Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Silmäys menneeseen

Pöh, antaa mennä nyt sitten toinenkin suureellinen otsikko. Se meinaa vain sitä, että sen sijaan, että olisin miettinyt tai suunnitellut tulevaa tässä joutessani, niin vietinkin taas aika tovin menneessä. Selailemalla ja lueskelemalla vanhoja blogipostauksiani. Se minua niissä jäi pikkaisen kismittämään, etten enää nykytekniikalla ole pystynyt, voinut tai viitsinyt lisätä kuvia postauksiin senkään vertaa, mitä aiemmin. iPadilla ottamiani kuvia pystyn jakamaan vain Facebookissa. Siis oikeasti, korvasiko tämä iPad tuohon lauseen alkuun pienen I-kirjaimen? iPad juu, niin se teki, ryökäle. Opettaa tässä sitten tokaluokkalaisille, että virkkeen alussa on iso kirjain...
Oli  kuitenkin mukava katsella reilun kahden vuoden takaisia kuvia silloisista käsitöistäni viettäessäni Kanttorilassa vuorotteluvapaata. Tosin niistä muistui mieleeni, että minunhan oli tarkoitus kaivaa nyt lomalla nypläystyyny esille ja kokeilla pikkuserkkunsa saamaani mynsteriä. Mutta enpä sitten joulutohinassa muistanut tulostaa ko. mynsteriä sähköpostiliitteestä paperille saati ottaa sitä mukaan Kanttorilaan. Pitäisiköhän minun pakata nyplöötyyny tykötarpeineen följyymme, kunhan täältä suorimme kaupunkiin?

Uuden kynnyksellä

Ei paljoa helpannut, vaikka pakenimme kaupungista uudeksi vuodeksi maaseudun rauhaan. Oman osamme saimme räiskeestä. Olimme menneet maata jo kymmenen jälkeen, muttei tullut silloin mieleen, että olisi kannattanut varautua korvatulpilla nukkumaanmenoon. Puolilta öin heräsimme molemmin, minä kyllä koetin jatkaa unia, mutta mies siirtyi sohvalle tv:n ääreen unta odottamaan, tai ainakin paukkeen loppumista. Kyllä hän aikanaan nukahti, mutta töllö jäi auki. Heräsin aamuyöllä outoon valonvälkkeeseen, joka sitten paljastui tulevan telkkarista. Ensiheräämisellä en vielä jaksanut mennä sammuttamaan, mutta havahduin toistamiseen ja nousin lopulta sammuttamaan toosaa. Kello oli puoli kolme ja mies havahtui sohvalta ja painui petiin unia jatkamaan. Sitä minäkin yritin puolisen tuntia, mutta sitten luovutin, kävin vessassa ja menin sitten keittiöön asuulemahan. Sytytin sähkö- ja taviskynttilöitä, joiden valossa einehdin varhaisaamiaista ja luin keskeneräistä joululahjakirjaa. Poika oli löytänyt kirpparilta Armas J. Pullan Ryhmy-kirjat yksissä kansissa, nide paksumpi kuin paksuin Potter tai Taru Sormusten Herrasta. Istuin lukemassa niin kauan, että sain päätökseen kaksi kupillista kaakaota, kaksi leipää ja keskeneräisen kolmannen kirjan "Jees, mullikuhnuri, sanoi vääpeli Ryhmy". Uni tuli uudestaan, mutta herättyäni yhdeksältä olo ei ollut ollenkaan sellainen että olisin nukkunut kahdeksan tuntia, vaikka sen verran kaikista niistä pätkistä lie kertynyt. Emme sitten jaksaneet edes yrittää livekirkkoon, vaan kuuntelimme netin kautta tutun papin saarnan. Muutenkin on mennyt koko alkuvuosi sisätiloissa. Vintillä kävin talvehtivia kasvejani tervehtimässä, mutta muuten olen oleillut tuvan puolella.
Onneksi ei tarvitse vielä huomenna jaksaa töihin. Tällä iällä tarvii kunnolla toipumisaikaa huonosti nukutun yön jälkeen.
Sukulointireissumme onnistui taas mainiosti, mennessä poikettiin kaupoilla, kun Millan ei ollut kuumeen takia päässyt jouluviikolla eikä sen jälkeenkään kauppaan. Kävin pitkästä aikaa äitiä katsomassa sillä välin, kun mies kävi tankkaamassa. Lauleskelin äidille ja äidin kanssa liudan hengellisiä ja joululauluja. Sisko oli hommannut hyvän laulukirjan äidille. Lähtiessäni äiti hymyillen kiitteli ja hyvästeli, vaikkei niin mua välttämättä tuntenutkaan. Äidin ja siskojeni lisäksi saimme tilaisuuden tavata myö siskon puolison, tätini ja serkkuni. Palasimme reissusta mahat täynnä, runsaat lahjat mukanamme ja hyvillä mielin. Millan sanoi, että nyt oli hänen joulunsa. Kas kun hän oli aattonakin vielä niin kipeänä, ettei päässyt siskonsa joulupöytään, vaan vietti koko joulun yksin.
Kävimme eilen kävellen kaupassa. Sai siinä mennä kieli keskellä suuta. Hiekoitusmurske oli suurelta osin uponnut sulaneeseen jäähän ja sittemmin pinta oli jäätynyt. Palasimme ostosten kanssa metsän kautta, niin löytyi enempi lunta ja pitoa jalkojen alle.
Illan mittaan keitin mehumaijallisen omenoita soseeksi ja sain paikattua vielä toisetkin poikien housut. Siinäpä ne hommat, joita olin suunnitellut Kanttorilassa tekeväni. Toki omppuja olisi kellarissa vielä hurumykky siivottavaksi, mutta ei tuota sosettakaan määräänsä enempää kannata tehdä. Etenkin, kun kellarissa taitaa olla vieläkin joku purkki edelliskesän vuosikertaa.

Jaa, mutta mitäs tuo suureellinen otsikko meriteeraa? En mä vain tiedä. Onpahan ainakin alkanut rakkaan isänmaamme juhlavuosi.