sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Prinsessa Herkkähipiä, kesävieraita ja kukkasia

Menneistä kesistä oppineena olen koettanut muistaa suojata kädet ja käsivarret (toki myös koivet) ulkotöissä niin hyttysten kuin nokkosten, tomaatin, mansikan tai muun mahdollisesti ihoa ärsyttävän varalle. Välillä olen ottanut myös lääkettä ennaltaehkäisevästi hyttysten puremiin. Joka kesä minulla on ollut käsivarret täynnä tulehtuneita kutisevia näppylöitä. Nytkin keväällä sain peukalonhankaan perinteisen haavauma-alueen. Siskon antama aaloevoide kuitenkin taisi auttaa, kun nyt ei enää näy arpia. Aina ei suojaaminen auta. Eilen nokkoset saivat ainakin peukalonpään kihelmöimään, vaikka minulla oli kahdet sormikkaat päällekkäin, kun työhanskojen alla oli muoviset kertakäyttösormikkaat. Tän kesänä erityisesti toivoisin käsieni säästyvän arpeutumiselta, kun loppukesästä pitäisi olla hääkuosissa. 

Jos ei Roskalava-toimintaan liittyviä piipahduksia lasketa, niin perjantaina saimme kesän ensimmäiset vieraat Kanttorilaan entisestä kotikaupungistamme. Istuimme hetken salin viileydessä juttelemassa. Piristävä kohtaaminen ❤️ (Tuo Roskalava samoin kuin miehen pistäytyminen kirpparilla liittyvät kirjahyllyn siivousprojektiini. Pääsin eroon mm. osasta käsityö- ja puutarhalehtiä.) 

Helle on saanut joidenkin kukinnan aikaistumaan ja joidenkin kukinnan jäämään hyvin lyhytaikaiseksi (mm. balkaninkohokki). Yksi iso ilonaihe on tuo kuvan lohenpunainen unikko (idän-vai jättiunikko, en tiedä). Se on alunperin Millanin peruja. Hänen kasvattamastaan ehdin saada siemeniä, ennen kuin se taantui ja katosi. Niistä siemenistä yritin kylvöä useamman kerran, ja pari kolme kevättä sitten onnistuin saamaan taimia, jotka selvisivät hengissä nykyisessä istutuspaikassa perhospenkin varjoisessa päässä. Viime kesänä kovasti jaksoivat tehdä lehtiä ja tänä kesänä jo yhden kukkavarrenkin. Tänään unikon terälehdet jo varisivat, mutta kyllä taas otan siemenkodan talteen. Aina kannattaa olla siemenpankki erityisesti niistä kaikkein rakkaimmista perennoista. 


Tein äsken pikaisen kamerakierroksen. Lahjaksi saatu mustanmerenruusu tervehtii etuovella. 



Sateet ovat jouduttaneet kasvua ja sitten helteet ovat himmanneet halua perata saati kunnostaa perennapenkkejä. Jo viime kesänä suunnittelin pelastaa yhden suosikkikurjenpolveni villiintyneen kanadanvuokon vallasta. Tulevana syksynä viimeistään. 


Syy, miksi tykkään erityisesti tuosta matalahkosta rönsyävästä kurjenpolvea, on sen omalaatuinen voimakas tuoksu, joka tuntuu koko kasvissa. Ei se ole hyvä eikä paha tuoksu, mutta omintakeinen, kuten myös lamopeikonkellolla. 

Muitakin villiintyneitä kohteita tontilla riittäisi, kuten kuvan kolmiopenkki ja erityisesti sen takana olevien ruusujen ja mustaherukkapensaiden ympäristö. Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa erottaa naapurilta saadun suviruusun pari vaaleanpunaista kukkaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti