Omenatarha

Omenatarha

lauantai 14. marraskuuta 2020

Rotumista

 Isänpäiväviikonloppuna en sitten olovana joutanut kirjoitella. Lauantaina käytiin tavanomaisella vesivisiitillä Millanin luona (kuskaamme hänelle joka vkl kaksi 10 l kanisteria juomavettä, hän ei kykene edelleenkään juomaan oman alueensa vettä). Mutta isänpäivä ei mennytkään millään muotoa tavanomaisesti. Jo aamulla miehellä oli outoa oirehdintaa, jonka hän arveli menevän itsellään ohi mutta joka puolipäivään mennessä olikin pahentunut. Kun soitettiin neuvoa päivystyksestä, sieltä kehotettiin soittamaan yksykskakkoseen. Josta lähetettiin sairasauto viemään miestä isoon sairaalaan. Minä jäin itkeskelemään ja pyörimään  ympäriinsä avuttomana. Ryhdyin tiskaamaan aikani kuluksi, saadakseni itseni rauhoittumaan ja valmistellakseni lähtöä Kanttorilasta, mahdollisesti yksin, itse ajaen, jos miehen vaiva osoittautuisi niin vakavaksi, että joutuisi jäämään pidemmäksi aikaa. Tiskattuani päätin ottaa yhteyttä sairaalaan kyselläkseni tilanteesta. Soiton jälkeen rauhoituin, vaikka edelleenkään en tiennyt tarkemmin. Eikä minun tarvinnut ihan kahta tuntia odotella ennen kuin sain mieheltä viestin, että vaiva oli selvinnyt ja siihen saatu lääkkeet ja että voisinko tulla hänet hakemaan, kun lompsa oli jäänyt pois matkasta.

Kanttorilaan ajelimme takaisin taas täksi viikonlopuksi. Ehdimme eilen perulle vasta pimeän tultua, joten en nähnytkään haravoida. Sen sijaan istuin sohvalla neulomassa joululahjasukkia. Se, ja muutaman muun illan neulomissessiot, kostautui aamulla. Niska-hartiaseutuni ilmeisesti oli niin jumissa, että se aiheutti huimausta. Jota oli lievempänä ollut jo edellisaamuna. Nyt hojaannutti niin, että kaaduin makkarin lattialle. Luojan kiitos, huimaus kuitenkin hellitti vähitellen, eikä sitä tuntunut enää lainkaan siinä vaiheessa, kun kylästelimme Millanilla.

Tänä iltana en ole vielä ottanut kudinta käteeni. Sen sijaan höyrytin maijallisen omenoita soseeksi. Meinaan tohtia kuitenkin pari kerrosta neuloa, pitää vain muistaa venytellä niskoja. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Hevoskastanjoita ja suppilovahveroita

 Eilisen pyhäinpäivän aikana ja päätteeksi minulla oli varsinainen voittajafiilis. Olen himoinnut molempia otsikossa mainittuja asioita, ja nyt minulla oli mahdollisuus saada himoitsemiani, mutta se edellytti itseni ja pelkojeni voittamista.

Mitä tulee hevoskastanjoihin niin sellaisia oli tarjolla Facebookissa Roskalavalla. Ihan helppo juttu jopa minulle, kirjoittaa kommentti ja ilmoittaa kiinnostuksesta. Mutta sitten se hakeminen... Pitää tohtia lähteä etsimään uutta osoitetta, mennä vieraiden ihmisten pihaan ja - mikä pahinta - ehkä tulla nähdyksi. Mies lähti kuitenkin "tohoriksi", ja hakureissu onnistuikin helposti. Otin runsaasta tarjonnasta puunsiemeniä myös Millanin varten.

En ole koskaan aikaisemmin saanut tilaisuutta sienestää suppilovahveroita. Olemme niistä kyllä päässeet vuosien mittaan nauttimaan, kun olen saanut niitä kuivattuina enimmäkseen veljeltä mutta myös siskolta ja Millanilta. Tänä syksynä kuitenkin tuli iso hinku vihdoin löytää itsekin, kun somessa näin jatkuvasti kuvia sienisaaliista ja kun jopa pikkusiskonikin oli saanut suppissaaliin. Mutta minnepäin mennä metsälle? Tuskin kukaan paikallinen haluaa paljastaa apajaansa. Mutta Millanpa ehdotti erästä tuttua miestä, jolta kannattaisi kysyä ja joka saattaisi antaa koordinaatteja.

No niin. Laitoin viestiä mesen kautta. Helppo homma tähän asti sekin. Minulle luvattiin ohjeet, mutta ne haluttiin antaa suullisesti puhelimessa. Se meinasi sitä, että minun piti SOITTAA PUHELIMELLA! 

Kun hinku on tarpeeksi kova, se kyllä toimii pontimena. Tartuin härkää luurista, puheluani oli jo odotettukin, sain ohjeet, jotka skrivasin paperille pikakirjoituksella. Ohjeet näyttivät erittäin sekavilta, mutta sitten kun lähdimme niitä seuraamaan, ne osoittautuivatkin varsin täsmällisiksi.

Olin perehtynyt mm. Luontoportti.comin avulla niin suppiksien ulkonäköön, tuntomerkkeihin ja matkijasieniin kuin niiden kasvupaikkatietoihinkin. Ja, kiitos tarkkojen ohjeiden, sieniä löytyikin yllättävän helposti. 

Olimme vain hetken verran sienestämässä, otin sen lähinnä opintoretkenä, enkä halunnut liikaa perattavaa enkä kuivattavaa. Parin litran saaliimme oliki juuri sopiva. Siitä, mikä ei mahtunut kuivuriin, tein tänään sienikastikkeen muusin kaveriksi.

Tänään istutin kymmenen hevoskastanjaa ruukkuun, jonka upotin kasvimaalle ja suojasin kateharsolla.