"Makaronijuhla"

Olisi pitänyt kirjoittaa jo eilen, kun olin vielä juhlafiiliksissä. Tänään kun on oma juhlapäiväni, työpäivä oli kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta eilen siis meillä oli luokan juhla sen kunniaksi, että luokan sydänmakaronipurkki oli saatu täyteen.
Taannoin koulutuspäivässä sain koulunkäynninohjaajilta hyviä neuvoja, miten voisin tukea oppilaiden ryhmäytymistä ja moraalikehitystä. Keppiä parempi olisi aina porkkana. Yksi konkreettinen idea oli luokan yhteinen lastenruokapurkki, johon ope laittaa yhden sydänmakaronin aina, kun tapahtuu jotain kiitettävää.
Makaronien kerääminen oli kyllä työn ja tuskan takana, kun toiset oppilaat saattoivat kadehtia tai olla käärmeissään siitäkin, kun kehuin yhtä poikaa ja palkitisin (koko luokkaa!!) makaroneilla joka kerta, kun poika muisti näyttämäni kirjaimen nimen. "MIKSI??" he huusivat. Olisi pitänyt siinä vaiheessa ottaa "kirjainmakaronit" pois ja sanoa: no ei sitten. Olisivatkohan tajunneet, että se olisi ollut yhteinen menetys. Mutta kun purkin idea on se, ettei sieltä oteta pois eli oppilaille ei anneta miinuksia, vain plussia.
Eilen aamulla lastasin auton kyytiin korillisen kahvi- ja mehuastioita, kesäkurpitsakakun, leivontavärkit ja -välineet kauralastujen leipomiseen, pöytäliinan, ruukkunarsissin, kahvipannun ja viisi litraa paukkumaissia.
Ruokailun jälkeen kaivoin esiin leivontavärkit ja esiliinat - joista tietysti tuli kinaa, kun kaikki olivat erivärisiä :(  Koetin olla tasapuolinen, kaikki halukkaat pääsivät mittaamaan aineksia ja sekoittamaan taikinaa. Mutta yksi koki taas vääryyttä, ettei ollut saanut vaivata yhtä kauan kuin joku toinen. Vaivasipa sitten minua senkin edestä...
Sitten oli vuorossa kaurakokkareiden länttääminen pellille. Näytin mallia ja sanoin, että jokainen saa aluksi tehdä kaksi. Siinä seuraavan riidan aihe, kuka ensin ja kuka teki liian monta.
Välitunnin jälkeen kuitenkin pääsimme kattamaan pöytää ja siitä päästiin jo juhlatunnelmaan ja unohtamaan nahistelut. Ensin juotiin kahvia ja jatkettiin mehulla. Olin leikannut kakusta valmiiksi 13 viipaletta, kaikille oppilaille kaksi ja itselleni yhden. Mutta kun meinasin ottaa kakkua, yhtään viipaletta ei ollutkaan jäänyt, vaikka pari oppilaista oli ottanut vain yhden viipaleen... Kaurakekseistä riitti jaettavaksi pikkuoppilaillekin ja kesäkurpitsakakun loppu meni opettajainhuoneeseen. Mutta paukkumaissit hupenivat kaikki. Ja kolme kannullista mehua. Siis kuuteen oppilaaseen. Siinä syödessä kyselin, muistavatko oppilaat, mitä tässä juhlitaan. Vihdoin muistui mieleen, ja pääsin kyselemään, millä konstin saisivat purkin uudelleen täyteen ja uuden juhlan. Yksi tyttö osasi luetella monta makaroninkeruutapaa :)
Lopuksi siivosimme (tyttöjen kanssa) pöydän ja lähdimme koulupäivän päätteeksi liikuntasaliin yhdessä isojen suomalaisoppilaiden kanssa hippaleikkiin. Sitten lähetin lapset linja-autoon ja jäin lastaamaan kamppeita autoon. Koulunkäynninohjaajamme kanssa juttelin vielä pihalla ja sain rohkaisevaa palautetta jo toisen kerran samana päivänä. Kun olin keittäjälle valittanut, että varmaan joku muu pärjäisi minua paremmin tässä hommassa, niin hän vastasi, ettei hän ainakaan. Koulunkäynninohjaaja puolestaan kehaisi, että jaksat sinä ainakin  yrittää. Jaksaisikin. Tänään taas jäi sellainen maku suuhun, etten jaksa. Toki hyviäkin hetkiä taas päivään mahtui, mutta kun se päättyi kränään linja-auton vaihdossa, niin kotona piti taas itkeä pettymystä ja surkeaa opettajuuttani.