"Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta" Jes. 45:3

Tässä on nyt muutamana keväisenä viikonloppuna ollut taas mielenkiintoista seurata, mitä puutarhassa putkahtaa esiin. Erityisen jännittäväksi tämänkeväisen seurannan on tehnyt se, kun viime syksynä kaivinkone mylläsi mennessään siivun perennapenkistä. Olen saanut iloita kuitenkin yllättävän monen lajin säilymisestä. Viikko sitten löysin pikkuisia värimintun alkuja, vaikka luulin niiden menneen menojaan. Suloinen nukkapähkämö on säilynyt hengissä, vaikka sen lampaankorvia raadeltiinkin isolla kauhalla.
 Toisaalta en ole tyytynyt pelkästään seuraamaan puutarhan tapahtumia, vaan olen tehnyt myös floralogisia kaivauksia. Alkaessani uudisrakentaa turmeltunutta perhospenkkiä ja tasoitellessani samalla kaivurin jälkiä olen saanut hiekan alta esiin - ruohotuppaiden lisäksi - ison joukon kukkasipuleita ja useamman balkaninkohokkimättään, jotka niin ikään luulin menettäneeni, kun niiden reunustama penkinpää oli syksyllä kadonnut. Parhaimmat niistä istutinkin sitten uudestaan, kun olin saanut kaivettua ja täytettyä päätyosan valmiiksi. Piilotin siihen myös ne sipulit ja kylvin muutamaa lajia kesäkukkaa (silkkikukkia, kellohunajakukkaa ja kosmosta). Yhden kohdan peitin ennen kylvöä istutusalueeksi jollekin perennalle, todennäköisesti laitan siihen värimintun, jonka sain Millanilta. Ja ne preerianvärimintut, jotka kasvatin Millanilta saamistani siemenistä. Suojasin kylvö- ja istutusalueen lopuksi kateharsolla. Kesällä voin vielä koettaa mahduttaa alueelle esikasvatettuja kesäkukkia. Toki alue laajenee, kunhan tästä tervehdyn ja kunhan loma alkaa. Siirrän perhospenkkiä laajentamalla sitä "ulkokaaresta" tänä kesänä. Ja myöhemmin voin vähän laajentaa kasvimaata kohti perhospenkin entistä sisäkaarta. Multaa taidetaan tarvita vielä toinen 60 säkin satsi, sillä olemme myyneet vähitellen osan edellisestä kuormasta Millanille, joka ei ole pystynyt itse lähtemään kauppaan joka kerta, kun multa on loppunut.
Tulimme eilen illalla taas Kanttorilaan ja jo kauas tielle näin siperianherneiden takaa valkoisenaan kukkivat omenapuiden latvat. Vaikka yskä ja nuha verottavat voimia, jaksoin toki puutarhakierroksen. Kännykameran kanssa.

Tarhavarjohiippa

Kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Oli siinä jo viime kesänä nuput, mutta en nähnyt niiden aukeavan, saati kuvaa saanut. 

Saskatoon, jonka ostin tänä keväänä. 

Kaivonrenkaaseen viime kesänä istuttamiani lajeja, joiden nimiä minun on pitänyt pitkin kevättä selvittää. Toivon löytäväni tiedot blogista. 

Myös kirsikat nyt kukassa, yksi niistä vasemmalla omppupuun edessä. Luumu kukki viikko sitten. Suklaakirsikka juroo, kun jouduin sen siirtämään kaivuun tieltä. Mutta elossa se on, näin viikko sitten paisuneita silmuja. 

Tänä vkl jätän suosista pihahommat ja parantelen flunssaoireita. Sisällä koetan laittaa ensi vkl kukkakuorman valmiiksi.  Menemme lakkiaisiin, niin saan samalla vietyä siskoille taimia. 

Etäsuunnittelua

Sunnuntaina ennen lähtöä Kanttorilasta kiersin vielä kameran kanssa pitkin pihaa, koskapa lumipeite oli suurelta osin hävinnyt. Sillä kertaa en kuitenkaan ottanut kukkakuvia, vaan laajempia panoraamoja pitkin kasvimaata ja uusittavia perennapenkkejä. Halusin saada itselleni muistin tukea voidakseni paremmin suunnitella tämän kevään ja kesän kylvöjä ja istutuksia myös täältä työkortteerista käsin. Sieppasin mukaani myös puutarhakansioni, jolla on tuollainen suureellinen nimi, mutta jonka sisältö koostuu osin multaisista muistiinpanopapereista. Luetteloita kumppanuuskasveista ja kylvöajoista, kasvimaan pohjapiirroksia eri vuosilta ja perennapenkkiin kaaviokuvat, joista osa on Millanin aikanaan minulle tekemiä. Ne ovat olleet minulle suurena apuna.

Muutama viikko sitten mies teki ison urakan, kun haki minulle multakuorman, satasella 60 säkkiä puutarhamultaa ahdettuna autoon ja peräkärryyn, 35 säkkiä oli kuulemma pikkuautossa sisällä, koska kärryn kantavuus ei olisi kestänyt edes puolia säkeistä. Olen vähän mittaillut ja laskeskellut säkkien riittävyyttä kahdelle isolle ja yhdelle pienemmälle perennapenkin uusimisprojektille. Onneksi viime syksynä ostettuja säkkejäkin on vielä jäljellä. Muutaman säkin veimme hätäavuksi myös Millanille.  Minulla on sellainen suunnitelma, että siirrän nykyistä perhospenkkiä etäämmälle kasvimaasta, jotta voin laajentaa viljelyksiäni ainakin lännen suuntaan. Perhospenkki vaatii joka tapauksessa uudelleen rakentamista, koska sitä oli kaivurilla sorkittu joka reunalta. Sen takia minulla on useita perennakylvöksiä kokeilussa. Toki nyt ensimmäisenä kesänä kylvän tahi istutan aika tavalla myös yksivuotisia kukkia penkin uuteen multaan. Penkin reunustaminen ja pohjustaminen mietinnässä, miten ja milloin. Ja täytyisikö uusi multa jotenkin rajata erilleen myös vanhasta penkistä, jonka uusiin sitten ”kakkosvaiheessa”. Näinä muutamana kevään viikonloppuna, kun jotain on voinut jo puutarhassakin tehdä, olen joutunut priorisoimaan kiireellisyyden mukaan enkä ole ryhtynyt esimerkiksi jatkamaan syksyllä aloittamaani perennapenkin tiilireunusta kasvihuoneen vierellä.

Kiireellisin on kasvimaa. Ruoka on tärkein! Jotain olen jo kylvänytkin: härkäpapua, porkkanaa, persiljaa, sipulia ja ensimmäisiä salaatteja. Tänä kesänä aion kylvää runsaasti punajuurta ja myös avomaan kurkkua enemmän kuin viime vuonna. Sen sijaan palsternakkaa en kylvänyt syksyllä, jotta olisi enemmän tilaa sellaisille lajeille, joita enemmän syödään. Palsternakka on kyllä kaikin puolin helppo, sitä ei vaivaa tuholaisetkaan, mutta sitä on minulla jonkin verran kuivattuna, niin jospa yksi talvi pärjättäisiin vähemmällä palsternakalla.
Aion kokeilla istuttaa muutaman mukulasellerin kasvihuoneeseen tomaattien juurelle. Viime kesänä kasvihuoneessa oli jo ruotiselleriä. Sellereiden lisäksi samettikukka ja basilika sopivat tomaatin kaveriksi.

Maahan on laskettu vaatteita, lehtiä, oksia

Viimeviikkoinen kuva, sehän on selvää. Tällä hetkellä viimeisin rakennelmakin on saman lumipeitteen alla kuin suurinpiirtein koko Suomi.
Viikko sitten Kanttorilassa pidimme varsinaista työleiriä, kun lämpöä riitti ja töitä. Teimme tavanomaisen viikonloppuvierailumme Millanin luo vasta sunnuntaina, jotta pystyttiin käyttämään koko lauantaipäivä omiin projekteihimme. Tosin tarvitsin ja sain mieheni apua kuvan lavaprojektiin. Hän veisti minulle paalut, jotka sitten rautakangen ja lekan avulla junttasin nurkkiin. Siinä tarvitsin toki mitta-avuksi miehen paikalle kuskaamia vanhoja navetan lattialankkuja sekä kulmaviivainta. Mies sitten ruuvasi akkuporakoneellaan reunalaudat paikoilleen, jotta sain ruveta täyttämään aidattua kohopenkkiä. Ensin pohjalle vuokraukseksi paksusti sanomalehtiä, ja niiden päälle oksia. Risusydämeksi haalin tällä kertaa porraspielestä jo virkansa tehneet kuusenhaot, pitkin kempuraa tuulenriepottamat koivunrisut sekä lopuksi vielä raivasin pensaikosta reitin lipputangon perustuksen luo. Siihen sitten haravoidut lehdet, kompostinsisuksia kahdesta kompostorista (toinen lämpökompostoreista oli jo uuden täytön jälkeen kuumentunut, joten riskillä otin senkin sisukset käyttöön penkin täyttöön), päälle kaksi säkillistä puutarhamultaa ja sen suojaksi vielä hiekansekaiset mullat, jotka olin kaivanut kuopan perustuksista.
Kuvassa sekä otsikossa lehtien ja oksien lisäksi oleva vaate on sitten kateharso, joka saa suojata porkkana- ja sipulikylvöstä ainakin pari kuukautta, ellei koko kesän. Tänä keväänä kylvin kyllä Saint Valeryn lisäksi porkkanalajiketta, joka on jalostettu karkottamaan porkkanakärpästä. Saa nähdä, toiveet ovat korkealla. Niin kuin aina näin keväiseen aikaan.

Lumikukkia

Viikko sitten Kanttorilassa hääriessämme ehdin aina välillä etsiä, löytää ja ihailla kevään edistymisen merkkejä, mitä perennoja ja mitä kevätkukkia oli noussut esiin. Samalla lumen nopea hupeneminen ja sitä mukaa maanpinnan kuivuminen huoletti ja toivoskelin kovasti sadetta. Toiveikkaina virittelimme miehen kanssa sadevesiastioita talon nurkille.
No, nyt sitä kosteutta on vähän saatu. Toisaalta on ihan hyvä, että vesi tuli lumen muodossa, jolloin se viipyy maan pinnalla pidempään ja ehtii toivon mukaan kostuttaa paremmin kuin jos se olisi sateen holahtanut hiekkaisen ja kivikkoisen maaperän läpi. Mutta kyllä vähältä säälitti nähdä ensimmäiset tulppaanit lumitaakan alla.

Skillaakin oli jo kovasti noussut, vaikka sen kasvupaikka olikin syksyllä myllätty putken kaivuussa. 

Kliivia

Minulla on ollut kliivia jo kauan, mutta vasta Kanttorilassa se on alkanut kukkia säännöllisesti joka kevät. Kun viime syksynä tehtiin se maalämpöremontti, niin mietin puolihuolissani, alkavatko huonekasvini moittia siitä seuraavaa lisälämpöä talvella. Arvelin jo, että huoleni oli aiheellinen, kun kliiviassa ei näkynytkään yhtään nuppurykelmää samoihin aikoihin kuin aikaisempina keväinä. Mutta eipä aikaakaan, kun bongasin ensin yhden, sitten kaksi ja vielä kolmannenkin kukkavanan pukkaavan kliiviasta esiin. Ja kun viime viikonloppuna nuuskuttelin jälleen auenneita kukkia, niin silmiini osui vielä NELJÄSKIN nupullaan oleva kukkavana, joka alla olevassa kuvassa pilkottaa punertavana lehtien keskellä. Vaan kyllä minä jo kovasti odottelen, että saan joskus vielä viettää koko kevään ( = ympäri vuoden) Kanttorilassa ja nauttia kliiviankin kukinnasta viikkotolkulla yhteen mittaan. 

Muuten, keittiön ikkunalla roikkuvassa posliinkikukassakin on tuttuun tapaan nuppuja. Yhtä uskollinen kukkija kuin punasarjakin ja ainakin yhtä hyväntuoksuinen.

Kylvöistä ja taimista

Olen taas jo tohtinut laittaa jotain taimia Kanttorilaankin. Toin osan ahkeraliisojen taimista tänne. Niiden lisäksi on ne kellarissa kylmäkäsittelyssä olleet perennakylvökset. Balkaninkohokkia ja -kellokkia jo koulin, samoin valkoista karpaattienkelloa, jalokallioista ja valkoista ritarinkannusta (Galahad, jonka siemeniä tilasin Millanin kanssa tilatessamme). Persikanväristä tarhakylmänkukkaakin iti, mutta sen sijaan syyshohdekukka ja sinivalkoiset-ohdakkeinen antavat yhä odottaa itseään. Sinipallo-ohdakkeen loput siemenet laitoin äsken likoamaan. Aion yrittää vielä yhtä kylvöä, koska toivoisin kovasti saavani siitä taimia. Nyt kun osa perhospenkistä mylläytyi viime syksyn maalämpökaivuissa, niin ainut sinipallo-ohdake taisi mennä sen siliän. Viikko sitten istutin ruukkuihin talvettumassa olleet  gladioluksen, ruostekukan ja freesian mukulat, mutten vielä daliaa. Viime keväänä laitoin ne esikasvamaan turhan aikaisin. Vaikka tuskin kukkimattomuus siitä johtui. Gladioluksista ensimmäisenä pintaan näyttää tulleen pari limenväristä, jotka olen kasvattanut siemenistä.

Yhdessä ahkeraliisassa on jo ensimmäinen kukka.

Luin jostain vanhoista muistiinpanoista, että jonain vuonna tähän aikaan olin kylvänyt jo maissiakin. Tänä keväänä olen osittain harkitusti ja osittain pakon sanelemana viivytellyt joissakin kylvöissä ja koulinnoissa. Millanilta saamissani tomaatintaimissa on jo kukannuppuja kun taas omakylvämistäni viimeisiä koulutin vasta tällä viikolla. Tänä keväänä olen käyttänyt isompien siementen kylvössä jostain lukemaani niksiä: siemenet märkään paperiin ja lämpöiseen paikkaan. Olen laittanut siemenpaperikäärön viilipurkkiin, muovikannen päälle ja sitten purkki eteisen patterin päälle. Monet siemenet ovat alkaneet itää sillä tavoin jo yhdessä yössä. Kokeilinpa sitä kasvihuonekurkun siemeniinkin hyvällä menestyksellä, kolmesta siemenestä kolme iti. Tähän mennessä (ensimmäisten kylvöjen lisäksi) ovat itäneet ja hyvässä kasvussa mm. mustasilmäsusannat, purjot (jotka myös olen tuonut   jo Kanttorilaan), punarevonhännät, munakoisot, paprikat, tomatillot ja kahdensorttiset päivänsinet. Minulla on vuosia ollut tummanvioletteja päivänsiniä, jotka aikanaan ostin Heavenly Bluena, mutta tänä keväänä vihdoin maltoin ostaa toisenkin Heavenly Blue -siemenpussin, ja toki toivon, että niistä tulisi oikeasti vaaleansinisiä. Haluaisin istuttaa molempia värejä vierekkäin, mutta toisaalta sitten ne voivat risteytyä ja sen jälkeen ei kai voi enää tietää, mitä väriä tulee. Siemenestä kasvattamani pelargonian taimi on herttainen ja tuoksuu ihan oikealta. Ennen pääsiäislomalle lähtöä siirsin sen vähän syvempään multaan. Koetin kastella taimet huolellisesti ennen lähtöä, ja mies laittoi vielä muovihuppua taimihyllyjen päälle vähentämään haihtumista. On tämä kevät vaan ihanaa aikaa.

Pitkä hiljaisuus

On mennyt taas horvi edellisestä kirjoituskerrasta. Tällä kertaa yksi verukkeista on sairastelu. Kuun vaihteessa sairastuin juuri, kun olimme tulossa viikonlopuksi Kanttorilaan. No, tulimme silti, mutta kyllä oli tukalaa istua autossa, kun kuume nousi. Makasin korkeassa kuumeessa koko viikonlopun, siinä meni synttärikin hyvin vaisusti. Mies koetti tarjota synttärikahveja, mutta ei oikein mikään edes maistunut. Sunnuntaina palasimme illalla pohjoiseen, olin ottanut särkylääkkeen ja auton penkinkin sai kenaamaan makuuasentoon, kun kyydissä ei ollut enää autontäydeltä renkaita, niin paluumatka oli siedettävä. Perillä välittömästi petiin. (Mieskin alkoi kuumeilla sunnuntai-iltana, niin vietimme pari päivää sängyssä.) Eihän minusta ollut töihin maanantaina eikä tiistaina eikä vielä keskiviikkonakaan, vaikka kuume oli jo tiistaina poissa. Olo oli varsin voimaton vielä torstainakin, mutta selvisin koulupäivästä. Puolikuntoisuutta piisasi vielä edellisviikon, vasta tällä hiljaisella viikolla olen kokenut itseni tervehtyneeksi, kun ei ole enää tarvinnut nukkua päikkäreitä. Jaksoin jopa siivota pääsiäiseksi. Vähäsen siivosimme Kanttorilassakin pääsiäistä varten viime viikonloppuna, ja hyvä niin; nyt ei ole ehditty siivoamaan. Se mitä on jäänyt hiljaisen viikon vietolta aikaa (kiirastorstain messu paikallisessa ja pitkäperjantain jumikset netin kautta), olemme olleet pihahommissa. Huokasin tänään miehelle, että ei tästä kyllä tule koskaan valmista...