Kanttorilan puutarhassa -blogi saa tässä tavallaan jatkoa, vaikkakin kirjoittaja on vaihtunut Kanttorilan isäntäväen vaihduttua. Toivon, että puutarha säilyisi edes lähimainkaan yhtä kukoistavana kuin Millanin hoidossa. Turha toivoa kuitenkaan samaa tälle blogille.
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Vieläkin kylvöjä
No, nyt sain liitettyä kuvan yrttilaatikosta. Tosin kuva ehti jo tällä välin vanhentua. Eilen aamukierroksella otin oikeassa ylänurkassa näkyvästä pytystä oreganot pois ja istutin ne väliaikaispurkkiin. Tilalle kylvin loput punavärimintun siemenet, jotka olin saanut synttärilahjaksi ja joista osan esikasvatin.
Aamukierrolla kylvin myös maariankelloa kahteen paikkaan perennapenkkiin, joka on kasvihuoneen vieressä, siis tähän, jota Millan sanoi peikkopenkiksi (hänellä siinä ilkikurisesti lällätelleen menninkäispatsaan takia), mutta jota mun tarttis kai alkaa kutsua enkelipenkiksi.
Kylvin vielä vähän salaattia yhden kohopenkin kupeeseen, ja nyt odotellaan sadetta kuin kuuta nousevaa.
Eilen saimme jälleen pitää vieraitakin täällä, vaikkakin vain vähän aikaa, koska lomamatkalaisilla poltteli jo päästä kotiin melkein viikon reissaamisen jälkeen. Kiitos käynnistä ja tervetuloa toistekin!
torstai 26. kesäkuuta 2014
"Ellin boksissa"
Kun eilen sain Kanttorilan kiireellisimmät puutarhatyöt mielestäni kutakuinkin - toistaiseksi - valmiiksi, vietin loppuillan netissä selaten Millanin Kanttorilan puutarhassa -blogia. Sieltä löytyy runsaasti tuikitähteellistä taustatietoa ja jos mitä osviittaa myös nykyisille asujaimille. Voisin minäkin yrittää satsata bloggauksessa sellaisten asioiden kirjaamiseen, joita saatan myöhemmin kaivata ja tarvita. Mutta ei ehkä juuri nyt...
Eräs työstökohteeni tällä viikolla oli toinen yrttilaatikoista. Kaivoin kaiken pois, talletin osan yrteistä odottamaan kukkaruukkuun, pussitin juolavehnän juuret ja lippasin hiekkaisen mullan kärryyn. Hain vintiltä pahvilaatikon ja muoveja laatikon vuorausta varten ja nipun sanomalehtiä keräyskassista. Nostin kehikon pois ja asettelin alimmaksi kuopan pohjalle pahvilaatikon litattuna, sen päälle kehikko takaisin. Sitä koetin tukea muovimaton ja laudan kappaleilla, koska vaneri oli osittain rikki. Multasäkeistä auki leikkaamalla sain laatikon reunoille kestävämmäntuntuista muovia kuin mitä vintiltä löysin. Pahvilaatikkopohjan päälle kippasin multaa, sitten kerros sanomalehteä, jonka päälle tuli yksi ruohonleikkurin keruupussillinen ruohosilppua, lopuksi taas multaa. Ennen mullan lisäämistä tökkäsin laatikon yhteen nurkkaan ison vihreän kukkaruukun, jonka pohja oli rikki. Ajattelin, että sen sisälle jos istutan jemmaamani mintut, niin ne eivät leviä kohtuuttomasti ainakaan juurien kautta. Lopputilan täytin täksi kesäksi kylvämällä lisää silpoydinhernettä, yhden nurkan kylläkin jätin tyhjäksi ajatuksena ostaa siihen persiljaruukku, koskapa kumpikaan aiemmin tekemistäni persiljakylvöksistä ei ole ottanut itääkseen. Eilen mies minulle ruukun toikin ja tänä aamuna kävin sen istuttamassa. Samalla katselin tarkemmin minttuina ruukkuun istuttamiani yrttejä. Epäilyni heräsi, ja maistamistesti osoitti epäilykseni aiheelliseksi. Se olikin oreganoa, jota viereinenkin yrttilaatikko on ennestään täynnä. Miten se aiemmin maistaessani oli mintulta maistunut - ja muka näyttänytkin. En vielä nyhtänyt oreganoja ruukusta pois. Voisin viedä ne myöhemmin muualle.
Otin kuvankin Millanin hienosta ruukusta uusiokäytössään, mutta en nyt saanut siirrettyä sitä kuvaa.
Miksi sitten tuo otsikko? Boksi lienee selvää. "Ellin boksissa" taas on eräs vanha humppa, jonka satuin kuulemaan juhannusaattoiltana auton radiosta. Ohjelmassa Esko Salmiselta kuulostava mies luki runoja ja mietelmiä, joiden välissä kuultiin vanhoja kesäisiä humppasuosikkeja. Niin kuin sekin, jota isä tapasi laulaa: "Sitten mentiin Mimmin kanssa aamutuimaan uimaan... Mimmi ui vain käsipohjaa, minä koiraa huiskin..." Mä olen joskus julistautunut humpan inhoajaksi, mutta ennen vanhaan nekin olivat paljon parempia kuin nykyään. Hienoja sävellyksiä ja sovituksia, ja oikeat orkesterit soittamassa. Nyt eksyin jo aika kauas ryytimaalta. Mutta ryytimaan ja juhannuksen väliin pystyisi rakentamaan parikin aasinsiltaa.
Eräs työstökohteeni tällä viikolla oli toinen yrttilaatikoista. Kaivoin kaiken pois, talletin osan yrteistä odottamaan kukkaruukkuun, pussitin juolavehnän juuret ja lippasin hiekkaisen mullan kärryyn. Hain vintiltä pahvilaatikon ja muoveja laatikon vuorausta varten ja nipun sanomalehtiä keräyskassista. Nostin kehikon pois ja asettelin alimmaksi kuopan pohjalle pahvilaatikon litattuna, sen päälle kehikko takaisin. Sitä koetin tukea muovimaton ja laudan kappaleilla, koska vaneri oli osittain rikki. Multasäkeistä auki leikkaamalla sain laatikon reunoille kestävämmäntuntuista muovia kuin mitä vintiltä löysin. Pahvilaatikkopohjan päälle kippasin multaa, sitten kerros sanomalehteä, jonka päälle tuli yksi ruohonleikkurin keruupussillinen ruohosilppua, lopuksi taas multaa. Ennen mullan lisäämistä tökkäsin laatikon yhteen nurkkaan ison vihreän kukkaruukun, jonka pohja oli rikki. Ajattelin, että sen sisälle jos istutan jemmaamani mintut, niin ne eivät leviä kohtuuttomasti ainakaan juurien kautta. Lopputilan täytin täksi kesäksi kylvämällä lisää silpoydinhernettä, yhden nurkan kylläkin jätin tyhjäksi ajatuksena ostaa siihen persiljaruukku, koskapa kumpikaan aiemmin tekemistäni persiljakylvöksistä ei ole ottanut itääkseen. Eilen mies minulle ruukun toikin ja tänä aamuna kävin sen istuttamassa. Samalla katselin tarkemmin minttuina ruukkuun istuttamiani yrttejä. Epäilyni heräsi, ja maistamistesti osoitti epäilykseni aiheelliseksi. Se olikin oreganoa, jota viereinenkin yrttilaatikko on ennestään täynnä. Miten se aiemmin maistaessani oli mintulta maistunut - ja muka näyttänytkin. En vielä nyhtänyt oreganoja ruukusta pois. Voisin viedä ne myöhemmin muualle.
Otin kuvankin Millanin hienosta ruukusta uusiokäytössään, mutta en nyt saanut siirrettyä sitä kuvaa.
Miksi sitten tuo otsikko? Boksi lienee selvää. "Ellin boksissa" taas on eräs vanha humppa, jonka satuin kuulemaan juhannusaattoiltana auton radiosta. Ohjelmassa Esko Salmiselta kuulostava mies luki runoja ja mietelmiä, joiden välissä kuultiin vanhoja kesäisiä humppasuosikkeja. Niin kuin sekin, jota isä tapasi laulaa: "Sitten mentiin Mimmin kanssa aamutuimaan uimaan... Mimmi ui vain käsipohjaa, minä koiraa huiskin..." Mä olen joskus julistautunut humpan inhoajaksi, mutta ennen vanhaan nekin olivat paljon parempia kuin nykyään. Hienoja sävellyksiä ja sovituksia, ja oikeat orkesterit soittamassa. Nyt eksyin jo aika kauas ryytimaalta. Mutta ryytimaan ja juhannuksen väliin pystyisi rakentamaan parikin aasinsiltaa.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Kaappikellon tarina
Meidän osaltamme tarina alkoi siitä, kun päätimme lähteä käymään Vaasassa Lähetysjuhlilla. Tai oikeastaan tarina sai alkunsa jo keväämmällä, kun jostain pätkähti mieleeni, että Kanttorilan interiööriin sopisi kaappikello.
Kaappikellon osalta tarina oli alkanut jo paljon aikaisemmin, en tiedä tarkemmin, kuinka monta vuotta sitten. Jossain Etelä-Suomessa, eiköhän Hämeenlinnassa joku setä oli kuitenkin aikanaan alkanut rakentaa kaappikelloa. Hän ei kuitenkaan saanut kelloa valmiiksi, vanhuus tuli esteeksi. Hän päätti lahjoittaa kellonaihion hyväntekeväisyyteen, Hämeenlinnan seurakunnassa toimivalle lähetysyhdistykselle, jossa toimii aktiivisesti mm. miesten puutyöpiiri Puupäät. Sieltä löytyikin tarvittavaa tieto-taitoa kellon valmiiksi saattamiseksi. Koneiston lahjoitti Hämeenlinnan seurakunta.
Toukokuun Lähetyssanomissa oli hieno juttu kellon rakennuksesta, sen rakentajista ja Lähetysjuhlista. Valmis kaappikello nimittäin oli päätetty myydä Lähetysjuhlilla tarjousten mukaan, koko tuotto lähetystyön hyväksi. Me emme kuitenkaan olleet nähneet kyseistä lehtijuttua.
Lauantaina 7.6. päätimme ajella käymään Vaasassa, vaikka seuraavana päivänä oli tiedossa lisää ajelua, kotipuoleen uurnanlaskuun. Kun Vaasaan saavuttuamme olimme kävelleet raviradalta = paikoitusalueelta Jäähallille ja suoraan syömään, niin ruuan jälkeen menimme Lähetystorille kiertelemään. Paljon mielenkiintoista ja kaunista katseltavaa, kaikenlaista olisi tehnyt mieli ostaakin, mutta teimme kaupat vain Uusheräyksen pöydässä myynnissä olleesta puutarhatyökalusta ja kirjapöydästä löytyneestä Päivö Parviaisen Kiinalaisesta elämästä. Eniten mieltä kiehtoi kuitenkin Puupäiden myyntipöytä ja siellä eritoten kuva kauniista kaappikellosta. Kyselimme kellosta ja saimme mukaamme esitteen yhteystietoineen. Esite lupasi myös kotiinkuljetuksen Suomessa.
Seuraavana päivänä palattuamme uurnanlaskusta ja sukuloimasta lähetin sähköpostitse tarjouksemme.
Iloiseksi yllätykseksemme tarjous hyväksyttiin. Enää oli vain sovittava käytännön järjestelyistä, kuljetuksesta ja maksusta. Ja jo seuraavana lauantaina saimme Kanttorilaan kolme Puupäätä, jotka kuljettivat kaappikellon perille. Veikko kiinnitti kellon seinään, asensi punnukset ja "hattukoristeen" sekä viritti kellon. Sillä välin, kun mies esitteli Puupäälähetystölle riihtä ja siellä olevia kirkonpenkkejä, minä laitoin ruuan valmiiksi. Laulettuamme ruokavirren kävimme einehtimään.
Oli ilo pitää vieraina tuota enkelijoukkoa. Ja heidän käynnistään riittää meille iloa vielä vuosiksi eteenpäin.
Kaappikellon osalta tarina oli alkanut jo paljon aikaisemmin, en tiedä tarkemmin, kuinka monta vuotta sitten. Jossain Etelä-Suomessa, eiköhän Hämeenlinnassa joku setä oli kuitenkin aikanaan alkanut rakentaa kaappikelloa. Hän ei kuitenkaan saanut kelloa valmiiksi, vanhuus tuli esteeksi. Hän päätti lahjoittaa kellonaihion hyväntekeväisyyteen, Hämeenlinnan seurakunnassa toimivalle lähetysyhdistykselle, jossa toimii aktiivisesti mm. miesten puutyöpiiri Puupäät. Sieltä löytyikin tarvittavaa tieto-taitoa kellon valmiiksi saattamiseksi. Koneiston lahjoitti Hämeenlinnan seurakunta.
Toukokuun Lähetyssanomissa oli hieno juttu kellon rakennuksesta, sen rakentajista ja Lähetysjuhlista. Valmis kaappikello nimittäin oli päätetty myydä Lähetysjuhlilla tarjousten mukaan, koko tuotto lähetystyön hyväksi. Me emme kuitenkaan olleet nähneet kyseistä lehtijuttua.
Lauantaina 7.6. päätimme ajella käymään Vaasassa, vaikka seuraavana päivänä oli tiedossa lisää ajelua, kotipuoleen uurnanlaskuun. Kun Vaasaan saavuttuamme olimme kävelleet raviradalta = paikoitusalueelta Jäähallille ja suoraan syömään, niin ruuan jälkeen menimme Lähetystorille kiertelemään. Paljon mielenkiintoista ja kaunista katseltavaa, kaikenlaista olisi tehnyt mieli ostaakin, mutta teimme kaupat vain Uusheräyksen pöydässä myynnissä olleesta puutarhatyökalusta ja kirjapöydästä löytyneestä Päivö Parviaisen Kiinalaisesta elämästä. Eniten mieltä kiehtoi kuitenkin Puupäiden myyntipöytä ja siellä eritoten kuva kauniista kaappikellosta. Kyselimme kellosta ja saimme mukaamme esitteen yhteystietoineen. Esite lupasi myös kotiinkuljetuksen Suomessa.
Seuraavana päivänä palattuamme uurnanlaskusta ja sukuloimasta lähetin sähköpostitse tarjouksemme.
Iloiseksi yllätykseksemme tarjous hyväksyttiin. Enää oli vain sovittava käytännön järjestelyistä, kuljetuksesta ja maksusta. Ja jo seuraavana lauantaina saimme Kanttorilaan kolme Puupäätä, jotka kuljettivat kaappikellon perille. Veikko kiinnitti kellon seinään, asensi punnukset ja "hattukoristeen" sekä viritti kellon. Sillä välin, kun mies esitteli Puupäälähetystölle riihtä ja siellä olevia kirkonpenkkejä, minä laitoin ruuan valmiiksi. Laulettuamme ruokavirren kävimme einehtimään.
Oli ilo pitää vieraina tuota enkelijoukkoa. Ja heidän käynnistään riittää meille iloa vielä vuosiksi eteenpäin.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Juhannusviikko
Mikä siinä onkin, etten mukamas ehdi kirjoitella mitään Kanttorilan kulmilla, vaan vain täällä kaupunkikodissa käväistessämme? Enkä täälläkään, kun pitäisi pakkailla aina seuraavaa lähtöä varten - ja tällä kertaa pitäisi kai koettaa jotain siivota juhannukseksi. Vaikkei kukaan kai täällä juhannustaan vietä.
Kerrottavaakin kovasti olisi Kanttorilan kulmilta (lähinnä se olisi kuitenkin työpäiväkirjaa, muutamaa mukavaa visiteerausta lukuunottamatta, molemmin päin, sekä me olemme kyläilleet että meillä on kyläilty).
Kuittaan nyt aluksi yhdellä kuvalla. Olen istunut jo pitkän tovin (hitaalla) koneella kuvia tallentelemassa ja nuottejakin pitäisi skannailla, etten kehtaa enää pidempään viipyä.
Kuvassa on soikkoratamon tähkä ja ihanalta tuoksuvaa perinnekasvi illakkoa.
Kerrottavaakin kovasti olisi Kanttorilan kulmilta (lähinnä se olisi kuitenkin työpäiväkirjaa, muutamaa mukavaa visiteerausta lukuunottamatta, molemmin päin, sekä me olemme kyläilleet että meillä on kyläilty).
Kuittaan nyt aluksi yhdellä kuvalla. Olen istunut jo pitkän tovin (hitaalla) koneella kuvia tallentelemassa ja nuottejakin pitäisi skannailla, etten kehtaa enää pidempään viipyä.
Kuvassa on soikkoratamon tähkä ja ihanalta tuoksuvaa perinnekasvi illakkoa.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Räkiä pouta
Olemme olleet pihahommissa vähintään kellonympärystän niin tiistaina kuin eilenkin, niin ei kerkeä kirjoitella. Nyt kun on poutaa, kannattaa kitkeä niin paljon kuin jaksaa. Suurin osa taimista on istutettuina, myös ne, jotka sain Millanilta (mm. tomaatteja eri lajikkeita ja kasvihuonekurkkua). Vähän olen kasvimaalle kylvänytkin.
Ei niitä taimilaatikoita sitten tarvinnutkaan ahtaa kyytiin kuin viisi. Sain taimia tiivistettyä ja jätin vielä lisää kotiin, mm. koristetupakkaa. Mies on pakkaamisen mestari, se nähtiin jo viime kesänä, kun porukalla tyhjättiin isän asuntoa, kun hän muutti hoivakotiin - ja kun jemmasimme mukaamme yhtä sun toista, mm. tädiltä jääneen piirongin ja isän mikrouunin. Niinpä mies sai nytkin ihmeesti viisi laatikkoa tuettua matkatavaroiden päälle.
Nyt takaisin pihalle, kun juoma- ja nettitauko on pidettynä.
Ei niitä taimilaatikoita sitten tarvinnutkaan ahtaa kyytiin kuin viisi. Sain taimia tiivistettyä ja jätin vielä lisää kotiin, mm. koristetupakkaa. Mies on pakkaamisen mestari, se nähtiin jo viime kesänä, kun porukalla tyhjättiin isän asuntoa, kun hän muutti hoivakotiin - ja kun jemmasimme mukaamme yhtä sun toista, mm. tädiltä jääneen piirongin ja isän mikrouunin. Niinpä mies sai nytkin ihmeesti viisi laatikkoa tuettua matkatavaroiden päälle.
Nyt takaisin pihalle, kun juoma- ja nettitauko on pidettynä.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Istuttamaan
Miten kummassa saamme seitsemän taimilaatikkoa mahtumaan pikkusitikan kyytiin? Ei oikein voi pinota päällekkäinkään. Noinkohan uskaltaisi osan laittaa peräkäryn kyytiin? No, onneksi kuitenkin taimien määrä on hivenen typistynyt, niitä oli pahimmillaan yhdeksän tai kymmenen laatikollista. Vähän taimia vein siskoille hautajaisreissulla, aika paljon on kuollut (kaikki kaalit ja osa avomaankurkuista) ja jonkin verran istutinkin (koristetupakkaa, samettikukkaa, purjoa, lehtiselleriä ja surkeimmat avomaankurkkuretaleet) sitten kaupunkikodin pihalle, vaikkei täällä kukaan välttämättä kastele. Nyt kuitenkin on kohopenkkikin läpimärkä viimeaikaisten sateiden ansiosta.
Meidänhän piti lähteä Kanttorilaan taimia istuttelemaan ja ruohoa leikkaamaan ymsyms heti kohta töitteni päätyttyä, mutta lauantaina kävimme ylioppilasjuhlissa ja ennen sinne lähtöä leivoin kahden litran nisutaikinan. Illalla juhlista palattuamme väsytti niin, ettei jaksanut alkaa pakata. Ei lähtömme viivästyminen tokikaan ole johtunut siitä, ettei ole saanut äntihin. Mies toivoi, että olisimme liikkeellä vasta arkena, että hän pääsee käymään matkan varrella olevalla hajottamolla. Sainpahan lisää pakkausaikaa.
Siitä puheen ollen, taidanpa jatkaa sitä hommaa. Kanttorila, täältä tullaan!
Meidänhän piti lähteä Kanttorilaan taimia istuttelemaan ja ruohoa leikkaamaan ymsyms heti kohta töitteni päätyttyä, mutta lauantaina kävimme ylioppilasjuhlissa ja ennen sinne lähtöä leivoin kahden litran nisutaikinan. Illalla juhlista palattuamme väsytti niin, ettei jaksanut alkaa pakata. Ei lähtömme viivästyminen tokikaan ole johtunut siitä, ettei ole saanut äntihin. Mies toivoi, että olisimme liikkeellä vasta arkena, että hän pääsee käymään matkan varrella olevalla hajottamolla. Sainpahan lisää pakkausaikaa.
Siitä puheen ollen, taidanpa jatkaa sitä hommaa. Kanttorila, täältä tullaan!