Yksi tie, kolme asiaa - ynnä pianopuuhaa

Tällä kertaa ajeltiin Kanttorilaan toista reittiä, vähän pidemmän kautta. Sain nimittäin perjantain työpäivän aikana kännykkääni tiedon, että torstaiaamuna tilaamani tuote oli jo saapunut Matkahuoltoon (n. 10 km meiltä). Siitä sain ajatuksen, että voitaisiin samalla jatkaa Matkahuollolta entiseen kotikaupunkiin ja käydä viemässä musiikkiliikkeeseen koulun bassokitara korjattavaksi. Niinpä työpäivän jälkeen pakattiin itsemme ja kamppeet kyytiin, poikettiin koululta basso följyyn ja sitten ekalle etapille, noutamaan tilaamani petroolinvärinen kotimainen tunika ❤️. Bassokitara luvattiin hoitaa kuntoon ensi viikoksi ja sitten poikkesimme vielä pankkiasioille, hankkimaan minullekin verkkopankkitunnukset ynnä muut tykötarpeet uudelle yhteiselle tilillemme. Menihän tuossa kaikessa aikaa niin, että vasta kolmelta pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kanttorilaa, ja matkaeväätkin alkoivat kohta tehdä kauppansa. 

Perillä piti heti testata tunikaa, ja se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. En ole vuosikymmeniin tainnut ostaa mitään ns. päällysvaatteita uutena, kun kirppareilta ja sukulaisilta on löytynyt päällepantavaa. Mutta kun joulun edellä bongasin kaupan, joka myy vain kotimaisia ja kotimaassa valmistettuja tuotteita, niin liikeideaan ihastuneena ja kotisivuja selaillessa mieliteko kasvoi ylivoimaiseksi. Kun sitten vielä torstaina alkoi ko. liikkeessä tammiale -15%, niin toteutin haikailuni.

Ihan hyvä ja aikaansaapa viikko on ollut muutenkin, etenkin pianoasioissa... Koululle on kaivattu pianonvirittäjää jo pitkin syksyä, mutta vasta nyt, kun sen hommaaminen delegoitiin mulle, alkoi tapahtua 😊. Ensin kyselin turhaan kahdenkin tutun virittäjän perään, mutta en saanut vastausta yhteydenottoyrityksiini, niin turvauduin netin pohjattomaan tarjontaan. Jo alkoi tapahtua. Ensi tiistaina pitäisi tämmääjän tulla hoitelemaan kaikki kolme pianoa.

Se toinen pianojuttu ei ollut sekään tyystin mutkaton. Itse asiassa varsin kimurantti. Se alkoi viikko sitten kun lähistöllämme asunut sukulainen viestitti, että jos haluamme pianon, voisimme sen hakea muuten tyhjästä asunnosta, jonne on tulossa vuokralaiset kuukauden päästä. Sepä sattui, kun juuri vähän aikaisemmin olimme saaneet vetoauton. Ja kun juuri oli ollut puhetta, ettei tätä Kanttorilassa olevaa kaunista ja ihanaa antiikkipianoamme voi saada pysymään vireessä (kielten tapit pyörivät tyhjää vanhuuttaan halkeilleessa tukissa). Viikolla mies "käväisi" Kanttorilassa hakemassa peräkärryn ja käytti sen katsastuksessa. Seuraavana päivänä - kun minun oli tarkoitus korjata loput äidinkielen kokeet - mies sai päähänsä, että voisimme kokeilla, saisimmeko pianon kahdestaan liikahtamaan. No, eihän se kokeiluun jäänyt. Ensin peräkärry käsipelillä nytkytellen kapeahkoa kujaa ja kulman taa naapurin oven eteen, sitten piano rullakon päälle ja ulko-ovelle ja edelleen kuistille. Ja vaikka kuinka ärisin vastaan ja valitin vilua, niin ei auttanut. Piano keploteltiin kärryn päälle. Ja vasta sitten pääsin lämmittelemään siksi aikaa, kun mies sitoi pianoa liinoilla kiinni. Siihen mennessä oli mennyt kaksi tuntia. Kun mies tuli tauolle, tankkaamaan evästä ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, palasimme yhdessä jatkamaan. Peräkärry pianoineen piti saada taas käsipelillä ainakin nurkalle, sillä autolla ei voinut peruuttaa kärrylle asti. Nurkalta saatiin onneksi sitten kärry kääntymään auton peräkoukkuun ja kärryn lehtijouseen sidotun liinan avulla. Kohta kärry olikin peräkoukussa ja vedettynä kotipihaan. Peruuttaminen ovelle oli taas oma operaationsa. Inhoan ja pelkään sitä, että minun pitää olla mukamas viisomassa, minne päin peruuttaa ja kuinka pitkälle. Ihan yhtä kamalaa kuin istua tyyräämässä hinauksessa olevaa autoa. Huolimatta viisomattomuudestani mies sai aikanaan kärryn hyvästi hollille ja taktiikkatuumailun jälkeen piano siirtyikin helposti - verrattuna kaikkiin muihin vaiheisiin - kärryltä rullakolle, alas kynnyksen yli ja suoraan käytävää pitkin olkkarin seinää vasten.

Mies alkoi seuraavaksi mielitellä pianotuolia. Vänkäsin vastaan, kun vastikään hän oli kuskannut Kanttorilaan ylimääräisiä tuoleja. No, en sitten enää pannut vastaan, kun musiikkiliikkeessä bassoreissulla hänelle tarjottiin käytettyä pianotuolia parilla kympillä.

Vielä yksi kierrätysjuttu tältä viikonlopulta. Kierrättämällä saadut mutta meille turhat puutarhatuolien pehmustetyynyt saivat tänään uuden kodin. Facebookin Roskalavat ovat kyllä superhieno keksintö.

Tässä vielä rakas antiikkipiano, josta aina ajattelin, etten ikinä luopuisi. Mutta nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. Kyllä pianon täytyy olla myös soitin, eikä pelkästään hylly  kynttilöille ja valokuville. 

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 

Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.

Huojennus

 Olipa ilo ja helpotus räknätä tänä aamuna lintulautaa lähestyvästä pyyletkasta, että ne olivat taas täysimääräisesti koolla, kaikki neljätoista tepsuttelivat lumihangessa kohti ruokailua (paitsi että portaiden eteen pysäköityä autoa ne eivät tohtineet koivin ohittaa vaan pyrähtivät lentoon, loppumatka taas taapertaen. Lystin näköistä, kun ne kuopsuttivat lunta siemeniä lintulaudan alta etsiessään.

Toinenkin huojennus tuli myöhään eilen illalla, kun koolla olleet ministerit sun muu korona kokousväki ilmoittivat, että lähikouluun mennään. Eihän sitä voi tietää, mitä vielä on edessä, mutta toiveikkain mielin kohti kevätlukukautta. Tänään jo hilaamme itsemme ja kuormamme pohjoiseen työmaakopille. (Edelleenkään en oikein ole keksinyt muuta sopivan lyhyttä ja kuvaavaa nimitystä arkikotiosakkeellemme.)

Mies jo vei täydennystä siemensäiliöihin, mutta minun tarttis käydä ratustelemassa läskimakkara (enkä tarkoita omaa vyötäröllä roikkuvaa joulumakkaraani), yksi rasvakuppivalos ja täydennystä talipalloputkiloon. Monta muutakin pikkuhommaa pitäisi muistaa hoitaa/tehdä ennen kuin päästään liikkeelle, joten lopettelen tältä erää.

Peltopyistä en ole saanut kunnon kuvia, laitan yhden (ainoan) esillä olevan joulukoristeen kuvan. Mies pyynnöstäni länttäsi ulko-oveen vanhan naulakkokoukun kiinni kaksipuolisella teipillä, niin sain siihen viimeinkin ratustella joulukranssi, jota ei ulko-ovessa ole sen koommin ollut, kun ovi vaihdettiin. 

Kierrätysvärkkikranssi.

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Loppiaisaatto

Huomenna on epifania, yksi vanhimpia kristillisiä juhlia. Sen kunniaksi vein keittiön matot pihalle tuulettumaan. Ja lakaisin lattian. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ja joulun jälkeen. Jo välipäivinä aloin purkaa joulua sen verran, että otin joululiinan pois salin ruokapöydältä, jotta a) saisin koottua pöydällä lahjapalapelini ja jotta b) voisin kaulalta pestyt vieraslakanat - sitten kun palapeli oli valmis ja takaisin laatikossaan. Sittemmin olen riisunut pois yhdet jouluvalot kuistilta (koska rupesin nuukailemaan paristojen kanssa) ja sinisen kamarin joululiinan (koska tarvitsin askartelu- ja ompelupöydän). Aion varmaan karsia pois loputkin joulukoristeet ennen loman loppua, koska Nuutinpäivä ehtii olla ennen kuin tulemme takaisin töiden alkamisen jälkeisenä viikonloppuna.

Aina joulun aikaan Estu-tädin peruja olevan klaffipiirongin kansi saa olla auki, koska sen takana on niin sopeva paikka seimiasetelmalleni. Nyt ryhdyin hyödyntämään klaffipiironkia myös  perinteiseen tapaan, kirjoituspöytänä. Tälläkin hetkellä siinä on levällään keskeneräinen kirje Millanille. (Edellä mainittu lahjapalapeli oli muuten joululahja häneltä. Millan tietää, että olen heikkona sudokuihin, ristisanoihin ja palapeleihin, so. ongelmanratkaisuihin.)

Lukemisen, samaristikoiden ja palapelin lisäksi olen käyttänyt vapaa-aikaani  mm. sukkien parsintaan. Jemmaan oli kertynyt iso muovikassillinen risoja sukkia, joista osan raakasin lavan uusintaan. Tahtoo sanoa, että sellaiset sukat, joita oli jo moneen kertaan parsittu ja/tai joissa oli isoja reikiä ja muutenkin kulumia, siirsin sivuun. Niistä leikkasin lavat pois, jotta sittemmin neulon uudet lavat uusiokäyttökelpoisiin varsiin. Minulla ei ole nyt mukanani sen enempää sukkalankoja kuin neulepuikkojakaan, joten pakkasin varret jo kassiin muiden loman lopussa mukaan otettavien joukkoon. Olen ottanut tavaksi niin Kanttorilassa kuin työasunnossakin viikon tai viikonlopun aikana kerätä isoon kassiin kaikkea kuskattavaa, ettei lähdön hetkellä unohdu tai tule kiirus. 

Sen verran tänään olen pihalla käynyt, että hain pyykkejä sisälle, vein niitä mattoja tuulettumaan ja kävin tyhjäämässä bokashiastian kasvihuoneeseen istutuslaatikoihin. Siinä samalla satuin bongaamaan kuistille unohtamani kaljamäskit. Kun tapanina pullotin toisen erän joulukaljaa, jemmasin mäskin kahteen pakastusrasiaan tulevia leipätaikinoita varten. Vein rasiat pihalle jäätymään... No, onneksi tässä ei ole suojasäitä ollut, joten jäässä olivat vielä. Toisen rasian siirsin pakastimeen, mutta toisen jätin jääkappiin sulamaan. Jos vaikka perjantaina vielä leipoisi saaristolaisleivän muunnelmaa. 

Kävin minä vielä kurkkaamassa lintulaudallakin, että ovatko lintuset saaneet nokittua omenapuuhun sitomaani "rasvakuppia". Olivat. Olin sekoittanut sulatettuun kookosrasvaan auringonkukan siemeniä, vähän seesamin- ja pellavansiemeniä ja kourallisen murskattuja maapähkinöitä. Ennen lähtöä kannattaa varmaan tarjota seuraava kupillinen. Mies haki kaupasta lisää kuorittuja auringonkukansiemeniä. Siemensäiliöiden täyttämisen lisäksi voisimme vielä ladata talipallosäiliöön pari palloa lisää ja ripustaa seuraavan talimakkaran hakattavaksi, niin eiköhän erikokoiset linnut täällä pärjää taas arkiviikon poissa ollessamme. 

Näin ajatuksen tasolla jo valmistaudun loman loppuun, mutta vielä kuitenkin nautitaan vapaa-ajasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta. 

Uutta armon vuotta

 Vuoden ensimmäinen päivä oli jo pitkällä, kun vaihdoin yöasusta oloasuun. Enkä ole nokkaani ulos pistänyt, vaikka päivännäköäkin olisi ollut. Aloitin vuoden lopettamalla keskeneräisen kirjan "Heräteostona hevonen", kuuntelemalla pari jumalanpalvelusta ja parsimalla muutaman sukan. Aika hyvin se ehkä kuvastaa sitä, miten viime vuosi meni. Kirkossa ei käyty livenä montakaan kertaa. Jouluaamuna ensimmäisen kerran koko syksynä. Kirjoja olen muistaakseni lukenut useammankin. Miksen ole pitänyt siitä kirjaa? Ainakin paksu nippu Terry Pratchettin kirjoja on ollut uusintana. Ja käsityöt ovat luonnollisesti olleet edelleen ohjelmassa. Päiväpeitto siniseen kamariin on tekeillä virkatuista sinivoittoisista afrikkalaiskukista, jouluksi tein sukat miehelle ja pojille (tytär sai joululahjasukkansa siskoltani) ja yksi erikoisempi käsityö (korjaustyö) odotti kesästä asti. Serkkuni kävi tuomassa  minulle äitinsä eli kummitätini tekemän vihkiryijyn, jossa oli pari koinsyömää(?) reikää. Ihan jouluksi sitä ei saatu seinälle asti, mutta välipäivinä mies kävi ostamassa rautakaupasta sille roikotinkepin ja asenteli ryijyn saman tien takanvierusseinälle. Alunperin oli ajatuksena sijoittaa se kunniapaikalle kaappikellon viereen, mutta ryijy on niin leveä, että kelloa olisi pitänyt siirtää, ja se olisi voinut olla liian iso riski.

Kunhan tuohon eteen saadaan joskus vielä kuskattua tyyliltään sopivampi kirjoituspöytä työpaikkkakunnan asunnosta, niin kyllä ryijyn siinä sitten kelpaa. 

Päättyneenä vuonna saimme useita kuolinsanomia. Näillä ikävuosilla on odotettavissa, että ne edelleen vain lisääntyvät. 

Työsyksy tuntui rankalta, ja koulullekin kantautui huolestuttavia uutisia tulevasta. Mutta paljon tapahtui myös hyviä asioita, jotka haluaisi mieluummin muistaa kuin niitä ikäviä. Mm. hyviä asuntokauppoja tapahtui lähipiirissä (esikoinen, sisko, tytär). Ja meillä autokauppoja... Päästiin eroon sitikalta ja ostettiin ooppeli.

Kannattaisi useammin kirjoitella asioita muistiin, eikä vain vuoden vaihteessa yritä muistella.

Jos oikein hurjaksi heittäydyn, saatan vielä toisenkin kerran kirjoittaa blogiin vielä tämän loman aikana. Jota on jäljellä viikon verran.