Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Karvakuppeja

 Syyslomaviikon viimeinen päivä. Paljon jäi vielä hommia, mutta jotain ehdin tehdä.

Kävimme eilen Millanin luona kahvilla. Sain häneltä mukaani pussillisen koirankarvoja. Linnut tarvitsevat lämmikettä pesiinsä sekä keväällä että syksyllä. Millan kertoi, että hänen vanhempansa tapaavat täyttää lyhdyn kissojen ja koirien karvoilla, joita pikkulinnut käyvät sitten nyhtämässä lyhdyn rei'istä.

Eilen sitten mietin sopivaa astiaa ja haeskelin sellaista komeroista. Muistin, että minulla on turhan panttina sipulipurkki, jossa on reiät kyljessä. Löysin purkin, mutten muistanut, minne olin pannut sen puisen kannen. Sitä etsiessäni huomasin kauan sitten jemmaamani lampunkuvun metallisen "nupin", jossa oli reikälevy pohjana. Kokeilin täyttää nupin karvalla ja ruuvasin levyn takaisin. Minusta näyttää siltä, että siitä on jo käyty karvoja repimässä.


Löysin lopulta kannenkin sipulipurkkiin joten sen täytin myös. Ei kuitenkaan kahta kolmannetta. Tein vielä "tuhkakuppiversion" - ja eiköhän siitäkin ole jo käyty nyhtelemässä.


Sanomattakin on selvää, että aloitimme lintujen talviruokinnan heti ensimmäisen lumisateen jälkeen. Siemensäiliö on jo kerran täytetty uudelleen, ja tänään täytyy muistaa täyttää ennen lähtöä. Talipalloista riittänee nokittavaa koko viikoksi, mutta säiliö saattaa tyhjentyä ennen perjantaita. Pitäisi varmaan olla ainakin viiden litran törppö. 

Näkemiin, Kanttorila, taas horviksi. Olisin minä pidempäänkin viihtynyt. 

perjantai 23. lokakuuta 2020

Talvikompostoinnista

 Syksyisin lämpökompostorit täyttyvät matoisista, raaoista ja muumiotautisista omenoista. Niiden seuraksi tarvitsisi runsaasti kuiviketta, mutta syksyllä nimenomaan KUIVIKKEESTA tahtoo olla puute. Tänä syksynä ehdin kuitenkin kuivalla säällä kerätä lehtiä talteen muovisäkkeihin. Äsken vajensin täydempää lämpökompostoria isoon kompostisäiliöön tekeytymään lisäten sekaan niitä kuivia lehtiä. Niin sain lisätilaa kellarista pois perkaamilleni muumio-omenoille ja kuivikelehdille.

Syysloman loputtua alan taas käyttää bokashia, jolloin kompostereihin ei paljoa kerry täytettä, lähinnä vain kahvinporot, joita en ole halunnut bokashisankoon tyhjätä. Jos molemmat lämpökompostorit kuitenkin sattuisivat talven aikana täyttymään, niin voin tyhjäillä kahvinsakkoja isoon kompostisäiliöön.

Nyt olen varannut myös bokashisangon tyjentämiselle paikan kellariin. Siellä on yksi iso muovilaatikko, johon tyhjäsin mullat mm. paprikalaatikosta, jonka olimme miehen kanssa kantaneet sisälle kasvihuoneesta ennen pakkasia, jotta vihreät paprikat ehtivät kypsyä. Pystyn tyhjentämään mullan sekaan ehkä jopa kaksi bokashisangollista. Loput voinevat jäädäkin mojumaan kevääseen asti. Jos sangot loppuvat kesken, ehkä jopa raaskin ostaa oikean bokashiastian, jotta saisin myös valutettua sitä nestettä ruukkukasviravinteeksi.

Kompostointi, bokashin hoito, biojätteen käsittely ja muuttuminen kasvualustaa ravitsevaksi mullaksi on mielenkiintoista ja palkitsevaa, vaikkakin ajoittain sottaista ja haisevaa puuhaa. Mutta ei talvella bokashoidessa. 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Viikko 43

Anoin ja sain taannoin palkatonta vapaata niin että pystyimme viettämään Kanttorilassa pidennetyn viikonlopun, ja silloin ehdin tehdä pihalla yhtä ja toista talven varalle. Saamani vapaa osoittautui sittemmin jopa odotettua aiheellisemmaksi. Nimittäin nyt kun varsinainen syyslomani perjantaina alkoi, niin minulla oli tasan lauantai aikaa tehdä loput välttämättömät syystyöt puutarhassa. Sitten tuli ensilumi. Yksi välttämätön oli omenapuiden tyhjäys. Onneksi suurin osa talviomenoista oli tullut alas vähin erin pitkin syksyä, joten kolmen omenapuun tyhjäämiseen ei meiltä kahteen pekkaan mennyt kauaakaan. Mies keikkui tikkailla ja ojenteli minulle omppuja, jotka pakkasin papereilla fylläten pahvilaatikoihin.
Puutarhan syystöihin kuuluu myös istuttamista ja kylvöjä. Tulppaanit olin tohtinut istuttaa jo reilu viikko sitten, mutta eilen lopulta sain päätettyä, mihin kylvän valkosipulit ja palsternakat. Ja sitten olikin helppo ryhtyä tuumasta toimeen. Merkkasin kylvöpaikkoja tikuilla, mutta pitäisi vielä piirtää kylvökartta ensi kasvukautta varten. 
Viime syksyn juurisikurikylvö ei sitten koskaan kasvanut kohopenkistä, ja syyksi arvelen kuivumista. Nyt kokeilin kylvää niitä kylvölaatikkoon, jonka suojasin sadevesiastian suojaverkolla ja sijoitin talon pohjoispäätyyn, jossa minulla oli viime talvenakin onnistunut kylmäkäsittelykylvökokeilu. En tiedä sitten, miten juurisikurin juureen vaikuttaa kouliminen. Sitä ei juureksille yleensä tehdä. Mutta murehdin sitä sitten, kun näen ensin, itävätkökään ne siemenet nytkään.
Kuten niin usein syksyisin (tai keväisin tai kesäisin), nytkin olen rakentanut kohopenkin. Eilen lykkäsin monta kottikärryllistä kompostia sen päälle. Kompostimultaa riitti vielä muuallekin, pariin lavaan ja viime vuonna rakennetulle kohopenkille, joka tarvitsi lisähumusta, koska ydinrisut pilkottivat esillä. Vuosi sitten mulla oli vähemmän värkkiä kasattavaksi risujen päälle, mutta hyvin kesäkurpitsat ja maissit risujenkin päällä kasvoivat.
Niin, toki ensilumi suli pois, mutta kylmä pihalla on ollut. Pari erää omenasosetta olen nyt lomalla keittänyt, ja ne saa hetkeksi piisata. Yhteensä aikaisemman kesäomenasose-erän kanssa 19 purkillista. Ja muutama pullo omenamehua sivutuotteena. 

lauantai 10. lokakuuta 2020

Töitään luettelee


Kanttorilaan saavuttuamme poimin jälleen ilokseni kukkia maljakkoon, kun niitä vielä on jäljellä. Jotkut lajit ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, ja tuntuu että esimerkiksi harmaakäenkukka vain jatkaa ja jatkaa kukintaansa. Mikäs sen mukavampaa. Jokin noista maljakkokukista tuoksuu kivasti, epäilen kanadanpiiskua. 


Sää on suosinut sekä eilen että tänään. Tyhmästi kylläkin haaskasin osan kauniista säästä eilen sisätöissä. Kun kerran olin päättänyt keittää ekan erän omenasosetta, niin keitin kans. Ja kun kerran sosepurkit olivat uunissa  steriloitavana, niin pitihän uuniin saada vielä nisuakin. Etenkin kun hiivapalakin piti vihdoin käyttää. Sitten kun olin valmis, iltahämärä oli laskeutunut ja vesisade ropisi. Mutta aamulla oli taas pouta ja pääsin takaisin pihaleikkeihin. Olin kuullut puolella korvaa, että halla viimein uhkaisi, joten päätin nostaa lopulta myös mukulasellerit. Samalla siivosin selleripenkistä rikkaruohoja pois. Edellispäivänä olin alkanut perata perhospenkkiä, koska puutarhurin perjantaipostissa kehotettiin perennapenkkien perkaamiseen ennen talven tuloa. 

Ketjutukseksi pihapuuhani taas meni, periaatteella "viedään mennessään ja tuodaan tullessaan". Moni siivoushomma liittyi kohopenkin tekemiseen. Kuopan kaivuun olin aloittanut jo viikko sitten. Nyt pääsin sitä täyttämään. Irto-oksia keräsin sieltä täältä, mutta oksasaksilla leikkasin lisää paristakin kohteesta. Portin pielessä oleva pikkukuusi kaipasi mielestäni ympärilleen lisää tilaa, joten raastoin liian likellä olevaa siperianhernepensasta ankarasti. Kuusiaidan laidassa omia aikojaan kasvavaa orapihlajapensasta sieti myös kurittaa. Minulla oli jemmassa kaksikin kasaa mättäitä risujen päälle, mutteivät ne silti riittäneet peittämään kauttaaltaan. Mättäistä on aina kohopenkkiä rakentaessani suuri uupelos, mutta kompostimullasta yleensä vielä suurempi. Vielä en siihen asti edennyt, lehtiä sen sijaan sain jo haalattua aika mekosta. (Olkoon tuo lainaus Aleksis Kiveltä hänen päivänsä kunniaksi.) 

Viikko sitten istutin Millanilta saamani viisi tulppaanin sipulia perhospenkkin. Tökkäsin siihen muutamia tikkuja merkiksi ja kissankarkoitukseksi. Valkosipulit on vielä kylvämättä. Samoin palsternakat ja sikuri. Mutta sembramänty- ja lehmuspurkit muistin viimein upottaa kasvimaalle talvisuojaan. Ja samaan syssyyn meni hevoskastanjakylvöpurkkikin. Vielä vain toivoskelen, jos vaikka sieltäkin taimi nousisi. 

Minne ihmeeseen istuttaisin sen lehmuksen? Haapaakin hiniööttisin tälle tontille. Mies sellaisen taimen siirsi kesällä ojan laidasta ja tökkäsi koivuvanhuksen kupeelle. Ensi keväänä näkee, onko se hengissä. Se haapa. Koivuvanhus sinnittelee vielä, vaikka Aila siltä olikin pari oksaa taas irti retuuttanut. Siis myrsky. 

Mutta nyt on tämä suomalaisen kirjallisuuden päivä illassa, ja minunkin on aika päättää kirjallinen selvitykseni ja mennä maata. 


perjantai 9. lokakuuta 2020

Siipiveikkoja

 Eilen tapahtui jotain ainutlaatuista. Tai melkein ainutlaatuista. Kiinnitin ulkona huomiota lintujen rähinöintiin, joka oli jatkunut yläilmoissa jo hyvän aikaa. Koska varislintujen äänten joukosta kuului kimeämpikin, jota kuvittelin lokin huudoksi, käännyin lopulta uteliaana tiirailemaan taivaalle. Ei se suinkaan ollut lokki, jolle naakat tai varikset rähisivät. Se oli PALJON isompi. Mies sattui olemaan lähistöllä, kutsuin häntä ja selitin: ”Kotka!” Myös mies näki, mitä päidemme yllä tapahtui. Molemmat ehdimme kiinnittää huomiota jättiläislinnun valkoiseen leveään pyrstöön, joka sittemmin paljastui ratkaisevaksi tuntomerkiksi. Kyseessä oli merikotka. Sillä välin, kun koetin kaivaa kännykkää esille ja alkaa videoida, linnut ehtivät ottaa lisää korkeutta, eikä filminpätkässäni pyrstö enää erottunut. Lintujen häivyttyä näkyvistä olin vielä pitkään kiihdyksissäni ja tunnekuohuista, kävelin ympyrää edestakaisin, nyyhkytin liikutuksesta ja kiitin Taivaan Isää hänen ihmeellisestä luonnostaan.

Mitä sitten tarkoitin tuolla ”melkein ainutlaatuisella”? Aikaisemmin tänä syksynä tein lintuhavainnon, jota ensin luulin kurjeksi, kun se lenteli pellon yllä, mutta kun se muutti lentosuuntaa, huomasin, ettei sillä olekaan pitkiä koipia. Ajattelin silloin, ettei noin iso voi olla muu kuin kotka. Tutkailin vähän netistä, olisiko havaintoni voinut olla mahdollinen, enkä löytänyt mitään, mikä olisi osoittanut kotka-arveluni mahdottomaksi. Eilispäiväinen toisen silminnäkijän vahvistama havainto varmisti minulle, että ensimmäinenkin kotkahavainto oli todellinen. 

Toki tiklin ja pähkinhakin bongauksetkin tänä kesänä ovat olleet ihan jees 😊

perjantai 2. lokakuuta 2020

Melkein perillä

 Ajelimme jälleen paikkakunnalle, vielä ei ihan olla Kanttorilan kulmilla, kun mies poikkesi kauppaan. Minä heräsin vähän ennen sitä whatsappviestin ääneen. Torkuskelin loppumatkan, paikkasin työviikon unettomia iltoja ja kuuntelin unen läpi Jari Kekäleen avioliitto-opetusta ja Tuure Kilpeläisen laulua.

Olenkohan lievästi kuuhullu, kun, saa sanoa, joka ilta tällä viikolla olen joutunut odottelemaan Nukku-Mattia omasta mielestä liian pitkään? 

torstai 1. lokakuuta 2020

Tulevan toivoa pistokkaista


Syksyllä sadonkorjuun lisäksi puutarha-ajatukset askartelevat myös jo tulevassa keväässä ja kesässä. Siihen kuuluu siementen keruun lisäksi mm. talvettaminen. Vaikka syksy on ollut tähän asti kaunis ja lämminkin, niin olen jo kanniskellut sisälle ainakin edustuksen talvetettavista. Osa murateista ja iso verenpisara ovat vielä kuistilla hallaharson alla. 

Kannoin myös tämän kevään hankintani, tuoksupelargonin, eteiseen talveksi, mutta olen ottanut siitä myös useita pistokkaita. Toki siksi, että emokasvia piti joka tapauksessa typistää, mutta myös siksi, että haluan yrittää varmistaa sen säilymisen. Lupasin pistokkaan myös ystävälleni, jolta oma tuoksupelargoni oli jokin vuosi sitten menehtynyt. 



Häneltä puolestaan sain napata pistokkaan ihanan anilliininvärisestä pelargonista, kiitokseksi harmaakäenkukan siemenistä, joita vein hänelle. 



Viimeinen kuva ei ole varsinaisesti pistokkaasta. Olen kyllä ottanut pistokkaita myös tästä toisesta viimekeväisestä hankinnasta eli hopeaputouksesta, mutta kuvassa on itsekseen juurtunut alku, jonka löysin toisen kasvin ruukussa. Se oli ollut sopivasti hopeaputouksen alla, jonne hopeinen latva oli päässyt asettumaan ja kesän mittaan kasvattamaan oikein kunnon juuren. Minulla oli melkoinen kaivaminen, että sain sen ehjänä ja kokonaan ylös vesifiikuksen juurelta. Mutta nyt tuokin ihana yllätys on muovihupun alla ja toivon mukaan selviää talvesta ensi kesän iloksi. Eikä mua lainkaan haittaisi, vaikka ne hopeavitjan pistokkaatkin kasvattaisivat kunnon juuret. 




Pistokkaista puheen ollen, ohotanmarunasta kesällä juurruttamani pistokkaat istutin jo emokasvin viekkuun. Nähtäväksi jää, onko siinä jo ensi kesänä kolme pehkoa vierekkäin.