Omenatarha

Omenatarha

torstai 29. helmikuuta 2024

Tomaattipäivitys

Kysyin Millanilta, milloin hän on tavannut aloittaa tomaattikylvöt. Hän vastasi, että runkotomaattien osalta 28.2. Niinpä minäkin päätin kokeilla, helmikuun viimeistä päivää, joka tänä vuonna onkin 29.2. Olin ostanut tuollaisen tomaattien minikasvihuoneen, johon nyt sitten kylvin pari siementä kutakin lajiketta. 



Kasvihuonekaupan yhteydessä sain lupauksen ilmaisista siemenistä, jos lähettäisin mainoskäyttöön valokuvan pystytetystä, käytössä olevasta kasvihuoneesta. Sillä minulla on nyt sitten muitakin lajikkeita kuin iänikuista Money makeria.

Viime vuonna jo kokeilin kylvää yhden siemenen kutakin valitsemaani lahjalajiketta, mutta silloin Blue Pitts ei itänyt. Nyt kylvin tuplat muista paitsi Kudesnikista. Vaikka siinä on A-vitamiinia (tai juuri siksi), se ei maistunut kovin hyvältä. Jo mainittujen lisäksi minulla on nyt itämässä Pastel Sleeves, The Trace of a Flying Dragon, Dr. Carolyn ja Buffalo's Heart. Minä nyt kylvin kaikki samalla kertaa, kirsikkatomaatinkin (Dr. Carolyn), kun kerta nuo kaikki pelletit piti kerralla turvottaa. 


Kuutentoista turvepellettiin mahtui sitten muutakin, yksi Money maker (kun siemeniä yhä piisaa), viimeinen Balcony yellow ja kolmeen pellettiin talvikynteliä. Nyt vasta hoksasin, että olisin voinut laittaa samaan lootaan myös tomatilloa, mutta sille olisi kuitenkin niin vähän käyttöä, että taidan jättää tänä keväänä väliin. 

Laatikko saa nyt olla jonkin aikaa (itämiseen asti) lämpömaton päällä.

Vintin ikkunalla oleville Outdoor Girl -taimille piilotin tänään ruukkuihin vähän tomaattilannoitetta. Olisi ollut helpompi laittaa sitä valmiiksi ruukun pohjalle koulimisvaiheessa vaan enpä silloin hoksannut. Nyt tökin paksulla kudinvartaalla ruukkujen reunamille koloja, joihin varistelin teelusikalla nokon ravinnetta. 

maanantai 26. helmikuuta 2024

Lomanviettoa

Samoihin aikoihin, kun maailmalta kuului viesti toisinajattelijan kuolemasta naapurimaan vankeudessa, saimme kuulla muitakin suru-uutisia vähän lähempää, kun parikin iäkästä uskon veljeä, Kalevi ja Esko, oli kutsuttu kotiin - toinen tosin jo marraskuussa, mutta nyt vasta luimme muistokirjoituksen Shalom-lehdestä. Toiselle leskelle soitin ja toiselle lähetin muistamiset postitse. 

Meni muutama päivä ja putosi taas pommi, kun yhdellä sisaruksista saattaa olla syöpä levinnyt. Ja sitten kuultiin, että pikkuserkkumme on menehtynyt nopeasti edenneeseen sairauteen. 

Tällaiset viestit kuuluvat tähän ikään, ei sille mitään voi, mutta ei siihen vain totu. Täti kuitenkin sinnittelee, kuten anoppikin, vaikka molemmille jo saattohoitoa on ehdoteltu. 

Nyt kuitenkin vietän hiihtolomaviikkoa ja tekemistä piisaa, ettei ehdi surra eikä murehtia. 

Aloitin loman lukemalla 480-sivuisen kirjan, jonka olin varannut kirjastosta ja jonka juuri sopivasti ennen lomaa sieltä sain. 



Toinen urakka oli mullanvaihto, jonka siirsin viime keväältä tulevaan. Samoilla sotkuilla sitten koulin eilisiltana lisää taimia. Tomaattikylvökokeiluni koulin jo aiemmin, sitten keijunmekot ja nyt oli vuorossa orvokit ynnä muutama narsissitupakka, purjo ja ruotiselleri. 

Tälle lomalle ei ole suunnitelmissa juurikaan matkustelua. Mies kylläkin ajeli tänään jatkamaan lattiaremonttia asunto-osakkeessa. Itselläni mielessä aloitella raivailu. Haaveenani on kutsua pääsiäissunnuntaiksi lapset ja sisaruksia tänne kylään, niin sitä varten olisi hyvä jo pohjustaa siivousta. Esimerkiksi ompelemalla pois tieltä muutamia keskeneräisiä projekteja. 

Lomaviikon loppupuolella ehkä jatkan kuitenkin multasotkuja sen verran, että kylväisin tomaateista runko- ja pihvitomaattilajikkeita. Toistaiseksi kasvilamppu on ajastimen avulla palanut aamuin illoin, mutta maaliskuussa ei ehkä enää tarvita lisävaloa kylvöille. 

Pakkasjaksot ovat toivon mukaan jo takana. Eilen kirkkoon mennessä oli liukasta (miehellä oli potkukelkka apuna ja minulla liukuesteet kengissä), mutta tänään kirjastossa käydessäni melkeinpä kahlasin sohjossa.