Sieni sattumoisin, vaan ei haitula

Kävimme Millanilla tänään kylästelemässä vielä ennen kuin joudumme hetkeksi jättämään maisemat. Millan tiesi kertoa, että nyt on taas kantarelleja. Mustikoitakin kuuluvat täällä poimineen. Niinpä paluumatkalla ajoimme hiekkatietä pururadan varteen ja lähdimme kävelemään tienvarsia tutkaillen. Minulla oli paljaissa jaloissa ns. kroksit, eikä miehellä juuri sen kummempia jalkineita, joten kauas polulta mies ei tohtinut minua päästää. Mutta siitä polun varreltakin sai suunsa makeaksi mustikoista. Ei meillä mitään astiaa ollut, kunhan lähdimme kartoittamaan tilannetta. Mies ei juuri tunne sieniä, mutta hän kuitenkin ensiksi huomasi sieniesiintymän, jota minulle viisasi, olisivatko nuo kantarelleja. Ja niitähän ne olivat! Viimeksi olen luonnossa tuohon metsänkultaan törmännyt yli 30 vuotta sitten siskon kanssa sienestäessämme. Ensin lakki vaikutti hailummalta kuin muistini mukaan sen piti olla, mutta kun tempasin sienen ylös, ei epäilystäkään. "Heltat johteiset". Mikä ihana tuoksu!! Poimin kourat täyteen, palasimme autolle ja mies kaivoi minulle astiaksi marjanperkausritilän, ettei tarvinnut koko matkaa istua kourat kupilla.

Kiitos Taivaan Isälle tästä ihanasta läksiäislahjasta! Ja kiitos Millanille sienivinkkauksesta.