Historiallinen hääpäivä 17.5.2022

Mieheni yllätti minut taas positiivisesti hääpäiväämme muistaen. Hän oli kuullut minun pahoitelleen vaaleanpunaisen daaliani menettämistä (sen juurakko mätäni kellarissa liian märässä ruukussa) ja suunnitelleen uuden hankkimista paikalliselta puutarhalta, josta ensimmäinenkin oli peräisin. Niinpä hän alkuviikosta vielä varmisti, minkäsorttisen kukan olinkaan ajatellut sieltä ostaa. Töistä palattuani minua odotti kukka keittiön pöydällä. 

Tämä ei ollut se historiallinen asia hääpäivässämme, olenhan saanut kukkia tai muuta muistamista harva se vuosi. Mutta tänään 36-vuotishääpäivänämme eduskunta äänesti Suomen Nato-jäsenyyden hakemisen puolesta suurella äänten enemmistöllä.

Sangollinen iltapuhdetta

Pitikö niitä noin paljon riesaksi nostaa... 

Halusin tehdä tilaa porkkanakylvölle, joten rupesin nostamaan penkistä viimekesäisiä palsternakkoja. Samalla nousi valtava määrä maa-artisokkaa, suurin osa hyvänkokoisia ja -muotoisia (helpompi kuoria). Pienimmät jätin rankoihin kiinni ja tarkoitus olisi ne istuttaa taas jonnekin muualle. Yksi paikka tulikin juuri mieleen.

Kävin tonkaisemassa maa-artisokkaa varsinaisestakin penkistä, kun halusin perata siitä voikukkamättään. Sieltäkin nousi isoja mukuloita, mutta niistä osa oli syöty niin tyynni, että vain kuori oli jäljellä. Myyrä on siis todellakin riehunut täälläkin. Joitakin epäilyttäviä merkkejä siitä olen kevään mittaan huomannut. Pitäisikö hankkia myyräkarkotin?

Kun ulkona alkoi sataa ja hämärtyä, tulin ulkoleikeistä kotileikkeihin, tiskaamaan ja kuorimaan satoa. Suikaloin palsternakkaa kuivuriin, mutta maa-artisokista sain kuorittua vasta noin puolet, ja nyt ne odottavat, että ryöpsäyttäisin niitä pakastimeen.

Kun ensi keväänä asumme täällä ilman palkkaani, niin taidamme käyttää enemmänkin hyväksi oman kasvimaan antimia, parsa mukaan lukien. 

Lumikello ❤️

 Ostin pari syksyä sitten jostain poistomyynnistä himoitsemieni lumikellojen sipuleita, niitä oli muutama pieni kuiva pipana pussissa. Suurin toivein istutin ne perhospenkkiin mahdollisimman suotuisalle paikalle. Seuraavana keväänä odottelin hartaasti, nousisiko mitään. Toki nousikin, mutta vain pelkkiä lehtiä. Ajattelin, että ehkäpä sipulien pitää kerätä voimia ennen kuin ne jaksavat kukkia. Ja niin taisi ollakin, sillä tänä keväänä vihdoin yhdessä lumikelloista on kukka. Ehkä ensi keväänä jo lisää. 

Ken tästä käy...

 Väsäsin aikanaan, miehen avustuksella, portin kärhöjen ja köynnösruusujen tueksi entisen puutarhakeinun päädyistä. Oman aikansa se tekele kesti ja toimitti virkaa.  

Tästä klikkaamalla näkee ko. portin komeimmillaan. (Mutta myös ränsistyneimmillään ennen lopullista luhistumista.) 

Silloin kärhö alkoi olla kasvanut niin isoksi, että se painoi porttia lysyyn, puhumattakaan siitä, ettei portista mahtunut kulkemaan. Viime talvena portti oli jo aivan hojaantunut, ja päätin että uusi täytyy laittaa. Sainkin ajatuksen, että hyödynnän vanhoja joustinpatjoja. Minulla oli jo ennestään yksi valmiiksi revittynä odottamassa ja sittemmin revin huonoimmaksi valikoimastani patjasta päälliset (kunhan ehdin, nekin jollain lailla kierrätän/ uusiokäytän). 

Tänään sitten kirkon jälkeen oli sopivasti kaunista säätä puuhailla vielä jotain pientä pihassa, ja ehdotin miehelle, jos nyt pystytettäisiin uusi patjaportti ennen kuin alppikärhö alkaa avata lehtinuppujaan. Mies ryhtyi heti puuhaan. Se kävi sukkelaan ja portista tuli niin komea kuin toivoinkin. 

Kuvan ottamisen jälkeen sitaisin kärhön varsia hieman kiinni patjaan, saa siitä sitten ruveta itsekseen kapuamaan ja kärhimään. 

Västäräkit, vähäsen hassuja

Tulimme äsken tandemilla kirkosta. Oli taas hyvä ja palkitseva reissu. Jo pelkästään siksikin, että bongasin kirkkomaalla ensimmäiset västäräkkini tälle keväälle. Sitten lähtiessä sattui vielä jotain hassua. Tapulin seinässä olevan vaivaisukon lähimaastossa kiilteli useampi kolikko. Keräsimme kouran täyteen ja lähdimme takaisin kirkkoon suntion puheille ihmetellen, mitä oli voinut tapahtua. Tuskin rosvoja asialla, koska rahat oli jätetty ympäriinsä lojumaan. Olisiko jokin eläin, orava tai lintu asialla? Suntio kiitti rahanpalautuksesta (diakonialle) ja kertoi itsekin aiemmin keränneensä jonkin kolikon ja pudottaneensa ne takaisin vaivaisukon sisuksiin. Kirkkotarhan portilla jäimme vielä seuraamaan, noinkohan näkisimme jonkin linnun lentävän vaivaisukkkoon. Ja eikös vain kohta sen sisältä lehahtanutkin västäräkki kuusen oksalle. Ne tunnetusti tekevät pesänsä usein aika outoihin koloihin. Viime kesänä oli mm. samaisen kirkkotarhan kiviaidassa västäräkki pesimässä. Mies lähti sitten vielä uudestaan kirkkoon suntion puheille ehdottamaan, että vaivaisukkoon voisi laittaa kyltin, ettei nyt pidä pudotteleman sinne rahaa, jotta lintu saa pesimärauhan. Suntio lupasi hoitaa asian. Se oli päivän hyvä työ, pelastettiin linnun pesintä ja ainakin kymppi diakonialle. 

Keväinen perjantaiehtoo

 Ilta sen taas paljasti... Olin toki huomannut viikko pari sitten, että nuppuja on taas muodostumassa, mutta enpä olisi hoksannut nostaa katsetta ylös ja bongata kukkia, ellen pihalta tullessani olisi havainnut keittiössä voimakasta suloista tuoksua.

Tuossapa taas yksi syy (posliinikukan jokakeväinen kukinta), miksi niin kovasti tahtoisin viettää kevätkaudet Kanttorilassa. Äsken tuolla puutarhassa kiertäessä ja kyykkiessä (ja vähän jo perennapenkkejä rapsutellessa) huomasin haikailevani aikaa, jolloin voisin olla koko kevään täällä, ja kesän, ja syksyn... Ajankulua ja mielenkiintoista seurattavaa kyllä riittäisi. 

Viikko sitten jäi kaikki hommat alkuunsa, kun "piti" levätä taudin uuvuttamana. Tänään sitten muistin ituperunat kellarissa ja hairasin ne istutettavaksi. Kymmenkunta mukulaa sinne tänne kasvimaalla ja yksi kasvihuoneeseen ämpäriin. Pitääkin laittaa muutama härkäpapu yöksi likoamaan ja kylvää niitä sitten istutettujen perunoiden liki - kunhan muistan, mihin niitä piilotin (no, näkyyhän se, myllätyt kohdat). 

Vappu - meni omasta erestänsä

 Viikonlopun viettoon lähtiessä minulla oli jo vähän onhoonen olo, väsytti ja särki jäseniä. Autossa yritin torkkua. Perillä Kanttorilassa käynti postilaatikolla, puutarhan kautta, otti voimille ja vilutti. Sisällä oikaisin sohvalle ja mies rupesi minua passaamaan, peitteli, kantoi minulle kuumaa mehua, särkylääkettä ja kuumemittarin ja viritti tulen takkaan. Myöhemmin toimitti vielä syömistäkin. Nukuin koko illan sohvalla ja yöksi siirryin sänkyyn nukkumaan. Yöllä heräsin juomaan vettä tuon tuostakin. Aamulla eikä myöhemminkään lauantaina ollut enää kuumetta, mutten silti rohjennut itseäni rasittaa puutarha töillä saati muillakaan. Enkä olisi jaksanutkaan. Iltapäivällä kävin hitaan katselukierroksen kasvimaalla ja ympäri perennapenkkejä pyntättynä mm. villahousuihin, toppapukuun ja lapasiin. Tänään en ole senkään vertaa vappua juhlistanut, muuta kuin olemalla radiokirkossa. Kohta jo lähdetään takaisin pohjoiseen, mutta kuitenkin mutkin Millanin kautta, että hän saa keijunmekot äitienpäiväksi istutettavakseen. Siinä onkin tarpeeksi vapun juhlistamista. Eikös se ole ystävyyden ja kukkien juhla?