Eilen saimme iloksemme jo toisen kunnon sateen viikon sisällä. Se alkoi jo ollessamme Millanin luona synttärin jälkeisillä kakkukahveilla. Kun sade hieman hiljeni, lähdimme polkemaan takaisin tandemilla, jonka olimme tuoneet Millanin peräkoukussa - samalla siis palautimme hänen autonsa ja toimme ne lahjaksi ostamamme pensasmustikat. Pyörämatkan aikana kastuin, muttei tullut liian kylmä. Kotona rupesin vajentamaan ylitsevuotavia "nurkka-astioita", ennen kuin maltoin mennä vaihtamaan kuivaa ylle. Illalla sitten olikin noukittavissa ennätysmäärä etanoita 😒. Olin aamulla perannut kasvimaalla, ja aika hyvin rikkaruohot ehtivätkin nuutua ennen sadetta. Mutta niiden päältä ja alta keräsin etanoita toiseenkin lasipurkkiin, kun eka alkoi olla puolillaan, eivätkä sukkelimmat meinanneet enää pysyä purkissa. Arvelin myös, että liian täysi purkki jäähdyttänee etanoiden lopettamiseen tarkoitetun kuuman veden niin että se olisikin kidutusta. Etanoiden tappaminen on tarpeeksi vastenmielistä ilman, että pitäisi vielä kiduttamisenkin ottaa tunnolleen. Tottahan illan masentavat tappotouhut tulivat sitten uniinkin, peräti espanjansiruetanoiden kokoisina nopeina ryökäleinä, ynnä jonain vaaleina isoina toukkina, jotka olivat kalvaneet gladiolukset. En ole valvetilassa ennättänyt/ hoksannut lainkaan vahtia koristekasveja tuholaisten varalta, kun päivittäinen etanajahti on vienyt ajatukset. Kirvojen suihkuttelunkin lopetin muutamaan kertaan. No, tokihan olen liljoja pitänyt silmällä sen jälkeen, kun alkukesästä ensimmäisen liljakukon rookasin.
Muutama ilonaihe taas vastapainoksi. Ekassa kuvassa on kaksi kukkivaa amaryllistä ja oppilaalta saatu gerbera, joka ensin ei näyttänyt saavan nuppujaan kukkaan asti. Nyt on ensimmäinen alkukesän kukinnan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti