Omenatarha

Omenatarha

perjantai 15. helmikuuta 2019

Viikonloppuloma talvilomaa odotellessa

Olipa hektinen viikko. Kirjoitin sunnuntaina Millanille ystävänpäiväksi kirjeen, jossa väitin, että minulla olisi alkavalla viikolla vain yksi vapaailta, maanantaina. Mutta muistin väärin. Ei minulla ollut maanantainakaan vapaailtaa, kun silloin oli koko koulun yhteinen vanhempainilta. En sitten saanut vieläkään korjattua äidinkielen kokeita kuin vain kolmasluokkalaisten osalta. ”Onneksi” nelosilla itselläänkin oli enimmäkseen hektinen viikko, niin eivät muistaneet krävätä kokeitaan enää loppuviikosta.
Tiistaina oli jälleen jokatoisviikkoiset lauluseurat, joissa mies piti seurapuheen ja joissa minä säestin lauluja. Keskiviikkona lähdimme heti töitten jälkeen sukuloimaan. Ensin kävimme tapaamassa miehen iäkästä äitiä ja paluumatkalla poikkesimme tyttären luona vaihtokaupoilla. Vein mm. pöytäliinoja ja muuta matskua venäläishenkistä blini-iltaa varten, jota tytär poikaystävänsä suunnittelee järjestää. Sain tilalle kolme laatikollista kierrätyskamaa. Jos vaikka varaisin lopulta kirpparipöydän paikallisesta... Torstai-iltana meillä olisi ollut kaksikin menomestaa, valitsimme raamattuluennon (galatalaiskirjeestä).
Kiireen ja tekemättömien töiden (kokeet ja kylvöt) lisäksi hermojani tällä viikolla kinnasi  Virsivisa, jossa meidän luokaltamme oli mukana kaksi joukkuetta ja joka järjestettiin meidän koulullamme. Järjestelyvastuu painoi niin, että parikin yötä näin levottomia unia kilpailuista. Aamuyöstä heräsin tuulenkohahdukseen, joka aiheutti jonkin rämähdyksen, saman tien hereille havahduttuani rupesin miettimään työasioita ja kesti taas aikansa, että sain uudestaan unen päästä kiinni. Mutta nyt on visa visailtu ja ensi viikko voi olla vaihteeksi normaali työviikko.
Minulla on ollut jo pitkään mielessä, että pitäisi ainakin keijunmekot ehtiä kylvää, kun viime keväänä muistin niiden kylvön turhan myöhään. En kuitenkaan tälläkään viikolla ehtinyt ryhtyä kylvöihin - ennen kuin tänään töistä palattuani. Mies oli pakannut kaiken valmiiksi Kanttorilaan lähtöä varten, mutta kyllä hän malttoi vielä sen aikaa odottaa, että sain kylvettyä keijunmekon lisäksi vielä orvokkia, petunia ja ahkeraliisaakin. Ensi viikolla taidan jatkaa kylvöjä, ainakin chilin, paprikan ja sellereiden osalta. Mies saa sitten jo asentaa kukkalampunkin taas taimihyllyn ylle.
Täällä Kanttorilassakin olisi tarkoitus aloittaa kylvö, pelargonian testausta. Se kun pitäisi kai olla alkuun viileähkössä itämässä.
Viimeksi viikko sitten Kanttorilassa ollessamme käytin hyväksi suojasään ja keräsin pihalta talteen jouluvalot. Suojasää on nytkin, pihatiellä liukasta. Mutta pääsipä ajamaan pihaan ilman, että tarvi ensin tehdä lumityöt, kuten viikko sitten.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Kesä mielessä

Tässä päivänä muutamana tyhjäilin vanhoja/turhia/muualle talletettuja kuvia iPadilta. Siellä oli paljon kuvia Kanttorilan puutarhasta, myös syksyn ”muuriprojektistani”. Muistin siinä, että kootessani tiilimuuria reunustamaan kasvihuoneen viereistä perennapenkkiä olin ajatellut, että keväällä jatkan sen valmiiksi ja ettei mun sitten kauheasti muita perennapenkkien kunnostustöitä tarvitse välttämättä tehdäkään. Mutta loppusyksystä tuli se maanmylläysurakka lämpöputkiin liittyen. Sen jälkien korjaamisessa riittää kyllä puuhaa sekä minulle että miehelle vaikka koko kesäksi. Yhden kuorman multaa me jo marraskuussa saimme ja levitimme nurmikon paikkausta varten, mutta keväällä täytynee tilata ainakin toinen samanlainen kuorma. Nyt olisi hyvä suunnitella, minkäsorttista nurmea kylvetään (tällä hetkellä itseäni viehättää ajatus valkoapilasta tai jostain muusta typenkerääjästä). Sitä mihin uutta nurmea kylvetään, pystyn suunnittelemaan paremmin sitten, kun lumi sulaa ja pääsen mittailemaan, mihin suuntaan ja kuinka paljon haluan laajentaa kasvimaata ja kukkapenkkejä.
Minulla on ollut mielessä, että haluaisin järjestää Kanttorilassa jonain kesänä pihaseurat, mutta se taitaa siirtyä taas yhdellä kesällä eteenpäin, koska haluaisin pihan olevan edukseen. Kyllähän ruoho kasvaa nopeasti, mutta perennapenkkien palautuminen entiseen kukoistukseen ottaa ainakin yhden kesän.
Millan lupasi kokeilla esikasvattaa väriminttuja ja kenties saan häneltä uusia taimia kaivauksissa todennäköisesti kadonneiden väriminttujen tilalle. Balkaninkohokin siemeniä minulla on itselläni, täytyy vain muistaa kylvää niitä.
Edessä jännittävä kevät. Mitä nousee pintaan? Ja MISTÄ...

Pakkaspäiviä

Ajelimme jälleen eilen töiden jälkeen Kanttorilaan pakkasesta piittaamatta, taikka siihen varautuneina. Minulla oli toppahousut ja lämpösaappaat, niin hyvin tarkenin sitikan kyydissä. Ennen pihaan ajoa jätimme auton seisomaan linja-autopysäkille siksi aikaa, että mies kolasi pihatien auki.  Onneksi lumi oli kevyttä höttöä. Linnuille oli viikko sitten jätetty ruoka riittänyt, sitä oli vielä vähän jäljellä. Ja nyt sitä on taas seuraavaksi viikoksi.
Tänään tuli vuosi äidin kuolemasta. Kuolema ja sairaudet ovat viime aikoina olleet muutenkin pinnalla eri puolilla ympärilläni. Lemmikeistä alkaen. Viikko sitten meidän piti mennä Millanille kylään, mutta lauantaiaamuna häneltä tuli viesti, että ei pystykään ottamaan meitä vastaan, kun oli katastrofaalisen huonossa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Hänen vanhin kissansa Vinski teki kuolemaa. Vinski oli pitkin syksyä laihtunut, mutta käyttäytyi kuitenkin hirveän reippaasti. Koko ajan Millan kuitenkin epäili, että jokin vakava sairaus aiheutti laihtumisen. Viikonloppuna koko eläinlauma oli tuntunut  tietävän, että Vinskillä on hätä. Ja kun se sitten oli kuollut, sen sisko Mimmi oli kolme päivää ollut Millanin sylissä.
Tänään kävimme sitten korvaamassa peruuntuneen kyläreissun. Mimmi oli edelleen aika vaisu, nukkui vain uuninpankolla, joka aikaisemmin oli Vinskin vakiopaikka. Mimmi on nyt eläinlauman nestori.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi alkoi lumisena

Yleensä viimeistään tammikuun ensimmäisenä olen istunut uuden seinäkalenterin ääreen ja kopioinut siihen päättyneen vuoden kalenterista perheen, sukulaisten ja muiden läheisten syntymäpäivät uusine vuosimäärineen. Toki meillä nytkin on uusi kalenteri valmiina, Opettajien Lähetysliitolta kuten ennenkin. Mutta vanhaan kalenteriini täällä Kanttorilassa en olekaan merkannut vuosipäiviä, vaan ne ovat merkittynä vastaavanlaiseen kalenteriin osakekortteerin keittiön seinällä. Piirongin kirjelaatikossa ei myöskään ollut syntärimuistiotani, vaan sekin on parinsadan kilometrin päässä olohuoneen kirjahyllyn vetolaatikossa. Mennään sitten sen mukaan. Toki useimmat päivämäärät muistaisin, mutta ehken syntymävuosia, joten olen jättänyt kalenterin toistaiseksi rauhaan.
Toinen perinteinen välipäivien tai uudenvuoden puuhani on ensi joulun korttien askartelu, vaan nyt minulla onkin jo hommattuna kortit mahdollisesti jopa kahdelle joululle, joten sille ei varsinaisesti ole tarvetta. Tosin tuleville oppilaille voisin tietysti tehdä kortit ennakkoon, kun neloset eivät saaneet joulutodistustensa mukana lainkaan minulta joulukorttia, vaikka sellaisen olen pruukannut oppilaille laittaa. Tällä kertaa minulla oli kortit vain kolmosille, sen ansiosta, että olin askarrellut vuosi sitten nipun ylimääräisiä kuusikortteja. Niitä sattui olemaan just sopivasti, että riittivät kahdelletoista kolmasluokkalaiselle. Neloset olivat saaneet samanlaiset vuotta aiemmin. Nyt pitäisi kehitellä uusi korttimalli. Vaikka tuskin minulla ensi vuonna on samoja oppilaita, mutta mistä sen varmasti tietää.
Olen nyt sitten vain siivonnut ja järjestänyt reseptejä. Ja aloittanut yhtä isotöistä joululahjaa. Neule. Vakaa aikomukseni on ennättää sen lisäksi neuloa muutama nopeampitekoinenkin neuletyö ensi jouluksi. Kuluvana jouluna en ollut ehtinyt enkä jaksanut satsata lahjoihin, ja se harmittaa. Tällä kertaa yritän tasata lahjojen ideoinnin ja hommaamisen pitkin vuotta. Olen päässyt vaatimattomaan alkuun.
Vaikka joululomaani on vielä mukavasti jäljellä, olen jo ehtinyt nähdä parikin koulupainajaista. Niinpä mieleeni muistui, että minunhan pitää tehdä luokkaan uusi istumajärjestys lukukauden alkuun mennessä. Ehkä huomenna. Olen aika lahjakkaasti noudattanut Millanin neuvoa levätä kunnolla. Hän varoitteli, että joulunedun kuumeilu taisi olla kehon hätähuuto, että vauhtia täytyy himmata.
Hyvin sainkin nukuttua myös viime yön, vaikka ulkona räiskähtelikin. Illansuussa alkanut lumipyry toisaalta saattoi hillitä paukutteluintoa ja aivan varmasti se vaimensi ääniä. Alla olevat kuvat ovat kyllä vanhempaa perua kuin tältä päivältä tai eiliseltä, mutta samalta lumi nytkin näyttää.



maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden viimeinen - "ovella Sylvester vuottaa"

En ole oikein sellainen analysoiva tyyppi, niin en kauheasti ole tavannut edes vuoden vaihtuessa katsella tutkien taaksepäin. Mutta jotain osaan sanoa menneestä vuodesta ilman muistiinpanojakin. Mennyt vuosi oli rankka useille läheisille, ja itsellenikin mieleen jäi lähinnä kolmen rakkaan ihmisen kuolema. Ensin tietysti äiti, joka nukkui pois 19.1. Eikä mennyt montakaan kuukautta, kun saimme järkyttävän tiedon äidin serkun menehtymisestä sairauteen. Hän oli kuitenkin äidin hautajaisissa vielä aivan kunnossa. Kesällä kuulin surukseni vaikkakaan en yllätyksekseni iäkkään lähetysystävän, opettajakollegan ja puoluetoverin kuolemasta. Hautajaiset olivat ehtineet olla ennen kuin tieto saavutti minut. En enää tänä vuonna lähettänyt joulukorttia Anja-ystävälle. Joulukorttimuistioni äärellä ennen joulua piti itkeä, kun piirsin ristit niiden parin nimen perään, joita tämän maailman postilaitos ei enää tavoita.
Toki vuoteen mahtui paljon iloa ja juhlaakin, kuten synttäreitä ja maalaustalkoita suvun parissa. Kesän ja joulun vietto menivät paljolti perinteiseen malliin. Tosin kesä oli poikkeuksellisen kuiva ja lämmin, tomaatteja ja kurkkujakin tuli kasvihuoneesta ennätysaikaisin ja ennätysmäärä. Joulunviettoon toi uutta iloa ja hohtoa se, että saimme jouluvieraaksi myös tyttären poikaystävän. Kanttorilan vuodessa isoin asia oli pitkällinen maalämpöepisodi ja yleensä asumisen suhteen muutto työpaikkakunnalle ja lastemme lapsuudenkodin myynti syksyllä.
Voiko alkavana vuonna olla odotettavissa sen suurempia muutoksia kuin olivat päättyvänä vuonna oman äidin kuolema ja kodin myynti? Onneksi tulevaisuuteen ei voi nähdä. Mutta kiitos Taivaan Isälle, Hän on sielläkin kanssamme.




sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulun muist(i)oo



Sinisen kamarin seimi ja salongin seimi. Paperinarusta tekemäni seimihahmot voinkin viedä ensi jouluksi osakekolmioomme, kun niitä ei täällä laitettu esille.


Pianon päälle on ilmestynyt uusi muistokuva, kun isän ja apen kuvien väliin on lisätty kuva tammikuussa kuolleesta äidistäni. Kummitädin tekemä seimikuultokudos sai tulla kovaonnisen pikuryijyn tilalle. Kerroinkos minä siitä, miten ryijyä tuulettaessani onnistuin paukauttamaan itseäni leukaan ryijyn yläreunaan naulatulla rimalla. Rima irtosi enkä halunnut mokomaa ryijyä enää takaisin, ei se edes ollut tädin tai kenenkään muunkaan tutun tekemä, mistä lie meille kulkeutunut.


Kun olin sairaana tänne lähdettäessä, niin en pystynyt itse tonkimaan keittiön kaappeja muistaakseni, mitä kaikkea muuta saattaisimme Kanttorilassa jouluna tarvita, monitoimikoneen, torttuhyrrän ja parhaan veitsen lisäksi. Niinpä lisähaarukat ja -lautaset jäivät pois kyydistä. Olin ajatellut turvata niillä tiskaamistarpeen vähenemisen. Niitä täytyy ensi jouluksi muistaa tuoda, niin voi huoletta lipata kaikki astiat koneeseen. Samoin täytyy muistaa tuoda tyhjiä mehukanistereita. Nyt meinasin olla helisemässä, kun ei löytynyt kotikaljalle pullotusvaiheessa sopivia astioita.  Mutta sitten hoksasin melkein tyhjän kolmelitraisen etikkakanisterin, jonka tyhjäsin lasipulloon ja jonka sitten pesin kaljaa varten. Lisäksi löytyi ulkomaalainen puolentoista litran limsapullo tukevaa muovia. Ne riittivät hyvin viiden litran kaljasatsille.  Etikkakanisteria aion käyttää toistekin joulukaljalle. Mutta jos teen kaksi satsia, niin tarvin ne mehukatitkin.
Joululahjojen suhteen itse floppasin, mikä täytyy ensi kerraksi kyllä korjata. Sekä tytär että vävy toivat meille itse kullekin lahjoja, kuopus toi äidille pössöötryffeliä ja isojen poikien mukana saimme kahvipaketteja. Puhumattakaan Millanin lahjoista minulle ja miehelle. Jopa miehellä oli minulle lahja, vaikka se olikin unohtunut osakeasuntoon, mistä sen tapanina sain. Minulla oli lahja vain Millanille, ja lapsille tee-se-itse-tryffeleitä ja muita itse tehtyjä ruokalahjoja: siemennäkkäriä, hapankorppua ja kuivattuja omenoita. Ja myyjäisistä hedelmäkestopussit. Nyt aion aloittaa tyttären lahjan teon jo joululomalla, ja vävyllekin on lahjaidea toteutusta vailla.
Vegaaniruokiakin taas kokeilin tehdä, punajuurifalafelmureketta, joka tuli kokonaan syötyä, samoin tofupaisti kelpasi, vaikka sen reseptiä jouduin soveltamaan, kun ei ollut granaattiomenaa eikä appelsiinia. Peruna-ja punajuuri-omenasalaatteihin käytin kermaviilin sijasta soijajogurttia. Kelpasivat nekin. Samoin ne useaan kertaan mainitut tryffelit onnistuivat aqua faballa eli kikherneet liemellä aivan hyvin. Pakastimessa on vielä kahdessa pullossa lientä odottamassa jalostusta. Aqua fabaa kun voi kuulemma myös pakastaa. Olin leiponut kaksi vegaanista leikkokakkua, joista ensimmäisenä aloitettiin kesäkurpitsa-chiaversio. Siitä näytti jäävän yli neljäsosa syömättä, niin keksin käyttää kakunlopun hyydykekakun pohjana. Agar-agaria ei mies ollut onnistunut löytämään, mutta minulla olikin jemmassa pari pussia vegegeliä, joilla alprosoijavispi luumusoseen kera hyytyi mukavasti, päälle koristeiksi tyrnejä, niin kakku meni joulupäivänä makoosihin paloohin. Ja se toinen banaaninen leikkokakkukin on jo syöty viimeistä viipaletta myöten.
Sellainenkin mukava asia tuli esiin joulun aikana, että vävy tekele tykkää suolakurkuistani. Omat lapseni kun eivät maustekurkuista piittaa kuin hampurilaisissa. Niinpä sain antaa yhden kurkkupurkin tyttären ja poikaystävänsä matkaan. Toki muitakin jouluruokia saimme jaettua lapsille niin, ettei meidän tarvi kahdestaan selvittää enää kuin rasiallinen porkkana- ja lanttulaatikkoa.


lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulun värejä, sinistä ja punaista



 Entisessä kaupunkikodissamme oli sinisävyinen keittiö, ja jouluna melkein aina ruokapöydässä sininen liina ja poppana. Siksi usein koristelimme kuusen kin sinivalkoisin sävyin. Nyt minun piti miettiä uusiksi, mitä teen sinisille kuusenkoristeille. Mutta onhan Kanttorilassakin sininen kamari, sinne siis siniset pöytäliinat ja siniset kuusen pallot lasimaljaan. Tytär keksi ripustaa Suomen liput ja siniset enkelit eteiseen, jonne olin ratustellut köynnöksen naulakon yläpuolelle.

Muualla Kanttorilassa joulu on punavoittoinen.
Niin keittiössä...

...Kuin salongin puolellakin. Tytär lanseerasi tuon salongin, itse olen puhunut salista. 


Ylemmässä kuvassa on toinen matoista, jotka sain ennen joulua Millanilta. Hän oli aikanaan ostanut ne netistä Kanttorilaa varten. Upeat joulumatot ❤️
Alemmassa kuvassa tädin kutoma joululiina ja siskon tekemä kynttiläkoriste.


Vielä yksi punainen koriste. Nyttemmin lopettamaan joutuneelta Agatha-kirppikseltä löysin Kanttorilaan kaksi  lasista tähteä, joiden sisälle saa tuikun. Ensin raaski ostaa niistä vain halvemman ja haljumman värisen, mutta toisen kerran ohi ajaessamme piti pysähtyä katsomaan, vieläkö tämä toinenkin oli myynnissä.