Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Loppukesän kukintaa





Olin keskikesällä kovin kärsimätön, kun kirjoittelin hitaista kukkijoista melkein jopa syyttävään ja tyytymättömänä sävyyn. Mutta nyt olen ERITTÄIN tyytyväinen ja iloinen, etteivät kaikki kuki yhtä aikaa vaan loppukesään ja alkusyksyynkin riittää väriloistoa. Jopa zinniat kukoistavat, katsotaan jos niistä jossain vaiheessa ehtisin laittaa kuviakin. Leijonankidat ovat kuitenkin suurin ilonaiheeni. Anoppi taas ihasteli saamassaan kimpussa ensimmäisen kuvan kirjokakkaran kauneutta.

Sinikka



Latasin viikolla valmiiksi blogille muutamia aiemmin Kanttorilassa ottamiani kuvia kirjoittaakseni myöhemmin. Vaan tänne Kanttorilaan tultua tekemistä piisaa nin, ettei tahdo ehtiä kirjoitella senkään vertaa kuin työviikon aikana. Näissä kuvissa on muisto tämän vuoden luumusadosta. Vielä matala Sinikka-luumu toki kukkiakin runsaasti, mutta silti sadon runsaus yllätti. Suurin tähän mennessä. Sangossa on ehkä puolet siitä. Söimme luumut tuoreeltaan, emme kuitenkaan kahdestaan, vaan veimme myös tuliaisiksi Millanille (joka puun on istuttanutkin), kaikille lapsillemme ja anopille.



keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Iittiläinen härkäpapu

Vanhin veljemme on mukana Maatiaisessa. Täällä perhejuhlassa käydessään hänellä oli mukanaan Maatiainen ry:n siemenpusseja myytävänä. Siskoni ostikin häneltä niitä nipun, mutta oli veljellä minullekin jotain mielenkiintoista. Sain häneltä muutaman härkäpavun, jotka ovat vanhaa iittiläistä lajiketta, joka on säilynyt paikallisena ja siksi puhtaana risteytymättä. Joku veljeni tuttu oli aikanaan viljellyt lajiketta, mutta oli jättämässä  viljelyhommat. Veljeni oli saanut papuja voidakseen jatkaa niiden viljelyn ja myös levittää niitä muidenkin kasvatettavaksi.
Meinasin ensin, että annan muutamasta pavusta puolet Millanille, mutta sitten ajattelin, että kasvatan ensin itse, jotta saadaan lisää papuja, joista sitten toivon mukaan riittää jaettavaksi.
Mietin, että esikasvatan iitiläiset ja istutan ne sitten kasvihuoneen viereen perennapenkkiin. Minulla on kahta muutakin lajiketta, joita kylväisin suoraan kasvimaahan vähän myöhemmin siinä toivossa, että perinnelajike kukkisi ja pölyttyisi ennen kuin muihin tulee kukat. Kokonaan en raaskisi jättää muita härkäpapuja kylvämättä. Jos haluaisi pelata varman päälle, niin pyytäisin Millanilta peltotilkkua tavishärkäpavuille. Toisaalta, mistä minä tiedän, onko jollain lähistöllä härkäpapua puutarhassaan tai pellollaan. Tuskinpa sentään, mutta voinhan varmistaa naapurilta.
Kesäloma on lopuillaan, siinäpä hyvä syy suunnitella ensi kasvukautta.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Yksi hituri vielä

Kesäkukkien hitaimmista nopein oli siis taivaanpäivänsinini. Toiselle sijalle kiri keijunmekko, riippuen kuitenkin siitä, missä vaiheessa sen katsotaan olevan kukassa, riittääkö pelkkä mekonhelma vai tarvitaanko se sisusturjake esiin ennen kuin sen voi katsoa olevan kukassa. Kolmannen sijan jakavat nähdäkseni krassi ja mustasilmäsusanna. Niitä on minulla eri paikoissa ja aurinkoisimmissa paikoissa molemmissa on yksi kukka auennut. Pistesijoille, neljänneksi ylsi narsissitupakka, jossa näin tänään ensimmäisen valkoisen kukan. Narsissitupakan varsi kylläkin yltää vasta häävisti polven korkeudelle. Millanilla tämän sisar on venynyt jo minua pidemmäksi. Ja kukkinutkin jo paljon omaani aiemmin.
Nyttemmin jopa zinnioista olen viimein bongannut nuppuja, vaikka ne ovatkin helteestä (kuivuudesta) kärsineet, niinkuin melkein kaikki muutkin pihamme kasvit. Mutta unohdin taannoisesta hituriluettelostani yhden kesäkukan. Sain Millanilta kesän alussa kirjokakkaran taimia, joita hän ei jaksanut koulia enempää. Varmaan yli kuukausi sitten näin Millanin kirjokakkarat kukassa. Oli minullakin yhteen kakkaraan siinä vaiheessa tulossa nuppu, mutta se varsi jossain vaiheessa rapsahti poikki. Nyt nuppuja jo on muissakin ja yksi nuppu alkaa vihdoin raotella auki.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Taivaansininen



Päivänsini 'Heavenly blue' 

Jes! Päivänvaaleansini

Nyt on! Heavenly blue kukkii ja voitti muut hiturit. Ja mikä parasta, Heavenly blue on todella ja oikeasti taivaansininen eikä tummanvioletinsininen, kuten vuosia sitten Heavenly bluena ostamani siemenpussin sato. Joka sekin on nätti. Mutta jatkossakin minulla on toivon mukaan kahta väriä päivänsinen.


Tilanne aamulla klo 7.20. Kunhan kukat aukeavat kokonaan, otan toisenkin kuvan. Mutta ennen sitä vertailun vuoksi kuva siitä toisenvärisestä päivänsinestä. Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa erottaa köynnöstuessa myös ensimmäiset punaiset tuoksuherneen kukinnot. Ja ehkä tähän sekaistutukseen putkahtaa lopulta myös noita vaaleansinisiä. 









torstai 25. heinäkuuta 2019

Ei ihan tyypillinen kesäpäivä Kanttorilassa

Aloitan aamun joko puutarha- ja kastelukierroksella tai postinhaulla, usein kuitenkin yhdistän postinhakuun puutarharundin, niin tänäänkin. Kun lähestyin verkolla suojaamaani Latvian matalaa (kirsikkapuu), niin huomasin räpistelyä verhon alareunassa. Menin katsomaan, harakanpoikahan siellä oli sotkeutunut yritettyään käydä evähillä. Yritin ensin vapauttaa sitä paljain käsin postit kainalossa, mutta osa verkosta oli siipien ja kaulan ympärillä ja osa varpaissa ja kynsissä ihan jumissa, kun lintu oikoi jalkojaan. Jätin sen hetkeksi pyristelemään, kun juoksin hakemaan pienet sakset. Harakka piti pahaa ääntä, räpisteli vastaan ja yritti välillä puraistakin, mutta suhteellisen nopeasti sain kuitenkin leikattua sen vapaaksi. Kiittämättä harakka pyrähti pensasaidan raosta taivaan tuuliin ja minä menin pesemään käteni ja sakset. Luulen, että huhu vaarallisesta kirsikkaverhosta ja vielä vaarallisemmasta saksinaisesta on kiirinyt lähilinnustoon, koska sillä saralla on ollut tänään sittemmin hiljaista.
Nyt kun on ollut helteistä, perennapenkkien uusiminen on pantu jäihin, niin sanoakseni. Kuunvaihekin on kuulemma sellainen, että nyt on mieluummin aika perata ja raivata pensaikkoja kuin istutella mitään. Olen sitten viime päivinä joko ollut laiskana (eli lukenut kirjoja tai istunut netissä tai telkkarin ääressä tai leikkaamassa matonkuteita) tai keksinyt helteelle paremmin sopivia ulkopuuhia, siis perkaamista ja raivaamista. Olin jo aikaisemmin riisunut verkon pois mansikkamaan yötä, kun sieltä ei enää montakaan marjaa ole tulossa, joten pari päivää sitten raivasin mansikkamaalta pois juolavehnää, oreganoa ynnä muuta ylimääräistä. Oreganoa revin pois lähinnä pensasmustikoiden ja mansikkamaan välistä tehdäkseni tilaa ensi kesän verkottamiselle. Samalla siirsin verkkotelineitä kauemmas mustikoista. Hetkessä kerkesi tulla kauhean hiki ja paarmanpuremia, mutta sain mansikkamaan ilmavamman ja tilavamman näköiseksi. Ja taatusti juolavehnän maavarretkin ehtivät kuoleentua kuumuudessa. Eilen sitten raivasin pensaikkoa pienen pätkän. Kanttorilassa on runsaasti pensaita ja ne on istutettu nätisti, mutta niiden pitäminen kurissa on niitä harvoja inhokkihommiani puutarhassa. Tavoitteena olisi raivata auki vanha reitti etuovelta vanhan lipputangon telineen luo, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Hiki tuli taas.
Mutta minun piti oikeastaan kirjoittaa tästä päivästä. Harakkahässäkkä oli poikkeuksellista, vaikka meillä on nyt viime päivinä näkynyt muitakin mielenkiintoisia eläimiä: KAKSI ritariperhosen toukkaa tillipenkissä. Mutta poikkeavaa tänään oli myös askareeni. Mies ehdotti, että lähtisin riihelle lajittelemaan hänen pikkuroinaansa. Olin maininnut jossain keskustelussa, että se voisi olla mielestäni mielenkiintoista puuhaa. Tottakai otin haasteen vastaan. Etsin vain varjoisan paikan, niin lajittelu sujui mainiosti. Tosin aluksi en tajunnut, ettei riitä, että ruuvit lajitellaan risti- ja tähtipäisiin (”torssi” kuten mies sanoo), vaan lisäksi pitää eritellä puuhun käytettävät ruuvit muista. Aina on uutta opittavaa. Haluaisin oikeastaan oppia enemmänkin puu- ja metallitöistä, ”poikien kässästä”, mitä ilmaisua ei enää pitäisi käyttääkään, mutta käyntinpä kuitenkin, lomalla kun olen.
Vielä loppuun uudestaan pari kuvaa ritariperhosen toukasta kolmannen nahanluonnin jälkeen.