Lomalla leivoin nisua pariinkin otteeseen, loman alussa ja lopussa, ja siinä välissä - jauhopölyn laskeuduttua - leivoin gluteenitonta leipää ja kakkua.
Ensimmäisenä leipomapäivänä tein aluksi saaristolaisleipäsovellukseni nousemaan. Sen noustessa tein ruuan ja kesäkurpitsakakun uuniin. Kun kakku oli kypsä ja leivät vuorostaan uunissa, aloin tiskata - koska tarvitsin ainoan taikinakaukalon nisutaikinan tekemiseen. Kesken tiskaamisen tuli puhelu. Laitoin kaiuttimen päälle, että sain samalla tiskattua. Silti pääsin aloittamaan nisutaikinan aivan liian myöhään. Niinpä longat eivät ehtineet nousta tarpeeksi, kun hosuin ne kypsien leipien jälkeen uuniin. Aluksi kaikki näytti hyvältä, mutta kun otin nisulongat, ne olivat aivan lättänät. Onneksi olin tehnyt vain kahden leetan taikinan, ja tulihan ne syötyä makoosihin paloohin. Siinä ei ulkonäkö eikä rakennekaan (taikinaisuus) hidastanut.
Välipäivän jälkeen tekemäni gluteenittomat onnistuivat sentään kelvollisesti, vaikkei kaapista löytynytkään leipärisähtiin kuuluneita rusinoita.
Lauantaina loman loppumetreillä tein siis uudestaan nisua, jotta saatiin mukaammekin kahvihyvälistä. Ja jotta saatiin lisälämpöä huusholliin. Siitäkin syystä leivoskelen Kanttorilassa mielelläni. Tällä kertaa halusin ottaa nostatuksen varman päälle. Takan päällä taikina nousi hienosti. Vasta kun ensimmäinen lonkapellillinen oli noussut, laitoin uunin lämpenemään ja leetat uuniin nousemaan lisää. Kun sitten olin kaulinut toisen annoksen ja levittänyt levyn päälle omenasoseen valmiiksi, rullasinkin sen epähuomiossa ennen kuin olin ripotellut kaneli-sokeria soseen päälle. Huomasin sen vasta, kun aloin leikata toiseen leetarullaan halkioita. Rullasin molempia auki kappaleen matkaa, jotta sain ripoteltua kanelin makua mukaan. Sitten keksin, että voisinkin pitkästä aikaa maustaa pullaa myös vaniljalla. Voisin laittaa vaniljalla maustettua sokeria sille osalle, jonka ehdin jo silpoa. Sitten kävikin näin...
Nämä on helppo sekoittaa toisiinsa...
No, onneksi en ripotellut "vaniljaa" suoraan nisun päälle, vaan laitoin kuppiin sokeria ja vasta siihen lisäsin... ruokasoodan...
Sekaannus johtui osin siitä, että olin jo pakannut tuon vaniljapurkin otettavaksi mukaan loman jälkeen, mutta unohdin sen, ja ihan samannäköinen purnukka oli sopivasti hollilla. Eipä hätää, aioin käyttää ruokasooda-sokerin seuraavaan kesäkurpitsakakkuun, no harm done. Ja sain kuin sainkin pikkupätkän vanilja makuista pullaa.
Nisujen jälkeen laitoin uuniin omenapaistosta, pakastetuista omenoista. Tulipa hyvää, kun käytin siihen viimeisen nokareen kirnuvoista, jonka saimme kesällä tuliaisiksi ja jota olen pakastimesta välillä vajentanut.
Tällä kertaa nisut kuitenkin näyttivät paremmilta, ainakin hetken
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti