Pyykki ja dyykki

Olimme jälleen Kanttorilassa viikonlopun. Perjantaina saavuttuamme oli kaunis selkeä sää. Lauantai valkeni miten kuten, pikemminkin harmeni. Tuuli piiskasi sadetta keittiön ikkunaan. Olin kuvitellut peseväni pyykkiä, jonka sitten ripustaisin ulos. Pyykkään nykyisin vain Kanttorilassa. Osakeasuntomme pienessä vessa-kylpyhuoneessa ei ole tilaa pesukoneelle. Asuntoyhtiöllä on kyllä pyykkitupa, jossa on pesukone vapaasti käytettävissä. Mutta kun se ei toimi siten kuin ohjekirjasta väitetään. Ohjelma, jonka pitäisi kestää vaikkapa 90 minuuttia, jatkaa pyörittämistä vielä kahden tunnin jälkeenkin. Lakkasin yrittämästä sen koneen käyttöä, kun ei koskaan voinut tietää, milloin voi mennä hakemaan pyykkejä koneesta. Niinpä keräämme viikon mittaan kertyvät pyykit kassiin ja kuljettama ne mukanamme Kanttorilaan. En ole suinkaan joka viikonloppu pyykännyt, etenkään jos sää ei ole suosinut ulkona kuivattamista. Lauantaiaamuna tsekkasin sitten netistä, mitä ennuste lupaa säästä. Huojennuksekseni luin, että lauantaina illalla selkenee ja myös sunnuntai olisi selkeää. Niinpä pyykkäsin vasta kyläreissumme jälkeen käytyämme Millanin luona, ja sain sittenkin vaatteet kuivumaan ulkona. 

Perjantaina kotimatkalla töistä keräsin tapani mukaan taas roskia. Tyhjän ja kastuneen tupakka-askin vein taloyhtiömme roskikseen, ja samalla bongasin sekajätteiden päällä pajusta punotun pallon. En kuitenkaan kehdannut sitä sieltä ottaa. Jos vaikka pallon hylännyt näkisi klasistaan minun sitä kantavan... Mutta en myöskään halunnut sitä sinne jättää. Suunnittelin, että Kanttorilaan lähtiessämme ajamme roskisten kautta ja saan pallon suoraan auton kyytiin. Sehän passaisi miehelle, kun hän aikoi samalla siirtää peräkärryllä ylimääräisiä renkaita, ahkion ym. tavarapahaasta ulkovarastoon, jonka ovi on roskisten vieressä. Siellä se nyt roikkuu, roskiksesta dyykattu pajupallo Kanttorilan kuistilla odottamassa, mitä sille keksin tehdä. 

Sunnuntaina olimme Marianpäivän messussa, mutta sen jälkeen aloimme taas jo valmistella lähtöä, koska matkaan piti varata kunnolla aikaa. Tämänhetkisen automme laakerit huutavat, niin pitää ajella rauhallisesti siihen asti, kun tilattu varaosa tulee ja kun se on saatu paikoilleen.

Trafiikkia

Täällä Kanttorilan kulmilla talviloma oli jo männäviikolla. Se meinaa, että koululaiset kulkevat tuossa naapurissa. On ollut jotenkin hauskanhaikeaa nähdä tuttujen linjapiilien huristelevan aidan takana kohti koulupysäkkiä. Joku vuosi sitten kuljin niillä töissä.
Eilen illalla kun istuimme olohuoneen sohvalla, olin kuulevinani ulkoportailta jotain kopinaa. Ehdotin miehelle, onkohan joku ovella, ja mies lähti katsomaan. Kovaäänisestä juttelusta ulko-ovella tiesin kuulleeni oikein. Ovikellon patterit olivat taas kulahtaneet, mutta kopistelu kuului yhtä lailla. Sen verran sain selvää miehen keskustelusta ovelle tulleen kanssa, että tulija haki aivan eri ihmistä kuin keitä Kanttorilassa tätä nykyä asustelee. Jälleen kerran täältä haettiin meitä edeltäneiden asukkaiden edeltäjiä. Eivät he hamoos ole, kun heidän postilootansa on meidän laatikon kanssa samassa telineessä, joten luultavasti ihan oikeaan tupaan mies tiesi kyselijän ohjata. Edellistä edellinen Kanttorilan isäntä on ilmeisesti LVI-alalla, mikä selittänee hänen suosionsa paikallisten asukkaiden keskuudessa.
Tänään olen innostunut ompeluiden lisäksi siivoilemaan. Se kävi jälleen kuin vahingossa. Asiat johtavat toiseen. En muista edes, miten tulin aloittaneeksi jääkaapin pesun. Tai muistan, mutta se on liian pitkä ja tyhmä juttu kerrottavaksi. Sen verran mainittakoon, että Kanttorilan jääkaappi on joulun jälkeen ollut pois kytkettynä, kun keittiön eteisen kylmäkomero toimittaa talvisaikaan suvereenisti jääkaapin virkaa, joten mitään suuria jääkaapin tyhjäys- saati sulatusoperaatioita ei tarvittu. Jääkaapin pesua ennen olin jo aloittanut keittiön lattian pesun, jota sitten jatkoin, kun kaapista pääsin. Olin juuri saanut lattian jonkinmoisen malliin ja ehtinyt lämmittää itselleni mikrossa hernerokkaa, kun näin keittiön klassista, että pihaan ajoi iso paketttiauto. Jopas jotain! Lisää ihmisiä Kanttorilan kulmilla! Huusin taas miestä avuksi. En minä ujo ole, muuten vain ihmisarka, umppoo ja mettäpöyröö. Mies meni ovelle, mikä olikin järkevä ratkaisu, sillä siellä oli kulkukauppiaita liikkeellä, ja sellaisten kanssa mies pärjää minua paremmin.
Ettei sosiaalisuus tähän tyssäisi, meillä on sovittuna huomiselle iltapäivälle piipahdus Ruusurannassa Millanin luona. Illaksi tarkoitukseni on päästä tuhkakeskiviikon iltatilaisuuteen kirkkoon. Torstaille ei vielä ole suunniteltu ohjelmaa, mutta perjantaille sitäkin enemmän, kun on tiedossa sukulointireissu. Samalla mokioomien vaihtoa siellä sun täällä. Vien siskolle nukkekotiaskarteluun tilpöhööriä, ja serkulla on puolestaan jemmassa kummitätini muutossa ylijäänyttä kolesta, joita me sisarusten kanssa sitten keskenämme jaellaan.
Ei tämä lomailu ehkä sittenkään niin tylsää ole kuin miltä meinasi sunnuntai-iltana jo tuntua.

Hyllyyn täytettä

Mainitsin jo aiemmin taannoisen kirjastovierailustamme ja poistokirjojen ahnehtimisesta. Ilmaiset kirjat jäivät toistaiseksi osakekolmioon, mutta cd:t otin koekuunteluun. Autoradion cd-soitin ei toiminut, onneksi päätin testata sitä sellaisella levyllä, joka minulla oli jo ennestään. Sinne se jäi jumiin.
Mutta mutta... sainpa vain Kanttorilan hyllyynkin täytettä. Aivan muilla asioilla kävimme paikallisessa kirjastossa tuossa sadan metrin päässä. Etsin farkkujen uusiokäyttökirjaa, joka minulla on ollut ennenkin lainassa. Nyt lomalla olen ajatellut käyttää sitä mukanani raahaamaani ompelukonetta. Farkuista uutta -kirja oli lainassa, mutta se on nyt tilauksessa. Olimme jo lähdössä kirjastosta, kun huomasin poistokirjahyllyn edessä lattialla kirjakassin, josta pilkotti tuttu fontti. Uskomatonta! Sain kassillisen Terry Pratchetteja kahdella eurolla!

Meillä on miehen kanssa suunnitteilla osallistua kesällä kirppistapahtumaan. Silloin olisi tarkoitus yrittää päästä eroon myös turhanpäiväisistä kirjoista. Mutta kyllä minä meinaan niitä jo alkaa hyllystä karsia, että Pratchett saa tarvitsemansa tilan.

Ensimmäinen lomapäivä

Kevät keikkuen tulee ja uusi lumi vanhan surma. Muun muassa näillä sanonnoilla psyykkaan itseäni. Loman ensimmäinen päivä koitti tuulisena pyrytellen. Välillä aurinko kävi näyttäytymässä, mutta muuten ei ole ulkona viihtynyt edes lintulaudan väki.
Taannoin kun pakkanen kävi muutaman päivän ajan tähänastisen talven pohjalukemissa, tyhjäsin arkkupakastimen pahvilaatikoihin pihalle, sulatin ja pesin arkun ja inventoin pakasteet takaisin. Päätin jo silloin, että isoista punaherukkarasioista täytyy päästä eroon keittämällä marjat mehuksi kellariin.
Just ennen loman alkua keksin, että jääkaappipakastimenkin voisi tyhjätä ja pestä. Joka tapauksessa kuskaisimme jääkaapin sisukset aika tyystin muassamme Kanttorilaan, niin samalla voisi siirtää pakastinosasta vähäiset pakasteet arkkuun. Mies teki työtä käskettyä ja perjantaina töistä palattuani hän oli tyhjännyt ja pessyt jääkaappipakastimen.
Tänään keitin punaherukat mehuksi. Juuri muuta en sitten ole tänään saanutkaan aikaan. Paitsi että kun lämmitin uunin pullojen desinfiointia varten, niin tein sitten uunin lämpöön vähän kahvileipää paistumaan, kun olin saanut pullot pois uunista ja täyteen mehua.

Kuljetin enimmät kylvöt mukanamme Kanttorilaan. Kylmäkäsiteltävät perennakylvöt jätän kellariin muutamaksi viikoksi, mutta kesäkukkakasvustot kuskaan takaisin loman päätyttyä. Ne vaativat valvontaa ja päivähoitoa. Vaikka hoidosta huolimatta joka kerta osa taimista tuhoutuu. Toivon vain, että mustista petunioista jäisi henkiin kuitenkin edes pari kolme. Petuniat ovat olleet minulle haasteellisimpia taimikasvatettavia.
Toin myös ompelukoneen mukanani. Siksi kävin hakemassa vintiltä farkkuilkkulaatikon. Paitsi että toin ensin väärän loodan. Sekin piti sitten tonkia (matonkudevärkkiä ja nukenvaatekankaita).
Kollega kysyi eilen lomasuunnitelmistani, että aionko tehdä koulutöitä. Vastasin, etten. Mutta en ollut ihan rehellinen. Minun pitäisi tehdä yksi asia, vaikka se ei olekaan pakollinen. Se on tavallaan työasia, mutta toisaalta ei ole. Enempää en tässä vaiheessa paljasta. Ja voi olla, etten paljasta tämän enempää myöhemminkään.
Mutta yhden seikan sentään paljastan. Loma alkoi sikälikin iloisissa tunnelmissa, että sain tyttäreltäni ihanan viestin. Hän on mennyt poikaystävänsä kanssa kihloihin, ja häätkin ovat luvassa ensi vuonna. Tuosta jutusta minulla oli heti alusta asti hyvä fiilis, olen onnellinen ja täysin luottavainen heidän tulevaisuutensa suhteen.