Kuusen kotiin tuoda saimme

Saavuimme Kanttorilaan miehen kanssa eilen illalla. Viime metreillä perintö-Opelin konepellin alta alkoi nousta höyryä. Moottori pääsi vähän kuumenemaan, koska vedimme traileria, ajoimme pienillä vaihteilla ja koska suojamaski oli unohtunut auton nokkaan. Mutta tänään koeajolla kyläreissuilla totesimme, että se tokeni, kun mies lisäsi jäähdytysnestettä ja kruuvasi korkin tiukkaan kiinni. Se oli tainnut olla löysällä. Täytyy kuitenkin seurailla jatkossakin lämpötilamittarin viisaria.
Täällä oli kaikki kunnossa pitkähköstä käyntitauosta huolimatta. Kuiviahan kasvit olivat, mutta elossa. Sisällä tuntui olevan ihan mukavasti lämpöäkin, mutten silti tarjennut mennä petiin ilman kalsareita. Myös angorainen olkalämmitin sai olla ylläni aamuun asti.
Illalla virittelin Kanttorilan salin pöydille joululiinoja ja kynttilöitä, lisäksi asettelin muutamia jouluvaloja keittiöön, eteiseen ja saliin. Mutta kuusta en viitsinyt rahdata vintiltä alas.
Apropos, kuusi. En ole tainnutkaan tällä areenalla hehkuttaa upeaa kuusiratkaisuamme kaupunkikodissa. Mieshän sanoi jo syksyllä, että pölyistä muovikuusta emme täältä kaupunkiin raahaa, kun se pitäisi tomuttamisen lisäksi purkaa laatikkoon ja perillä kasata uudestaan. Kuitenkin tytär oli ilmoittanut, että hän on aattona tulossa koristamaan kuusta, niin päätimme senkin takia, että tänä vuonna poikkeuksellisesti hankimme jostain elävän kuusen.
Sitten kävi niin somasti, että viikkoa ennen neljättä adventtisunnuntaita luin paikallislehdestä, että Lionsit järjestävät 4. adv.sunnuntain aattona kuusenhakuretken. Mukaan pyydettiin ottamaan kirves tai saha sekä tarpeen mukaan eväitä. Lionsit viisaisivat hiihtomajalta suunnan kohti voimalinjaa, jonka alta saa valita ja kaataa itselleen kuusen tai niin monta kuin tahtoo, kympillä per kuusi ja halutessaan voisi kuusenkaadon jälkeen paistaa vaikka makkaraa hiihtomajan kodalla, jossa leijonat vartioivat tulta. Mieskin innostui ideasta, joten kyseisenä lauantaina pukeuduimme aamun valjetessa maastoasuihin ja metsäkenkiin, pakkasimme pulkkaan eväsrepun ja kirveen sekä tykötarpeita kuusen pakkaamiseen (iso jätesäkki ja pyörän tarakalta venyvä koukkunaru, mikähän senkin oikea nimitys lienee). Sitten lähdimme astelemaan pururataa pitkin hiihtomajalle parin kilometrin matkan. Sieltä oli vielä jonkin matkaa voimalinjan alle. Yhytimme tutun perheen, joka myös oli lähtenyt kävellen liikkeelle, mutta varusteena heillä oli saha. Paljon oli muitakin ihmisiä liikkeellä. Lionsien idea oli siis juuri niin loistava kuin se minusta alkaa päälle tuntuikin. Muutaman kuusen kierrettyämme löysin .sellaisen, jonka arvelin sopivan tyttärenkin makuun. Se oli suhteellisen kapea, toiselta puolelta puuttui vähän oksia tai ne olivat lyhyitä, joten se sopisi hyvin seinää vasten eikä veisi tilaa. Oksat olivat kuitenkin tiheässä latvaan asti. Pituutta oli yli oman tarpeen, mutta mies katkaisi sen silti tyvestä. Meinasi, että otetaan puuta koko rahan edestä. Sujautimme puun tyvi edellä säkkiin, joka toki  ylsi vain vähän yli puolen välin. Mutta pulkan yli maata laahannut latva ei matkasta kärsinyt. Evästauon jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Retki kesti vähän yli kaksi tuntia. Ja niin kova urakka se kävely oli, että syötyämme sammuin sohvalle pariksi tunniksi.
Muutenkin minulla oli enimmäkseen tosi mukavaa joulua valmistellessani. En kauheasti stressannut siivouksilla. Ja sitten kun sain valmiit laatikot myyjäisistä, tuntui, ettei ole enää mitään syytä, miksei joulunviettomme onnistuisi odotusten mukaisesti. Ja parasta kaikessa, saimme koko perheen koolle ainakin hetkeksi.
Huomenna teemme täältä Kanttorilasta päin vielä toisenkin sukulointiretken perinteisen tapaninajelun lisäksi, ja saamme Millanin mukaamme tapaamaan siskojani. Ja siskon kissoja ja Bella-koiraa. Näin joulun juhlinta yhä jatkuu.

Ps. Sen kuopuksen metsään ajaman auton kohtalokin ratkesi sitten tänään. Mies vei minut Millanille kylään siksi aikaa, kun hän kävi tekemässä luovutuspaperit hajottamon miehen kanssa, joka haki romun kantojen keskeltä ilmaiseksi. Siis hänelle ei tarvinnut maksaa hinauksesta. Uuden akunkin mies sai autosta riisua, ja laittaa tilalle vanhan.

Joulupäivän iltana kirjoituksen tynkä

Niin, sitä meinasin jo viimeksi kirjoittaa, että nyt kun kahden Kanttorilan joulun jälkeen olemme viettäneet joulua kaupunkikodissa, niin minä toin jo syksyn mittaan tänne valmiiksi osan joulukoristeista, jotka olin kaikki rahdannut Kanttorilaan. Jaoin mm. kuusenkoristeet kahteen osaan lähinnä värin mukaan. Koska Kanttorilan salin värimaailma on vihreää ja punaista, niin en ole siellä voinut käyttää sinisiä joulupöytäliinojani. Kun minulla on lisäksi äitini kutomat sinivalkoraitaiset joulumatot, niin päätin loihtia kaupunkikodin sinivalkoisen jouluilmeen ja sen mukaan valitsin tänne joulukoristeita.

Ääääh!! Kirjoitin jo useamman kappaleen ja sitten katkesi yhteys (virta loppui) ja kun vihdoin saatiin yhteys takaisin, vain tuo alkuosa tekstistä oli ehtinyt tallentua luonnoksiin... En mä taida viitsiä uudestaan kirjoittaa samoja juttuja. Mainitsen vain lyhyesti, että hyvin pääsimme joulukirkkoon pyörillä, koskapa aattona satanut lumi oli sulanut kiinni jään pintaan, eikä siis ollut pelkoa liukkaudesta.

Olisipa kiva saada kuviakin sinivalkoisesta joulukoristelusta, mutta kuvia olen ottanut lähinnä iPadilla ja julkaissut Facebookissa.

Joulu kaupungissa

Ensimmäinen lomapäivä. Mennyt lähinnä elpyessä. Toki kalja on käymässä ja lasimestarin silli purkissa, kuten pitikin, mutta kai kuvittelin siivoilevanikin, muutakin kuin jääkaapin, jonka siivoamisen olisi kannattanut ajoittaa siihen, kun se oli tyhjimmillään.
Nukuin äsken torkut sohvalla. Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutteivät niinkään joulustressin takia, kuten usein ennen tähän aikaan vuodesta. Odottelin yön selästä palaavia matkustavaisia, siinä samalla paistoin uunissa palapaistia, makaronilaatikkoa, juuresvuokaa ja miehelle graham-ruispohjaista luumuomenakanelitäytteistä piirakkaa korvaamaan joulutorttuja. Olin vielä yhden maissa tentehilläni. Kymmeneltä olin soitellut pojalle ja kysellyt, mikä on tilanne. Tilannehan oli siis sellainen, että kolmen jälkeen kuopus oli ajanut autolla pöpelikköön, matkallaan etelästä pohjoiseen. Liian liukasta ja liikaa vauhtia mukkaasella tiellä. Taivaan Isälle kiitos, sekä hän että tyttöystävä selvisivät mustelmilla ja säryillä airbagien laukeamisesta, mutta auto jäi kantoon. Ambulanssilla olivat päässeet Seinäjoelle sairaalaan tutkittavaksi ja sieltä mies lähti heitä hakemaan. Olisivat muuten junallakin päässeet, mutta kun piti tavarat pelastaa auton kyydistä. Soittaessani kuulin, missä asti olivat tulossa ja laskeskelin, etteivät ennen yhtä ehdi tänne. Niinpä vielä illan päätteeksi käytin tilaisuutta hyväkseni ja kääräisin muutaman paketin valmiiksi.
Olin jo unessa, kun kuulin oven käyvän, vekkarin viisarit näyttivät kymmenen yli kahta. Jatkoin unia ja heräsin kahdeksalta. Olin siis nukkunut kuusi tuntia ja risat unet siihen päälle.
Kaupunkijouluumme kuuluu lasten vierailu, tytärkin lupasi ehtiä käydä sekä aattona että joulupäivänä, tapaniksi on menossa töihin eikä siis pääse tällä erää mummolaan tapaninajelulle. Sieltä palattuamme ajelemme miehen kanssa viimein Kanttorilaan. Sieltä ei ole kauhean pitkä matka tsekkaamaan pojan autoa, saataisiinko se pois hakkuualueelta. Mutta myös sukuloimassa aiotaan käydä, Millan toivottavasti jaksaa lähteä mukaamme kyläreissulle.
Omaan jouluuni kuuluu parin vuoden tauon jälkeen myös kuorolaulu. Mutta nyt ei kuoromme olekaan aattohartaudessa, vaan vain jouluaamun jumiksessa. Aion silti koettaa saada väkeni aattohartauteen, kerrankin voisimme mennä samaa matkaa. Nyt onkin niin liukasta, että aattopyöräily ei oikein houkutakaan. Toivottavasti jouluaamuna kuitenkin pyöräily onnistuu. Varmaan pyörätiet ovatkin kunnossa, mutta tämä kotimäki on lipoonen. Olen käydä köpötellyt postilaatikolla tämän päivän mittaan useita kertoja, lyhyin askelin. Turhaan olen sinne vaivoitellut, täällä on vissiin jo siirrytty kolmipäiväiseen postinjakoon... Ei sentään yksi reissu ollut turha, kun löysin laatikosta kortit pariltakin naapurilta.
Noinkohan seuraavan kerran kirjoitan Kanttorilassa, jossa viipynemme vuodenvaihteen yli. Voi olla, että tässä menee muutama päivä tohinassa. Joulupäivänä voi kyllä olla rauhallista joulua.

Loppui äkisti

Meidän pitäisi nyt olla puolison kanssa Kanttorilassa, ja edelleen huomennakin. Minulla kun on nyt pitkä viikonloppu samoin kuin muilla työyhteisöni ihmisillä. Olimme korvanneet tämän itsenäisyyspäivän aaton eräänä marraskuisena lauantaina.Viime kuoroharjoituksissakin kuulutin kovaan ääneen, että olen reissussa itsenäisyyspäivänä, jolloin muut kuorolaiset ovat menossa perinteiselle jouluiselle vanhainkotivierailulle. Perjantaina lähdimme liikkeelle suunnitelmien mukaisesti iltapäivällä töitten jälkeen, peräkärryä vetäen. Matkan varrella piti poiketa tankkaamaan. Kolmisen kilometriä tankkaamisen jälkeen auton moottori yhtäkkiä sammui. Onneksi likellä oli linja-autopysäkki, jonne mies sai kuormamme ohjattua. Pimeässä taskulampun avulla hän totesi, että syynä moottorin sammumiselle oli se, ettei moottori saanut polttoainetta. Kun siinä pähkäilimme, läheisestä talosta koiransa kanssa kävelylle lähtenyt rouva poikkesi kysymään tilanteestamme. Hän ehdotti, että tulisimme heille lämmittelemään, kahville ja samalla voisimme netistä etsiä kyytiä tms. Otimme kutsun kiitollisina vastaan. Samalla kun kahvittelimme ja tutkailimme nettiä, tutustuimme herttaiseen pariskuntaan ja heidän herttaiseen havannalaiseensa. Pikavuorokin siitä olisi reilun tunnin sisällä ollut tulossa, mutta sattui niin, että pariskunnalla oli myynnissä pikkuauto, jonka sitten ostimme siltä istumalta ja kauppojen jälkeen lähdimme sillä takaisin kotiin yöksi, kerättyämme sammuneesta autosta mukaamme tärkeimmät. Ennen lähtöämme mies kysyi rouvalta jostain syystä, että "sinä olet vissiin uskovaisesta kodista". Rouva vastasi, että " minähän olen itsekin uskovainen".  Uuden automme kyytiin istuttuani koin niin voimakkaasti, että kyseessä oli jälleen kerran johdatus, että minua alkoi itkettää.
Nukuttuamme yön yli kotivuoteessa, lähdimme aamupäivällä kuopuksen autolla uudestaan reissun päälle. Päästyämme autoreppanan luo, otimme sen perästä kärryn vetoon ja jätimme auton odottamaan pysäkille, ajatuksena, että mahdollisesti paluumatkalla saamme auton trailerin päälle.  Kanttorilaan päästyämme mies alkoi taas lämmittää takkaa, sitten kävimme kaupassa ja iltapäivällä olimme jo Millanin luona kylässä.
Mutta miksi emme sitten jääneet Kanttorilaan pidemmäksi aikaa, kun sinne viimein pääsimme? Ei pelkästään siitä syystä, että tien poskessa lojuvan auton kohtalo huoletti. Suurin syy oli se, että miehen pitkävaikutteinen insuliini loppui jo sunnuntaiaamuna. Oli pakko lähteä, jotta mies pääsisi illalla pistämään.
Lähtömme viivästyi sen verran, ettei päivänvaloa ollut enää siinä vaiheessa, kun olimme ehtineet takaisin auton luo. Matkantekoa oli siihen saakka jo viivyttänyt trailerin vetäminen pyryssä palteiden välissä. Onneksi sää ei kuitenkaan ollut kylmä eikä viimainen siinä vaiheessa, kun mies ahersi autoa trailerin päälle. Minä auttelin siinä, missä pystyin. Luminen maa ja lumisadekin antoivat hieman valoisuutta, niin ettei taskulamppua nyt tarvittu. Kun auto oli viimein kyytillä ja kun olin hakenut varoituskolmionkin pois tien laidasta, kuvittelin lapsellisesti, että pahin on ohi. Kyllähän alkumatka meni aivan hyvin, kuopuksen auto jaksoi vetää ja renkaatkin pitivät. Mutta ajettuamme jonkin matkaa  kuorma alkoi ikävästi heijata. Ei näyttänyt edes tuulevan, mutta ehkä tie oli liukas, kun lumisade oli vaihtunut vesisateeksi. Ei auttanut kuin pudottaa vauhti kolmeenkymppiin ja körötellä kakkosvaihteella. Lopulta kuitenkin päätimme ajaa sivuun tutkimaan, onko kuormassa tai trailerista jotain vikaa. Ja olihan siellä, yksi telipyöristä oli aivan tyhjä ja melkein jo pois vanteilta. Onneksi oli traileriin sopiva vararengas. Näytin lampulla valoa, kun mies vaihtoi rengasta polvet märkänä. Minua kiusasi läheisen sikalan haju, joka kantautui matalapaineella niin kauas, että olen ollut tuntevinani hajun nenässäni vielä tänäänkin. Renkaanvaihtoon ei onneksi mennyt kauaa aikaa, ja sen jälkeen veto vakautui niin, että mies tohti lisätä vauhtia viiteen-kuuteenkymppiin. Kiitos ja ylistys, pääsimme turvallisesti kotiin noin kahdeksan tunnin seikkailun jälkeen.
Olin haalannut mukanani Kanttorilaan yhtä sun toista puuhattavaa, käsitöitä mahdollisesti joululahjoiksi, joulukortteja kirjoitettavaksi ja askarreltavaksikin. Mutta onhan noita pystynyt tekemään täällä kaupunkikodissakin. Lisäksi sain tehtyä nyt illan päälle piparkakkutaikinan. Aika monena vuotena olen leiponut pipareita itsenäisyyspäivänä. Sen vanhainkotivierailun jätän huomenna väliin, kun kerran olin sen aikonutkin laistaa.
Nyt tuli lähtö saunaan.

PS. Nyttemmin oikoluvun jälkeen piti taas korjata muutamia kirjoitusvirheitä, joista kylläkin suurin osa oli iPadin tekemiä "korjauksia".

Horvi poissa, onnekas paluu

Pitkän pitkän tauon jälkeen, miltei kolmen viikon perästä pääsimme taas Kanttorilaan. Eilen iltapäivällä neljän hujakoilla lähdimme ajelemaan kyydissämme ystävä, jonka toimme rouvansa luo. Alkumatka meni märällä tiellä vesisateessa vastaantulevien valojen häikäisyssä. Kun sitten liikennne rauhoittui pienemmille teille päästyämme, alkoi sataa räntää. Näkyväisyys ei siitä ainakaan parantunut. Kun sitten loppumatkasta sade hiljeni, lunta oli kertynyt tielle sen verran, että lierutti. Eipä voinut vieläkään muuta kuin körötellä. Niinpä rouva ennätti reilun vartin odotella miestään huoltoaseman pihalla ennen kuin pääsimme sinne asti. Onnellisesti kuitenkin päästiin perille, vaikka hitaasti. Tai varmaan sen ansiosta.
Mies alkoi heti tavarat purettuamme viritellä takkaan valakiaa. Minä kiersin kastelukannun kanssa kaikki huoneet. Mustasilmäsusanna ei ollut kestänyt kolmen viikon kastelutaukoa, mutta pelargonit, oliivi ynnä suurin osa muistakin kasveista oli aivan kunnossa. Jopa pienenpieni syklaamin taimi oli terhakkaana rutikuivassa mullassa.
Pihalla tuulee hurjasti. Sen verran kävin ulkona, että hain maa-artisokkaa muusiin. Pitäisi pukea villa- ja toppahousut ja pari puseroa takin alle, jos meinaisi tarjeta pihalla. Ruskeita omenoita pitäisi kerätä pois puiden alta, ei siellä oikein muuta hommaa olekaan. Ulkoilun sijaan olemme lähdössä kyläilemään Millanin luona.

Kukkakuvia vieläkin

Nyt kun kesä mennyt on...
En ole seurannut säätiedotuksia Kanttorilan kulmilta, joten en osaa arvata, miltä pihassa tällä hetkellä näyttää. Luultavasti lehtikaalit ovat sielläkin jäässä, kuten kaupunkikodin pihassa, kun maanantaina hain niitä borssikeittoon. Ja luultavasti viimeisenä kukoistaneen komeamaksaruohotkaan eivät enää ole pitäneet pintaansa kylmää vastaan.
Sisällä kuitenkin pelargonit, keijunmekot ja jopa mustasilmäsusanna ovat jatkaneet kesää.

'

Kehäkukatkin olivat varsin sinnikkäitä kulkijoita. Ehdin kerätä niistä teriöitä, joista sitten irrotteli terälehdet kuivumaan. En tiedä, mihin niitä käytän, mutta tallessa nyt kuitenkin on. 

 

Eräs mielenkiintoinen löytö yllätti minut loppukesästä. Minulla oli pihalla sekalaisia purkkeja, joissa oli itänyt vähän sitä sun tätä, enkä välttämättä enää edes muistanut, mitä mihinkin olin kevättalvella kylvänyt. Yhdessä sekalaisessa purkissa oli pitkään sellainen oranssin pihlajanmarjat näköinen mollukka. Siitä oli alkanut pilkistää sirkkalehti, joka näytti hämärästi tutulta. Kun se siitä vähän suureni, alkoi vahvistua epäilys, että se olisi syklaamin alku. Ajatus ei ollut sikäli mahdoton, että olin vuosi sitten ottanut kaupan syklaamista talteen siemeniä, kun  syklaamin kukkaan näytti kehittyneen siemenkota. Emokasvi minulta kuoli talven mittaan, kun en osannut sitä oikein hoitaa. Mutta koetin kuitenkin kylvää keräämän siemenet. Eihän niistä mitään tullut. Vai tuliko sittenkin? Minun on täytynyt taas käyttää "itämätön" multa uusiin kylvöksiin... Se selittäisi, mistä syklaamin alku olisi peräisin. Luin Pähkylästä, että itse siemenestä kasvatettuna voi saada hankalampiakin kasveja menestymään, koska niillä on paremmat edellytykset sopeutua vallitseviin oloihin. Suurin odotuksin.

Muumimammamaista

Jatkoksi eilisiin punajuuri- ja säilykekuviin liitän otoksen kellarista ensimmäisen omenasose-erän jälkeen. Kun kanniskelin purkkeja kellarin hyllyille, muistin Muumimamman, joka totesi Taikatalven jälkeen, että turhaan häntä on moitiskeltu siitä, että säilöö liikaa ja turhaan, kun kerta Muumit nukkuvat talviunta. Kellari oli syöty typötyhjäksi Muumiperheen nukkuessa.

Minulla oli sangen muumimammamainen fiilis ja halusin tallettaa olon kuvamuistoksi.

Kuvan ottamisen jälkeen kellarista on purettu vanha (ja meille tyystin turha) perunalaari tilaa viemästä. Sen tilalle mies rakensi sivuseinälle lisää hyllyjä. Ne täyttyivät sittemmin omenalaatikoista.
Käytimme kellaria jonkin viikon myös jääkaappina (huomaa ketsuppi ja sinappi hyllyllä), mutta kävikin niin, että ketsuppi oli muijonnut. Pullo oli paisunut pohjastaan pyöreäksi. Ei auttanut kuin tyhjätä sisältö kompostiin. Nykyään ketsupin menekki on meidän huushollissa huomattavasti pienentynyt, kun lapset ovat omissa huusholleissaan. Aiemmin ei ole kertaakaan ehtinyt ketsuppi pilaantua.

Punajuurta

Meillä on nyt pakollinen pidempi tauko ennen kuin seuraavan kerran pääsemme Kanttorilan kulmille. Siellä saatiin syyslomalla kuitenkin tehtyä viimeisiä maatöitä ja viime viikonloppuna jatkoin vielä vihoviimeisiä, mm. nostin porkkanat ja haravoin kesäomenapuiden alta lehtiä pois. Vaikken uskokaan saavani muumiotautia hävitettyä, niin koetan ainakin pitää sen kurissa siivoamalla puiden alustat. Toivon, että nuorin puu Lavia saisi säilyä monta vuotta saastumatta.
Jo paljon aikaisemmin, vissiin sen edellisen - oman - syyslomaviikkoni aikana nostin punajuuret ja keitin osan etikkapunajuuriksi kellariin. Tänä syksynähän kokeilin kylvää kahta eri lajiketta. Ensimmäisessä kuvassa on sitä tuttua Egyptiläistä, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Näyttäisi siltä, että tällä kertaa myös säilyvyys onnistuu paremmin kuin viime syksynä, jolloin jätin tyhmyyksissäni punajuuret maahan liian pitkäksi aikaa, niin että olivat ehtineet kärsiä kylmästä, ja se huononsi laatua.

Toisessa kuvassa on uutta lajiketta Detroit  II

      

Olin ottanut yhteiskuvan syksyn ensimmäisistä etikkasäilykkeistä. Myöhemmin keitin kaupunkikodissa lisää  etikkapunajuuria, ja aikanaan avomaankurkkujen jälkikorjuusta jalostui lisää maustekurkkupurkkeja.

Mutta nyt on blogikirjoittelustaan niin hankalaa iPadilla, että lopetan tällä kertaa näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Tuottelias ja työteliäs päivä

Olimme miehen kanssa aamusta asti reippaita ja ripeitä; ryhdyimme siivoamaan. Minua siihen prissasi tieto, että iltapäivällä oli luvassa tulla huoltomies tutkimaan vesi-ilmalämpöpumpun käyntivian syytä. Taannoinen siivoukseni edellisten - puolivillaisten - huoltomiesten käynnin edellä oli ehtinyt jo kadota jonnekin. Miestä ehkä ajoi epätoivoiseen tekoon korkeat verensokerit. Ei pelkästään, vaan sääennusteen pelottelu sateiden, jopa lumisateiden mahdollisuudesta pani meidät hyödyntämään ehkä viimeistä mahdollista mattojen tuuletuspäivää tänä syksynä, tai ainakin tällä syyslomalla. 

Ehdin vielä tiskatakin ennen kuin iltapäivä oli niin pitkällä, että huoltomies saapui oppipoikansa kera. Kiitos ja ylistys, toimintahäiriö johtui vain kylmäaineen vajauksesta eikä sittenkään kompressorista. Miesten rassatessa ulkoista yksikköä minä ehdin kylvää lisää valkosipuleita ja suojata muutaman hedelmäpuun talveksi jyrsijöiltä. Suojaverkko loppui kesken, pitäisi varmaan käydä rautakaupassa huomenna. Sain Millanilta jotain uutta valkosipulilajia (Germidour), vaikka me molemmat suosimmekin vanhaa kunnon Aleksandraa, joka on talvilajikkeiden kuningatar, niin koon kuin talvenkestävyydenkin osalta. Istutin nyt niitä molempia uuteen penkkiin maa-artisokkarivien väliin. Kaadoin vielä loputkin Alexandran itusipulit sokeripussin pohjalta mukulaselleriltä vapautuneeseen plänttiin. 

Miesten lähdettyä ja käytyäni lämmittelemässä palasin sen verran pihahommiin, että sain vedeltyä alakerran ikkunoiden ulkopinnat. Olin sitä varten ostanut pesimeen ja kuvaimeen sopivan pitkän jatkovarren, jonka kanssa en tarvinnut muuta emännänjatkoa, vaikka Kanttorilan klasit ovatkin korkeammalla kuin kaupunkikodin alakerran ikkunat - jotka nekin ehätin pestä pihan puolelta ennen kuin lähdimme syyslomalle. Sen verran siivoilua olisi tarkoitus vielä loman aikana jatkaa, että tuulettaisin olohuoneen verhot, ehkä vaihtaisinkin ne ja pesisin myös ikkunoiden sisäpinnat. Mutta huomenna aion pitää leipomapäivän. Haaveena on rustata uuniin myös jotain juurespataa; punajuurta, lanttua (kaupasta), palsternakkaa. Tahtoisin kokeilla myös maa-artisokkaa, mutta jos laitan ne kuorineen uuniin, niin täytyy laittaa ne erikseen.

Keskiviikkona kenties menemme syömään lasagnea Millanin luo ja samalla mies saa jatkaa kangaspuiden hajottamista kellarissa. Tänäänkin hän on ollut kellarissa hajotuspuuhissa. Kanttorilan kellarissa kun on ollut perunalaari tyhjänpanttina, niin pyynnöstäni mies sen purki. En ole vielä käynyt katsomassa, mutta hän kuulemma jo väsäsi jotain hyllyä puretuista laudoista. Jaa, taidankin käydä kurkistamassa, kun nyt tuli puheeksi.

Syysloma aluillaan

Saavuimme eilen iltahämärissä Kanttorilaan, ja ensimmäinen sosiaalinen kontakti oli jo odottamassa portailla. Tuttu mies oli tulossa etelän suunnasta talkoilemasta ja poikennut puolen välin tauolle. Soitti pihasta, että missä me olemme. Ei hän kauaa joutunut odottelemaan, pari kolme minuuttia, niin mekin ehdimme pihaan. Menimme sisään, mies sytytti saman tien tulen takkaan ja minä laitoin teeveden kiehumaan. Olisi tietenkin ollut hyvä, jos sittenkin olisimme viimeksi täältä lähtiessä siistineet keittiön - kuten aina ennenkin....hehheh - mutta mahtui siellä iltateet nauttimaan näkkileivän kera. Leivän päälle löytyi kypsyneitä tomaatteja ja kellarista suolakurkkua. Minä löysin lisäksi omaksi ilokseni postilaatikosta Millanin sinne tuomat lehdet ja kirjeen.
Tänä aamuna kirjoitin vastauskirjeen valmiiksi ja päivemmällä vein sen kyläreissuilla käydessämme. Vein myös pari palsternakkaa, muutaman maa-artisokan sekä kesän viimeiset kukat: ruiskaunokkia, kesämalvikkia, silkkisukkia ja mustia orvokkeja. Sain mukaani tuliaisiksi uuden nipun lehtiä sekä pari mustaa satiinipussilakanaa käytettäväksi pimennysverhoina. Tekokuituiset pussilakanat eivät sovi Millanin sähköallergiaan ollenkaan. Näin tavara kiertää.
Tänään on ollut tosi kylmä ilma, mutta aamulla aluksi näytti sen verran poutaiselta, että käynnistin ensimmäisen  pyykkikoneellisen. Lakanoiden sekaan lastasin pussillisen suklaamunien muovikapseleita, joiden sisällä oli huovutettavia pallukoita, joista tulee pupuille häntiä. Niiden takia raahasinkin pyykättävää kaupunkikodista asti, että saan huovutettua oppilaiden pupuhännät, joita he perjantaina viime töikseen ennen loman alkua neulahuovuttelivat alkuun. Kun sitten koneellinen oli pyörinyt, pihalla oli alkanut tihuuttaa, mutta ripustin lakanat silti. Pyyhkeet vein sentään katoksen alle telineellä kuivumaan. Pyrin aina kun mahdollista ripustamaan pyykit ulos. Tuoksun vuoksi.
Huomenna on pyhäpäivä ja kirkkoon on meininki mennä. Sen pidemmälle ei ole suunnitelmia. Paitsi että menemme vielä uudelleen Millanin luo käymään alkavalla viikolla, koska miehen urakka jäi siellä kesken. Hän kun alkoi purkaa Millanin kellaria täyttäviä sähkömoottorilla toimivia kangaspuita, jotka ovat jääneet sinne jo edesmenneeltä entiseltä asukkaalta. Täällä päin lienee miltei joka torpassa vastaavia härpäkkeitä, joten ei niille romumetallia suurempaa kierrätysarvoa ole. Perästä kuuluu, sanoi Mäki-Siimoni.

Katse kohti syyslomaa, tai ainakin ajatukset

Se hyöty töistä päin yksikseen ajelusta oli, että olimme molemmin Kanttorilassa valoisan aikaan. Tuntui, että viikonloppu oli muka paljon pidempi. Jatkoin ompelutöitä eli vaatteiden korjailua. Illan hämärissä koetin vähän kääntää kasvimaata ja kerätä rikkaruohoja kottikärryyn. Mutta sittemmin (lauantaina ) juteltuani Millanin kanssa siitä, onko maan kääntäminen varsinaisesti tarpeen saati edes hyödyllistä päätin säästää itseäni ja aikaani ja jättää kasvimaan rauhaan. Olen jostain puutarhalehdistä lukenut, ettei kasvimaan kerroksia ja ekosysteemiä pitäisi lapiolla sekoittaa syksyllä. Mutta kun meillä kotona äidillä oli aina tapana kääntää kasvimaa, ja olinpa minäkin monesti siinä hommassa apuna niin, että sittemmin olen unissani useasti jatkanut samaa uurastusta. Savimailla ja kunnon routien aikaan siitä voi olla hyötyä, muttei Kanttorilan hiekkamailla. Huhkisin lapion varressa vain esteettisistä syistä, saadakseni ryytimaan näyttämään huolitellulta. Mitä väliä? Jos vaikka lumipeite piankin korjaa esteettiset häiriöt. Pääasia kuitenkin lienee kasvien ym. eliöiden ja maaperän hyvinvointi.
Riittää mulle pihahommia vielä syysloman ajaksikin, vaikka kasvimaan jätänkin kääntämättä. Omenoiden keruuta ja mahdollisesti soseeksi keittämistä piisaa horviksi. Ja on kasvimaallakin vielä korjattavaa, lehtikaalta, varsiselleriä, porkkanaa, maa-artisokkaa ja palsternakkaa. Tällä erää ehdin keräillä kuusenkäpyjä, keräsimmepä niitä kirkkoreissullakin hautausmaan kuusten alta. Toin niitä kaupunkikodin pihaan omenapuun juurelle kateeksi havunneulasten ja oksahakkeen jatkeeksi. Vielä täytyy  koholia katevärkkiä.
Toin viimein sisälle myös freesiaruukut kasvihuoneesta, jonne olin ne väliaikaisesti vienyt kylmältä suojaan. En oikein tiedä, mitä minun olisi ollut viisasta tehdä niille ja ruostekukille, jotka nekin kaivoin maasta vihreinä ja täydessä kasvussa, niin kuin näytti. Kummatkaan eivät ehtineet kukkia tänä kuluneena kesänä. Ruostekukat ovat kellarin portailla pimeässä ja viileässä, ja freesiat toistaiseksi porstuassa valoisassa ja viileässä. Amarylliskään ei alkanut kuihduttaa lehteään, joten vein senkin sitten kellarin portaille vain väkisin lepäämään. Eipä taida nytkään olla kukkaa luvassa jouluksi.

Turvallisesti perillä, kiitos ja ylistys

Huh, onhan se puuduttavaa tuo ajo. Mutta Radio Nostalgiaa kuunnellen pysyin hyvin hereillä,Toki yksi taukokin oli tarpeen. Tutun kaupan pihassa join eväskahvit käytyäni ensin vessassa ja purkkaostoksilla. Kaikkea pikkuhommaa olisi taas tiedossa sekä kyläilyä Millanilla. Mutta ensi viikon perästä tullaan taas vähän pidemmäksi toviksi kun minulla on se varsinainen syyslomaviikko.

Lokakuun ensimmäinen postaus

Oho, lokakuu jo pitkällä, edellistä tekstistä on kohta kaksi viikkoa. Sen jälkeen on ehditty jo kerran käydä Kanttorilassa viikonlopun vietossa. Silloin tyhjäsin vesiasiat pihalla, etteivät pääse jäätymään. Lisäksi haravoin tyhjän sadevesiastian täyteen omenapuun lehtiä kompostisangon kuivikkeeksi talven varalle. Onneksi sää suosi ja lehdet olivat sopivasti kuivia. Enpä sitten paljon muuta tehnytkään sen lisäksi, että kannon omenalaatikoita kellariin, keräsin harson alta viimeiset kesäkurpitsat pois ja silppusin kylmettyneen rontot - samoin maissinrontot - kompostiin. Vietimme pitkän tovin kylästelemässä Millanin luona lauantaina. Sunnuntaina laittauduttiin jo iltapäivällä liikkeelle, jotta ehdittiin poiketa matkan varrella kaupasta halpoja polly-makiaisia.

Voi olla, että perjantaina mennään Kanttorilaan kahdella autolla, mies kaupunkikodista ja minä töistä päin. Joku tulisi Kanttorilan kulmille autoa ostelemaan, niin varalta pitää olla toinen auto matkassa, että päästään takaisin taas sunnuntaina.

Työtä piisaa

Nopeasti on tämä lomaviikko hurahtanut, ei tosin varsinaisesti lomailun, taikka ainakaan joutenolon merkeissä. Huomenna on meininki lähteä jo kohti kaupunkikotia, jotta ehdimme pyhänä pistäytyä mummolassa.
Eilen ja tänään on riittänyt niin paljon poutaa, että sain kohopenkkiurakan valmiiksi. Tällä kerralla se oli osittain yhteisproduktiomme, kun mies kärräsi kaivamaani krooppiin risutavaraa ja sitten kun oli ruohotuppaiden jälkeen lehtikerroksen vuoro, niin yhdessä lehtiä haravoimme ja kuskasimme läjän päälle. Vaikka kohopenkkien rakentaminen on fyysisesti varsin raskasta, etenkin kun näin yskäisenä voimat ehtyivät vähän väliä, niin on se silti yksi mielipuuhistani puutarhassa. Enpä kylläkään monta puutarha-askarta osaa nimetä, jotka eivät olisi mielipuuhiani, mutta pari kuitenkin: tuhoeläinten kurissapito ja taimipurkkien pesu.
Se penkin rakentaminen kesti suunniteltua kauemmin, ei pelkästään sateiden takia, vaan myös siksi, että saadakseni kuopankaivuusta tulleen mullan kärrättyä saman tien uusiokäyttöön, minu piti rustata maa-artisokkapenkkiä varten tilaa jasmikkeen ja lumipalloheisin tuntumaan. Samalla sitten siivosin puskien juurelta rikkaruohoa pois ja levitin  tilalle katteeksi ensin pahvia ja sanomlehtiä ja sitten oksasilppua, sahanpurua ja muuta sorttia. Viimein kuitenkin pääsin lykkimään multaa kuopasta uudeksi penkiksi, johon jo kokeeksi yhdet maa-artisokkamukulat istutin, kerättyäni paakusta ensin syömäkokoiset pataan. (Tuli muuten hyvä ja pehmoinen muusi perunan ja palsternakan kanssa. Mutta mahat menivät sekaisin.)
Tänään keräsin raa'atkin tomaatit pois kasvihuoneesta. Samalla vein lämmittimen sieltä pois ja katkoin tomaattien varret kompostiin. Jätin kuitenkin kurkut ja munakoisot vielä kasvihuoneeseen ja ratustelin niille suojaksi kateharson, joka vapautui tyhjätystä avomaankurkkupenkistä. Tuskin viimeinen kurkun alku enää jaksaa kasvaa, puhumattakaan munakoisoista, jotka ovat vasta kukalla. Mutta ei harso haittaakaan. Vein vielä pari kasvia talvettumaan, nimittäin yhden tomatillon ja pepinon, jonka taimen sain Millanilta ja joka ei vielä tänä kesänä ehtinyt kukkimaan.
Gladiolusten mukulat nostin myös, viimeisen keltaisen kukkavanan taitoin maljakkoon. Mies keräsi omenapudokkaita pohjoisen tuliaisiksi, mutta sen jälkeen on tippunut lisää. Niin että pitäisi mennä keräämään vielä kun hetken jotain näkee.
On meillä täällä jokunen vieraskin käynyt: tuttu rouva kävi kysymässä, saako hän muutaman kuusenhavun haudalle. Hän sai myös silkkikukkia ja omppuja. Tänään tuli jo aamulla huoltomies katsomaan, osaisiko hän neuvoa tai auttaa tuon lämmittimen kanssa (mikälie ilma- tai vesilämpöpumppu...) Ei oikein osannut. Sitten kävi LVI-mies tsekkaamassa, mistä voisi johtua, ettei kylppärin lattialämmitys toimi (se on vanha vika, eikä yhteydessä edelliseen). Hän tutkaili myös sitä em. pumppua ja antoi yhteystiedot, mistä voi kysellä huoltoa. Viimein tuli sitten kuopuksin tyttöystävänsä kanssa, kun olin jo toisenkin ruuan tehnyt heitä varten. Tai oikeastaan kolmannen. sen muusin tein eilen siinä uskossa, että meille tulee muitakin syömämiehiä. Vaan sitten tiesi mies valistaa, että tänään vasta ovat tulossa... Ja tänään odottelimme jo aamupäivällä, kun poika oli sanonuit, että lähtevät aamulla. Mutta kun heidän aamunsa on myöhemmin kuin meidän.
Ei maar, nyt tarttee lähteä kiertämään omenapuiden alustat.

Ylimääräinen syysloma sadonkorjuun merkeissä

Täällä ollaan tämä viikko. Viikonloppuna keskityin säilöntään: mehumaijallisesta perattuja omenoita tuli viisi purkillista omenasosetta, ja kerättyämme jälkikorjuuna sangollisen avomaankurkkuja tein niistä maustekurkkuja kahdeksan erikokoista purkillista. Yllätyin, kuinka paljon kurkkuja löysimmekään yhä, vaikka jo kahteen kertaan olin satoa penkistä kerännyt. Piti sitten pariinkin otteeseen etsiä lisää lasipurkkeja - jotka eivät sitten tietenkään ehtineet liota yön yli, kuten huolellisesti säilöttäessä kuuluisi tapahtua.
Kylmä ei ole käynyt puraisemassa Kanttorilan kasveja, jotka hiekkaisen mäen päällä ovat suojassa satunnaisilta pikkuhalloilta. Niinpä kesäkurpitsoitakin edelleen löytyy. Maissitkin varmaan kerään ennen kuin palaamme takaisin kaupunkiin ensi viikonloppuna, olivat sitten kypsiä tai ei. Todennäköisesti ei. Loput härkäpavut keräsin ja riivin äsken. En ole niiden riipimiseen keksinyt vielä mitään sukkelaa konstia. Päivällä nostin mukulasellerit, etteivät ehdi saada kylmää, kuten viime vuonna, jolloin ne sitten alkoivatkin mädäntyä käsiin, niin että ne täytyi saman tien kuoria ja paloitella pakastimeen. Nyt niiden pitäisi säilyä kellarissakin jonkin aikaa.
Punakaalisato oli nopeasti kerätty, ruoaksi valmistettu ja syöty - yksi lapsen nyrkin kokoinen löyhä kerä, mutta romanialaisystävättären reseptillä siitä tuli hyvä salaatti kahdelle hengelle.
Eilen sitten vihdoin viimein lähdimme piipahtamaan ensimmäisen kerran puolukkametsässä tälle syksylle. Olinhan lukenut ja nähnyt kuvia erinäisten Facebook-kavereiden puolukkasatopäivityksistä, joiden perusteella marjaa on nyt joka paikassa niin paljon kuin vain jaksaa metsästä pois kantaa. Me kaksi kelvotonta marjastajaa oudoissa metsissä emme päässeet lähellekään feissarisaaliita. Miehellä oli jo alkaa päälle verensokeri korkealla, joten hän ei kauaa jaksanut metsässä, minä taas en koskaan ole ollut tehokas mustikka- enkä puolukkametsässä. Mutta saimme kuitenkin vajaan sangollisen, josta tosin osa sekamarjaa (kas kun mustikkaakin vielä löytyi) joka on tarkoitus käyttää ja josta jo osa käytettiinkin jälkiruokiin. Perunatömpällä tömppäsin puolukat survokseksi ja vein ison lasipurkillisen kellariin ja jätin pienemmän purkillinen jääkaappiin. Tuore puolukkasurvos on kyllä niin hyvää, että pienenkin nokon takia kannattaa vaivootella metsään, vaikka edellisvuotisia marjoja vielä pakastimessa ja kellarissa onkin.
Marjametsästä menimme suoraan kyläreissuilla Millanin luo, joka jo odotti vadelmapiirakan kanssa. Viivyimmekin pimeän tuloon saakka, kun mies innostui jatkamaan edelliskerralla kesken jäänyttä moottorisahausta, repimään nauloja laudoista ja rustaamaan autotallin räystääseen lisäpätkän ränniä. Meillähän kyllä riitti juttua siksi aikaa, niin ihmisluonteesta, puutarhasta kuin joulustakin. Kun mainitsin aikoneeni visiteerata kirpparilla etsimässä sinisiä verhoja kaupunkikodin ikkunaan jouluksi, niin Millan alkoi heti tonkia kaappiaan ja veti sieltä esiin kuulemma joutilaat siniset upeat pitsiverhot.   Lisäksi hän penkoi joulukoristeistaan muutaman sinisen pallon mukaani.
Eikö olisikin järkevää ihmisten vaihdella keskenään joulukoristeista silloin, kun haluavat vaihtelua, sen sijaan, että aina ostetaan vain uusia?
Lähtiessämme Kanttorilaan puolukanperkaussouviin saimme vielä mukaamme loput vadelmapiirakasta. Nam!

(Piti korjata pari iPadin tekemää sanamuotoa, kun en kirjoittaessani niitä huomannut. Mokomat vempeleet, kun yrittävät olla ihmistä fiksumpia.)

Nimipäivänä

Tällä kertaa Kanttorilaan ajaessamme minä olin se, joka olin huonolla hapella tai heikoilla kantimilla. Olin valvonut edellisyön vatsavaivoissa kärvistellen, niin maksoin univelkaa torkkumalla ensin automatkan ajan ja sitten vielä Kanttorilan sohvalla. Sen aikaa mies ehti muun muassa leikata melkein koko nurmikon - kerättyään ensin kärryllistä pudokkaita.
No, mikäs hätä tässä, anoin jo yhden viikon palkatonta vapaata ensi viikon jälkeen voidaksemme puuhastella Kanttorilan rauhassa, kaikessa rauhassa.
Kävimme illalla saunassa ja olin jo ennen kymmentä petissä. Ja uni tuli nopeasti huolimatta kaikesta päivän mittaan tekemästäni univajeen paikkauksesta. Aamulla heräsin sitten kuudelta kahvin keittoon ja sudokuja ratkomaan. Seitsemän maissa ulkolämpömittari näytti neljää plusastetta. Olin illalla sytyttänyt kahvihuoneeseen kynttilän palamaan ja kytkenyt termostaattilämmittimen päälle. Kun aamulla kävin raottamassa kasvihuoneen ovea, niin termostaatti hurahti heti pyörimään. Oli ilmeisen kylmä edelleen. Sama viritelmä täksi yöksi. Kesäkukkiakin kanniskelemaan kuistille sillä oletuksella, että talon seinien tuntumassa olisi lämpöisempää. Saatanpa niistä pari lisää kantaa sisään asti ennen kuin huomenna taas jätämme Kanttorilan hetkeksi oman onnensa nojaan. Haluan yrittää talvettaa kaikki pelargonit ja suurimman osan keijunmekoista ja ahkeraliisoista. Muratin ja yhden kutakin pelargoniväriä olen tuonut sisälle jo aiemmin.
Kävimme tänään taas Millanin luona ja viipyminen pidempään. Viimeksi käydessämme vain nopea piipahdus, kun mies oli silloin kovassa yskässä. Tänään hän oli täysissä ruumiin voimissa, kun testasi uutta  moottorisahaansa Millanin kuormalavoihin. Minä sain mukaani koteihin viemisiksi valkokukkaista kuunliljaa, palloesikon taimia ja sysikurjenmiekkaa.
En olisi muistanut aivan äkkiä, että mulla oli nimipäivä, ellei Millan olisi aamulla lähettänyt onnitteluviestiä. Palattuamme kaupan kautta mies innostui tekemään tiramisua, ja sitten löysin vielä roppakaupalla fb-onnitteluita. Mukava nimpparipäivä. Mukavaa olla taas terveen kirjoissa.

Hiljaiseloa

No se ruohonleikkuuongelma sitten ratkesi laillansa; perjantain ja lauantain välisenä yönä oli alkanut sataa ja sitä tihuutusta piisasi pitkin lauantaita. Ei tarvinnut kummankaan yrittää märälle ruohikolle. Sen sijaan mies sai viimeisteltyä autorempan ja levähdeltyä romuskaa potien. Minä viimeistelin perhospenkkiä. Istutin purkkeihin jemmatut perennat takaisin penkkiin, lähinnä punapäivänkakkaroita ja väriminttuja. Piti myös kaivaa yksi viime kerralla istuttamistani puuliljan  sipuleista esiin, kun joku eläin oli kaivanut kuopan sipulipenkkiin. Tarkistin, että sipuli oli tallella. Oli se. Naapurin kissa varmaan oli kaivanut kakkakuopan löyhään uuteen multaan. Piilotettuani sipulin uudelleen peitin kolmen sipulin penkkini kateharsolla pitääkseni kakkijat edempänä. Millan poikkesi lankomiehen synttäreiltä palatessaan tuomaan muutaman ukkolaukan, jotka kävin sitten istuttamassa enimmäkseen perhospenkkiin, vaikkei ukkolaukat taida olla varsinaisia perhoskukkia.
Tomaatteja keräsin taas mukaamme, ja omenoita tietenkin. Muuten meni viikonloppu hissukseen. En edes kirkkoon viitsinyt miestä painostaa, kun kauheat yskänkohtaukset olivat vaivanneet pitkin aamua. Rupesimme pakkaamaan lähtöä kaupunkia kohti jo aamupäivällä. Halusin päästä ajoissa liikkeelle, koska tällä kertaa ajettiin kahdella autolla. Sovittiin treffit kahvitauon pitämistä varten tunnin ajomatkan päähän. Päästiin turvallisesti molemmin perille.

Testataas taas...

...että miten onnistuu postaus "aipärillä". Palattuani vanhaan työhöni sain takaisin työtabletin, jonka käyttöä viime syksynä en paljoa ehtinyt opetella, ja senkin vähän ehdin autuaasti unohtaa. Ehdin jo pitkään olla siinä uskossa, etten pysty käyttämään tablettia muualla kuin koululla paitsi kameran osalta, kun kotona tuli aina vain näkyviin teksti "sivua ei voida avata, koska laite ei ole yhteydessä internetiin. Mutta äsken ennen lähtöä kohti Kanttorilaa mies neuvoi, miten asetusten kautta pääsen luomaan yhteyden.
Viikko sitten roudasimme Kanttorilasta monen sortin syötävää; perunoita, salaattia, porkkanoita, persiljaa, palsternakkaa, tomaatteja ja pari kurkkua. Niin ja omenoita. Ja silpoydinherneen palkoja, jotka vasta eilen löysin kassinpohjalta, jonne ne olin unohtanut. Onneksi ne olivat säilyneet syötävinä, ja nautinkin ne osana iltapalaa. Muillekin tuliaisille kävi vähän samoin. Olin kai kuvitellut, että jotain satoa saisimme vietyä lapsillekin ja että ehdin ja jaksan jalostaa pikkuporkkanat vaikka raasteeksi pakastimeen. En jaksanut enkä ehtinyt. Ennen kuin tuossa lähdön tuoksinassa, kun pesin salaatit ja siivosin syömäkelpoiset lehdet mukaamme, loput kompostoriin ja valikoin porkkanoiden seasta pienimmät, joille tein saman homman.
Kesäkurpitsoita veimme jo edellisellä kerralla pahvilaatikollisen. Männäviikolla sain vihdoin äntihin yhden niistä pilkkoa kakkuvärkeiksi pakastimeen. Onneksi ne paksukuorisina ovat hyvin säilyviä, niin ei niiden kanssa ole hengen hätää.
Nyt taas jänskättää, onko kylmä päässyt tekemään tuhojaan. Kanttorilasta n. 40 km:n päässä oli mitattu viikolla yhtenä yönä alin lämpötila koko Suomessa. Vajaan tunnin päästä meidän pitäisi oleman Kanttorilan kulmilla. Kumpihan meistä leikkaa nurmen? Viikko sitten oli koko ajan niin märkää, ettei mies päässyt alkua pidemmälle. Nyt kun näyttäisi sää suosivan, miesparka on flunssan kourissa. Ja minä en kyllä omin voimin vasurilla saa konetta pärähtämään.

Takaisin töihin, vaikka miten väsyttäisi

Meinasi iskeä väsymys kesken päivän. Aamupäivä meni säilöessä. Olin illalla ennättänyt Millanin luota kyläreissulta palattuamme kerätä avomaankurkkuja sen toisenkin satsin, jonka arvelin aiemmin jättämistäni aluista kasvavan. Pesin ne vielä illalla valmiiksi, jotta pääsisin joutuisasti jatkokäsittelyyn. Vielä löytyi tillinronttoja puutarhasta. Kaupunkikodin pakastimesta olin ottanut mukaamme mahdollisten kurkkujen varalle piparjuurilastuja ja viimekesäisiä mustaherukanlehtiä. Keitin isoja purkkeja isossa kattilassa, huuhtelin ne atamonilla ja ladoin pienet kurkut kokonaisina ja isommat viipaleina kerroksittain mustaherukan, tillin, valkosipulin ja piparjuurilastujen kanssa. Liemen määrän arvioin illalla tekemäni mittauksen avulla. Olin kertaalleen latonut pestyt pikkukurkut aikomaani purkkiin, johon sitten kaatelin litran mitalla kylmää vettä. Tällä kertaa liemi riitti. Ylijäämän käytin sitten punajuurille, jotka jo nostin ylös ja joista pienimmät keitin etikkapunajuuriksi. Isot odottelevat kuivahtamista kasvvimaalla. Päätin olla tänä syksynä ajoissa punajuurten noston kanssa, koska vuosi sitten niiden kävi onhoosesti. Ne ehtivät saada kylmää ennen kuin sain ne ylös, eivätkä ne sitten kellarissa säilyneet oikein mitenkään. Minun piti tehdä niistä jouluruuat pakastimeen.
Kun pääsin säilönnästä, painattelin pihalle. Olimme Millanin kanssa tehneet perennojen ja sipulien yhteistilauksen. Ne olivat viikolla tulleet, ja eilisellä kyläreissulla sain mukaani Millanin valmiiksi purkkeihin istuttamat syysleimun taimet sekä kolme puuliljan sipulia ('Friso'). Lisäksi sain Millanin kylvämiä kellosormustinkukan taimia. Tänään sitten valtasin niille sekä puuliljoille tilaa enkelipenkin kukkuralta. 'Laura'- syysleimut istutin samaan penkkiin muiden syysleimujen kanssa.
Oma hommansa oli myös kasvihuoneen kastelu, jonka toki eilen sain jo alulle, ensiavuksi. Muumio-omenien keräämistä olisi edelleen. Härkäpapuja olen vähän kerännyt, ja tuleentuneita sokeriherneitä ensi kesän kylvöihin. Millanille löytyi viemisiksi valaan kokoinen kesäkurpitsa (Millania lainatakseni). Muutaman porkkanan nostin salaattiin. Osa oransseista porkkanoista näyttää olevan jonkin tuholaisen syömiä. Ajattelin nostaa nekin jo pois, kunhan tästä jaksaisin vielä ojentautua ja suoria ulos.
Ruoho on pitkää, mutta niin kosteaa vähän väliä sattuvien sadekuurojen vuoksi, ettei sitä oikein pysty nyt ajamaan. Sen sijaan mies on jatkanut autoremonttia riihessä. No, eiköhän tässä tullut jo levähdettyä. Jotain tarttis saada äntihin vielä ennen saunomista. Tyrnitkin pitäisi kerätä. Se on ainakin nopea urakka.

Kuvia kaipuuta keventämään - tai kiihdyttämään

Sain taas vähästä aikaa ladatuksi kuvia kännykältä koneelle, kuvat otettu Kanttorilan kulmilla elokuun alussa.

Enkelipenkkiä olen taas kuvannut vähän väliä. Eihän kännykällä hääppösiä kuvia saa, on vissiin vähän ryöttäänen linssikin, kun on niin sameita otoksia. Kuvien ottamisen jälkeen purkeissa olevat narsissitupakat ovat alkaneet kukkia, ja siirsin ruukut portaille tuoksumaan. Vaaleanpunainen gladiolus kukki ihmeen kauan, ei taida näissä kuvissa erottua. Ensimmäinen mustasilmäsusannakokeiluni innostui myös vähitellen kukkimaan pihlajan juurella penkin vasemmassa reunassa. Enkelin vierellä kukkii viimekesäisen punaisen ahkeraliisan pistokkaita. 

Tästä yhdistelmästä tein tänä kesänä parikin kimppua. Toivon mukaan osa punaisista gladioluksista odottaa meitä kukkien. ainakin ne jäivät lupaavasti nupulle.

Kesämalvikin paikka edustaa nyt teemaa "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Olisi pitänyt kylvää kosmokset taakse ja malvat kosmoksen ja mustan orvokin väliin. Mutta kun en arvannut kosmoksen venyvän lähes kaksinkertaiseksi viime kesän mittoihin verrattuna.

Viime kerralla sain kaivettua jatkopalan Millanin perhospenkkiin, vuorasin sen maanpeitekankaalla ja tyhjensin monta multapussia. Illan hämyssä lauantaina aloitin istuttelun, harmaakäenkukkaa reunaan, sipulikukkia sinne tänne vuorikaunokin, värimintun ja keto- tms.neilikan ympärille. (Juu, eikun reunassa on balkaninkohokkia, harmaakäenkukkaa ryhminä molemmin puolin.) Istutukset ovat ainakin saaneet sadetta, jotta siitä ei ole juurtuminen kiinni. Mutta ovatkohan kesäkurpitsoille ja kurkuille ratustelemani kateharsot pysyneet paikoillaan viime myrskyssä? Se nähdään huomenna.

Kaupunkikuulumisia

Tänä viikonloppuna emme lähteneet käymään Kanttorilassa, koska se olisi ollut todellakin vain käynti. Minulla oli lauantaityöpäivä, olimme oppilaiden kanssa yleisurheilukisoissa. Pääsinkin tänä vuonna peräti kaksiin koulukisoihin, kun keväällä kisailivat valo-oppilaamme Kanttorilan kulmilla yhdessä suomalaisoppilaiden kanssa. Olenhan kertonut, että paikaillinen urheilustadion on tosiaan ihan liki Kanttorilaa, niin että kisakuulutuksista saa vaivatta selvää.

Olimme yhdessä miehen kanssa siellä eilisissä kisoissa töissä, koska kisojen jälkeen lähdimme lankoni lasten kanssa suoraan heidän pikkusiskonsa kastejuhlaan naapurikuntaan. Oli hieno päivä. Säätkin suosivat sikäli, että sade alkoi kunnolla vasta kisojen päätyttyä. Päivään mahtui paljon mukavia kohtaamisia. mikä aina tekee päivästä erityisen ja antoisan. 

Kirjoitin viime viikolla Millanille kaksikin kirjettä. Viimeisimmän kirjeen päätin sanoihin: "Kaipaan jo kovasti Kanttorilaan, mutta äkkiäkös viikko vilahtaa". Etenkin kun puuhaa piisaa myös täällä kaupunkikodin pihamaalla, jos kohta tuvan puolellakin. Puhumattakaan siitä, miten nopeasti aika vilahtaa töissä. Tämän alkusyksyn mittaan olen kaivanut täällä kaupunkikodin puutarhassa rikkaruohoja jo kutakuinkin kymmenen multasäkillistä. Tarkoitus olisi rustata ainakin omenapuun ympärille maanpeitekangasta ja niin  paksusti haketta, ettei rikkaruohot ihan heti kasva uudestaan pintaan. Olihan siinä omppupuun ympärillä perennoja ja sipulikasvejakin, mutta valkojuuret olivat enemmistössä. Se onkin sellainen veitikka, että on enemmistönä hyvin äkkiä. 

Olin eilisen ulkoilu- ja juhlintareissun jälkeen niin väsyksissä, ettei siivoukseen ollut paukkuja. Menin maata jo kymmeneltä. Aamulla käytiin paikallisessa kirkossa. Ehtoollisen alussa kuikuilin urkuparvelta alas tuttuja bongailen. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä mies, jonka puolesta kesän aikana pyydettiin meiltäkin esirukoustukea, kun oli huonona sairaalassa. 

Tällä viikolla tiedossa mm. koululaisten kanssa puolukkaretki, jos vain sää edelleen meitä suosii. Perjantaina sitten taas nokka kohti Kanttorilaa, miestä odottaa siellä autoremontti ja minua ainakin sadonkorjuu. Millankin taitaa meitä odotella. 

Koulun kautta Kanttorilaa kohti

Nopeastihan se viikko meni. Huomenna on jo viimeinen koulupäivä, ja sekin kolmen tunin tynkä. Hyvä sinänsä, niin voimme lähteä aamulla yhdessä miehen kanssa, eikä miehellä ehdi aivan kylläännyttää mua töistä odotellessa, kun kirjastokin on aamusta asti auki. Niin, lähdemme siis yhdessä sen takia, että ajelemme koulupäiväni päätyttyä suoraan Kanttorilaan kulkematta kaupunkikodin kautta.
Nyt meillä onkin ihan kunnolla aikaa touhata, toisin kuin viime viikonloppuna, jolloin lauantaipäivä meni juhlistaessa siskoani.
Viikolla ehdin jo nähdä levottomia unia siitä, että yritin pitää tomaatteja sulana kylmenneessä kasvihuoneessa. Moinen uni johtui siitä, etten vielä viime viikonloppuna rustannut kasvihuoneeseen termostaattilämmitintä. Ja sitten kuului sellaisia huhuja, että sääennustukset povasivat kylmenevää. No, Millanilta sain rauhoittavan viestin, ettei ole pelkoa yöpakkasista, kun tuulee ja sataa aina vain. Viikon mittaan on myös juolahtanut mieleen yhtä ja toista, mitä pitäisi muistaa Kanttorilasta pakata kyytiin. Olisihan se yksinkertaista asua yhdessä paikassa (ettei tarttisi rehata kampetta edestakaisin), mutta vaihtelukin on mukavaa.

Vaiheikas viimeinen päivä

Tänään olemme viettäneet viimeistä kokonaista päivää Kanttorilan kulmilla ennen paluuta pohjoiseen ja työhön. Huomenna ajelemme kaupunkikotiin yöksi, keskiviikkona minulla on suunnittelupäivä ja torstaina tulevat oppilaat. Toki perjantaina jo taas ajelemme tänne takaisin päin, todennäköisesti parin pojan kanssa, jatkaaksemme tästä lauantaina vähän etelämmäs siskoni synttäreille.

Tälle päivälle sattui varsinainen sosiaalisuuspiikki, vaikka kyllä eilinen kirkossakäynti - tai enemmänkin sen jälkeiset kirkkokahvit - oli varsin sosiaalinen tapahtuma sekin. Kirkossa oli esikoulunsa aloittavien siunaaminen. Minua itketti liikutuksesta melkein koko ajan. Tuntui varsin hyvältä ajatella paluuta kouluun. Kirkkokahvilla seurakunnan lapsityöntekijä tuli istumaan ja juttelemaan meidän pöytäämme -  ja jäimmekin istumaan niin kauaksi aikaa, että kaikki muut ehtivät häipyä, ja pappikin sai kahvia juodakseen ennen kuin jatkoimme kotiin, hyvillämme kohtaamisesta. Tämä seurakunnan työntekijä toimi mielestämme juuri niinkuin pitikin, kun hän istahti pöytäämme todeten "tulen tähän, kun te olette ihan oudon näköisiä..." Ei siis mennyt turvallisesti tuttujen luo, kuten itse useimmiten taidan toimia, vaan hakeutui siihen seuraan, jota ei aiemmin ollut juuri seurakunnan tilaisuuksissa - ainakaan perhetyön yhteydessä - nähnyt.

Mutta mun siis piti kirjoittaa TÄSTÄ päivästä. Millan oli kutsunut meidät yhdeksi syömään. Mies kävi sitä ennen rauta- ja ruokakaupoissa, ja minä tein sillä välin salaatin mukaan otettavaksi. Taas tandemoidessamme meitä tervehti vastaanpolkenut kypäräpäinen nuorukainen. En tiedä, onko muualla päin Suomea tapana, että pyöräilijät tervehtivät toisiaan. Tavan ainakin soisin yleistyvän. Vietettyämme mukavan ruokailu-, juttelu- ja rapsuttelurupeaman Millanin, koiran ja kissajoukon seurassa lähdimme polkemaan kotia kohti rautakaupan kautta. Mies oli nimittäin siellä poiketessaan tehnyt varauksen viimeisestä naisten fillarista, jota myytiin kampanjahintaan. Keskustassa polkiessamme eräs auto hiljensi kohdalle ja sivuikkuna avautui. Kollega sieltä huikkasi, miten sujuu ajelu tuollaisella pyörällä. Kysyi myös, missä aion olla töissä alkavana lukuvuotena. Siinä vaiheessa en vielä ollut ehtinyt lukea Millanilta saamaani paikallislehteä, jossa oli juttua maahanmuuttajaoppilaittemme syksyn koulunkäynnistä. Sen kotona luettuani arvailin kollegan ajatelleen, olisinko kenties ollut jäämässä maahanmuuttajaopetukseen, kun siihen lehden mukaan on jäämässä vielä kaksi opetusryhmää syksyksi.

Kävimme tekemässä pyöräkaupat. ja mies sai pluutattua samaan kauppaan vielä autoremppaan tarvitsemansa pitkäleukaiset pihditkin. Poljin kotiin ihkauudella valkoisella kaunottarella, edelläni mies tyyräsi tandemia yksikseen, mikä sekin häneltä sujuu kaikin mokomin.

Kotona laitoin perunakattilan tulelle. Olin ennen lähtöämme kaivanut uudet perunat ja pessyt ne höyrykattilaan valmiiksi, jotta saadaan ruoka nopeasti, jos vaikka kuopus ja tyttöystävä piankin meidän jälkeemme saapuisivat. Saimme kuitenkin odotella heitä hyvän tovin, emme tokikaan tumput suorina. Syötyämme mies aloitti ruohonleikkuu-urakan. Kiitos ja ylistys poutapäivästä! Nyt voimme pakata ruohonleikkurin mukaamme, jotta kaupunkipihakin saadaan ajeltua. Minä levittelin ruohosilppua katteeksi kasvimaan käytäville ja samalla siivosin kasvimaalla ja kastelin siellä täällä. Kun sitten olimme poimimassa marjoja kefiirijogurttiin jälkiruuaksi/ iltapalaksi (mies poimi pensasmustikoita ja kuukausimansikoita, minä keräsin vadelmia), niin pihaan tuli valkoinen auto. Ihmettelin ensin, miksi poika mahtaa tulla erinäköisellä autolla, onkohan voortti tehnyt tenän. Mutta eihän siellä kuopus ollutkaan, vaan toinen kollegani! Hän poikkesi kertomaan tuoreet kuulumiset kunnanvaltuuston kokouksesta koskien maahanmuuttaja-asioita. Ja sittenhän siihen tupsahti jo nuori parikin. Syötyään ja juotuaan he jatkoivat matkaa kohti Tammerta. Ja minulle tuli kiirus nettiin. Päähäni oli pälkähtänyt jo tandemin kyydissä kaamea ajatus: mitä jos olenkin ymmärtänyt tai muistanut väärin ja suunnittelupäivämme onkin jo huomenna. Mutta kunnan kotisivulla olleesta koulun työ- ja loma-aikojen taulukosta varmistui, että kyllä koulu alkaa meillä vasta torstaina, vaikka tässä Kanttorilan kulmilla koulukkaat aloittavat jo keskiviikkona - ja tuossa vastapäätä olevassa amiksessa aloittivat jo tänään. (Niin etten kehdannut enää tänä aamuna hipsiä yöpaidassa postilaatikolle.)
Ei siis tarvitsekaan ruveta ryttyilemaan lähtöä  yön selkään, vaan saamme nukkua rauhassa tulevan yön (tosin täytyy yrittää hilata heräämistä taas vähitellen koulutahtiin) ja pakata huomenna itsemme ja erinäisiä tarvekaluja kyytiin.

Löytöjä vanhoista postauksista

On siitä ollut jonkin verran hyötyä ja aika paljon iloa, että olen kirjoittanut blogia/blogeja jo vuodesta 2007. Niin kuin ei muka muuta tekemistä olisi (basilikaa pitäisi hakea ja tehdä pestoa lapsille tuliaisiksi), olen tässä istuskellut horvin aika tietsikalla ja selannut vanhoja postauksiani eri blogeilla. Alunperin tarkoitukseni oli koettaa selvittää, millä kaikilla paikkakunnilla olemmekaan jo käyneet Uusheräyksen kesäseuroissa ja milloin missäkin. Siis niin kuin, että minä vuonna milläkin paikkakunnalla. 

Tällaisen luettelon sain: 

2007 Kurikka

2008 Leppävirta

2009 Haapavesi

2010 Vaasa

2011 Kalajoki

2012 Lapinlahti

2013 Raahe

2014 Kempele

2015 Ylivieska

2016 Kokkola 

- ja vuoden 2017 kesäseurat ovat kuulemma Rovaniemellä ja sinnekin menemme jos Herra suo, ja sieltä onkin lyhyt huitaasu mökille Muonioon.

Niin, näitä selvittäessäni törmäsin mm. tyttären lopputyöanimaatioon, jota en youtubesta onnistunut löytämään hakusanoilla. 

Lisäksi löysin vuodatusblogistani tallennettuna tiedo, mitä lajikkeita ne nyt olivatkaan siinä kaupunkikodin puutarhaan istuttamassani perheomenapuussa: Salla, Suislepp ja Punakaneli. Tänä kesänä siihen on näyttänyt olevan tulossa ainakin jotain noista. Ties vaikka joskus muistan/ saan selville, "mitä laijja" on se toinen kaupunkikodin omppupuu.

 

Kahden marjan kakkua

Juhlimme tänään hieman etukäteen miehen synttäreitä. Aamulla leivoin kakkupohjan (ja toki piti uuniin taas tehdä samalla muutakin). Laitoin taikinaan kokeeksi vähän kaakaota. Sillä välin, kun kakku jäähtyi ja omenapiirakka paistui, kävin noukkimassa kakuntäytteeksi ensin mansikoita, loput muutamat "sefyyrit", joiden päältä jätin viimein verkonkin pois, sekä kuukausimansikoita, ja sitten toista kerrosväliä varten keräsin vadelmia. Kostukkeeksi tuli melkein pelkkää vettä, ihan vähän tirautin laimennettua omenamehua ja puolukkaa mauksi. En halunnut liikaa happamuutta, koska tarkoitus oli, että kakku sopisi myös Millanille. Olimme ostaneet vaahdotettavaa "soijakermaa", koska Millanilla on maitoallergia. Sen pakkasin vatkaamatta mukaan, ja arvelin kakunkoristeiden löytyvän Millanin vatukosta, josta jo viime viikolla kävimme noutamassa pakastimentäytettä.
Koska lähdön edellä nakkas taas jonkin piskon, vaihdoimmekin kulkupeliksi tandemin sijaan auton. Niinpä hain vielä kitarankin mukaan, jonka olin luvanut tuoda, mikäli tulemme autolla. Pyörän kyytis ei kuulemma olis tarvinnut sitä rehata. Lisäksi nippu nuotteja, kasa kirjoja, hiukan herneitä sekä salaatinlehtiä. Kirjoja olin valkannut Millanille kirjaston ilmaislaatikosta heti kirjaston ovien avauduttua puolilta päivin. Hän ei ole nyt itse sellaisessa sähkökunnossa, että kykenisi kylille ja poistokirjoja penkomaan. Valitsemistani melkein kaikki kelpasi. Yksi Anu Kaipainen hänellä oli jo hyllyssä, ja Danielle Steeleä hän ei kuulemma suurin surmin lukisi. Kyllä niille jatkosijoituspaikka löytyy.
Me rupesimme Millanin kanssa harjoittelemaan lauluja (viisi lauluvalintaa molemmilta), ja sillä välin synttärisankari kävi puskemassa leikkurilla Millanin ylipitkäksi kasvaneen ruohon. Sähkökunto ei ole sallinut ruohonleikkurin käyttöäkään, sekin aiheuttaa pyöriessään jonkin magneettikentän tai jotain. Kun ruoho oli leikattu ja laulut käyty läpi, minä rupesin vatkaamaan soijavaahtoa, Millan häipyi vatukkoon ja mies latasi kahvinkeittimen. Vanhasta tottumuksesta hän keitti koko pannullisen, niin oli siinä meillä kittaamista ;)
Kakkua kehuttiin. Makuyhdistelmä suklaa, mansikka, vadelma ja soija oli siis onnistunut, vaikka arpapeliä olikin. Tavallisesti kun teen vain niitä hillakakkuja.
Paluumatkalla poikettiin vielä pikkulenkki metsätiellä. Löysimme yhden kantarellin, hyvälaatuista mustikkaa, raakoja puolukoita, jotka toki jätimme kypsymään,sekä vatukoita, jotka jätimme toisten tyhjättäväksi. Yhdestä vattupöheiköstä kuuluikin naisen äänellä "päivää", kun mies oli kovaan ääneen kehunut lähistölle pysäköityä sitikkaa...
Ties vaikka vielä innostuisimme oikeasti mustikkametsään tässä loman viime hetkinä. Tänään noukimme vain kädestä suuhun purkkien puuttuessa.

Kassit

Mainitsin eräässä aiemmassa postauksessani ommelleeni kasseja. Otin mä niistä sitten kuvankin, ja aikanaan sain laitettua kuvan tietsikalle asti. Oheisesta kuvasta puuttuu viimeisin "eskarikassi", jonka ompelin alkuviikosta. Siihen käytin samaa keltaista housupukukangasta kuin keskimmäiseen. Krivat tuli siihenkin jämäpalasta, joita sain kerran kaupungilla kangaskaupasta ilmaiseksi mukaani.

Siniraitainen lakana löytyi aikanaan Kanttorilan riihestä tai vintiltä likaisena ja hieman risana. Ei kuulemma ollut Millanin vaan vanhempaa perua. Olin pessyt lakanan, josta ei toki ruostetahra lähtenyt, mutta puhtaita ja ehjiä kohtia oli tarpeeksi muutamaan kassiin. Ruskeakukkainen kassi on virttyneen kappaverhon kirkkaammasta kohdasta.

Kännykkäkameralta

Olimme eilispäivän Kokkolassa Uusheräyksen kesäseuroissa. Oli aikainen herätys, kun piti ehtiä yhdeksäksi Aino-kuoron harjoituksiin, kun kymmeneltä alkoi "Matkalaulutalkoot". Heti saavuttuamme törmättiin ensimmäisiin sukulaisiin, ja toki muihinkin tuttuihin. Laulut menivät mukavasti, ja sain peräti henkilökohtaisestikin hyvää palautetta. Kohtaamiset niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen olivat antoisia. Seuroissa saatiin mm. kuulla pitkästä aikaa vanhaa tuttua Tatu-pappia. Mukava vaikkakin hikinen päivä.

Huomenna alkaa elokuu. Laitan vielä muutaman heinäkuisen kukkakuvan, ei tosin ihan tuoreimpia. Nyttemmin on mm. gladiolus aloittanut kukintansa ja tuoksuherneen kukinta on runsastunut. Tämä loppukesä on mielestäni kukkien upeinta aikaa.

Riihen nurkalla roikkuvaa keijunmekkoa asetuin taannoin ihailemaan alhaalta päin nurmella maaten.

Olen saanut ihailla myös isäntää ahkeroimassa, molempien ulkoportaiden kimpussa. Portaiden kattaminen jäänee ensi kesään, koska pääoven kattamisen osalta täytyy tehdä suunnitelma ja piirustukset ja toimittaa ne rakennusluvan saamista varten kuntaan. Kosmos kukkii ikkunan alla.

Keittiön puoleiselle katetulle kuistille on jo rakennuslupa, mutta katto kannattaa tehdä yhtä aikaa toisen kanssa, jotta ne voidaan samalla kertaa pellittää. Kukkia tässäkin kuvassa, pelargoniat, äitienpäiväruusu ja siitruunaruoho vanhalla betoniportaalla.

Kukkakärpäset ovat erityisen tykästyneitä palsternakan kukkiin. Joka kerta, kun kävelen ohi, palsternakasta pölähtää lauma lentoon. Liian valottuneesta kuvasta ehkä erottaa härkäpavut, tillit ja herneet muita korkeampina, ja härkäpavun oikealla puolella tämänkesäiset palsternakat, jotka eivät vielä kuki. Niiden takana on viimekesäisiä korkeine kukkineen.

Permausta, perkausta ja ylläri

Räkiää poutaa on piisannut edelleen, mitä nyt jonkun piskon nakkas yöllä kasvien virkistykseksi. Päivällä on ollut välillä sen verran tukalaa, ettei pihalla ole jaksanut kovin pitkiä jaksoja kerrallaan. Niinpä eilenkin pääsin vauhtiin vasta iltapuolella. Ensin jatkoin kirvessouvia. Mies raahasi taannoin minulle kuusipöllin tuvan päätyyn, likelle risukasaa, jotta voin pöllin päällä pienistää kirveellä risuja. Olisihan minulla siellä nurkalla se oksasilppurikin, mutta ajattelin välillä kokeilla permakulttuurin periaatteita ja jättää sähköenergialla toimiva metelimasiina syrjään ja turvautua ekologiseen lihasvoimaan. Huomasin siinä, että homma sujui suorastaan sukkelammin kirveellä kuin silppurilla, koska kirveellä pystyi pilppuamaan useamman risun kerralla. Silppurissa on sen verran tylsät terätkin, ettei se sitkeämpiä puulaatuja saa edes poikki, vaikka niitä syötänkin pienestä truutusta melkeinpä yhtä kerrallaan. Ja sitten on masiina taas tukossa, ja sen avaamiseen ja siivoamiseen menee aikansa. Ratustelin rautakangen ja harjanvarren avulla isosta jätesäkistä sermin, johon enimmät pilkkeet pölkyltä lensivät, jotteivät kaikki risunpätkät leviäisi ympäri markkia.
Mutta varsinainen projektini eilen illalla oli pitkän perennapenkin etureunan ylöskaivuu. Siinä  on ollut bambusta tms. ruo'oista tehty reunus, joka törröttäessään on haitannut ruohonleikkuuta, joten nyt kaivoin kaikki bambukepit pois ja samalla tietenkin sain perattua penkin etureunasta rikkaruohot. Kaksi kärryllistä. Keppejä reilu muovisäkillinen. Mihin ne nyt sitten laitan? Hyönteishotelliin? Kohopenkin pohjalle? No, sitä minun ei tarvitse heti ratkaista, joutaa se säkki odotella "kompostoritarhassa" muiden moskasäkkien, risu- ja rikkaruohokasojen keralla. Nyt voisin mennä taas pihalle pasteerailemaan, ihailemaan kätteni tekoja ja kenties keksimään seuraavaa hyökkäyskohdettani.

Tänään on kuitenkin ollut sikäli erilainen päivä, että saimme hetken nauttia yllätysvieraan seurasta. Tai ei se sikäli ollut yllätys, että nuorimies soitti parin tunnin ajomatkan päästä kysyäkseen, olemmeko kotosalla ja voisiko hän piipahtaa matkallaan kohti pohjoista. Mies ehti siinä ajassa saada toisetkin raput kulkemiskuntoon ja minä ehdin tiskata alkuviikon tiskit. Ja siistiä vessan. Pikavisiitin aikana tarjosin kirsikoita ja omenamehua, vieraamme kun oli menossa syömään tuohon 40 km:n päähän kirkkoherran vieraaksi.  Loput suklaakirsikat söimme miehen kanssa maanantain retkellä Y-vieskaan lauluharjoituksiin, nyt oli Latvian matalan vuoro, siihen toki jäi vielä poimittavaa. Rauhalan kirsikatkin alkavat kypsyä.

Mutta nyt siis sinne ulos.

Perkuusää

Nyt on ollut poutaa, tänään miltei hellettä. Silloin kannattaa perata, niin rikkaruohot nääkähtävät sukkelasti. Olen jatkanut (piiitkän ja leveän) perhospenkin ylösottoa. Perennat ovat kylläkin lujilla, kun olen ne kaivanut sijoiltaan, vaikkakin olen koettanut nopeasti ne istuttaa väliaikaisesti, kastelua unohtamatta. Tavalliset ruohotuppaat perennapenkistä olen nakkonut  kottikärryyn, mutta valkojuuret eli juolavehnät olen levittänyt nurmikolle mustan muovin päälle, jotta ne kuivuisivat varmasti kunnolla ennen kompostointia.
Olen minä kasvimaallakin koettanut ehtiä perata, mutta jäi sinne vielä erinäisiä plänttejä muroa eli pihatähtimöä sun muuta vähemmän tähteellistä (hah, tahaton sanaleikki). Tosin pihatähtimöä en ole joka paikasta halunnutkaan niin tyynni häätää. Se kun sitoo nitraattia, niin olen ainakin salaatin ja punajuurikkaiden lähelle sitä jättänyt tarkoituksella. Sen sijaan täkäläinen ilmestys peltoemäkki saa lähteä vinkiäätte, jos vain sitä rookaan, olkoonkin että sillä on ihan sievän värinen kukka.
Nyt mun pitäisi jatkaa kirjettäni Millanille, kun en ole viikkoon kunnolla saanut hänen kanssaan jutella, vaikka treffasimmekin lyhyesti alkuviikosta hänen pistäytyessään pihassa.

Rokuli

En oikeastaan tiedä, mitä rokulipäivän viettäminen varsinaisesti tarkoittaa, mutta minusta tuntuu, että tänään olen sellaista viettänyt. Heräsin taas kolmen jälkeen voitelemaan kutisevia paukamia, ja kun uni ei uudestaan tullut, nousin neljän aikoihin syömään aamiaista ja lukemaan Raamattua. Tunnin lukusession jälkeen uni tuli uudestaan ja palasin pehkuihin. The second breakfast kahdeksan maissa. Olimme miehen kanssa hissuksiin antaaksemme siskolle unirauhan, ties mihin aikaan hän oli ilmiintynyt vintille. Hain postin, jonka lisäksi luin vielä muutaman luvun UT:n puolelta. Puolen päivän jälkeen sisko oli liittynyt seuraamme, ja me naisväki teimme puutarhakatselmuskierroksen sillä välin, kun mies teki ruuan valmiiksi.
Iltapäivällä hyppäsin siskon kyytiin, kun hän lähti kotimatkalle ja aikoi poiketa vielä Millanin luona. Mies lupasi tulla perässä tandemilla minua hakemaan, meillä kun on auto toistaiseksi vielä seisonnassa. Mutta huomenna se täytyy ottaa liikenteeseen päästäksemme taas yhteen kesän sukukokoontumisista. Lauantain juhlan jälkeen on sitten vielä elokuun alkupuolella mummon 85-vuotissynttärit. Lakkiaiset, rippijuhla, häät ja synttärit. Sellainen sarja tänä kesänä.
Kiersimme tietty Millanin puutarhankin ja bongasimme taas monia uusia lajeja. Ennen kuin sisko jatkoi matkaa kotiin päin, mies ehtikin hikisenä paikalle. Kunhan hän oli saanut hiukan hengähtää, kuivatella ja nesteytyä, niin hyppäsimme molemmin tandemin kyytiin ja ukkosta uhmaten poljimme Kanttorilaan.
Yksi homma minulla oli tälle päivälle ohjelmassa (= kännykkämuistutuksena), ja sen meinaan vielä käydä pihalla tekemässä ennen nukkumaanmenoa. Kylvän kaksivuotisia; harjaneilikkaa, maariankelloa ja sormustinkukkaa. Myös kirjopikarililjan siemenille ajattelin funtsia paikkaa.

Ei tuhatta sanaa tänään

Eilen tuli pitkästi tekstiä. Niin tahtoo käydä, kun ei horviin ole kirjoitellut.  Tänään vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Mies kiersi eilen kameran kanssa pitkin puutarhaa.

                       
                               Bowl of Beauty -pioni kukkii sittenkin täydessä kauneudessaan.

                  Kurjenkellot ovat kasvattaneet pitkät varret, mitä ei tosin tästä kuvasta näe.

Eilen poutapäivän kunniaksi kimalaiset olivat uuterina. Erityisen suosittuja näyttivät olevan piikkiputket ja alakuvan ruusuruoho, jonka siemeniä toin aikanaan Millanille kotipuolesta pohjoisesta, siellä kun sitä kasvaa kirkkomatkalla pyörätien varressa.

Tänä kesänä olen iloinnut myös palavan rakkauden näyttävästä ja pitkäaikaisesta kukinnasta. Sitä kasvaa Kanttorilan puutarhassa kolmessa eri paikassa: perhospenkissä,jota paraikaa olen kaivamassa ylös, lemmikkien hautausmaalla sekä navetanpäädyssä, jonne ajattelin laittaa sitä lisääkin. Kirkkaanpunainen näyttää hyvältä tummanvihreää seinää vasten, etenkin korkean varren päässä.  

Jasmikekin on viimein avannut kukkansa. Toiset tykkäävät sen iltatuoksusta. Minä en erityisesti, mutta kukinnot ovat kauniit.

Minulla on edelleen jäljellä Millanilta saamiani pikkuzinnian siemeniä, joten niitäkin taas esikasvatin, vaikka viime kesänä niistä (muutamasta rääppööstä, jotka jäivät henkiin esikasvatuksessa) ei ollut mitään iloa. Tällä kertaa taisin osata valita parempia (= aurinkoisempia) kasvupaikkoja, koska nyt on muutama oppineittenkukka jo auennut. Onneksi kukkivat pitkään, kun kukkien kehittyminen ja aukeneminen kestää niin kauan.
Yövieras on vielä nukkumassa, niin kerkesin piipahtaa netissä. Mutta nyt lähden ruuanlaittoon. Miehellä on uudet perunat pestynä, ihan vain kaupasta ostettuja. Omissa perunanvarsissa bongasin vasta eilen ensimmäiset auenneet kukat, ja niistäkin mies otti kuvan :)

Hieno laji

Kyllä on mukavaa olla väsyksis. Siis myös ihan ruumiillisesta työstä eikä vain sen takia, että nousin aamulla kuudelta, kun ihon kutina herätti  - kuten oli valvottanut jo kolmen maissakin. No, otin toki aamunokoset kahdeksasta yhdeksään ja söin sen jälkeen toisen aamiaisen kuin hobitit ikään. Kutinaan otin viimeisen kortisonitabletin vanhentuneesta kyypakkauksesta, sen jälkeen kun olin aamulla käynyt suihkussa ja voidellut pahimmin syyttävät puremat aloe vera -geelillä.
Eilen sain vihdoin siivottua peräkamarin. Laitoin ompelukoneen hetkeksi piiloon itseltäni, etten ehdi sotkea uudestaan ennen kuin saamme pojat tänne yövieraiksi viikonloppuna. Siskonikin lienee tänään tulossa yöksi sieltä festareilta. Hänelle siivosin vintillä vieraskamarin. Viime yön sisko oli Millanin luona, kun ovat samoilla reisuilla liikkeellä. Sain siis yhden lisäpäivän siivoonteoolle. Porstua siivottuna, mutta kylppäri vieläkin puolimoos.
Mutta se hieno laji, josta tänään olen taas saanut nauttia ei suinkaan ole siivous. Se on puutarhanhoito.  Sain äsken taas yhden projektin päätökseen. Se sai inspiraationsa, kun viikko sitten maanantaina keräsin kärryn kyytiin läjän lahonneita koivun oksia ison koivun juurelta ja mietin niille loppusijoituskohdetta. Kohopenkki, mikäs muukaan. Keksin heti kohta paikankin, mihin alkaisin sille kaivaa krooppia. Suurin piirtein keskellä kasvimaata on ollut kaksi Millanin rustaamaan vanerista lavakaulusta, joissa on ollut kasvamassa yrttejä, oreganoa ja minttua lähinnä. Toista lootaa kohensinkin kaksi vuotta sitten juhannuksen jälkeen, ja siitäkin projektista kirjoitin silloin tänne. Mutta isompikin oli jo kasvanut umpeen, ruohoa ja lupiinia oreganon lisäksi, ja laidatkin alkoivat olla risat. Päätin purkaa laartikot, siirtää yrtit väliaikaisesti ruukkuihin ja kaivaa lavojen tilalle kohopenkkikuopan. Samalla nostaisin ylös myös lavojen päädyssä niiden ulkopuolella kasvaneen ison mättään ranskalaista rakuunaa. Sitäkin laitoin talteen, vaikka en toistaiseksi ole itse oppinut rakuunaa käyttämään.  Viikon verran saivat lahopuut odotella kärryssä. kunnes eilen viimein olin ehtinyt projektin siihen vaiheeseen, että olin saanut kuopan valmiiksi. Lapiointivaiheessa eräs ongelma on, mihin sijoittaa mullan siksi aikaa, että sen saa levittää takaisin valmiin kohopenkin ihokerrokseksi. Tällä kertaa käytin osan mullasta perunoiden, porkkanoiden ja punajuurikkaiden multaamiseen. Kas kun tarvittaessa tiesin saavani lisää multaa kohopenkin päälle perennapenkistä, johon aion loppukesästä vaihtaa mullat.
Kyseisen perennapenkin osittainen ylöskaivaminen sisältyi myös kohopenkkiprojektiin. Tarvitsin sieltä irtikaivamiani ruohotuppaita risujen päälle. Risujakin kertyi kuopan pohjalle paljon enemmän kuin ne muutamat koivunjuuret. Olin ajatellut piilottaa penkkiin talon takana lojuvat siperianhernepensaan oksat, joita ei pysty oksasilppurilla pienistämään. Kokeilin, mutta sitkeä puuaines kietoutui terän ympärille ja pysäytti moottorin. Mutta ne oksat saivat jäädä edelleen lintujen piilopaikaksi, kun mies innostui siivoamaan riihen likelle kertynyttä kuusenoksarisukasaa.  Riihen markki siistiytyi kovasti kyllä jo sillä, kun mies myi siitä yhden auton, mutta sitten hän hän kävi käsiksi auton takana osin piilossa olleeseen oksakasaan, paksuimpia hän sirkkelöi polttopuiksi ja risumoskaa kärräsi sitten kaivamaani krooppiin kolme kottikärryllistä. Kun mies vielä leikkasi nurmikon, niin sisääntuloalue oli siistiytynyt hurjasti.
Eilen saimme siis risut kuoppaan ja aloin kärrätä seuraavaksi niitä ruohoja. Tänään jatkoin perennapenkin kaivuuta ja nättäiden kuskausta. Sitten tyhjäsin kasaan pari jätesäkillistä syksyllä kerättyjä puiden lehtiä (taisinpa niiden alle piilottaa myös sitä sammalta, jota mies viime kesänä kaivoi porstuan ulkoseinistä ja lattian alta). Ties kuinka monennen huilootauon jälkeen kärräsin seuraavaksi kerrokseksi kompostia, sen päälle ruohokatetta, jota mies oli minulle jemmannut ruohonleikkuusta - kun viimein sateiden jälkeen hän siihen hommaan oli taas päässyt. Ja lopuksi multa.
Iloitsen valmiin homman kanssa ainakin yhtä paljon siitä, että perennapenkkiä kaivaessani olen kuin olenkin löytänyt harmaakäenkukan siementaimia. Minä kun luulin tyystin menettäneeni tuon ihanan kukan viime talvelle. Niitä samoin kuin väriminttuja, illakkoa, punakärsämöä ynnä muuta penkistä otin talteen purkkeihin, jotka sitten upotin penkkiin odottamaan takaisin istuttamista.

Tuvasta markiille

Kun olimme pysäköimässä tandempyörää kirkkomaan kiviaitaa vasten, eräs västäräkki hyppeli aidan päällä levottomasti edestakaisin, mato nokassaan ja meitä tapittaen. Vihdoin älysimme siirtyä pyörinemme edemmäs, niin että lintu pääsi livahtamaan kiviaidan koloon viemään aamupalaa nälkäisille lapsilleen. Kirkosta palatessa näimme todennäköisesti saman uurastajan aidan päällä uusi mato nokassaan. Siinä se varmaan oli vistannut edestakaisin koko sanajumalanpalveluksen ajan.
Syömään mekin ryhdyimme kotiin päästyämme, ja sitten ulos. Tänään on pitkästä aikaa poutaa ja aurinkoa. Niinpä en estellyt yhtään, kun mies lähti ruohoa leikkaamaan, vaikka miten olisi lepopäivä. Nyt on jo toinen leikkuutauko menossa. Ensimmäinen tuli silloin, kun pihaan saapui autonostajia. Mies pääsi yhdestä ylimääräisestä ajokista eroon.
Pihalle minunkin tekisi mieli. Viime päivinä olen keskittynyt melkein pelkästään sisähommiin. Keskeneräisesti tyrjätty peräkamari on entistä kaameammassa siivossa, kun innostuin siivoamaan ompelukoneella. Se tahtoo sanoa, että olen koettanut vajentaa vintille kerääntynyttä sekalaista matonkude- ja lumppuvarastoani eri tavoin. Kirjoitinkin siitä jo vanhimmalla blogillani. Eräs vajennustapani on jonkinsortin tuunaamista. Ompelin pussukoita, tyynyjä ja kasseja mm. rikkinäisestä lakanasta, haalistuneesta ikkunaverhosta, keltaisista jakkuhousuista, mustasta hameesta ja sisustuskangastilkuista. Pussukat ja pienet kassit tein koulua varten, kauppaleikkiin yms.
Siinä kangasvaraston penkomisessa ja lajittelussa sotkin sitten yläkerran vieraskamarinkin, mutta eilen sain sen siivottua. Ties vaikka saisin siskon tänne yökylään, kun hän on tulossa tänne suuntaan festareille. Kyllä mieskin osallistui vieraskamarin siivoukseen aika suurella panoksella. Hän nimittäin kantoi sieltä pois tuhottomasti painavan television, joka oli isän peruja. Töllöltä vapautunut tv-taso palvelee nyt yöpöytänä.
Mutta nyt sinne ulos. Ihan oikea Bowl of beauty -pioni availee siellä jo ensimmäisiä kukkiaan.

Kaupunkikodin kulmalta

Samalla kun olemme käyneet pohjoisessa sukuloimassa ja juhlimassa (helatorstaina, lakkiaispäivänä ja juhannuksena), olemme ehtineet aina jotain pientä puuhata kaupunkikodin hyväksi. Lakkiaisten edellä perjantaina sain alulle etupihan perennapenkin uudistamisen, jota jatkoin heti juhlien jälkeen. Hitain ja ajoittain kivulian homma oli kaivaa heinittynyt kivireunus ylös ja latoa se uudelleen takaisin suojakankaan päälle. Sitä ehdin edistää sillä välin, kun odotin miehen tuovan lisää multaa perennapenkkiin, jonka kaivoin tyhjäksi vanhasta mullasta rikkauohoineen ja kuopan vuorasin samaisella suojakankaalla sekä lisäksi ympäröinyt muovireunuksella. Perennapenkin muodon muutin kolmiosta puoliympyräksi, kuunliljat siirsin etunurkista takareunaan ja istutin Kanttorilasta tuomiani kuunliljoja lisää. Toin sieltä vähän muutakin laijja, mutta jotain kaupunkikodin perennojakin pystyin hyödyntämään penkkiin, josta on tarkoitus tulla sinivalkoinen. Sellainen kun kuulemma (Millanin lainaaman puutarhakirjan mukaan) sopii erityisen hyvin sinistä seinää vasten. Kuunliljojen eteen istutin ihan vähän kalliokieloa ja suopayrttiä, jotka yleensä leviävät tehokkaasti. Sitten sinistä ritarinkannusta, pieniä alppipiikkiputken alkuja, rönsytiarellaa varjoisalle reunalle, valkoisen ruusumalvan alkuja, valkoista kirjopikarililjaa sekä etureunaan helmihyasinttia, sini- ja valkovuokkoa ynnä nurkkiin soikkoratamoa. Kun tänä kesänä pienet perennani eivät juuri ehdi komistua, niin istutin vielä etualalle Millanin esikasvattamia ja jo kesäkuun alussa kukintaansa aloittaneita valkoisia leijonankitoja. Perennapenkissä aikaisemmin olleen vaaleanpunaisen ruusumalvan pelastin takapihalle. Ja onneksi sitä oli useampi rehevä alku. Kas kun sekä Kanttorilassa että Millanin Ruusurannassa ankara talvi oli sen tappanut. Niinpä toin juhannuksena sitä kaupunkikodin pihasta meille molemmille.  On hyvä olla noita reservaatteja. Otin kuvan uudistetusta perennapenkistä.

Vähän jännitti, miten istuttamani perennat pysyvät hengissä, kun en ole niitä kastelemassa, mutta sellainen mielikuva minulla oli alkukesästä, että pohjoisrannikollakin olisi sadellut. Ja helpotuksekseni juhannusreissulla sainkin havaita, että kaikki istutukset olivat elossa. Piha näytti silloin muutenkin jo paljon paremmalta verrattuna helatorstain aikaiseen masentavaan sekasotkuun, pitkin pihaa lojuviin risukasoihin (joita silloin saimme sentään vähän raasittua sivummalle) ja epätasaisesti itäneeseen ruohoon. Syksyllä salaojakaivuumiehen kylvämä ruoho oli vihdoin alkanut kunnolla viheriöidä. Viimeksi käydessämme sain osan tuosta esillä repsottavasta suojakankaasta piiloon kivetyksen alle. Ja taas tuli välillä kipiääkin. Hanskat kannattaisi aina olla kivitöissä.
Kun palaamme elokuussa taas takaisin kaupunkikotiin, ehtinen ennen talvea tehdä jotain muitakin pihahommia.  Kai ne punaherukatkin täytyy talteen korjata, vaikken niille taida käyttöä keksiä... Mutta onneksi siellä on myös jokunen pieni mustaherukkapensas. Kas kun täällä Kanttorilassa minulla on tällä hetkellä enää yksi pensaan alku, jonka tänä keväänä istutin. Edelliskesinä istuttamani pistokkaat olivat jääneet merkkaamatta, joten mies ajoi ne epähuomiossa ruohonleikkurilla matalaksi. En ole siitä mitään hänelle viitsinyt suotta mainita, älkää tekään. Oma moka se oli.

Harakan herkku ja kukkajuttuja

Eilen katselin keittiön ikkunasta kuistille ja ihmettelin, millä asioilla harakat siellä oikein kulkivat. Heräsi epäilys, joka osoittautuikin oikeaksi. Olin keittiön takakomeroa siivotessani tyhjännyt hautakynttilöidenjämät mustaan muovikaukaloon. Sitten olin vienyt kaukalon sekä sytykeruusuihin talin lisäksi tarvitsemani munakennot kuistilla olevaan muovikasvihuoneeseen. Vaan sielläpä kuumuudessa kynttiläntalit olivat sulaneet yhdeksi isoksi klöntiksi. Nostin kaukalon kuistin lattialle jäähylle, ja sinne se minulta autuaasti unohtuikin siihen asti kunnes harakat sen löysivät. Koska en ole ihan vakuuttunut, että hautakynttilöiden tali olisi terveellistä edes rautavatsaisille varislinnuille, niin siirsin taliloodan porstuaan. Vielä tänäänkin harakoita on käynyt kuistilla kuikuilemassa, mihin katosi aamupalabuffet. Aloin mielessäni kutsua harakkaveijaria Tali-Ihantalaksi.
Kyllä lintuystävät ahkerasti vierailevat kasvimaallakin. Viime kesänä ne kävivät nokkimassa mm. parsojen versoja. Tuskin parsani sen takia kuitenkaan menehtyivät. Kun parsapenkistä ei alkanut vielä alkukesälläkään nousta mitään, kaivelin parsajuurakoita ylös yksi kerrallaan. Ainoastaan yhdessä näytti olevan elämänhenkäys. Jätin sen maahan, merkkasin paikan ja jäin odottamaan. Eilen löysin vihdoinkin hentoisen verson. Hain saman tien sen suojaksi palan kateharsoa, jonka tuin verson yläpuolelle kepin avulla ja jonka ankkuroin aloilleen pikkupainoilla. Tänään oli vuorossa kirsikan suojaus. Suklaakirsikat alkavat jo punehtua, joten kiikutin suojaksi  myyräverkon, jonka päälle ratustelin rastasverkon. Näitä matalia kirsikkapuita samoin kuin myöhemmin syksyllä tyrnejä pystyy vielä linnuilta suojaamaan muutaman vuoden. Voisin ehdottaa siipiveikoille, että jos vain jättäisivät tyrnit sekä mansi-, musti- ja kirsikat rauhaan, niin saisivat kernaasti syödä vaikka kaikki kaupunkikodin pihan punaherukat, joita näyttäisi olevan tulossa reilusti yli oman tarpeen (tarve on kutakuinkin nolla, kun ei ole enää isää, jolle mehuja keittelisi).

Ohhoh, taas sadekuuro. Jo aamun ensimmäinen piiskasi päivänsinikukinnot riekaleiksi ennen kuin mies ennätti kamerakierrokselle. Mutta joitakin mukavia otoksia hän silti ennätti ottaa - samalla kun kävi napsimassa nissanista mnyyntikuvia.

Millanilta saamani ahkeraliisan ihana väri ei välity näköjään hyvälläkään kameralla. Samassa amppelissa on siskon antamista siemenistä kasvattamaani keijunmekkoa, Jota on aika monessa muussakin amppelissani.

... kuten riihen nurkalla

Lamopeikonkellot ovat kasvaneet tänä kesänä ihmeen pitkävartisiksi, mitä ihmeteltiin Millanin kanssa, kun hän kävi pihassamme maanantaina. Luultavasti nämä alkukesän runsaat sateet ovat sitä venyttäneet, kuten aika monia muitakin lajeja. Kurjenkellokin on het metrinen. Siitä ei ole kuvaa, kun ei se vielä kuki. 

Millan on istuttanut Kanttorilaan useita eri pionilajikkeita. Eilen avautui navetan päädyssä kasvava jättimäinen kukka. Aikaisemmin on kukkinut pari lajiketta ja pari on vielä nupullaan. Nyt pidetään hullua jännityksessä, onko toinen niistä Bowl of Beauty. Yhdessä perennapenkissä on nimittäin kaksi pionia vierekkäin, ja toinen niistä jo kukki. Oletin sen olevan tuo mainittu kauneuden malja, ja ihmettelin kovasti, kun kukinto ei ollutkaan yhtään niin upea kuin viime kesänä. Mutta nyt en ole enää varma, missä järjestyksessä nuo pionit rivissään seisovat. Toivottavasti erehdyin.