitikin alkaa miettiä, mihin istutan 95 krookuksen mukulaa ja 15 tulppaanin sipulia. Ja lisäksi tuli sitten tilauslahjana 15 tulipa tarda - eli parvitulppaanin sipulia, joita Millan ei välittänyt pitää, vaan antoi ne kaikki mulle. Tilasin enimmäkseen ns. kasvitieteellisiä lajikkeita siinä toivossa, että ne säilyvät paremmin ja myös leviävät. 


En tiedä, olisiko istuttamista pitänyt vielä viivyttää, kun lämpimiä säitä yhä on riittänyt. Mutta nyt ovat kuitenkin maassa, enkä pois ota. Pitäisi vain piirtää kartta tai kirjoittaa jotain muistiinpanoja, että muistaisin vielä keväällä, mistä voisi jotain pintaan odottaa. Mainittakoon tässä, että kahteen pyöreään penkkiin ainakin istutin krookuksia ja kai muutaman Little beauty-tulppaanin. Samoin kasvihuoneen viereisen muuripenkin "ylennöksille". Yalta-krookuksia istutin purppuraiseen kolmiopenkkiin, siis siihen, mihin Millan kokosi valkoisen, violetin, purppuran ja vaaleanpunaisen sävyisiä kukkia.

Istutin  jonkin verran krookuksia myös "työmaakopin" takapihalle, ja etupihalle porraspielen molemmin puolin muutaman tardan, loput toin Kanttorilaan ja kaivoin ne perhospenkkiin tervakukkien väliin. Siinäpä taisi tulla tähteellisimmät muistiinpanot, en minä tuon tarkemmin enää muistakaan. Muutaman nimikyltin kyllä pistelin maahan istutusten yhteyteen, jospa nekin keväällä avittaisivat. 

perjantai 1. lokakuuta 2021

Lokakuu tuli että hupsis vaan

Ohoppas! Kuukausi ehti vaihtua ennen kuin sain äntihin aloittaa uuden blogipäivityksen. En sen kummemmin selittele saati pyytele anteeksi blogihiljaiseloa. Toteanpahan vain, että töiden aloitus taitaa ottaa voimille vuosi vuodelta enemmän. Toki minulla on nyt yhdysluokka ja tuplamäärä oppilaita viime lukuvuoteen verrattuna. No, ehkä vielä työläämmältä oman yhdysluokan opettamiseen verrattuna on tuntunut opettaa vitos-kutosyhdysluokalle musiikkia ja kuvataidetta. Nyt sitten tämä viikko on mennyt osittaisessa karanteenissa, siis osa oppilaistani on ollut altistuskaranteenissa. Se tottakai lisää sekä huolta että vaivaa. Onneksi muutamat jo saivat palata karanteenista. Pääasia olisi tietenkin, että mahdollisimman moni saisi säilyä terveenä, koronatta.

Tulimme jälleen viikonlopun viettoon Kanttorilaan, kuten joka viikonloppu tähän asti. Säät ovat pitkin syksyä vaihdelleet kuivan ja märän, kylmän ja lämpimän välillä. Nyt on menossa kuiva ja lämmin vaihe. Voisin aloittaa viikonlopun askareet käynnistämällä pitkästä aikaa pyykkikoneen. 

lauantai 21. elokuuta 2021

Sadonkorjuu kiihtyy ja monipuolistuu

 Työteliäs viikonloppuvapaa taas menossa. Niin kuin viikko sitten, nytkin melkein ensi töiksi siivottiin omenapuiden alustat. Mutta onneksi puutarha tarjoaa vähän  myös vaihtelua omenasadon keruuseen ja käsittelyyn. Luumut alkavat kypsyä, keräsin niistäkin varisseita, jotka huuhtelun jälkeen menivät parempiin suihin, minun ja miehen. Uusi kasvihuone on osoittautunut loistohankinnaksi. Vaikka sain tomaatit istutettua sinne vasta 12.6., olen saanut kerätä kypsiä nyt yhä kiihtyvään tahtiin. Loman loppupuolella oli yhtä ja kahta kerralla kypsymässä, mutta nyt täytyy jo alkaa miettiä pakastamista, jos emme saakaan leivän päällä syötyä kaikkia.


Todennäköisesti tuo tomaattien halkeilu johtuu kastelun epätasaisuudesta; viikon saavat sinnitellä kastelutta ja viikonloppuna sitten rojautan roimasti sadevettä kasvulaatikoihin.

Lämmin kesä tietysti myös on osasyynä satomääriin. Avomaankurkkua keräsin eilen neljännen satsin säilöttäväksi, kun ensimmäisiä pääsin säilömään jo kesäloman aikana.


Oli siis pelkästään hyvä, että vain kaksi avomaankurkun tainta jäi henkiin ja satoa tuottamaan kevään esikasvatuksista. Jätin kuitenkin rontot vielä aloilleen kohopenkkiin pienine alkuineen, kun ei vain raaski repiä irti kesken satokauden. Kesäkurpitsaa saa tullakin niin paljon ja niin kauan kuin tulee, isoimmat säilynevät kellarissa taas kuukausimäärin. 
Leikkasin illalla persilja pakastimeen ja siirsin persiljamättään portaalla olleesta astiasta kasvimaalle (samoin sitruunamelissa samasta astiasta). Siinä huomasin, että sateista huolimatta maaperä on yhä kovin kuivaa. Niinpä olen kanniskellut taas  sateessakin vettä kannukaupalla kasvimaalle ja kukkapenkkeihin, erityisesti istutuksille. 
Aamulla keitin osan eilisestä omenasaaliista soseeksi. Mutta nyt pitäisi taas kiertää puiden alustat pudokkaat keräten. Kyllä sen jaksaa, kun muistaa, että aikansa kutakin. 


perjantai 13. elokuuta 2021

Virkkuu julki

Nyt viimein voin julkaista kuvan pikkusiskon ja minun yhteisprojektista. Siskolla oli jonkin verran jo valmiina isoäidinneliöitä, samoin mulla. Saimme sellaisen idean, että tekisimme isosiskolle 60-vuotislahjaksi päiväpeiton virkkaamalla. Aloitimme jo toissakeväänäka viime talven mittaan ompelin neliöt yhteen, sitten pikkusisko viimeisteli langanpäät ja kesällä paketoi valmiiksi. Harmi vain, että tämä tautinen aika osaltaan esti yhteen kokoontumisen juhlan merkeissä. Toisaalta, ovatpa kaikkien isoveljiemmekin kuuskymppiset jääneet muiden asioiden jalkoihin, yhden veljen synttärien aikaan oli äidin hautajaiset ja nuorin veljistä täytti ekan koronakevään aikana. 



Nyt on sisko saanut peittonsa, ja pienimuotoista juhlaa lähimpien eli lähinnä omien lasten kanssa. Ja pikkusiskon, joka peiton sankarille toimitti. Kummeli lainatakseni "kyllä se tykkäs". 


lauantai 7. elokuuta 2021

Kaksi iloa

 Kesäloma on jo lopuillaan. Enää kaksi yötä Kanttorilassa. Paljon on ilonaiheita mahtunut tähänkin kesään niin vierailuista kuin Kanttorilan pihapiiristä. Mutta haluan erikseen mainita kaksi erityisen sinnikästä.

Ensimmäisenä posliinikukka, joka aloitteli kukintaansa samoihin aikoihin loman alkamisen kanssa. Useamman kukintoryppään kukkimiskausi kestää aina mukavasti useamman viikon. Sain nauttia aamun, illan ja yön tuoksuista pitkään. Mutta kohta kun ensimmäinen kukinta oli ohi, havaitsin posliinikukan tekevän taas uusia nuppuja. Toinen kukintavaihe oli parhaimmillaan niihin aikoihin, kun vanhin veljemme perheineen yöpyi vierainamme 23.7. Ja toissapäivänä siitä tippui viimeiset kuivuneet kukat. Siis käytännössä koko loman ajaksi siitä riitti iloa näkö- ja hajuaisteille.

Kuuloaistia sen sijaan yhtä uskollisesti hiveli pähkinähakki. Viime kesänä sellaisesta ekan kerran kirjoitin. Nyt vaikuttaisi siltä, että ainakin yksi, ehkä jopa pariskunta on asettunut Kanttorilaan kesäasukkaaksi. Välillä niiden kriik-kriik-kriik on kuulostanut ihan keskustelulta. Kuvia en nytkään ole saanut. Eilen kävi yksi pähkinähakki ikkunan alla juoma-altaalla, ja huutelin miestä katsomaan. Se (lintu) ehti lennähtää pois juuri kun mies tuli kameransa kanssa keittiöön. Vaikka välillä pihalla olen kulkenut mieli apeana tai väsyksissä, niin pähkinähakin yksitoikkoinen rääkyminen on saanut minut aina piristymään. Toivotan kernaasti niitä enemmänkin tervetulleeksi, etenkin jos se hillitsisi naakkojen määrää.




keskiviikko 4. elokuuta 2021

Vielä projektista

 En sitten saattanutkaan jättää vuohenkellon perkuuta sille mallille, että olisin vain käynyt kukkapenkin mullan kahteen kertaan kaivellen. Päätin seuloa kaiken mullan. Kun sain mieheltä lainaksi risaisen pressun, jolle saatoin mullan lipata penkistä pois tieltä, niin sain urakan järjestymään. Penkin reunassa oli jo entuudestaan muovikaulus, joka tosin oli paikoin liian matalalla ja jäänyt ruohon alle. Nyt korotin reunaa asettelemalla kattotiiliä muovikaulusta vasten. Sitten vuorasin penkin reunat ja pohjan vielä sanomalehdillä, kun olin kaivellut kaikki pohjasta vielä pilkistäneet vuohenkellon juuret veks. Maan kuivuus auttoi perkauksessa, lisäksi arvelen pienten juurien ehtineen osin kuivua multakasassa pressun päällä ennen kuin olin kaiken sen ehtinyt seuloa.

Takaisin istutettavien perennojen juurakot piti myös käydä tarkoin läpi, ettei niiden väliin jäänyt kellorietasta. Näillä varotoimilla uskallan toivoa, ettei ainakaan ensi kesänä vuohenkelloa pilkistä tästä penkistä. Tottakai toivoisin, että perusteellinen kukkapenkin uusiminen pitäisi sen siistihkönä ainakin viisi vuotta. Levitin jonkin verran haketta penkin pintaan suojaamaan lenteleviltä koivun ja rikkakasvien siemeniltä. 

Aina tuollaisesta mullistamisesta jää myös perennoja (ja kukkasipuleita) yli. Millan ottaa mielellään vastaan sekä tähtiputkea että rusopäivänliljaa. Ylimääräistä narsissia ja helmihyasinttia istutin muuripenkin laitaan ohotanmarunoiden väliin (istutin jo pistokkaasta juurruttamani pikkuisen ohotanmarunan äitinsä kaveriksi).


 Myös ihanaa pallerolaukkaa sain taas uuteenkin paikkaan, perhospenkin eteläpäähän. 

Pyöreään penkkiin tuli nyt sitten joitakin uusia lajeja, ja jotkut vanhat jätin pois. Entisistä saivat penkkiin palata em. lilan tähtiputken, narsissin, helmililjan, pallerolaukan ja rusopäivänliljan lisäksi kevätesikko, keltakurjenmiekka, saksankurjenmiekka(?), äitienpäiväruusu ja vähän rentoakankaalta ja siperianunikkoa. Uusina tulivat ensinnäkin ne kolme tarhajaloangervoa (Astilbe arendsii, 'Astary Rose Shades'), joita varten alunperin ryhdyin tilaa tuohon penkkiin raivaamaan. Lisäksi istutin länsireunaan hiljan ostamani punakukkaisen tarhakeijunkukan, jonka kaveriksi siirsin yhden purppurakeijunkukan muuripenkistä, jossa se näytti kärsivän liiasta paahteesta ja kuivuudesta (sen tilalle tuli sitten se ohotanmarunan lapsi). Keijunkukkien kanssa samaan reunaan siirsin valkokirjavalehtisen kuunliljan, joka niin ikään kärvisteli kuivuudesta edellisessä paikassaan. Jätin penkkiin vielä myös tyhjiä kohtia. Pariin kohtaan upotin kukkaruukkuja, joissa olevien perennojen taimille ei vielä ole loppusijoituspaikkaa (mm. siitä syystä, etten varmuudella tiedä, mitä lajia ne ovat, saamasiemenistä kokeiltuja kylvöjä). Kukkaruukkujen tilalle voinkin sitten vaikka kylvää jotain kesäkukkaa, esimerkiksi isosilkkikukkaa, jota tänä vuonna kylvin tyhmästi kosmoksen taa, niin sehän jäi matalampana vallan piiloon. Tosin kuivuus oli silkkikukallekin suurempi murhe kuin korkea kosmos. 

Jätin uusittuun perennapenkkiin tilaa myös valkosipulin istutukselle. Nostin viimesyksyisistä itusipulikylvöistä  kasvaneet siemensipulit jo hyvän aikaa sitten, kun niiden penkissä etanat jylläsivät niin, että osa sipuleista oli jo menettänyt vartensa. Myöhemmin syksyllä saan siis niistä ainakin osan istumaan kukkapenkkiin. 

Sain eilen istutettua loputkin välttämättömät, se tahtoo sanoa, purkeissa maahan pääsyä odottaneet. Tärkeimpänä hiljan hankittu punatähkä. Sen uusi sijoituspaikka on nyt perhospenkissä lähellä toista syyskukkijaa, kaunopunahattua. Saamasiemenkylvöistä jalopähkämöksi tunnistetut taimet pääsivät tarha-alven viereen, ja samaan hillittömästi leviävien sarjaan kuuluvat akileija ja kultahelokki myös. Latvian matalan alla on ollut alastonta tänä kesänä, sinne istutin koreanyrtti-iisoa, ylijäämäkevätesikkoa, hopeatäpläpeippiä ja narsissin sipuleiden päälle kylvin vähän sarviorvokkia. Ruohosipulituppaitakin minulla oli purkeissa, kaivoin niitä pois mansikkamaasta sitä peratessani. Nyt sateiden jälkeen sain nekin istutettua kasvimaan länsireunaan, vuorotellen mäkimeiramituppaiden kanssa (joita niitäkin olisin mansikkamaasta saanut vielä monta mätästä).

Lopuksi vielä istutin lehmuksen taimen. Sille piti raivata tilaa nostamalla toinen tammen taimista ylös. Millanilla on sillekin paikka. Koetin suurentaa tammelta jäänyttä kuoppaa sen verran, mitä läheisten koivuvanhusten juuret antoivat tilaa. Kuoppaan kalkkia, syyslannoitetta ja puoli säkkiä mustaa multaa, sekä vettä. Lehmuksen taimen suojaksi virittelin saman tien palan kanaverkkoa, etteivät jänikset tee tyhjäksi vaivannäköä. Hevoskastanjan istuttamisen jätän ensi kevääseen. Mikäli silloin ei ole liian kuivaa.

Tuli liian pitkä juttu, mutta mun täytyi näitä laittaa muistiin jonnekin  heti tuoreeltaan. Täytyy toki vielä piirtää kartta istutuksista.

Nyt voin hyvillä mielin asennoitua töihin paluuseen. Ne puutarhaprojektit (ainakin kahden muun perennapenkin uusiminen), joita en päässytkään vielä aloittamaan, voin huoletta jättää ensi kesään. 

maanantai 2. elokuuta 2021

Nopeasti lyhyesti

 Nyt on minulle juuri sopevan sorttinen kesäsää, kun voi pukea kunnolla, sadetakki, huivi, pitkikset päällihousujen alla... Kelpaa jatkaa mustan aukon projektia. Sadettakin ehkä luvassa. Sain jo penkkiin takaisin osan seulomastani mullasta, joka on pölykuivaa. Sateen lisäksi tarvitaan monta kastelukannullista. Sitten ehkä vähän kalkkia, syyslannoitetta ja päälle vähän kompostia ennen kuin pääsen istuttamaan perennoita ja sipulikukkia takaisin. 

Kukista puheen ollen - pitkästä aikaa 🤔 - otin kuvan kimpusta, jonka poimin kasvimaalta päivänsankarille, kehäkukkaa, mäkimeiramia ja parsaa.



perjantai 30. heinäkuuta 2021

Musta aukko


No, harmaanrusehtava aukko. Pääsin vihdoin jatkamaan keskeneräistä perkausprojektia, kun ei enää helle vaivannut ja kun sadettakin saatiin, jota myös lisää luvassa, niin uskalsin nostaa ja potittaa perennat odottamaan uudelleen istutusta.

Tässä on kolmesta pyöreästä perennapenkistä keskikokoinen, josta jo jokunen kesä sitten yritin siivota tarha-alven muualle ja vuohenkellon kompostoriin. Tarha-alpi meinasikin sitten minulta tyystin kadota, mutta kun olin kahta eri (kuivaa) paikkaa sille testannut, niin kolmas kerta toden sanoi, ja nyt se kukoistaa turvallisesti edempänä omassa rauhassaan.

Mutta se vuohenkello, Campanula luciferus (no ei sentään, C. rapunculoides oikeasti). Siitä olen aikaisemminkin turhaan yrittänyt eroon entisessä puutarhassani. Viimeksi tätä penkkiä siivotessani en ihan näin tyystin sitä tyhjännyt. En silti uskalla toivoa, että olisin saanut vuohenkellon siitä lopullisesti kitkettyä, vaikka osan mullasta olen seulonut ja kahteen kertaan nyt olen penkin käynyt lapiolla läpi juuria kaivaen. Paras kai olisi, jos voisi jättää penkin vuodeksi kesannolle, näkisi esiin nousevat kellot, jotka voisi sitten repiä ylös. Mutta siihen ei tila riitä, pakko saada tähän ainakin osa perennoista takaisin ynnä uutena tarhajaloangervo, jota keväällä ostin pikkutaimina.

Olen nauttinut taas tästä mullistamisesta. Hellepäiville kun ei oikein järkevää, mielekästä ja hyödyllistä tekemistä meinannut riittää. Nautin kierolla tavalla myös siitä, kun heräsin taas aamuyöstä vessaan ja saman tien puin hiljaa ulos sateeseen. Silloin sateli enää hiljakseen, mutta nurkka-astiat olivat melkein täynnä, joten  vajensin niitä vara-astioihin, lisäksi kävin kastelemassa kasvihuoneessa ja vähän muuallakin. Kun oli millä mällätä.

Menin uudestaan maata ja nousin oikeasti vasta ysiltä. Tänä aamuna pitkästä aikaa teinkin sitten etanakierroksen, kun hetkeen ei ole tarvinnut. Siinä samalla totesin, että voisin piankin säilöä toisen erän avomaankurkkua.



Taannoinen temppuni tepsi; kun keräsin pois ne neljä isoksi kasvanutta kurkkua, niin toiset pikkualut intaantuivat kasvamaan. 

Päätin, että huomenna olisi säilöntäpäivä, olinhan eilen saanut Millanilta tuoreita mustaherukanlehtiä siihen tarkoitukseen. Ja samalla voisin pitää leipomapäivän, uunissa voisin kuumentaa sitten myös säilöntäpurkit. Mutta ensin niitä piti hakea vintiltä yöksi likoamaan. Ja leipomista varten tyhjäsin pakastimesta viimevuotista kesäkurpitsaa ynnä kaljamäskiä jääkaappiin sulamaan. Ai, oli meiniki kerätä ne kurkutkin jo valmiiksi, mutta se unohtui tuon penkin kanssa touhutessa. 

Muuten, vuohenkellon juurien lisäksi siivosin penkistä pois aika läjän lasinsirpaleita. Mietin, että ennen ei rikkonaiselle lasille ollut oikein mitään paikkaa. Meilläkin kotona saatettiin nakata rikkinäinen astia kivijalassa olevasta "kissanluukusta" talon alle, pois jaloista. Olisiko samanlaisesta piilotusratkaisusta kyse, että rikkiöön lasitavara on kaivettu perennapenkkiin/ maahan piiloon. 


tiistai 27. heinäkuuta 2021

"Sitä se mun uneni tiesi"


Kirjoitin blogille taannoin painajaisunesta, jossa gladiolusta kalvoi jotkin vaaleat toukat. Olin jo unohtanut koko unen, mutta äsken törmäsin  linkin tekstiin. Silloin muistin nämä kuvat:



Jokin tunnistamaton toukka siinä viipyili, galdioluksen nirkossa. Annoin sen ensin olla, kun en saanut selville, minkä perhosen(?) toukka se on. 
Mutta sitten, kun huomasin sen ruvenneen järsimään nuppua, siirsin sen perennapenkkiin ruostekukkien luo. (Kännykkäkamera ei osaa tarkentaa siihen, mihin tahtoisin. Olisi kuulemma pitänyt ottaa wc-paperihylsy "loittorenkaaksi".) 

Järsimisestä huolimatta miekkalilja alkaa availla nuppujaan ja samalla paljasti värinsä, jota en muistanut. 




Amaryllis nauttii, päivänsini ei - eikä emäntä

Kolmas jaloritarinkukka, toinen valkoinen on innostunut kukkimaan tänä kesänä. Kelpaahan noiden sipulikukkien, kun niillä on vesivarastot omasta takaa. 


Mutta esimerkiksi tänään, kun nukuin niin myöhään, etten ehtinyt aamukastelua, lotossa ovat olleet niin tomaatit kuin suurilehtinen päivänsini - joka ei edelleenkään ole tehnyt minulle nuppuja saati kukkia. Ei taida olla luvassa Heavenly bluen siemeniä tänäkään kesänä. 


Eihän minulla oikeasti pitäisi olla mitään valittamista kesälomani suhteen. Mutta valitanpa silti hiukan. 
Monta puutarhaprojektia on jäänyt suunnittelun asteelle, kun helteen takia ei ole jaksanut eikä kuivuuden takia olisi kannattanutkaan ruveta istuttelemaan tai kylvämään. Silläpä näitä blogikirjoituksiakin on tullut tavallista enemmän, kun ei ole oikein voinut muutakaan. Sain keskeneräiset ompeluprojektit valmiiksi jo edellisen hellekauden aikana, kirjoitellut olen blogitekstien lisäksi myös kirjeitä, Millanille. Illan viilennyttyä olen jatkanut myös matonkuteiden leikkuuta, nyt kun peukalo on parantunut tarpeeksi. Tänään hoksasin yhden puutarhaprojektin, jota voin tehdä aamupäivisin, kun projekti (risuaidan jatkaminen) sijaitsee pohjoisseinustalla. Hoksasin sen vain niin myöhään tänään, etten ehtinyt kauaa raivata rusopajuangervoa ennen kuin aurinko kääntyi porottamaan. Mutta huomenaamulla jos pääsisi ihmisten aijoos ylähä, niin kastelun jälkeen voisin riehua ryteikössä. Torstaina onkin ohjelmassa härkäpapujen korjuu Millanin luona, missä minulla on ns. vuokrapalsta. Kanttorilan kasvimaalle aikaisemmin kylvämistäni härkäpavuista keräsinkin jo eilen pienen sadon pakkaseen. Kunhan saan kerättyä härkäpavun pois tieltä, Millan pääsee istuttamaan niiden tilalle ne synttärilahjaksi saamansa pensasmustikat. Sopivasti pitäisi sateiden alkaa torstaina. Jos Herra suo. Myös helteen lupailtiin hellittävän. Voi olla, että suotuisat olosuhteet uusille puutarhaprojekteille koittavat juuri vähän ennen töihin paluuta. No, pakolliset istuttamiset pystynen tekemään tarvittaessa vaikka viikonloppuisin, niin että nyt purkeissa odottavat taimet ehtivät juurtua sijoilleen syksyn mittaan. 
Sellaista kivaa tämän päivän helteissä silti oli, että saatiin serkkuni tänne ensivisiitille, kun hän kävi tuomassa äitinsä, kummitätini, tekemän ryijyn ripustettavaksi Kanttorilan salongin seinälle. Kunhan olen paikannut siitä pari reikää ja mies saa laitettua ripustuskoukut kaappikellon viereen, niin kuvakin vois olla luvassa. 


sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Ensin nolotti, sitten nolotti vielä enemmän

  Viime pyhänä missattiin kirkkoon meno syystä, jota en julkisesti avaa sen enempää. Tänään kuitenkin sain tahtoni läpi, vieläpä suht. vaivattomasti ja niin tandemoimme paitahihaisillamme kirkkoa ympäröivän kiviaidan viereen. Siinä huomasin muita kirkkoon menijöitä maskit naamallaan. Silloin muistin unohtaneeni ottaa itse maskia mukaan. Mies kysyi, eikö veskassani sattuisi olemaan. Pengoin pohjaa, mutta ei. Miehellä oli yksi maski. Hän antoi sen ritarillisesti minulle ja aikoi pyöräillä kotoa itselleen toisen. Sanoin kuitenkin, että tarviiko hän kahdesti rokotettuna sitä ns. kipeästi. Ja hän arveli ettei, eikä pyörtänyt kotia. Kirkon ovella pysähdyin lukemaan siihen kiinnitetyt koronaohjeet, ja hieman häpeääni helpotti, kun niissä ei mainittu maskista mitään, lähinnä vain turvavälit ja käsidesi.

Oli mukava päästä veisaamaan yhdessä (kanttorin ja papin kanssa, muu väki tahtoo olla vaisuja veisaajia), ja erityisen mukavaa oli päästä käymään ehtoollisella. Edelliskerrasta ei ollut sentään vuotta kulunut, mutta ei paljoa puuttunut. Siellä alttarin äärellä muutkin olivat maskitta. (Ja itse asiassa, oli kirkossa muutama muukin vallan maskiton. Ja pari, jotka pitivät sitä vain leuallaan. Jotta.)

Mukava yllätys oli myös se, että eräs rouva kävi messun jälkeen meitä jututtamassa. Meillä on yhteinen tuttava, joka oli kehoittanut tulemaan juttusille, jos näkisi meitä kirkossa. Kysyin uteliaisuuttani, mistä tunnisti meidät ystävämme tarkottamaksi pariskunnaksi. Hän oli saanut tuntomerkiksi pitkät hiukseni, jotka ovat letillä. Niin kuin ne tänäänkin olivat. Oli riittävä tuntomerkki, sillä pitkä tukka ja letti/letit/palmikot ovat kuulemma harvinainen näky. Enpä ole huomannut, kun itse näen joka päivä 😁

Kotimatkalla minulta putosi alamäessä avokas jalasta, kun satulalaukku oli pökännyt  kangaskengän kantapäästä irti ja kun mies alkoi yllättäen polkea niin, etten ehtinyt varautua. Mies jälleen ritarillisesti juoksi hakemaan kenkäni, kun mä jäin pitelemään tandemia pystyssä. Mutta tämä ei vielä ollut syy siihen toiseen isompaan nolostumiseen.

Kotipihassa mies pyysi sen käyttämäni maskin, ja kun aloin kaivaa sitä laukun sisätaskusta, jonne sen kirkon pihassa olin tukkinut, huomasin, että siellähän niitä oli,varamaskeja, laukun sivutaskussa... 

Lisää pikkumustaa

 


Salkoruusu


                                    Eestä ja takkaa

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Yksinäisiä kukkia ja enkeleitä

 Peukaloni tölväisyn jälkeen tekemäni kamerakierroksen kuvista jäi muutama vielä julkaisematta.





Toinen John Cabot -ruusuista kukkii tänäkin kesänä. Eihän tuo kukka kuitenkaan yksin ole, sieltähän kurkkii hauskasti pikkunuppuja. 



Ja jälleen kerran lamopeikonkello (Codonopsis clematidea, ruotsiksi porslinsklocka), rakas ujo haisuliystäväni. 





Puutarhan kuningatar 


Kävin äsken ottamassa kuvan vielä yhdestä enkelistä, kirpputorilöytö muutaman kesän takaa. 



Säilöntä alkaa/jatkuu

Säilöntäkausi alkaa vähitellen. Pakastamisen lisäksi säilön kuivaamalla ja sitten tätä purkitussouvia, etikkasäilykkeitä (kurkku ja punajuuri) ja omenasosetta, joskus omppujen höyryttämisen sivutuotteena myös mehua kellariin. 

Alkukesästä kuivasin yhden kuivurillisen mäkimeiramia, sittemmin on satoa syöty kädestä suuhun. Mutta nyt minun piti hieman etuajassa aloittaa avomaankurkkujen säilöntä, kun neljä kurkkua oli kasvanut kovin isoiksi ja kun yhden pintaa oli jo etanaryökäle ehtinyt vikuuttaa. Oikeastaan tämähän olikin ihan fiksua. Neljän kurkun pilkkominen ja purkittaminen ei ollut liian rasittavaa lomapäivän iltana. Ja onpahan pois vaivoista tuohippuolin, jos ja kun tulee lisää säilöttävää.



perjantai 23. heinäkuuta 2021

"Minä olen musta mutta ihana"

 Mikä  kumma tuolla näkyy? Musta perhonenko? 



Piti mennä lähemmäs katsomaan - ja ihailemaan! 



Ensimmäinen mustan salkoruuusun nuppu oli avautunut kuin varkain. Myös pari seuraavaa näyttää raottavan verhoa. 



Millanilla on keskivaikea viehtymys mustiin kukkiin. Häneltä olen saanut myös mustan orvokin siemeniä, kuten näiden salkoruusujen siemenetkin.

Otsikon lause on Korkeasta veisusta, tai kuten nykyisin nimi kuuluu, Laulujen laulusta. (Laul. 1:5)

Yövieraita

 Kyllähän se sitten selvisikin, miksi minun piti jättää multaleikit kesken. Tiistaina kuulin, että saisimme yövieraita myöhään torstaina (tai hyvin aikaisin perjantaina). Siivosin sitten kolme päivää, että sain vinttikamarin, peräkamarin ja salongin yöpymiskuntoon. Juhannussiivoukset "jäliistä joulun". Tiistaina pidin vielä laastaria peukussa ja hanskaa suojana, ja senkin jälkeen jotain pehmikettä, etten töki peukkua, mutta sormi on parantunut hienosti, kiitos ja ylistys!

Veljen perhe tuli Lapin reissusta tämän päivän puolella, kun olimme itse jo nukkumassa. Hiljaa pääsivät tulemaan. Nyt on meidän vuoro olla hiljaa, saavat nukkua niin kauan kuin unta piisaa.

Tämän päivän vietämme vieraittemme kanssa. Huomiseksi on sovittuna treffit Millanin luona vadelmapiirakan äärellä. Uusheräyksen etäseurojakin olisi mahdollista seurata netistä klo 16:sta alkaen.



Mutta ensi viikolla voisin palata pihaleikkeihini.