Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mistä näitä omppuja oikein tulee?

Olemme nyt viikon välein miehen kanssa tyhjänneet omenapuiden alustat pudokkaista, muumiotautiset ja lintujensyömät (sekä pahiten madonsyömät) lämpökompostoriin ja mahdollisesti syötäväksi käsiteltävät sankoihin ja laatikoihin autonperään. Viime viikonloppuna päästiin satsista eroon viemällä ne velipojalleni, joka on ostanut murskaimen ja puristimen tuoremehujen tekoon. Edellinen satsi, joka oli pienempi, meni lapsille. Tänään pohjoiseen suuntaan ajettava omppulasti olisi tarkoitus heivata vielä pohjoisemmaksi, jos vaikka mies saisi ne nuorimman veljensä kyytiin perjantaina jaettavaksi eteen päin. Viimeksi tosin kyseinen veli moitiskeli, kun lastin jäljiltä auto tuoksui punakanelilta viikkotolkulla...

Niin sitä mä tässä ihmettelen, että vaikka me mielestämme keräämme kaikkityynni, niin silti seuraavana viikonloppuna puiden alla on tuoreiden omenoiden lisäksi roppakaupalla sen näköisiä kuin olisivat olleet siinä vuositolkulla. Muumioisimmat ovat ehtineet jumittaa itsensä lujasti kiinni ruohoon ja sammaleeseen.

Ulkoportailta kuuluu jonkin sähkölaitteen mörinä. Se taitaa olla miehen uusin hankinta, kivipora. Toisetkin sementtiportaat ovat nyt saamassa lähdön. Miehen tavoitteena olisi saada pääsisäänkäynti kunnostettua ennen talvea. Vanha ovi ei meinaa aueta kunnolla, eikä se paljon pidä enää lämpöäkään.

Minä tsekkasin tulevan viikon täsmäsään. Tänne lupaillaan pilvistä leutoa viikkoa ilman yöpakkasia tai edes halloja. Joka yö pitäisi olla vähintään viisi lämpöastetta. En taida sittenkään viitsiä vielä kantaa murattia sisälle. Pelargonit olen kyllä jo jemmannut väliaikaisesti kasvihuoneeseen, nekin kaksi uutta väriä, jotka ostin eurolla rautakaupan poistomyynnistä. Nyt minulla on kolmen vaaleanpunaisen lisäksi kirkkaanpunainen ja anilliininpunainen pelargoni. Keväällä hyvässä lykyssä pääsen lisäämään näitä uusiakin. Vimekeväinen pistokaslisäys onnistui hienosti, ja pistokkaat ovat kukkineet emonsa veroisesti.

Nyt lähti juttu rönsyämään. Harmi, etten mukamas ehdi kirjoitella useammin. Paremmin muistaisi -ehkä - mitä piti panna ylähä. Mainittakoon ainakin se, että eilen poimin sinikkaluumut. Olivat alkaneet jo kypsyyttään halkeilla. Veimme maistiaisia Millanillekin eilisellä kyläreissulla.

2 kommenttia:

  1. Jätin kanssa vielä muratit parvekkeelle, vaikka toisessa onkin jo värjäytyneitä lehtiä. Ovat ottaneet kait kuitenkin jollain lailla siipeensä. Jotenkin taistelen syksyä vastaan tosissani, mikä on erittäin tyhmää! Tänään aion olla laittamatta legginsiä vaan laitan sukat! Kai. Muuten mulle nauraa tuonpuolen mättäätkin.

    Räkätit söivät pihlajanmarjat! Omppuja mulla ei olekaan.

    VastaaPoista
  2. Tuonpuoleiset mättäät... Enpä ollut tuollaista kuullutkaan. Mä olen kyllä sellainen vilukissi minäkin,että välillä jo otin käyttöön "kalsarit"farkkujen alle, ja sukkia olen pitänyt koulun alusta lähtien.

    VastaaPoista