torstai 31. heinäkuuta 2014

Rutiinit

Murehdin taannoisessa kirjeessäni Millanille, että pitäisi varmaan minunkin joinkin suunnitella ajankäyttöäni, vaikka vapaalla olenkin nyt vielä vuoden päivät. Nyttemminkään en ole itselleni mitään aikataulua - saati LUKUJÄRJESTYSTÄ - laatinut, mutta olen rauhoitellut mieltäni toteamalla, että onhan minulla ajankäyttösuunnitelma: niin kauan kuin kesää piisaa ja maa on sulana, teen puutarhahommia. Sitten kun laidunkausi päättyy ja siirrytään sisäruokinaan, rupean askartelemaan ja ompelemaan. Lukeminen on mulla ollut ohjelmassa nyt kesälläkin. Tällä hetkellä menossa A. Christien Kissa kyyhkyslakassa (älköön kukaan paljastako murhaajaa!)
Ompelemisesta puheen ollen: käytiin ostamassa tänään paikalliselta helluntaikirppikseltä polku-Singer, jonka jo viime viikolla bongasin, mutta jota emme tandemin kyydissä pystyneet kuskaamaan. Se tuli tänään autokyytillä samalla, kun vietiin kirppikselle vintiltä pois jaloista käyttämätön suihkukaappi. Viime viikolla lupasivat sellaisen huolia myytäväksi. Olin päättänyt, että jos polkukone on vielä viikon perästä myymättä, niin sitten ostamme sen. Saimme vielä kaupantekijäisiksi yhden sadevesitynnyrin lisää (sekin on jo täynnä viimeisen ukkoskuuron ansiosta).
Mutta tuskin tätä Singeriä käytän varsinaisesti ompelemiseen - tällä hetkellä se palvelee tietokonepöytänä - vaan meinaan kuskata sähkökäyttöisen ompelukoneeni kaikkine tykötarpeineen tänne Kattorilaan ensi talveksi.
Mitä tulee rutiineihin, niin onhan niitä tuossa puutarhanhoidossakin. Vähintään kerran päivässä, yleensä aamulla, kierrän kasvihuoneessa pölyttämässä tomaatinkukkia. Kastelu on toinen välttämätön rutiini, riippuen säistä, sen teen iltaisin, koska aamulla nukun niin myöhään, että lämpö on jo ehtinyt nousta liikaa, jolloin haihtumista tapahtuu turhan paljon. Kitken tuolloin tällöin, yleensä päivittäiskierrosten yhteydessä nyhdän jokusen peltoemäkin, pihasaunion, suolaheinän ym. rikkakasveiksi laskettavia. Eilen vielä laittelin herneille tukikeppejä johtoajatuksena "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Sadonkorjuu laskettaneen myös puutarhahoitorutiineihin. Päivittäisten salaatti- ja ruokavärkkikeruiden lisäksi olen kerännyt kuivumaan oreganoa, tilliä, ranskalaista rakuunaa ja vähän minttua. Eilen keitin taas "roskaruokaa" eli punajuurien naateista keitettyä keittoa, jota lisähöystin lehtikaalilla, -mangoldilla ja -sellerillä sekä lipstikalla, valko- ja ruohosipulilla. Olen harventanut punajuurta vähin erin sitä mukaa kuin olemme saaneet poisharvenettua syötyä, kuten olen jo aiemmin kertonut.
Hei! Aurinko alkoi paistaa! Painun pihalle. Voisi ottaa vaikka hetkeksi taas muovin pois eilen kuivumaan ripustamiltani matoilta.


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sukulaisseuraa ja tiistain touhuja

Tänään aamulla oli sopevan viilakka sää, mutta äkkiä se siitä taas lämpeni. Välillä ukkosti ja satoi, mutta kohta taas sen jälkeen alkoi hiostaa.
Saimme pitää tänään taas vieraitakin Kanttorilan kulmilla, kun siskoni kävi miehensä kanssa katsomassa tälle työpaikka-asuntoa tuosta naapurikunnasta. Sisko toi tuliaisiksi munkkeja ja pussillisen herneitä ja sai puolestaan kotiin viemisiksi kesäkurpitsan ja kasvihuonekurkun. Sisareni oli ties kuinka mones, joka ihasteli ja ihmetteli mustia tarhaorvokkeja, joiden siemeniä sain toissavuonna Millanilta. Niistä en nyt tähän hätään löytänyt kuvaa, mutta sen sijaan muutama vanhempi kännykkäkuva.


Kellohunajakukan kukinta alkaa olla jo lopuillaan, kuvanottoaikaan vielä kukoistuksessaan. Se on pölyttäjähoukutin. Kylvin sitä keväällä sen kohopenkin päähän, johon myöhemmin istutin avomaankurkkua.


Viheliäistä vuohenkelloa yritän pitää aisoissa mm. noukkimalla sitä ahkerasti maljakkoon. Kukinnan jälkeen koetan ehtiä katkoa kukkavarret kompostiin ennen siementen kypsymistä. Yksi ruusumalvan oksa taittui perennapenkissä, mutta mukavasti nuput aukeilivat (ja tuoksuivat) maljakossa.


Liljat ovat nyt komeimmillaan, mutta tuo kuva on otettu jo viime viikolla, kun ne vasta aloittivat loisteliasta kukintaansa. Toivon myöhemmin saavani tänne kuvia tämänhetkisestä kauneuesta.
Mutta otsikko lupailee jotain touhujakin. Olen nyt illan viettänyt lapion kanssa. Millanin tekemästä kivikkopenkistä (joka oli päässyt heinittymään) olen kaivanut ylös rikkoa, pisamakelloa ja jotain peippiä. Nyt täytyisi vielä palata työmaalle, kastella penkki ja sitten istutella kellot ja peipit takaisin. Rikon ja jonkin toisenkin kellojen seasta löytyneen kivikkolajin istutin jo paikoilleen. Samassa penkissä olevan rönsytiarellalle ja kevätkaihonkukalle tarttis jossain vaiheessa tehdä sama juttu, mutta vasta syksymmällä, jotta saan samalla viedä Millanille pitsimyssyä, kunhan hänellä on sille paikka rustattuna.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ukkosluontoisia sadekuuroja

Olimme viikonlopun poissa Kanttorilasta, hengellisissä riennoissa. Oli tukahduttavan kuuma viikonloppu, kuten kaikki huomasivat. Säätiedotuksen mukaan "erittäin tukalaa hellettä". Kun sitten eilen illalla palasimme keskiyöllä ja kun kävin ensi töikseni tarkastamassa tilanteen kasvihuoneessa, totesin etten ollut antanut riittävästi vettä ennakkoon. Kaatelin saman tien sangolla vettä pahiten lotossa oleville tomaateille. Aamulla ne olivat jo tointuneet, mutta aamukierroksella (aamu? höpöhöpö, pääsin ulos vasta kymmenen jälkeen) näin, että pitkin pihaa kärsittiin kuivuudesta. Kantelin hieman ensiapua, mutta kiitos Taivaan Isälle, Hän on huolehtinut nyttemmin perusteellisesta kastelusta.


Sokerimaissi ja kesäkurpitsa Parthenon


torstai 24. heinäkuuta 2014

Rouskuttaja

Toissapäivänä kun keräsin oreganoa kuivattavaksi, havahduin kuuntelemaan jostain läheltä kuulunutta rouskutusta. Kyykin vanerisen yrttilaatikon vieressä (josta levinnyttä oreganoa siis keräsin). Yhdistin rapinan äänen vaneriin ja päätin uskaltaa varovasti kurkistaa, millainen hirvitys levyn takaa paljastuu. Pyynnöstäni mies tuli ottamaan kuvan, vaikka hän aika tavalla ampiaisia pelkääkin.


Mies arveli, että se jauhoi värkkiä pesäntekoa varten. Miten noin pieni eläin saikaan aikaan niin hurjan äänen.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lamopeikonkello

Eilen kävelytin miestä kameroineen Kanttorilan kulmilla. Olin edellispäivänä huomannut, että alkaa olla jo kiire, jos meinaa ehtiä saada lamopeikonkellon kuvaan.



Se on siitäkin viehko kellokukka, että pitää kumarrella ja kurkkia sen sisälle, jotta näkisi nuo merkilliset värit ja kuviot. Millan aikanaan vinkkasi salaisuuden jäljille.

Kirsikoita ja kesäkurpitsaa

Otsikko paljastikin jo kaiken olennaisen. Mutta josko silti taas muutteesta kirjoittaisin jokusen rivin.

Sosiaalisuudesta:
Olemme saaneet pitää kahdetkin vieraat täällä sen jälkeen kun palasimme Norjanmatkalta viikko sitten. Ensin tiistaina tulivat kesäkotiamme ja meitä katsomaan kaupunkikotimme naapurit (ja tyttäremme toiset kummit) motskarilla, he kun ovat molemmin kotoisin tuosta naapurikunnasta, jossa heillä on kesämökki. Heillä oli tuliaisina leipää ja herkullista kranssia naapurikunnan paikallisleipomosta. Istuimme kahvittelemassa ja praataamassa kunnes heille tuli kiire lähteä paluumatkalle ennen ukkoskuuroa.
Lauantaina poikkesi siskoni miehensä ja keskimmäisensä sekä koiran kanssa kotimatkalla sukuloimasta, lankomiehen sukulaisia olivat rookanneet ihan nokko heidän lapsuudenkodissaan. Siskon kanssa tehtiin tietty perusteellinen kiekka puutarhassa (niin kuin toki naapurin emännänkin kanssa). Maisteltiin suklaakirsikkaa ja lehtimangoldia, nimettiin, hypisteltiin ja nuuhkittiin kukkalajeja. Kasvihuoneesta annoin kasvihuonekurkun kotiin viemisiksi, ja muovipussiin pari penkistä karannutta ranskantulikukkaa. Miehet olivat sillä aikaa kiertäneet ainakin riihen ja vintin, lanko on ollut rakennusalalla. Meidän puutarhakierroksemme aikana mies oli saanut kahvin keitettyä, katettiin nisun lisäksi riisipiirakoita ja leipää päällysteineen, ja oli pöydässä päivällä keräämiäni herneitäkin, jotka nekin maistuivat. Heillä oli jäljellä vielä parin tunnin kotimatka, joten kahvien jälkeen halusivatkinjo päästä jatkamaan matkaa. Oli mukava saada pitää heitä täällä. Niin kuin muitakin sukulaisia ja ystäviä, joita kesän mittaan on käynyt jo neljät eri vieraat, joista kenestäkään ei muistettu ottaa kuvamuistoa. Kaappikellon tuojista sentään on todistusaineistoa.
Niin, ja mitä sosiaalisuutee tulee, niin olemmehan ehättäneet käydä taas Millanillakin kylässä. Tarkoitus oli alkaa talkoilla hedelmätarhan pohjan kaivuuta, mutta Millan oli lähestyvien ja väistyvien ukkoskuurojen takia niin huonossa kunnossa, että siirrettiin talkoot tuonnemmaksi.

Puutarhan antimista:
Edellämainittujen herneiden ja kirsikoiden lisäksi olemme syöneet omasta pihasta tietenkin salaatteja, lipstikkaa, tilliä ja persiljaa, mutta myös lehtikaalta, ensimmäisen kesäkurpitsan ja punajuurta. Annoin nimittäin punajuuren kasvaa alkukesän harventamatta. Aloitin harventamisen viime viikolla samalla kun tein kasvisborschia. Varmaan huomenna pitäisi tehdä taas punajuurinaattikeittoa, jotta saan harvennettua lisää. Ainakin parin keiton ainekset kahdessa punajuuririvissäni vielä on harvennettavissa.  

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Pikaisesti lyhyesti pitkästä aikaa

Kasteluviritelmät olivat koetteella Norjan reissun aikana viime viikonloppuna (to-ma), kokeen tulos: vesi ei ollut kunnolla valunut pulloista. Olisi pitänyt sittenkin puhkoa neulalla tms. ilmareikiä pullojen pohjiin. Ensi kerralla sitten. Mitään katastrofia ei kuitenkaan ollut ehtinyt kehkeytyä, yksikään tomaatti, munakoiso tai kurkku ei ollut lotossa (= nuupallaan).
Reissusta aloin jo kirjoittaa matkapäiväkirjaa toiseen blogiini. 
Aina lyhyenkin poissaolon jälkeen puutarhassa ehtii tähän aikaan vuodesta tapahtua. Olin eri hyvilläni, että pioni ehti availla nuppujaan ennen lähtöämme. Kukinta alkoi olla ohi palattuamme.


Myös lamopeikonkellon kukkia ehdin käydä kurkkimassa jo viime viikolla. Ne toki jatkavat kukkimistaan (joten kuvallakaan ei ole kiirettä. En juurikaan enää vaivaudu itse räpsimään nololla känykamerallani kuvia, kun miehellä on paremmat laitteet ja taidot kuvaamiseen. Joku päivä tarttee viisata miehelle, missä lamopeikonkello lymyää.)
Nyt tutumaan. Joka aamu on armo uus, se on helppo huomata joka-aamuisella puutarhakierroksella.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Viritelmiä

Alkukesästä tomaatit, kurkut, munakoisot ja paprikat pärjäsivät kasvihuoneessa vallan loistavasti ilman kastelua pari päivää, kun piipahtelimme kaupungissa. Mutta nyt helteellä tilanne on toinen. Tästä kun täytyy taas vähän päästä lähteä  asioille, niin olen koettanut miettiä ja järjestää kastelusysteemiä. Tuuletussysteemi meillä onkin, kun mies toi kaupungista tyhjästä kasvihuoneesta vahapatruunalla toimivan luukunavaaja-automaatin.
Viimeksi poissaollessamme kasviastioihin oli upotettuna vesipulloja alassuin ja hyvin piisasi se varosysteemi. Suurin osa kurkku- ja tomaattipaljuista on umpinaisia, salaojituksena lecasoraa pohjalla, joten niiden uskon pärjäävän jonkin aikaa, kun kantaa niille vain reilusti vettä. Mutta sitten on muutama pohjasta rikkiöön sanko. Niitä varten keksin raahata kasvihuoneeseen muoviahkion. Siivilöin sen pohjalle vahavaatte soraa ja sen päälle lippasin kaikki ne rikkinäiset astiat, joista osasta jo pukkaa juuret ulos. Jos mä täytän pulkankin vedellä niin, että sitä on ainakin soranpintaan, niin joinkin luulisin kasvien pärjäävän. Lisäksi laita niitä vesipulloja, mutta ajattelin vähän rei'ittää, sekä korkin että pohjan, jos valuisi vesi vähän hitaammin. Jotain trasua tai superlonia meinaan tukkia pullon suuhun hidasteeksi.
Viikon sisällä viritelmäni testataan tositilanteessa.


Lopuksi kuva, joka hatarasti liittyy aiheeseen. Sain Millanilta kasvihuoneeseen vielä ananaskirsikankin (ja viidakkokurkun!) Kuvassa on ananaskirsikan kukan sisus, joka oli yllättävän hauskanvärinen. Kuvasin muidenkin kukkien sisuksia, mutta kännykkäkamerani on niin surkea, että pitäisi delegoida kuviointi järjestelmäkameramiehelleni.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

7.7.14


Viikonloppua, tarkemmin lauantaita, väritti juhlinta. Ensin ajelimme piipahtamaan Herättäjäjuhlilla ja tapaamaan siellä tuttuja (ja polttamaan ihoa armottomassa paahteessa). Sieltä palatessa menimme Millanin synttäreille ja vietimme mukavan ja leppoisan iltapäivän hyvässä seurassa ja herkkujen ääressä. Ja kuinkas muuten juttelimme Millanin kanssa myös puutarha-asioista, kuten varmaan aina tavatessamme. Sain taas lisää nimiä Kanttorilassa kasvaville perennoille sekä mm. koordinaatit, joiden avulla paikallistin tarhavarjohiipan, joka olisi hyvinkin jäänyt minulta huomaamatta. Siitä en vielä ottanut kuvaa, mutta jos siihen ilmestyy kukkia, niin sitten nappaan. Kukat vain kuulemma saattavat jäädä hyvinkin piiloon ja huomaamattomiksi lehtien alle. 


Viime kesänä Millan antoi Kanttorilasta mukaamme humalan vietäväksi kotipihaamme, missä se eli ja kukoistikin hyvin (talomme alkuperäiset humalat olivat jostain syystä alkaneet hiipua). Nyt sitten tuli mieleeni, että haluaisin aidanteen näkösuojaksi kompostorin eteen, ja mikä siihen paremmin sopisi nopeakasvuiseksi köynnökseksi kuin juuri humala... Niinpä sitten kaivoin sen ylös ja kiikutin takaisin Kanttorilaan. Mies pystytti kaksi heinäseivästä ja niiden väliin sitoi ritilän. Hyvässä lykyssä ensi kesänä aidanne on jo peittävämpi.


Olen väsäillyt jonkin verran nimikylttejä perennapenkkeihin, mutta vielä pitäisi kirjoitella lisää. Minulta vain loppui jo kontaktimuovi. Jäätelötikkuja kyllä vielä piisaa. Lisäksi joudun odottelemaan erinäisten lajien kasvua täyteen mittaansa ja kukintaa, että voin varmistua lajista. Kylmä alkukesä pysäytti kasvun pitkäksi aikaa, mutta toisaalta jo kukkaan ehtineet jaksoivat kukkia hämmästyttävän pitkään. Kanttorilassa on paljon erikoisiakin lajeja, edellämainitun tarhavarjohiipan lisäksi mielestäni kuvan alppitähti ei ole mikään jokapihan perenna. 



Akileijatkaan eivät ole Kanttorilassa ihan niitä tuttuja ja tavallisia, vaikka niitäkin toki löytyy talon alkuperäisistä perennapenkeistä, mutta Millan on istuttanut lisäksi mm. useita Barlow-lajikkeita. Lieneeköhän tämä musta kaunotar niitä?


Kun Millan kuuli, että persiankeltaruusu on avannut kukkansa, hän kysyi, miten olen sietänyt sen hajua. Tottakai olen nokkani tunkenut keltaruusuunkin, aina kun ruusuja näen, täytyy tarkistaa niiden tuoksukin. Tätä olen käynyt nuuhkaisemassa useaan otteeseen, kun en oikein ole saanut hajusta selvää, muistuttaako se sitruunapastillin vai marjaluteen tuoksua... Vieressä kukoistava iso juhannusruusu on toistaiseksi peittänyt tuoksullaan muut.




Nämä kolme vekkulia olivat asettuneet niin söpösti, että siitä piti napata kuva. Orvokissa viehättää huumaavan tuoksun lisäksi lukemattomat värit, ja näissä omakylvämissä myös värien satunnaisuus. Tässäkin pehkossa on kolmea eri väriyhdistelmää, ja vieressä on samassa varressa tumman lilaa ja keltaista.  

Puutarhatöistä olen nyt pitänyt päiväkirjaa yhtä huonosti sekä blogissa että paperiversiona. Mainittakoon, että olen pemmastanut talon aurinkoisen päädyn; siellä istutin samoille sijoilleen uudelleen krookuksen ja narsissin sipulit sekä tarhakylmänkukat, siirsin osan pihakäenkaalista vähän syrjemmälle, kaivonkannen vierustalle, vein Millanille heinän seasta löytämäni isorikon (tosin en sitä tunnistanut, mutta Millan nimesi sen heti, oli saanut sitä siskoltaan) ja tyhjäksi jääneeseen tilaan kylvin vielä erän sokeri- ja silpoydinhernettä sekä epätoivoisesti loput persiljan siemenet. Nyttemmin olen kyllä löytänyt aiemmin tekemistäni persiljakylvoistä peräti kaksi itänyttä alkua. Ehkä sieltäkin lisää vielä nousee. Kuka tietää, jos minulla syksyllä olisi persiljaa neljässä eri paikassa. Saisipa anemianestolääkitystä.

Yksi isompi urakka juhannuksen jälkeen oli käydä läpi pitkän kaarevan perennapenkin reunus. Kaivoin kivet (ja kivien välistä heinän) ylös ja kivetin uudelleen ja jatkoin kiveyksen jatkumaan melkein koko perennapenkin ympäri, vain kauimmainen pääty, jota peittää verihanhikki, jäi vielä ilman kiviä.    

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kaunotar ilmestyi sateeseen

Viime yönä oli viimein alkanut sade, joka jatkuu edelleen. Olen hartaasti odottanut automaattikastelua tälle hiekkaiselle mäellemme. Ennen kuin olin syönyt aamupalaa taikka edes pukenut (kumppareita ja yöpuvun päälle vetäisemääni tuulitakkia lukuunottamatta), kun jo painelin kantelemaan rännien alta vesisoikoista sangoittain sadevettä roskasäiliöön. Siis, me emme tarvitse reilun parinsadan litran vetoista roskistamme jätettä varten vielä pitkään aikaan, kesällä se joutaa palvella vesisäiliönä. Yhden kerran se on ehtinyt jo täyttyä ja tyhjentyä tänä kesänä.
Sadepäivinä muistelen usein Peppi Pitkätossua. Häntä pidettiin jotenkin höpsönä, kun hän kasteli kasvimaataan sateella. Ei lainkaan hullumpaa mielestäni. Kun hiljainen sade on kastellut maan pinnan, sen luulisi imevän vettä paremmin. Joka tapauksessa päivän mittaan olen kanniskellut vettä kasvihuoneen lisäksi niin perennapenkkeihin kuin kasvimaalle ja pienoiselle perunamaallenikin. Siinä puuhassa bongasin ihastuttavan unikon. En tiennyt niitä tuon värisiä olevankaan. Valitettavasti kännykamera ei taaskaan onnistunut vangitsemaan oikeaa väriä.