"Makaronijuhla"

Olisi pitänyt kirjoittaa jo eilen, kun olin vielä juhlafiiliksissä. Tänään kun on oma juhlapäiväni, työpäivä oli kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta eilen siis meillä oli luokan juhla sen kunniaksi, että luokan sydänmakaronipurkki oli saatu täyteen.
Taannoin koulutuspäivässä sain koulunkäynninohjaajilta hyviä neuvoja, miten voisin tukea oppilaiden ryhmäytymistä ja moraalikehitystä. Keppiä parempi olisi aina porkkana. Yksi konkreettinen idea oli luokan yhteinen lastenruokapurkki, johon ope laittaa yhden sydänmakaronin aina, kun tapahtuu jotain kiitettävää.
Makaronien kerääminen oli kyllä työn ja tuskan takana, kun toiset oppilaat saattoivat kadehtia tai olla käärmeissään siitäkin, kun kehuin yhtä poikaa ja palkitisin (koko luokkaa!!) makaroneilla joka kerta, kun poika muisti näyttämäni kirjaimen nimen. "MIKSI??" he huusivat. Olisi pitänyt siinä vaiheessa ottaa "kirjainmakaronit" pois ja sanoa: no ei sitten. Olisivatkohan tajunneet, että se olisi ollut yhteinen menetys. Mutta kun purkin idea on se, ettei sieltä oteta pois eli oppilaille ei anneta miinuksia, vain plussia.
Eilen aamulla lastasin auton kyytiin korillisen kahvi- ja mehuastioita, kesäkurpitsakakun, leivontavärkit ja -välineet kauralastujen leipomiseen, pöytäliinan, ruukkunarsissin, kahvipannun ja viisi litraa paukkumaissia.
Ruokailun jälkeen kaivoin esiin leivontavärkit ja esiliinat - joista tietysti tuli kinaa, kun kaikki olivat erivärisiä :(  Koetin olla tasapuolinen, kaikki halukkaat pääsivät mittaamaan aineksia ja sekoittamaan taikinaa. Mutta yksi koki taas vääryyttä, ettei ollut saanut vaivata yhtä kauan kuin joku toinen. Vaivasipa sitten minua senkin edestä...
Sitten oli vuorossa kaurakokkareiden länttääminen pellille. Näytin mallia ja sanoin, että jokainen saa aluksi tehdä kaksi. Siinä seuraavan riidan aihe, kuka ensin ja kuka teki liian monta.
Välitunnin jälkeen kuitenkin pääsimme kattamaan pöytää ja siitä päästiin jo juhlatunnelmaan ja unohtamaan nahistelut. Ensin juotiin kahvia ja jatkettiin mehulla. Olin leikannut kakusta valmiiksi 13 viipaletta, kaikille oppilaille kaksi ja itselleni yhden. Mutta kun meinasin ottaa kakkua, yhtään viipaletta ei ollutkaan jäänyt, vaikka pari oppilaista oli ottanut vain yhden viipaleen... Kaurakekseistä riitti jaettavaksi pikkuoppilaillekin ja kesäkurpitsakakun loppu meni opettajainhuoneeseen. Mutta paukkumaissit hupenivat kaikki. Ja kolme kannullista mehua. Siis kuuteen oppilaaseen. Siinä syödessä kyselin, muistavatko oppilaat, mitä tässä juhlitaan. Vihdoin muistui mieleen, ja pääsin kyselemään, millä konstin saisivat purkin uudelleen täyteen ja uuden juhlan. Yksi tyttö osasi luetella monta makaroninkeruutapaa :)
Lopuksi siivosimme (tyttöjen kanssa) pöydän ja lähdimme koulupäivän päätteeksi liikuntasaliin yhdessä isojen suomalaisoppilaiden kanssa hippaleikkiin. Sitten lähetin lapset linja-autoon ja jäin lastaamaan kamppeita autoon. Koulunkäynninohjaajamme kanssa juttelin vielä pihalla ja sain rohkaisevaa palautetta jo toisen kerran samana päivänä. Kun olin keittäjälle valittanut, että varmaan joku muu pärjäisi minua paremmin tässä hommassa, niin hän vastasi, ettei hän ainakaan. Koulunkäynninohjaaja puolestaan kehaisi, että jaksat sinä ainakin  yrittää. Jaksaisikin. Tänään taas jäi sellainen maku suuhun, etten jaksa. Toki hyviäkin hetkiä taas päivään mahtui, mutta kun se päättyi kränään linja-auton vaihdossa, niin kotona piti taas itkeä pettymystä ja surkeaa opettajuuttani.

Sukulaisia ja seurakuntaa pohjoisessa, "ahkerointia ja pihtailua" Kanttorilassa

Aloitin jo kaksi kertaa postauksen, mutta pyyhin pois. Ei nyt oikein irtoa, kun ajatukset ojentautuvat jo kohti töihin paluuta. Lomalla oli mukava tavata niin lapsiamme kuin ystäviä, tuttavia, ratiritiralla. Mies sai koivun kumoon kaupunkikodin  seinän tuntumasta, ja yläkerrassa yhden huoneen lattiaremonttikin edistyi. Minä pesin pyykkiä ja rustasin ruokaa. Pyhinä käytiin tietty kirkoissa. 

Kirkossa pääsiäisaamuna vasta kuulin järkyttävän uutisen Ylivieskan kirkon tuhopoltosta, olimme olleet vähän uutispimennossa edellisillan, en edes facessa ollut käynyt.  

Vähän taas jänskätti palatessa nähdä, miten pikkuiset taimet olivat pärjänneet Kanttorilan kamarissa. Ei niillä mitään hätää ollut. Tänään kylvin vähän lisää leijonankitaa ja lisäksi kasvihuonekurkkua ja ahkeraliisaa, kun hokasin, että nehän pitäisi kylvää maaliskuussa. 

Märällä pihalla pasteerailin sen verran, että löysin ilokseni vielä kaksi pihdan tainta riihen takaa. Ihmeteltiin miehen kanssa, mistä kummasta ne ovat sinne kylväytyneet, kun en ole nähnyt lähistöllä pihdanpihtaa. Kulkevatko siemenet lintujen mukana? 

Otsikk

Ehtoolliskalut kateissa

Mainitsin eilen, että olin tsekannut viimevuotisen pääsiäispostaukseni. Syy, miksi sen halusin tsekata oli epätoivoinen yritykseni yrittää löytää jotain vinkkiä etsimiseeni. Olin siihen mennessä kollannut kirjahyllyn ja muut mahdolliset jemmat löytääkseni erään pääsiäisasetelmani olennaisen osan. Käydessämme Israelissa keväällä 2001 ostin Jerusalemista matkamuistomyymälästä pienen metallisen tarjottimen ja siihen kuuluvat minipikarit ja -viinikannun. Olen käyttänyt sitä koulun uskontotunneilla havainnollistamaan kiirastorstain ehtoollisen asettamista, Tarjottimella on aina ollut myös pari leipomaani minileipää.
Muistin, että viime pääsiäisenä "ehtoolliskalusto" oli  muun pääsiäisasetelmaan kuuluvan rekvisiitan kanssa polkusingerin päällä. Mutta en saanut millään päähäni, mihin olin tarjottimen astioineen lymyttänyt pääsiäisen jälkeen. Kaupunkikodissa sille oli sama jemma vuosikausia. Vanha totuus on se, ettei tuttuja jemmoja pitäisi mennä muuttelemaan.
Tänään yirtin kuitenkin vielä kerran muistella ja seurata omaa logiikkaani. Menin sinne samalle vinttikomerolle, jonne olin aiemminkin kurkkinut. Nyt otin käsiini yhden muovipussin,jossa tiesin olevan tuliaisia mm. Marinmaalta. Ja sielläpä vain ehtoolliskalut olivat muiden matkamuistojen kanssa.
Äsken kuopus tuli takaisin pohjoisen reissulta ja kävi vaihtamassa auton takaisin omaansa. Vaikka oli kuulemma tykästynyt fabiaan niin, että olisi voinut mielellään pitää sen micran sijasta. Nuoret jatkoivat heti kohta matkaansa, mutta oli mukava nähdä edes vilaukselta.
Muuten onkin sitten ollut ä--ä päivä (tähän hymiö suupielet alaspäin). Jaksuu on tiukilla.

Kahden kodin kevätunelmia

Lajittelin eilen kukansiemenet kylvöajan mukaan ja väsäsin niille lokerikon teippaamalla pahviset väliseinät kenkälaatikkoon. Perennojen kylvöaikoja pitäisi vielä uudestaan tsekata netistä, mutta aika monta sorttia perennaa minulla on ollut talven yli pihalla purkeissa. Ajatuksenani on saada niistä ainakin osa kasvamaan kaupunkikodin pihalle. Siellä jäi syksyllä puutarha sotatantereen näköiseksi, kun viemäröinti- ja salaojitusfirma ei siivonnut jälkiään ihan niin kuin oli ollut puhetta... Mutta ei se minua haittaa. Nyt minulla on tilaisuus suunnitella kaupunkipihamme aivan uudestaan. Syksyllä ehdin kaivaa siellä vanhan kasvihuoneen pohjan ylös ja rakentaa siihen kohopenkki. Nyt pitäisi miettiä, mitkä alueet katetaan ja millä tavoin ja mihin kohtiin rustaan niitä perennoja. Johtoajatuksena ajattelin tavoitella helppohoitoista, mutta silti monipuolista ja kaunista (tai edes kaunihkoa) puutarhaa. Toisaalta en itse ehdi kaupunkikodin puutarhaa hoitaa kesäisin, kun satsaan enimmän ajan ja voimat Kanttorilan puutarhaan. Ja toisaalta, jos jossain vaiheessa koetamme myydä kaupunkikodin, mahdollinen ostaja voi hyvinkin arvostaa helppohoitoisuutta.

Aina tavatessamme Millan lykkää minulle lainaksi nipun puutarhalehtiä. Niistä löytyy aina jotain käyttökelpoisia vinkkejä ja aivan uusiakin oivalluksia. Lehdistä haalitun infon ja ideoinnin avulla uskon selviytyväni suunnittelusta ilman ammattilaisen apua. Pääsiäisen aikoihin on tarkoitus käväistä kaupunikodissa, ja vaikka siellä on varmaan vielä piha lumen vallassa, niin voin ainakin näpsiä kuvia suunnittelun tueksi.

Tsekkasin eilen viime vuoden pääsiäisbloggausta. Vaikka silloin pääsiäinen oli  vähän myöhemmin, huhtikuun alussa, niin kyllä kevät oli silloin jo paljon pidemmällä. Krookukset kukkivat viime pääsiäisenä. Jännä nähdä, noinkohan ehtivät tänä vuonna kukkaan huhtikuun alussa.

Hankikanto

Kylläpä tuli taas oikean aikaan ja suureen tarpeeseen tämäkin viikonloppu. Rukoukseni perjantaiaamuna pysäkille kävellessäni oli, että jos sen verran saisin voimia tähän päivään, että niitä olisi vähän jäljellä vielä kotiin palattuani - leipomiseen ja siivoiluunkin. Melkein koko koulupivä olikin aivan mukava, mutta se kuitenkin sitten päättyi ikävissä tunnelmissa, mikä oli syödä minulta leipomisvoimat. Kuopuksen soitto illansuussa motivoi viimein aloittamaan keittöhommat - olivat tulossa tyttöystävän kanssa yökylään.
Lauantaiaamuna kävimme tankkaamassa nuorille auton ja poikkesimme viemään serkkuni tyttäreltä pienksi jääneitä vaatteita vastaanottokeskukseen. Oli mukava nähdä oppilaita ja huomata, etteivät he enää tainneet olla käärmeissään minulle perjantaista... Nuoremme jatkoivat kohti pohjoista ja me lähdimme päivemmällä paju-, koulinta- ja kaidetalkoisiin Millanin luo. Mies rustasi ulkoportaiden viereen kaivatun kaiteen helpottamaan kipuamista. Minä koulin Millanin kylvämistä "striped stuffed"- ja "golden sunrise"- tomaateista itselleni pari kolme. Sitten menimme mekin Millanin kanssa ulkohommiin oksasaksien kanssa. Keräsin itselleni pari nippua suoria pajunvitsoja, yhden maljakollisen kissallisia pajuja ja haaraiset oksat kasasimme "risuaidan" päälle. Pakkasen ansiosta hanki kantoi vielä iltapäivälläkin. Muistui aivan lapsuus mieleen, kun sai tepastella hangella uppoamatta lumeen. Nautittiin auringosta, puuhastelusta ja jutustelusta. Kun kerroin, että olin kylvänyt sekä mustasilmäsusannat että munakoisot uudestaan, kun ei ekoista kylvöistä näyttänyt nousevan mitään, niin Millan nauroi, että mä taidan olla kärsimätön. No juu, onhan niitä munakoisoja itänyt sitten muutamia ekasta kylvöksestäkin...
Kylästä lähdettyämme teimme vielä mukan työpaikallani. Vein luokkaan taas lastin serkulta saatuja tilkkuja ompelutöitämme varten ja kaappasin mukaani kotityötä.

Hiljainen viikko alkoi ihanan aurinkoisessa säässä. Toivotan... (= toivon) hiljaista viikkoa.

Multaa, mukeja ja mööpleerausta

Eilen aamulla oli huikean hieno auringonpaiste, ja linja-autokuski totesi, että nyt olisi hienoa olla hiihtämässä. Kysyin, oliko tietoa, josko viikonloppunakin olisi näin aurinkoista säätä luvassa, ja hän muisteli kuulleensa, että sellaista olisi luvattu. Siinä hulluuksissani sanoin, että jos lauantaiaamunakin on näin upea sää, niin voisin minäkin käydä miehen kanssa hiihtämässä.
Aamu valkeni harmaana, ja minä olin tyytyväinen  - saatoin hyvällä omalla tunnolla jäädä sisähommiin. Olinkin katsellut ensimmäisiä kylvöjäni sillä silmällä, että kouliminen alkaa olla ajankohtaista. Olin laittanut jo illalla multasekoituksen sankoon ja sangon uunin pankolle lämpenemään. Koulimiseen olen koholinut pitkin talvea niin maito- kuin viilipurkkejakin sekä vessapaperin hylsyjä. Tänään toin vielä varalta nipun muoviruukkuja kasvihuoneesta. Munakennotkin sopivat ainakin pienimpien koulimiseen.
Siskoni keräsi viime kesänä keijunmekoistaan siemeniä minulle. Itselläni keijunmekkoa ei enää viime kesänä ollutkaan, kun ne eivät selvinneetkään toisesta talvesta Kanttorilan vintillä. Oln kerran aiemmin koettanut kylvää keijunmekkoa kaupan siemenestä huonolla menestyksellä. Mutta siskon keräämät itivät upeasti. Jätin toki osan siemenistä ensi kevättä varten.
Keijunmekon lisäksi koulin petuniaa, tarhaorvokkia - sekä kaupan pussista että itse kerätyistä siemenistä kylvettyjä - ehkä liian aikaisin kylvämiäni narsissitupakkeja ja  kahta sorttia selleriä. Sekä mukula- että ruotiselleriä tuli pari-kolmekymmentä. Paprikaa olin kylvänyt ihan vain kaupasta ostetun paprikan sisältä kaivamistani siemenistä. Tanakoita taimia koulin muutamaan purkkiin, jos vaikka joku muukin tarvii, Millan, siskot tai siskonpoika (joka sai morsiamensa kanssa kihlalahjaksi viime kesänä kasvihuoneen).
Tein lisää multasekoitusta sankoon, jonka nostin taas lämpenemään. Tarkoitus olisi vielä illan päälle kylvää vähän tomaattia, basilikaa ja uusi kylvö mustasilmäsusannaa, jonka ensimmäinen erä ei ole ottanut itääkseen. Toisin kuin päivänsinet, jotka kylvin samaan aikaan maaliskuun alussa. Kenties voisin jo kylvää samettikukkiakin.
Olin raahannut vintiltä peräkamariin kaksikin hyllykköä jo aikaisemmin, mutta tänään rustasin ns. kasvihuonehyllykön alle muutaman jakkaran korokkeeksi, jotta saisin alimmatkin hyllyt vähän valoisampaan ja siten hyötykäyttöön. Nyt riitti muutama hylly, mutta myöhemmin joka hylly on tarpeen.
Jos meinaan kylvää ennen pyhää, niin nyt on mentävä.

Takaisin pulpetin ääreen

Iloisia vilkutuksia oli vastassa, kun linja-auto kaarsi tänä aamuna vastaanottokeskuksen pihaan noutamaan oppilaita. Silti ihan kaikki oppilaat eivät vielä tänään olleet jaksaneet lähteä kouluun, taisi joilekin jäädä lomamoodi ja väärä unirytmi päälle. Vahvistamattomien tietojen mukaan yksi oppilaistani ei olisi enää lainkaan tulossa kouluun, vaan on lähtenyt muualla. Just kun minulla olisi ollut hänelle kolmekin reppua, joista valita mieluinen. Tähän asti hänellä oli pienehkö olkalaukku, kun kaikilla muilla oppilaillani on jo reppu. Mutta odotan nyt rauhassa vahvistusta, ja kyllä aika tavaran kaupittee, jos nämä kaikki kolme reppua nyt jäävätkin käsiini.

Aloitimme "miniluokkani" kanssa sydänpurkin täyttämisen; minulla oli mukanani pienehkö lasipurkki, suurinpiirtein lastenruokapurkin kokoinen, ja pussillinen sydänmakaroneja. Selitin, että aina kun jokin asia menee hyvin, aina kun on jotain mistä voin kiittää oppilasta, laitan yhden makaronin lisää purkkiin. Ja kun purkki on täynnä, pidetään luokan juhlat. Sain mm. tämän idean vinkiksi sieltä koulunkäynninohjaajien koulutupäivästä, kun kyselin heiltä keinoja tukea lasten ryhmäytymistä, itsetuntoa ja moraalikehitystä. Eka-kolmasluokkalaisilleni keino upposi täysin.

Vaikka koulupäivä oli mukava ja kutakuinkin harmiton, olin silti aivan naatti kotiin päästyäni. Taitaa olla minullakin vielä lomamoodi päällä.

Sukkaa pukkaa

Enpä kirjoita enää, että viimeinen pari uunista ulos, vaikka noiden keskeneräisten valmistuttua olenkin saanut neulottua sukat kaikille seitsemälle oppilaalleni. Taidan sitten vielä jatkaa pienempien sukkien neulomista, mutta tuskin sentään kymmentä paria väsään. Sen verran kollegalla olisi niitä eskari-ikäisiä valo-oppilaita. Kun linja-autossa perjantaina nakkasin yhdelle oppilaistani valmiit sukat, niin ainakin yksi pikkuisista sanoi kysyvästi "minä sukat?"

Oppilas A toivoi vihreää ja H sinistä, tyttö saa punaraitaa, jota toivoikin.

Rukousvastaus yllättäen

Niin kuin usein pakkaa tapahtua, niin nytkin tuli mulle rukousvastaus niin sanotusti puun takaa. Milloin yllättää vastauksen ajankohta, milloin sen muoto tai sisältö. Tämänpäiväinen vastaus liittyy työmietteisiini. Nyt kun olen ollut virkavapaalla omasta työstäni hoitaakseni toista tehtävää, olen miettinyt tulevaa epätietoisena. Jatkuuko nykyinen tehtäväni vielä syksyllä? Ja jos jatkuu, saanko varsinaisesta virastani enää lisää virkavapautta, kun yleensä stä on tavattu antaa vain vuodeksi kerrallaan? Ja mitä sitten teen, jos anon virkavapautta, mutta en sitä saa? Uskallanko sanoutua irti vakituisesta virasta ja hypätä epävarmaan työsuhteeseen?

Rukouspyyntöni oli, että asia ratkeaisi niin, ettei minun itse tarvitsisi pohtia noita viimeisiä kysymyksiä. Ja tänään vastaus tuli täysin odottamatta ja aivan selkeänä. Ensin soitti työkaveri ja kertoi uutisen, sitten varmistin asian vielä netistä, ja kohta siitä kerrottiin telkussakin.

Pomoni kysyi maanantaina virkatyöpaikallani käydessäni, tulenko takaisin syksyllä. Lähetin hänelle iltapäivällä sähköpostitse vastauksen: tulen.

Suutaroimista ja räätälöimistä

Pitäisikö lomaa varten olla suunnitelma? Jottei menisi vallan lomailuksi? Faceen kirjoitin, että lomaa varten suunnitelmissa kolme sukkaparia ja sukulointia - ynnä omatekoista hiljaisuuden retriittiä, toiveena, ettei tarvi koko ajan suu vaahdossa puhua eikä ainakaan isoin kirjaimin. No, kolmannen sukkaparin ekasta sukasta on varsi melkein valmis ja sukuloimassa käytiin jo yhdessä suunnassa ja myöhemmin tarkoitus käydä toisessakin suunnassa. Mutta pitikö mun jotain muutakin saada äntihin?

Miksi minusta aina tuntuu siltä, että loma menee omasta erestänsä, jos ei TEE jotain hyödyllistä? Sain kuitenkin tehtyä yhden sellaisen homman, joka on odottanut ratkaisua vuosikausia: voiko tyttären talvikenkään vaihtaa vetoketjun omin avuin vai joutuuko tytär luopumaan kengistään? Kaupunkikodissa pengoin laatikoita ja löysin kyseiset kengät, jotka päätin ottaa mukaan Kanttorilaan. Tiesin, että minulta saattaa jemmasta löytyä sopiva vetoketju. Niin löytyikin. Vähän vai tarvitsi vaihtoketjua lyhentää. vanha ketju irtosi yllättävän helposti, ja kun ompelin käsin osan matkaa - ketjun pphjaosan, joka oli liki kengän pohjaa ja jota ei millään olisi saanut tarpeeksi liki ompelukoneen neulaa  - niin sain kuin sainkin kengistä taas käyttökelpoiset. Ja siinä sivussa korjasin muutaman vaatteenkin.

Tänään oli tarkoitus käydä kirkkoherranvirastossa, mutta sielläki taisi olla hiihtoloma. Mentiin sitten rautakauppaan, josta löysin sisalnarua talipallopussin solmimiseen. Vielä ruokakauppaan (ostin mustasilmäsusannan siemeniä), niin päivän ulkoiluvelvoite täyttyi. Kotona rupesin solmimaan naruja Pellervosta löytämäni ohjeen mukaan. Nyt vielä miehen tarttis etsiä talipallopussiin sopeva köhkerö katoksi.

Mies odottaa mua saunaan. Huomenna vesakkotalkoot Millanin kanssa, ehkä pyörähdys työmaalla - vaikka käly vannottikin, ettei lomalla pitäisi ajatella työasioita...