Olipa mukava viettää aikaa puutarhassa, kun tienvarren lehmukset sulostuttivat kesäiltaa hurmaavalla tuoksullaan.
Jaahas, tässä ehti vuorokausi vaihtua parikin kertaa ennen kuin pääsin jatkamaan blogikirjoitusta. Mutta ei se mitään, sillä lehmus jatkaa ihanaa tuoksumistaan yhä.
En tokikaan enää muista, mitä puuhailin puutarhassa toissailtana aamupäivän kyläreissun (Millan) ja ruuanlaiton (uudet potut) jälkeen, mutta eilisen puuhan muistan. En tiedä, oliko se silkkaa hulluutta, epätoivoista ainakin. Ihana synttärilahjani Lavia-omenapuu on näyttänyt vain kituvan ja taantuvan siinä paikassa, johon sen 8 vuotta sitten istutin - liian syvään. Ajattelin jo silloin, että olisiko pitänyt yrittää nostaa ylemmäs. Mutta vanha kuoppa oli myös liian lähellä vanhaa kuusiaitaa. Nyt ajattelin, että ei puuparan tila tuosta enää juuri voi huonontua, vaikka sille aiheutankin kauhean stressin ylöskaivuulla ja uudelleen istutuksella.
Aloitin jo edellisiltana valmistelut kokeilemalla kaivaa aikomaani paikkaa, josko ei olisi kovin isoja kiviä edessä. Koska kuopan teko vaikutti lupaavalta, jatkoin eilen kuopan valmiiksi ja aloin sitten mahdollisimman varovasti kaivella Lavian ympärystää. Vihdoin nostin puun juurakkoineen (joka oli pysynyt melkein alkuperäisen kokoisena) kottikärryyn ja valelin päälle pari sangollista vettä. Jännitin, onko minulla tarpeeksi täytettä kuoppaan, kun tarkoitus oli saada puu tällä kertaa riittävästi koholle (lievästi kummulle ja varttamiskohta maarajan yläpuolelle). Tyhjäsin kärryllisen toisesta kompostorista, talloin tiiviiksi, hain vähän lampaanvillaa kuoppaan sillä ajatuksella, että se hitaasti lannoittaisi (koska sarvilastuja ei minulla ollut käsillä), lisäksi kourallinen syyslannoitetta ja sitten kolme säkillistä puutarhamultaa. Lisätäytettä sain edellisestä kuopasta (siinä näytti olevan vielä sarvilastujakin jäljellä) ja vanhoista purkinpohjista, joita olin tyhjännyt säkkiin kesän mittaan. Mies oli reissun päällä, niin en voinut oikein ajatella multakuorman hakemistakaan pyörän jopparilla. Kun vielä lapioin vähän kuopasta noussutta hiekkaa päälle ja kun pystytin kaksi tukipuuta, niin Lavia on nyt ainakin valesvireessä. Yhden säkillisen minun pitäisi siihen vielä tyhjätä, kunhan saan taas multaa.
Mutta nyt kuitenkin sain vihdoin ratkaistua myös hevoskastanjan sijoittamisen. Minulla on noin kolmivuotinen taimi ollut ruukussa kasvimaahan upotettuna odottamassa istuttamista. Lavian vanha krooppi jouti nyt siihen. Hevoskastanjalle tyhjäsin kasvualustaa toisesta kompostorista. Muuten se saikin sitten tyytyä kuopasta pois kaivettuun hiekansekaiseen multaan (tai ehkä kuvaavampi ilmaisu olisi mullansekainen hiekka...) Toki sekin sai syyslannoitetta, ja seuraksi kuopan toiseen laitaan pesofarillisen helmihyasintin sipuleita. Vielä pitäisi sitten huolehtia myös molempien puiden ympärille katetta suojaamaan rikkaruohojen kylväytymiseltä. Vanhasta joustinpatjasta talteen otettu huopakangas kelpaa siihen.
Yritän vielä laittaa jokusen kuvan. Välillä puhelin on kyllä kieltäytynyt kuvien liittämisestä valittaen, että tila ei riitä, mitä sekin sitten tarkoittaa.
Oppilaalta saatu neilikka kukkii nätisti. Samasta perheestä sain taannoin valkoisen gerberan, josta otin talteen siemenhaituvia. Nyt minulla on pikkuinen gerberalapsi purkissa.
Joustinpatjaköynnöstuessa ei kuki vielä kuin päivänsini - ja talvettunut keijunmekko melko huomaamattomasti - mutta vihreyttä kiipii jo kivasti. "Alahyllyllä" leijonankita, ahkeraliisa ja onnenapila kukassa, gladiolus, Heavenly Blue - päivänsini ja vaniljasamettikukka antavat vielä odottaa itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti