Olemme käyneet Kanttorilassa pitkin loppusyksyä kahden viikon välein -maksimiaika, jonka talvettumassa olevat keijunmekot ynnä muut huonekasvit selviävät kastelematta. Mutta vasta nyt joulun kynnyksellä, kun työasioista syyslukukauden vaikein homma on ohi, ehdin, pystyn ja jaksan jotain pitkästä aikaa kirjoittaa blogiinkin. Viimeksi kirjoittaessani olin väsäämässä koulun itsenäisyysjuhlaan oppilailleni esitystä Vänrikki Stoolin tarinoihin ja Runebergiin liittyen. Itse nyt kissanhäntääni nostaen totean, että teimme hyvää työtä. Olihan siinäkin hommaa, ensin kirjoittaa näytelmä, roolittaa ja puvustaa se, ja sitten ruveta tekstiä muokkaamaan. Typistin pitkiä sepustuksia Suomen sodan syistä ja vaiheista loppujen lopuksi pariin riviin ja annoin enemmän tilaa lainauksille Runebergiltä. Unohtamatta kuitenkaan Napoleonin ja Aleksanteri I:n kohtaamista Niemen-joella. Sitten kun selvittiin juhlasta, oli arviointikeskustelujen aika, 24 X 30 min. Ja nyt perjantaihin mennessä piti olla arvioinnin wilmassa.
Syksy on tuntunut poikkeuksellisen rankalta ja väsyttävältä. Pari kertaa olen tullut kotiin itkuun asti nääntyneenä. Joskus vastoinkäymiset ja pettymykset tulevat trusapäin. Mutta eipä työasioista sen enempää. Nyt olen viettämässä viikonloppua Kanttorilassa. Tänään ajelimme siskoni luokse, Millan mukanamme. Haimme hänelle siskoni pentueesta kauniin puolipitkäkarvaisen kollin. Se tuli sopivasti paikkaamaan aukkoa, jonka Millanin vanhin, pitkin syksyä kuolemaa tehnyt ja eilen menehtynyt kissa jätti. Meillä oli jälleen kerran antoisa sukulointireissu, tapasimme nuorempaakin siskoani, joka tosin poti kauheaa räkätautia. Äiti oli tällä kertaa hereillä, kun kävimme häntä miehen kanssa katsomassa, mutta ei hän reagoinut läsnäoloomme mitenkään. Aikamme kun lauloimme vanhoja tuttuja joululauluja, hän alkoi yhtyä niihin. Myös toinen dementikkorouva yhteistilan pöydän ääressä yhtyi lauluihin, ja kohta kolmas käveli siihen lähemmäs istumaan ja kuuntelemaan myös.
Vietyämme Millanin ja Pietun kotiin ja palattuamme Kanttorilaan hain muovikuuseen vintiltä ja aloin koristella sitä, asettelin seimiasetelman Esteri-tädin piirongin päälle ja ripustin keittiön verhotankoon havuköynnöksen ja joulupalloja. Vaikka vietämmekin joulun lasten kanssa kaupunkikodissa, tulemme miehen kanssa taas välipäivinä tänne, ja silloin on mukava, kun meitä täällä odottaa joulu kuusineen.
Matka tänne kesti eilen tavallista pidempään, kun rehasimme auton perässä kärryä ja kärryn päällä oli auto. Se sama, jota jouduimme rehaamaan vuosi sitten itsenäisyysloman aikana niinikään peräkärryllä talvisäässä ja jota mies on sen jälkeenkin joutunut kuskaamaan trailerista kahteenkin otteeseen pohjoisesta korjattavakseen. Tuotiin se tänne sateen suojaan ja odottamaan, josko ensi kesänä ihmeen kaupalla sen saisikin korjattua.
Lunta oli tullut, muttei liikaa; pihaan pääsimme helposti raskaan kuormankin kanssa. Kasvihuoneen katolla olleet lumet sain varisteltua alas, mies teki muut lumityöt. Hupsista, vuorokausi ehti vaihtua ennen kuin sain postattua. Aloitin lauantaina ja nyt on alkanut pyhäpäivä, kolmas adventtisunnuntai. Neljäs onkin sitten jo jouluaatto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti