Sähkön säästöä

Taannoin aloittamani kasvihuoneen siivous on yhä kesken, mutta nyt olen kuitenkin tyhjännyt sen kasveista. Taitoin ananaskirsikasta maljakkoon pari vartta, joissa oli kesän ainoat hedelmät, katsotaan jos kypsyvät valmiiksi. En halunnut myöskään heittää hukkaan basilikan rippeitä saati sitä ainokaista pientä munakoisoa.

Eilen kaupunkiretkemme jälkeen olin vähän väsyksissä (tottumattomalle neljän kaupan kiertäminen ottaa koville), mutta illansuussa ryhdyin kuitenkin jalostamaan munakoisosta zakuskaa. Samalla sain hyödynnettyä muutaman pienen nahistuneen puolikypsän paprikani. Ja zakuskasta särvintä leivälle.

Basilikasta halusin tehdä pestoa. Se on ollut turhan hankalaa tehosekoittimella, kun mössö jumittaa vain paikallaan eikä sekoitu kunnolla ilman että vähän välillä sammutan koneen ja avitan lusikalla. Sitten pestoa ei kuitenkaan saa kokonaan astiasta pois, kun hyvää tavaraa jää hankalasti silppuriterien alle. Niinpä päätin jättää tehosekoittimen kaappiin. Onhan ennenkin tultu toimeen ilman moisia. Olen ollut silminnäkijänä, kun romanialainen ystäväni on sekoittanut majoneesin ihan vain haarukalla. Hiljattain nisua leipoessani päätin sähköä säästääkseni vaivata taikinan käsin, kuten tein vuosia, ennen kuin laiskistuin ja teetin sen monitoimikoneella. Nyt pestokin syntyi sähköttä. Silppusin basilikan ja valkosipulinkynnen leikkuulaudalla. Auringonkukan siemenet sai kätevästi hienonnettua huhmareella (olen aina korvannut tyyriit pinjansiemenet edullisemmilla siemenillä, täydestä menee, kun ei muusta tiedä). Sitten vain kaikki öljyn kanssa sekoitellen kannellisessa tarjoiluastiassa, ja tiskiäkin tuli vain leikkuulaudan ja veitsen verran.

Tänään näyttäisi olevan myös sopiva sää ulkotöihin. Voisin kärrätä loput mullat kasvihuoneesta kasvimaalle tai - lavaan ja sitten kasvihuoneen voisikin jo pestä. Kun vielä joinki tarkenee.

Vielä toinen kuva gladioluksesta. Vein sen eilen tuliaisiksi Millanin äidille, jonka luona poikkesimme ennen ostosmatkaa Millanin kanssa. Tykkään maljakkokukista toki itsekin, mutta ne ovat enemmän edukseen siistissä kodissa kauniisti katetulla pöydällä. Joten suursiivouksen sijaan päätin, että itse ihailen vain kuvaa ja leskiäiti voi jakaa kukkailoni.

Sateen sattuessa sisällä

Kaikki muut gladiolukset - niiden mukulat - ovat jo kellarissa odottamassa ensi kasvukautta, mutta tämän huomasin jokin aika sitten tekevän nuppua, niin nostin sen ensin eteiseen lämpimään, missä nuput alkoivatkin nopeasti suurelta, ja sitten keittiöön etelän ikkunalle. Tänään katkaisin kukkavarren maljakkoon ja hain parsaa kaveriksi. Mukula saa vielä hetken odottaa purkissa ennen kuin nostan senkin kuivahtamaan ja vien kellariin. Varteen voisi kyllä laittaa lapun, jotta kirkkaan punainen. Pihalla olisi vielä ainakin pari ritarinkannusta nupulla. Ensi yöksi povataan kylmää, mietin pitäisikö ritarinkannuksetkin katkaista vielä tänään maljakkoon. 

Tällaisena sadepäivänä ei oikein pääse tai ei huvita mennä pihatöihin. (Voin siis aivan hyvin kirjoitella...) Eilen jotain ulkona ehdin, kun oli kaunis aurinkoinen sää. Mutta kesken hommien piti lähteä ruuanlaittoon. Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, olen ehtinyt itsekin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin viikonloppuisin. Kesällä pihakiireiden aikaan keittiövuorot jakautuivat suhteellisen tasan (kunhan jotain jompi kumpi nopeasti kyhäsi, hampurilaiset tai uudet potut), mutta nyt ne hommat ovat mielestäni siirtyneet enimmäkseen minulle. Mies voisi tästä olla kyllä eri mieltä. Hän vastaakin yleensä jälkiruuasta, jos sellaista on (marjarahkaa).

Eilisen päivällisen olin suunnitellut etukäteen. Olin löytänyt sienikastikereseptin, jota halusin kokeilla ja jota varten sunnuntain metsäretkeltä mukaamme lähti suppilovahveroita ja vaaleaorakkaita. Keräsimme samalla myös muutaman litran sekamarjaa, juolukkaa, mustikkaa ja puolukkaa (joista osasta mies tekikin sunnuntaijälkkäriksi marjajogurttirahkaa).

Suunnitelmani vaati jonkin verran juoksentelua kasvimaan, kylppärin ja kellarin välillä. Pihalta nostin muutaman palsternakan ja kellarista hain perunoita kolmea sorttia, tavallisen lisäksi Rosamundaa ja yhden Blue Congon. Millan oli saanut sinistä perunalajiketta tuliaisiksi, ja kun niitä oli ollut hänelle liikaa, niin antaja oli ehdottanut "anna Ailalle".

Koska aioin tehdä metsämarjapiirakkaa uuniin, olin päättänyt kypsentää myös potut ja palsternakat uuninlämmössä, vaikka sienikastikkeen kanssa olisi sopinut kuoripotutkin. Kuoritut kasvikset suikaleiksi uunipellille, sekaan öljyä, suolaa, pippuria ja valkosipulimurskaa, nam! Sillä aikaa kun ensimmäinen kasvispellillinen oli uunissa, tein salaatin ja sienikastikkeen. Reseptin olin löytäny Maaseudun Tulevaisuudesta netistä.

Tokikaan en noudattanut ohjetta kirjaimellisesti. Sipulit korvasin paksulla ruohosipulinipulla. Dijon-sinappi oli ihan tavallista eikä kokojyvää. Nyhtökauraa ei ollut, eikä kastike sitä kaivannutkaan. Persilja jäi pois, kun oli jo niin nälkä, etten viitsinyt enää juosta pihalle persiljaa hakemaan. Maustepippuripurkin pohjalta karistin kouransydämeen vähän kuorirouhetta. Koska olin ehtinyt jo laittaa suolan, ja arvelin ilman nyhtökauraa tulevan liian suolaista, niin en laittanut noin paljoa maustekurkkua. 

Huh sentään, sillä aikaa kun toinen pellillinen perunaa ja palsternakkaa oli uunissa, rupesin kiireesti murotaikinan tekoon. Ja sain kuin sainkin marjapiirakan uuniin, kun kasvikset olivat kypsiä. Ja sitten ehdin jo itsekin syömään. 

Tänään söimme samaa ruokaa, mutta mies kaivoi pakastimesta lisukkeeksi vielä punajuurifalleroita. 

 Ei liene tapojeni mukaista selostaa - ja kuvittaa - näin seikkaperäisesti ruoka-asioita, mutta eipä ole tapojeni mukaista juuri myöskään käyttää reseptejä onnistuneesti... Tämä kasviskastikkeen resepti jää vakituiseen käyttööni. Voin kuvitella, että uuni- ja kuoripottujen lisäksi se sopii yhtä lailla esim. pasta- ja nuudeli kastikkeeksi. Kenties ihan joulupöytäänkin? 

Syyssiivousta ja -summausta

Kaunis ilma oli tänään. Sopiva pihahommiin. Mutta onko kasvihuoneen siivous piha- vai sisätyötä? Toistaiseksi sain vasta irroteltua tukinarut ja ruosittua tomaattien rontot kompostoriin. Jätin kasvihuoneeseen vielä basilikaa ja yhden munakoison varren, johon on kasvamassa satokauden ainoa hedelmä, joka tosin tuskin ehtii tuosta kananmunan koosta enempää kasvaa. Aikaisemmat munakoisojen hedelmän alut mätänivät niille sijoilleen heti alkuunsa - kun niitä lopulta alkoi ilmaantua. Kasvihuoneeseen jäi vielä myös pari ananaskirsikkaa ja tomatillo turhan pantiksi, yhteensä niistä on saatu kaksi ananaskirsikan hedelmää.

Tomaateista ja kasvihuonekurkuista sentään saatiin satoa. Viimeiset pienet tomaatit ovat muovirasiassa patterin vieressä kypsyilemässä. Eikä siitä kauaa ole, kun söimme viimeisen kasvihuonekurkun, mutta vain siksi, että se oli onnistunut pysyttelemään piilossa ja löytyi vasta kun revin kuihtuneita versoja irti. Paprikathan olivat suuren osan kesästä ulkona muovihuoneessa, mutta hallaöiden uhatessa siirsin nekin kasvihuoneeseen. Sittemmin kannoin ne sisälle, kun eivät alkaneet punehtua viileässä. Vasta yksi suippopaprika vähän kärjestä punottaa. Ja chilit tietysti ovat jo saaneet väriä. Ovat vaan nekin jääneet pieniksi. 

Yritän joka kasvukaudella mahdollisimman pitkään jatkaa omavaraisuutta kasvisten suhteen. Salaattia on jo tuotu kaupastakin, mutta vielä tänään keräsin salaattiaineksia kasvimaalta (mm. parsakaalin kukintoja ja viimeisen sormen kokoisen kesäkurpitsan). Melkein kaikki lehtisalaatit ovat nyttemmin alkaneet työntää kukkavartta, mikä tietää maun karvastumista. Yllättävän kauan niitä pystyikin hyödyntämään tänä kasvukautena. Mutta jos minulla olisi enemmän salaattivuonankaalta kylvettynä, niin siitä kyllä saisi särvintä vielä pidempään. Ensi keväänä sitten, ja uusintakylvö heinäkuun lopussa. 

Kasvimaalla on vielä muutama porkkana ja punajuuri, jotka olivat kovin pieniä vielä silloin kun muut nostin. Lehtikaali antaa satoa vielä pitkään, mutta toistaiseksi olen käyttänyt sitä lähinnä keittoihin. Palsternakat ja maa-artisokat luonnollisesti ovat vielä suurimmaksi osaksi maassa. Mutta kun nostin niitä taannoin sosekeittoon, niin löysinpä maa-artisokistakin myyrän puremia.

Kokeilin tänä syksynä kuivattaa myös ruohosipulia, ihan vain huoneenlämmössä ja uunin jälkilämmössä, käyttäen kylläkin kuivurin ritilöitä. Talvella sitten kokeilen, kauanko pärjätään ilman kaupan sipuleita. Toistaiseksi ruohosipulia vielä pystyy hakemaan tuoreena kasvimaalta. 

Tänään päätin uskaltaa istuttaa perunanarsissin sipulit maahan. Huomisen jälkeen ennuste näyttäisi lämpötilakäyrän pysyttelevän +10°C:n alapuolella.

Tarkoitukseni oli tänään jatkaa myös eilen aloittamaani kuistin ja pihan syyssiivousta, ja ihan vähän ehdinkin ennen kuin hämärä laskeutui. 

Sydän syrjällään

Heräsin tänään kymmentä vaille kymmenen - ei puhettakaan, että olisimme ehtineet livekirkkoon. Kyllähän minä sitä jo aavistelinkin, kun vasta neljän jälkeen nukahdin. Eikä mieskään nukahtanut sitä ennen, mutta hän tosin oli jo torkkunut sohvalla katsoessamme Wallanderia. Mikä meitä sitten valvotti? Odotimme kuopusta yökylään. Nuorin poika oli reissulla Tampereella ja oli sieltä tulossa yöksi tähän. Illalla laitoin hänelle viestin ja pyysin, että hän ilmoittaisi kun on tulossa. Kymmenen maissa sitten tuli vastausviesti, jossa hän arveli, että siinä vaiheessa puhelimen akku voi olla jo tyhjä mutta että varmaan puolen tunnin päästä lähtee, joten yli puolen yön menee, ennen kuin on täällä. Minä odottelin poikaa jo yhteen mennessä, mutta mies arveli, että menee lähemmäs kahta.

Wallander loppui, mutta toisella kanavalla jatkui Paluu tulevaisuuteen II uusinta. Katsoin vielä senkin ja neuloin lapasta. Puoli kolmelta sitten ahdistuin laittamaan pojalle viestin, vaikka arvelin että hänellä ei välttämättä enää ole puhelimessa virtaa. "Vähän jo huolettaa. Ootko jo lähellä?" Muutaman kerran tarkistin, oliko tullut vastausta, mutta näytti siltä ettei lapsi ollut saanut viestiäni. Lopulta suljin puhelimen, sammutimme muut paitsi eteisen lampun ja menimme petiin. Kello oli kolme. Luin vielä Raamattua, mutta en pystynyt keskittymään Hesekieliin, joka minulla on tällä hetkellä menossa, vaan luin muutaman matkalaulun Psalmien kirjasta, mm. tämän pyhän tekstin Ps. 127, jonka loppujakeissa sanotaan, että lapset ovat Herran lahja. Sen jälkeen luin vielä hetken Mma Ramotswea. Sitten sammutin lukulampun ja lepuutin silmiä unta odotellen, huoli sydämellä.

Huokailin yhä Jeesuksen puoleen ja ehdin murehtia jo pahinta. Toki ajattelin myös vähemmän pahoja syitä, mikä saattaisi viivyttää saapumista, ehkä poika on eksynyt/ ajanut ohi jostain risteyksestä pimeillä teillä, kun tyhjää kännykkää ei pysty käyttämään navigointiin. Rukoilin ja muistelin pätkää Bilbon laulusta "Koko ajan kun istun ja mietin nyt mitä ennen oli vain, minä askelten paluuta kuuntelen ja ääniä oveltain."

Vähän ennen neljää vihdoin kuulin ääniä oveltain. Pukkasin miestä ja kuiskasin, että nyt poika tuli. Isä nousi kysymään lapselta, onko tällä nälkä. Kun jäin yksin kamariin peiton alle, purskahdin helpotuksen itkuun.  Miehen palattua petiin meni vielä hetken aikaa ennen kuin rauhoituin nukkumaan.

Aamulla selvisi, ettei viipymiseen liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa kuin lähdön viipyminen aiotusta. Puhelimen avattuani näin myös, että olihan se poika vastannut viestiini, puoli tuntia kysymykseni jälkeen, ja kertonut että tunti vielä menee.

Vaikka pojan saimme elossa ja hyvissä voimin luoksemme, niin eräs kuitenkin oli yön aikana menehtynyt. Nimittäin mummon kavaljeeri Murre. Se oli lähipiiristä jo toinen koirakaveri, josta tällä viikolla olemme kuulleet suru-uutisen, kun veljeni kääpiösnautserikin kuoli pari päivää sitten. Molemmissa tapauksissa hivenen lohduttaa se, että koiran emäntä ei enää muistisairauden takia osaa kaivata puuttuvaa karvakaveria. 

Ryöttääset pultut

Yksi eittämätön etu tässä vuorotteluvapaassa on se, ettei tarvitse aamuisin miettiä, mitä pukisi ylleen.

Minulla on muutamat verkkarit ja parit collegehousut, jotka ikilikaisina kelpaavat hyvin kasvimaalla sotkemiseen. Yleensä pihalta tullessa riisun multaverkkarit ja -takin keittiön porstuan naulakkoon ja vaihdan ryöttääset collegehousut sisävaatteeksi, ja jos sukat ovat märät, vaihdan ne kuiviin. Mutta muunlaista vaatteiden vaihtoa kaihdan viimeiseen asti. Tästä seuraa se, etten mielelläni lähde asioimaan ilman todella hyvää syytä - enkä silloinkaan niin kovin mielelläni. 

Tällä viikolla meinasi ottaa lujille hoitaa pari asiaa. Minulla oli jo korkea pino Mma Ramotswe-kirjoja odottamassa palauttamista, mukaan lukien uusin kirja, jota ehkä joku muukin jo odotteli luettavakseen. Vakaa aikomus oli heti maanantaina hoitaa se, kirjastokin kun on melkein kulman takana. Mutta niin se vain jäi. Ja jäi vielä tiistainakin. Eilen sitten tuli yllättäen toinenkin hoidettava asia, kun posteljooni oli erehdyksessä jakanut meidän laatikkoon kirjaston yhteydessä olevan koulun opettajalle tarkoitetun lähetyksen. Aikani vitkuteltuani rohkaisin hurjan luontoni ja vaihdoin asialtaasempaa päälle, pakkasin postilähetyksen samaan kassiin kirjaston kirjojen kanssa ja lähdin flitoomahan. Yksi tie, kaksi asiaa. 

On se vain kumma, että vaikka olen ollut jokunen vuosi sitten töissäkin tuossa samaisessa koulussa, niin alkuun meinasi hirveästi jännittää. Toki sitten, kun pääsin liikkeelle, astelin reippaasti ja asiat hoituivat helposti.

Mies se meiltä kaupassakin käy, häntä kun ei vaivaa mennä ihmisten ilmoille edes ryöttääsenä. Siitäkin olen kiitollinen. Ettei minun tarvi vaivautua kauppaan, kun en siitä tykkää ja kun toinen tuntuu ihan mielellään menevänsä.

En ota kuvaa ryöttääsistä pultuustani enkä muistakaan kletuustani... 

Koho- ja perennapenkkiurakat

Vaikka minulla onkin menossa Mma Ramotswe-kirjojen uusintalukumaraton ja vaikka tuntuu, etten muuta juuri ole ehtinytkään, niin jotain pihahommia kuitenkin, ja jotain pientä tuvallakin (erilaista ruokahuoltoa enimmäkseen).

Satunnaisen sadonkorjuun lisäksi olen nyt saanut tehtyä ne kaksi isompaa - otsikossa mainittua - puutarhaprojektia, joita olin tälle syksylle suunnitellut.

Uuden kohopenkin rakentamiseen sain ajatuksen, kun mansikkamaa ei enää tuottanut juuri mitään. Se oli aika hävittää ja istuttaa rönsytaimista pieni mansikkapläntti sivummalle. Ja vanhan mansikkamaan aurinkoiselle paikalle kohopenkki olisi omiaan. Risusydäntä varten karsin pensaita, eritoten rusopajuangervoa, siellä täällä. Kesän aikana olin jemmannut ylös kaivettuja ruohomättäitä, jotka nyt kärräsin risujen painoksi. Lehtikariketta ei ollut saatavilla, mutta olipa kaikenlaista muuta täytettä, ruohonleikkuujätteestä ja paleltuneista samettikukista ruveten. 

Kompostiakin oli kertynyt mukavasti, kun olin kesän mittaan vajentanut kompostereita muovisäkkeihin odottamaan hyödyntämistä. Kaksi bokashiastiaakin tyhjäsin kohopenkkiin. Eiköhän siinä ensikesänä kesäkurpitsa kasva.

Ei siitä niin monta vuotta ole, kun edellisen kerran koetin reirata pienintä kolmesta ympyräpenkistä. Tällä kertaa halusin myös laajentaa sitä.

Yksi menetys paljastui, kun kaivoin perennat ylös. Ihmettelin, kun tarhakylmänkukasta ei näkynyt lehteäkään. Mullasta nousikin sitten mädäntynyt juurakko. Enää persikanväriset kylmänkukat ovat jäljellä Millanin istuttamista 😒. Samasta pyöreästä penkistä paljastui jo alkukesästä yksi kato: kaikki kolme rantalaukkaneilikkamätästä olivat ruskeita ja täysin hengettömiä. Oliko syynä liian maanmyötäinen istutus? Nyt yritin saada penkkimäisyyttä laittamalla kattotiilet reunoille ja tyhjäämällä multasäkkejä enempi keskelle. 

Pieni pyöreä on ollut keskikesästä yksipuolisen valkoinen (valkoinen malva, valkoinen kurjenkello ja valkoinen pienikokoinen peurankello yhtä aikaa kukassa). Nyt yritin saada siihen muutakin väriä ja myös syyskukkivia.

Tässä (kuva) vaiheessa on vasta reunassa esikkomättäät ja pohjoisreunassa hopeatäpläpeippi. Sen eteen tuli sittemmin lännenluppio, jota kehystämään kolme malvamätästä. Niiden kohdalle lähelle reunaa tuli julianesikkomättäät ja vaaleanpunaiset kellopeipit. Keskelle laitoin vaaleanpunaista syysleimua, sen molemmin puolin rantakukkamättäät. Uutena istutin myös tähkätädykettä, lopuksi muutama valkoisen krookuksen sipuli sekä vähän sitä kurjenkelloa ja muoviruukulla rajoitettuna peurankelloa. Ja kastelua. Nyt sitä tulee myös taivaalta. 

Isoja iloja - ja pieniä suruja

Jos olisin kirjoittanut jo eilen tämän postauksen, niin otsikoksi olisi riittänyt tuo alkuosa. Mutta asian näin ei ollessa kirjoitan minkä kirjoitan. Liittyisikö tuo kuva iloihin vai suruihin? Siihen palaan myöhemmin. 

Alkukesästä minulla oli mielessä monta isoa, ahdistavaakin asiaa/ongelmaa, jotka ovat olleet rukousaiheinani, mm. läheisten vaikeita sairauksia. Nyttemmin - melkein kaikkiin - rukouksiin on tullut vastauksia, jotka ovat antaneet iloa ja toivoa. Vain Millanin uuden kodin löytyminen on yhä rukouslistalla ilman selvää vastausta tai edes vihjettä. Jatketaan rukousta. Pian on taas talonhakuilmoitus paikallislehdessä. 

Kuluneella viikolla on myös tullut paljon ilonaiheita, suurimpina niistä vuokralaisen löytyminen vihdoinkin osakekolmioomme sekä se, että nyt kolmannellakin lapsistamme on oma koti, kun hänen tarjouksensa hyväksyttiin. Neljännenkin lapsen tyttöystävällä on oma talo, ties vaikka siitä tulisi myös kuopuksemme koti joskus...? Iso ilo oli myös vuokralaisasian oikea ajoitus, kun saatiin se hoidettua samalla, kun muutenkin olimme pohjoisessa käymässä. (Kävin samalla reissulla myös työpaikalla kollegoita ja oppilaita tervehtimässä ja siinäpä yksi iso ilo lisää.) 

Poissaollessamme halla ei ollutkaan tehnyt pahojaan puutarhassa, siinä myös suuri helpotuksen ja ilon aihe. 

Vaikka otsikossa mainitsin pienet surut, niin oikeastaan suruja on vain yksi, muut ovat harmeja. Se suru on kuollut sammakonpoikanen. Aika iso suru siksi, että minä itse olin sen vahingossa tallannut. Kaksi muuta sentään kökötti yhä vakiopiilossaan lankun alla. Toivottavasti ne selviävät hengissä, myös lähestyvästä talvesta. Mistähän ne aikovat löytää talvisuojan? 

Eläimiin liittyy yksi harmikin. Löysin kaatuneen ja nuutuneen mukulasellerin naatin kasvimaalta. Myyrä oli syönyt mukulan, iso kuoppa vain oli maassa. Myöhemmin aikoessani nostaa talteen loput kolme mukulaa totesin, että itselle oli jäänytkin vain yksi mukula. Nyt harkinnassa myyräkarkottimen hankinta. Tämä on ensimmäinen satokausi, kun olen törmännyt myyrätuhoihin tällä tontilla. Ensimmäiset merkit näkyi kyllä jo keväällä kuoppina nurmikossa ja kasvimaalla. 

Aikamoista harmia tuntuu olevan vuorottelukorvauksen hakeminenkin. Mutta ei siitä sen enempää, nyt vain odotan vastausta, joko olen toimittanut riittävät selvitykset. Kuvan kasvi on tuossa kuistilla siksi, kun ennen pohjoisen mutkaamme koetin kanniskella kesäkukkia suojaan mahdolliselta kylmältä. 

Mitä tulee kuvan Heavenly Blue -päivänsineen, niin sekin on osoittautunut enempi harmin kuin ilon aiheeksi. Muutama vuosi takaperin ostamistani siemenistä olen saanut kukkivia päivänsinejä yhden ainoan kerran. Keväällä kylvin viimeisenkin siemenen ja yritin tainta hyysätä parhaani mukaan, valoa, lämpöä ja ravinteita. Komeat on lehdet, mutta taaskaan ei nupun nuppua, niin kuin ei viime- eikä edelliskesänä. Sen sijaan pienempikukkainen violetti päivänsini kukkii uskollisesti ja runsaasti. Varsinainen luottokasvi, jonka siemeniä on kerättynä monta vuosikertaa, ja taas keräsin lisää.